Ajoverkkokalastuksesta ollaan luopumassa?
NEW YORKISSA toimiva YK:n yleiskokous kutsuu ajoverkkokalastusta ”erittäin umpimähkäiseksi ja tuhlaavaiseksi”. Kansainvälisen ympäristö- ja kehitysinstituutin Lontoossa sijaitseva Euroopan toimisto kuvailee sitä ”vakavaksi uhaksi merielämälle”. Kuusitoista Tyynenmeren maata julisti sen ”tuomittavaksi rosvoukseksi”. Ajoverkkokalastus on selvästikin maailmanlaajuisen hyökkäyksen kohteena. Miksi niin?
Ajoverkkoja – verhojen tavoin pystyasennossa uitettavia verkkoja tai verkkojonoja, jotka ovat toisesta päästä kiinni ja joiden toinen pää ajelehtii vapaana – on laskettu rantavesiin jo tuhansia vuosia. 1970-luvun lopulla lisääntyi valtamerten ajoverkkokalastus niin huomattavassa määrin, että yli tuhannen japanilaisen, taiwanilaisen ja eteläkorealaisen ajokalastusaluksen laivasto kulkee ristiin rastiin Tyyntä valtamerta, Atlanttia ja Intian valtamerta pyytääkseen kalmaria, tonnikalaa, makrilli- ja purjekaloja ja merilohta. Koska eräiden arvioiden mukaan kukin alus käyttää jättiläisverkkoja, jotka ulottuvat 11 metrin syvyyteen ja ovat 50 kilometriä pitkiä, tämän laivaston verkkojen yhteenlaskettu pituus on noin 50000 kilometriä – enemmän kuin maapallon ympärysmitta!
”Kuoleman esiriput”
Nämä lähes näkymättömät nailonverkot ovat niin tehokkaita, että Kansainvälisen ympäristö- ja kehitysinstituutin tiedotuslehden IIED Perspectives mukaan ”tällä vauhdilla noilla verkoilla saatetaan tonnikalan pyytämisestä Tyynellä valtamerellä tehdä loppu parissa vuodessa”. Ajoverkkokalastus on meribiologi Sam LaBudden mukaan yhtä umpimähkäistä kuin ”metsän avohakkuu yksittäisten puulajien kaatamiseksi tai tammen kaataminen pelkästään terhojen keräämiseksi”. Ollessaan toiminnassa tämä maailman suurin kalastuslaivasto vetää ylös tonneittain sellaisia kaloja, joita ei ollut tarkoitus pyytää, esimerkiksi tonnikalaa, boniittia, purjekaloja, miekkakalaa ja vaeltavaa kirjolohta.
Yhdysvaltojen merikalastuslaitoksella tutkijana toimivan James M. Coen mukaan on todisteita siitä, että tuo aasialainen laivasto pyydystää laittomasti suuret määrät lohta, joka ei näin ollen pääse Pohjois-Amerikassa oleviin syntymäjokiinsa kutemaan.
Mikä vielä pahempaa, ajoverkot runtelevat ja niihin takertuu ja hukkuu tuhansia saukkoja, hylkeitä, delfiinejä, pyöriäisiä, valaita, merikilpikonnia ja merilintuja. Ei siksi ihme, että yhä useammat tutkijat puhuvat ajoverkkokalastamisesta ”merten avolouhintana” ja ajoverkoista ”kuoleman esirippuina”!
Nuo nimitykset tuntuvat osuvilta. Yhdysvaltojen kauppaministeriön erään tuoreen raportin mukaan pelkästään kolmella kalastusmatkalla kolme alusta pyydysti vahingossa ”1 täplädelfiinin, 8 dallinpyöriäistä, 18 pohjanmerikarhua, 19 juovadelfiiniä ja 65 pohjoisen lajin valasdelfiiniä”.
Vielä viime vuonna Yhdistyneille kansakunnille jätetyssä raportissa sanottiin, että pyytäessään 106 miljoonaa kalmaria Japanin ajoverkkokalastus tappoi 39 miljoonaa muuta kalaa, joita kalastajat eivät tahtoneet. Lisäksi he erottelivat saaliistaan pois 270000 merilintua sekä 700000 haikalaa, 406 merikilpikonnaa, jotka ovat uhanalaisia, ja 26000 muuta merieläintä.
