Uskonto mukana sodissa
SYYSKUUN ensimmäisenä päivänä vuonna 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan ja aloitti toisen maailmansodan. Kolmen viikon kuluttua The New York Times -lehdessä oli otsikko: ”Kirkot kannustavat voimakkaasti saksalaisia sotilaita.” Onko totta, että Saksan kirkot antoivat tukensa Hitlerin sodille?
Roomalaiskatolinen historian professori Friedrich Heer Wienin yliopistosta vastaa myöntävästi: ”Saksan historian karu tosiasia on, että risti ja hakaristi lähestyivät yhä enemmän toisiaan, kunnes hakaristi julisti voitonsanomaansa Saksan tuomiokirkkojen torneista, hakaristiliput ilmaantuivat alttarien ympärille ja katoliset ja protestanttiset teologit, pastorit, kirkonmiehet ja valtiomiehet ottivat tervetulleena vastaan liiton Hitlerin kanssa.”
Roomalaiskatolinen professori Gordon Zahn todistaa myös, että kirkkojen johtajat antoivat täyden tukensa Hitlerin sotaponnistuksille: ”Saksan katolilainen, joka etsi uskonnollisilta johtajiltaan hengellistä ohjausta ja opastusta Hitlerin sodissa palvelemisen suhteen, sai käytännöllisesti katsoen samat vastaukset kuin hän olisi saanut natsihallitsijalta itseltään.”
Uskonnot vastapuolella
Entä mitä sanoivat kirkot Saksaa vastaan sotineissa maissa? The New York Times kirjoitti 29. joulukuuta 1966: ”Menneisyydessä katoliset piispat ovat eri maissa melkein aina tukeneet maansa käymiä sotia siunaten sotajoukot ja rukoillen voiton puolesta, samalla kun piispat ovat toisella puolella myös rukoilleet julkisesti oman maansa voiton puolesta.”
Tapahtuiko tällainen armeijoitten tukeminen vastakkaisilla puolilla Vatikaanin suostumuksella? Ei pidä unohtaa seuraavaa: 8. joulukuuta 1939, vain kolmen kuukauden kuluttua toisen maailmansodan puhkeamisesta, paavi Pius XII julkaisi paimenkirjeen Asperis Commoti Anxietatibus. Kirje oli osoitettu sotivien kansojen armeijoitten kenttäpapeille, ja se kehotti heitä kummallakin puolella luottamaan omiin kenttäpiispoihinsa. Kirje kannusti kenttäpappeja ”sotureina oman maansa lippujen alla taistelemaan myös kirkon puolesta”.
Uskonto on usein ensimmäisenä tarmokkaasti mobilisoimassa valtioita sotaan. ”Olemme vieneet sotalippuja kirkkoihimmekin”, myönsi edesmennyt protestanttinen pappi Harry Emerson Fosdick. Mitä ensimmäiseen maailmansotaan tulee, niin englantilainen prikaatikenraali Frank P. Crozier on kirjoittanut: ”Kristikunnan kirkot ovat parhaita verenhimon herättäjiä, mitä meillä on, ja olemme käyttäneet niitä vapaasti hyödyksemme.”
Näin uskonto on tehnyt menneisyydessä. Entä millainen on sen rooli ollut viime aikoina sodassa, jota käydään entisen Jugoslavian tasavalloissa, missä useimmat ihmiset ovat joko roomalaiskatolilaisia tai ortodokseja?
Uskonnon vastuu
Aikakauslehti Asiaweek ilmoitti 20. lokakuuta 1993 eräässä otsikossaan: ”Bosnia uskonnollisen selkkauksen keskipisteenä.” Eräässä sanomalehtikommentaarissa oli otsikkona: ”Uskonnollisten johtajien pitäisi panna piste Bosnian kauheuksille.” Sen alla luki: ”Roomalaiskatolinen kirkko, ortodoksinen kirkko ja islam – – eivät voi pestä käsiään sen suhteen, mitä paraikaa tapahtuu. Eivät tällä kertaa, koko maailman katsoessa iltauutisiaan. Se on niiden sotaa. – – Periaate, jonka mukaan sodat ovat uskonnollisten johtajien syytä, on selvä. He provosoivat siihen jo pelkällä hurskastelullaan, antamalla siunauksensa yhdelle osapuolelle ja epäämällä sen toiselta.” (San Antonio Express-News, 13.6.1993.)
Mistä esimerkiksi johtuu, että roomalaiskatolisen kirkon ja ortodoksisen kirkon jäsenten välinen viha on niin voimakasta kuin se on? Paavit, patriarkat ja muut johtavat kirkonmiehet ovat siihen syypäitä. Aina siitä lähtien, kun nämä kaksi uskontoa vuonna 1054 lopullisesti lähtivät omille teilleen, kirkonjohtajat ovat kiihottaneet jäseniään vihaamaan toisiaan ja edistäneet jäsentensä välisiä sotia. Montenegrolainen sanomalehti Pobeda (20.9.1991) kiinnitti huomiota tähän uskonnolliseen skismaan ja sen seurauksiin kirjoituksessaan, jossa se tarkasteli viimeaikaisia taisteluja. Otsikon ”Tappajia Jumalan nimessä” alla lehti selitti:
”Ei ole kyse [Kroatian presidentin] Tudjmanin ja [Serbian johtajan] Milosevicin välisestä politiikasta, vaan sen sijaan on kyse uskonsodasta. Pitäisi sanoa, että on jo kulunut tuhat vuotta siitä, kun paavi päätti hävittää kilpailevan ortodoksisen uskonnon. – – Vuonna 1054 – – paavi julisti kahtiajaon olevan ortodoksisen kirkon syytä. – – Vuonna 1900 ensimmäinen katolinen kongressi selitti selvin sanoin, millainen oli 1900-luvulle tarkoitettu, ortodokseja vastaan laadittu kansanmurhasuunnitelma. Suunnitelmaa ollaan nyt toteuttamassa.”
