Elossa säilymisen mestareita Namibin aavikolla
Herätkää!-lehden Etelä-Afrikan-kirjeenvaihtajalta
KAOKOVELDIN ja Damaramaan laajat alueet yltävät Afrikassa sijaitsevan Namibin aavikon pohjoisosiin saakka. Clive Walker kuvailee kirjassaan noiden alueiden olleen niitä ”näihin aikoihin saakka unohduksiin joutuneita maailmankolkkia, joihin vain harvat ovat uskaltautuneet” (Twilight of the Giants). Täällä asustavat maailman ainoat todelliset aavikon norsut.
Näitä jättiläisiä on noilla alueilla luultavasti vähemmän kuin sata yksilöä jäljellä. Vuosittainen sademäärä on alle 15 senttimetriä, eikä toisinaan sada lainkaan moneen vuoteen. Miten nämä norsut pystyvät sammuttamaan janonsa ja tyydyttämään valtavan ruokahalunsa?
Aavikko-oloihin sopeutuminen
Ensimaininta Länsi-Namibin norsuista on vuodelta 1895, ja todisteet viittaavat siihen, että ne ovat elelleet tuolla aavikolla jo sukupolvien ajan. Erään äskeisen kuivuuskauden aikana, jolloin ei satanut lainkaan viiteen vuoteen, norsut säilyivät, ja sikäli kuin voidaan tietää, yksikään aikuinen norsu ei kuollut suoranaisesti kuivuuden vuoksi, vaikka suuret määrät kuduja, beisoja ja vuoriseeproja sekä muutama norsunpoikanen menehtyi. ”Norsut ovat sopeutuvaisimpia eläimiä maailmassa”, mainitsee Mitch Reardon autiomaan oloja käsittelevässä kirjassaan The Besieged Desert.
Vaikka Kaokoveldin joenuomat ovat tavallisesti kuivia, itäisten jyrkkien rinnemaiden vesi suodattuu hiekan läpi, ja norsut käyttävät tätä hyväkseen. Ne kaivavat joenuoman hiekkaan juomapaikkoja, joita ne myös huoltavat. Vesi tihkuu näihin kuoppiin, ja kun norsut ovat tyydyttäneet janonsa, kirjaimellisesti tuhannet muut eläimet, linnut ja hyönteiset käyttävät näitä samoja kaivantoja hyväkseen ja säilyvät elossa.
Koska norsut käyttävät ravinnokseen kasvillisuutta melkoisen määrän – ne tarvitsevat sitä noin 100 kiloa päivässä – jotkut voivat ajatella, että ne saattavat alueen ekosysteemin pois tasapainosta. Mutta panehan merkille, millaisen huomion tunnettu asiantuntija tri Anthony Hall-Martin esittää Afrikan norsuja käsittelevässä kirjassaan: ”Rehevän tropiikin norsut repivät kokonaisia puita juuriltaan vain saadakseen niistä hiukan lehtiä, mutta aavikon norsut harvoin runtelevat tai kaatavat puita. Jos ne tekisivät niin, pian niillä ei olisi enää mitään syötävää. Sen sijaan ne syövät jokaisen poimimansa kasvinkappaleen, tuskin voisimme niiden jäljiltä löytää montakaan maahan poljettua, haaskattua lehteä” (Elephants of Africa).
Aavikon norsut itse asiassa edistävät puiden kasvua. Yksi niiden mielipuista on akaasia, jonka palkoja ne niiden kypsymisaikana syövät melkoiset määrät. Kun palkojen kovat siemenet kulkeutuvat norsun ruoansulatuskanavaan, ne pehmenevät ja sitten ulostuvat, niin että maahan jää kasa lämmintä runsasravinteista lantaa, ja siemenet ovat valmiita itämään, kun sateet jälleen alkavat. Siten norsujen ansiosta akaasioita kasvaa tehokkaasti entisten tilalle ja luonnon ekologinen kierto jatkuu.
Hyvä muisti elossa säilymisen ehto
Olet luultavasti kuullut puhuttavan ”norsun muistista”. Tarkastellaanpa, miten se kuuluu aavikon norsujen elämäntapaan. Niillä on hyvin voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Norsunpoikanen pysyykin siksi emonsa luona jopa ensimmäiset kymmenen elinvuottaan, mikä on pitkä ”lapsuusaika” verrattuna muiden nisäkkäiden vastaavaan aikaan. Vain ihmisillä tuo aika on pidempi.
Tämän kasvukauden aikana norsunpoikanen on eri-ikäisten norsujen seurassa ja oppii niiltä sitä koskevat salaisuudet, miten säilyä elossa tuossa armottomassa ympäristössä. Sille osoitetaan, mistä ja miten se voi löytää vettä, mitä kasveja se voi syödä ja milloin on niiden aika. Ja sille opetetaan, miten se voi välttää tapaamasta ihmisiä. Tätä opetuksen ja tiedon pääomaa nuori norsu ei saa aikuiseksi vartuttuaan koskaan unohtaa. ”Kuivuuskausina norsun elossa säilyminen voi olla sen muistin ja kokemuksen varassa”, Reardon selittää.
Norsut elävät matriarkaalisissa yhteisöissä, ja kunkin lauman avainhahmo elossa säilymisen kannalta on epäilemättä jokin vanhahko naarasnorsu. Se johtaa perheensä ja koko lauman jatkuvaa veden ja ruoan etsintää. Ehkä 50 vuotta kestävän elämänsä aikana se kerää tietoa elossa säilymisestä. Tieto siirtyy norsun ottaman johdon ja esimerkin välityksellä lauman nuoremmille jäsenille. Siksi jos joku salametsästäjä kaataa tällaisen vanhahkon naarasnorsun, se merkitsee sitä, että lauma menettää samalla ruoanhankintaa koskevan ”käsikirjaston”.