Meribiologit ovat vakuuttuneita siitä, että jos ajoverkkokalastukselle ei aseteta rajoituksia, se ”kuluttaa väistämättä loppuun luonnonvarat, joita joskus pidettiin ehtymättöminä”. Paljon hävitystä on jo saatu aikaan. Vuonna 1988 muuan kalastusaluksen kapteeni kertoi biologi LaBuddelle: ”Emme tapa läheskään niin monia delfiinejä kuin ennen.” LaBudde huomauttaa: ”Se luultavasti johtuu siitä, että niitä on aiempaa vähemmän tapettavana.”
Maailmanlaajuisia sopimuksia syntyy
Viime aikoina on kuitenkin ajoverkkokalastuksen vähentämisvaatimuksia alkanut kuulua aina Lontoosta Washingtoniin ja Alaskasta Uuteen Seelantiin asti. Joihinkin toimenpiteisiin on ryhdytty kalastajien painostamiseksi pienentämään laivueitaan ja nostamaan osan verkoistaan lopullisesti. Esimerkiksi joukko eteläisen Tyynenmeren valtioita hyväksyi niin kutsutun Wellingtonin sopimuksen, joka sallii heidän lopettaa ajoverkkokalastuksen 320 kilometrin levyisillä kalastusalueillaan ja kieltää omia kalastajiaan käyttämästä ajoverkkoja missään eteläisen Tyynenmeren alueella.
Joulukuussa vuonna 1989 eräs YK:n päätös suositteli, että laajamittaista ajoverkkokalastusta aluevesien ulkopuolella sallittaisiin vuoden 1992 kesäkuun 30. päivään saakka. World Watch -instituutti sanoi, että jollei ajoverkkokalastusta rajoiteta, ”ihmiskunnalla ei ole paljoakaan toivoa suojella meriään tuleville sukupolville”. Se lisäsi: ”Meidän täytyy saada aikaan kattavat maailmanlaajuiset sopimukset.” Eteläisen Tyynenmeren valtiot, jotka muodostavat kalastusfoorumin, ehdottivat kansainvälisen toimikunnan perustamista kalastuksen valvomiseksi ja kehottivat kalastajia harjoittamaan vastuuntuntoisia kalastustapoja.
Mutta onko kansainvälisellä painostuksella vaikutusta? Kyllä, niillä on dramaattinen vaikutus!
Marraskuun 26. päivänä vuonna 1991 Japani suostui ”mukautumaan Yhdistyneiden kansakuntien määräaikaan, joka koski tiedemiesten mukaan laajaa tuhoa merielämälle aiheuttavien suurten kalaverkkojen käyttöä pohjoisella Tyynellä valtamerellä”. Päätös ”lopetti kiistan, joka oli uhannut pilata entisestään Japanin mainetta ympäristökysymyksissä”. Japani suostui lopettamaan puolet ajoverkkokalastuksestaan vuoden 1992 kesäkuuhun mennessä ja loput tuon vuoden loppuun mennessä.
Päivää myöhemmin The New York Times -lehden pääkirjoituksessa sanottiin: ”Muuan voitonriemuinen meribiologi kuvaili Japanin tiistaista ilmoitusta siitä, että se lopettaa ajoverkkokalastuksensa ensi vuoden [vuoden 1992] loppuun mennessä, ’makeaksi voitoksi maailman ympäristölle’.”
Time-aikakauslehden selonteossa 9. joulukuuta 1991 sanottiin, että myös Taiwan ja Korean tasavalta ovat sanoneet lopettavansa ajoverkkojen käytön.
”Merikin, suuri ja aava – siinä vilisee lukemattomat laumat pieniä ja suuria eläviä.” (Psalmi 104:25.)
[Kuvat s. 15]
Ajoverkkoalus toiminnassa
[Lähdemerkintä]
Kuva: Steve Ignell, ABL
Merisaukon luuranko laivasta irronneessa ajoverkossa
[Lähdemerkintä]
Kuva: T. Merrell
[Kuvat s. 16]
Ajoverkkoihin kuolleita merilintuja
[Lähdemerkintä]
Kuva: A. Degànge
Verkkoon jäänyt dallinpyöriäinen
[Lähdemerkintä]
Kuva: N. Stone