Tämä tuore selkkaus ei kuitenkaan ole ensimmäinen esimerkki uskonnollisesta kamppailusta tällä vuosisadalla. Viisikymmentä vuotta sitten, toisen maailmansodan aikana, roomalaiskatolilaiset koettivat hävittää ortodoksisen kirkon vaikutuksen tältä alueelta. Paavin tukema nationalistinen Ustaša-liike sai johtoaseman itsenäisessä Kroatian valtiossa. The New Encyclopædia Britannican mukaan tämä Vatikaanin hyväksymä hallinto toimi ”tavattoman raa’asti, esimerkiksi teloitutti satojatuhansia serbejä ja juutalaisia”.
Kirja The Yugoslav Auschwitz and the Vatican ei tarjoa todisteita vain siitä, että näissä joukkomurhissa menettivät kymmenettuhannet ihmiset henkensä, vaan myös siitä, että Vatikaanilla oli niissä sormensa pelissä.
Toisaalta ortodoksinen kirkko on antanut tukensa serbien käymille taisteluille. Erään serbiyksikön johtajan mainitaan sanoneen, että hänellä on päällikkönä ”patriarkka”.
Mitä olisi voitu tehdä tappamisen lopettamiseksi, kun sotimisesta on ollut seurauksena se, että pelkästään Bosnia-Hertsegovinassa on tapettu tai on kateissa 150000 ihmistä? Fred Schmidt selitti San Antonio Express-News -lehdessä, että YK:n turvallisuusneuvoston pitäisi tehdä ”virallinen päätös, jossa vaaditaan paavia, Konstantinopolin patriarkkaa ja katolisen kirkon, ortodoksisen kirkon ja muslimien – – [muita johtajia], joilla on toimivaltaa Bosnia-Hertsegovinassa, vetämään heti paikalla koiransa pois ja kokoontumaan pohtiakseen sitä, miten he saisivat kannattajissaan heräämään halun elää sovussa eriuskoisten naapureittensa kanssa”.
Yhdysvaltain Arizonassa ilmestyvä Progress Tribune oli samoilla linjoilla todetessaan eräässä kommentaarissaan, että sota ”saataisiin ehkä loppumaan, jos uskonnolliset johtajat ponnistelisivat siellä vakavissaan sen lopettamiseksi”. Kirjoituksessa ehdotettiin, että he onnistuisivat siinä ”erottamalla heti kirkosta jokaisen sellaisen seurakuntalaisen, joka ampuisi kranaatin kohti Sarajevoa”.
Ei aito, rauhaa edistävä voima
Paavit ovat kuitenkin aina kieltäytyneet erottamasta pahimpia sotarikollisia kirkosta – silloinkin kun katoliset uskonveljet ovat vedonneet heihin tällaiseen toimenpiteeseen ryhtymiseksi. Esimerkiksi Cincinnatin (Ohio, Yhdysvallat) Catholic Telegraph-Registerissä oli otsikko ”Kasvatettu katolilaisena, mutta loukkaa uskoa, sanotaan paaville lähetetyssä sähkeessä”. Otsikon alla luki: ”Paavi Pius XII:een on vedottu, että valtakunnankansleri Adolf Hitler tulisi erottaa kirkosta. – – ’Adolf Hitler’, [sähkeessä] mm. sanottiin, ’syntyi katolisista vanhemmista, kastettiin katolilaisena ja kasvatettiin ja koulutettiin sellaisena.’” Hitleriä ei kuitenkaan erotettu kirkosta.
Ajatellaanpa myös sitä, millainen on tilanne Afrikassa, missä monin paikoin on käyty raakaa sotaa. 15 roomalaiskatolista piispaa sellaisista Afrikan maista kuin Burundista, Ruandasta, Tansaniasta, Ugandasta ja Zairesta tunnusti, että vaikka noilla alueilla on paljon kastettuja ”kristittyjä”, niin ”sisäiset taistelut ovat johtaneet joukkomurhiin, tuhoamiseen ja väestön pakkosiirtoihin”. Piispat myönsivät perimmäiseksi syyksi sen, että ”kristinusko ei ole vaikuttanut riittävästi ihmisten mielenlaatuun”.
Lehti National Catholic Reporter kertoi 8. huhtikuuta 1994, että ”paavi – – tunsi ’voimakasta tuskaa’ niiden uusien tietojen johdosta, joita hän oli saanut tässä pienessä Afrikan maassa [Burundissa] käynnissä olleista taisteluista, jonka maan väestöstä valtaosa on katolilaisia”. Paavi sanoi, että Ruandassa, missä noin 70 prosenttia väestöstä on katolilaisia, ”katolilaisetkin ovat syyllistyneet” tappamiseen. Katolilaiset ovat siis tappaneet joukoittain toisiaan, aivan kuten he ovat tehneet jo lukemattomissa aiemmin käydyissä sodissa. Olemme havainneet myös, että muut uskonnot eivät ole olleet sen parempia.
Onko meidän siis tehtävä tästä se johtopäätös, että kaikki uskonnot ovat mukana sodissa? Onko yhtään sellaista uskontoa, joka aidosti on rauhan asialla?
[Kuva s. 5]
Hitleriä, joka tässä on Vatikaanin lähettilään Basallo di Torregrossan seurassa, ei erotettu kirkosta
[Lähdemerkintä]
Bundesarchiv Koblenz