Namibian luonnonsäätiön palveluksessa työskentelevä Garth Owen-Smith sanoo näistä Namibin aavikon norsuista: ”Muistakaa – –, me emme nyt puhu mistä tahansa villieläimistä. Nämä ovat aavikon norsuja – –. Niitä – – ei tavata mistään muualta maailmassa. – – Millaista tuhlausta, millainen menetys se olisikaan tieteelle ja maailmalle, jos niiden sallittaisiin kadota.” Nämä jättiläiset eivät kuitenkaan hevin katoa niiden itse kodikseen valitsemasta elinympäristöstä. Ne ovat paitsi erittäin sopeutuvaisia myös erittäin hyvin varustautuneita elossa säilymiseen.
Muita elossa säilymisen salaisuuksia
Jos olisit lähellä laumaa – pysyen tietenkin tuulen alapuolella – voisit saada joitakin ensi käden tietoja niiden elossa säilymisen salaisuuksista. Ehkä panisit merkille, että ne kokoontuvat matalaan, hienoa hiekkaa sisältävään painanteeseen, kuopivat maata etujaloillaan, ottavat pehmeää tomua kärsäänsä ja pölläyttelevät sitä ylleen kunnes ne muistuttavat harmaita haamuja. Luuletko niiden tekevän näin siksi, että ne haluavat olla likaisia? Kaukana siitä. Hienoa talkkijauhetta muistuttava tomu viilentää niiden ihoa ja toimii lämpöeristeenä auringon paahdetta vastaan.
Jos pysyt aivan hiljaa, voit nähdä lauman asettuvan tämän ”puuteroinnin” jälkeen levolle. Kaikki muu on levossa paitsi norsujen isot korvat. Katsohan miten nuo norsut jatkuvasti tuulettavat heiluttamalla korviaan rauhallisesti edestakaisin. Näin aikaansaadun tervetulleen pienen tuulenvireen lisäksi korvien pintaverisuonistossa virtaava veri jäähtyy jopa 6°C. Tämä hiukan jäähtynyt veri kulkeutuu sitten norsun suunnattoman ruhon verisuonistoon, josta se sitten jälleen palaa korviin. Toivoisitko toisinaan, että sinunkin ruumiissasi olisi ilmastointilaite omasta takaa?
Ehkä jalkasi ovat jo kyyristelemisestä puutuneet. Katsohan, miten tuo suuri täysikasvuinen norsu ojentelee jalkojaan. Katso, miten tyylikkäästi se taivuttaa etujalkaansa ja pitää sitä tasapainossa koskettamalla varpaiden kynsillä maata. Se lepuuttaa näin polkuanturaansa. Joskus norsut laittavat takajalkansa huvittavasti ristiin, aivan kuin sellainen, joka nojaa kävelykeppiinsä.
Toista merkillistä tapaa havainnollistaa edellisen sivun kuva. Huomaatko tuon pyöreän kiven, jota norsu pyörittää jalkansa anturan alla? Sen ajatellaan näin lepuuttavan väsyneiden jalkojensa anturaa, paljolti samalla tavoin kuin jalkojenhoitaja saattaa hieroa asiakkaan kipeitä jalkapohjia. Täytyy muistaa, että lauma on voinut vaeltaa monia kilometrejä, ja nämä ovat ilmeisestikin joitakin tapoja, joilla ne voivat lievittää anturoihinsa kohdistuvaa painetta.
Kuinka pitkään ne säilyvät elossa?
Vaikka nämä aavikon jättiläiset pystyvät selviytymään elinympäristönsä luonnollisista vaaroista, voivatko ne selviytyä myös ainoan saalistajansa, ihmisen, aiheuttamista vaaroista? Ilmeisesti voivat. Paikalliset heimot ovat nyt itse alkaneet osallistua oman luontonsa suojeluun.
African Wildlife -aikakauslehden mukaan Namibian luonnonsäätiön aloittama luonnonsuojelua koskeva valistuskampanja sai aikaan sen, että ”sekä Damaran että Hereron heimopäälliköt kielsivät metsästyksen noilla alueilla kokonaan”. Luonnonsäätiö sai tukea myös Kaokoveldissä sijaitsevan Himban heimopäälliköiltä, jotka ovat määränneet heimonsa miehiä riistanvartijoiksi.
Tämä noiden heimojen perinteisiltä johtajilta saatu tuki on johtanut siihen, että heimot ovat ylpeitä luontonsa villieläimistä. ”Ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen [on] norsujen ja suippohuulisarvikuonojen määrä tällä vaikuttavalla, kiehtovalla alueella lisääntynyt”, tietää African Wildlife -lehti kertoa. Täytyy vain toivoa, että tällainen kiinnostus villieläimistöä kohtaan jatkuu.
Silloin nämä vedettömien autiomaiden kulkijat vaeltelevat kauan tuolla kodikseen valitsemallaan kallioisella seudulla. Luontaisten vaistojensa ja henkiinjäämiskeinojensa ansiosta Namibin norsut ovat elossa säilymisen tosi mestareita.
[Kuva s. 25]
Norsut kaivavat joenuoman hiekkaan juomapaikkoja
[Kuva s. 26]
Norsut pyörittävät jalkansa alla pyöreää kiveä ilmeisesti lepuuttaakseen jalkojensa anturaa
[Lähdemerkintä]
Clive Kihnin luvalla