Uskollinen ja hyödyllinen vesipuhveli
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN BRASILIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
”Pakene! Pakene! – – tiikeri!” huutavat pojat. He juoksevat puhveleidensa luokse, hyppäävät niiden selkään ja ryntäävät tiehensä. Yhtäkkiä Saïdjah, yksi pojista, menettää tasapainonsa ja syöksyy riisipeltoon – lähestyvän tiikerin saaliiksi. Saïdjahin puhveli kuitenkin näkee, mitä tapahtuu. Se kääntyy takaisin, asettuu suojelemaan suurella ruumiillaan pikkuystäväänsä ja kohtaa tiikerin. Tämä iso kissa hyökkää, mutta puhveli ei hievahdakaan ja pelastaa Saïdjahin hengen.
TÄMÄ yhteenotto, jota 1800-luvulla Aasiassa elänyt kirjailija Eduard Douwes Dekker kuvaili, paljastaa vesipuhvelista erään viehättävän ominaisuuden: uskollisuuden. Vielä nykyäänkin uskollisuus on sen tunnuspiirre. Eräs asiantuntija sanoo: ”Vesipuhveli on kuin lemmikkikoira. Sen kiintymys on elinikäistä, kunhan sitä vain kohdellaan hyvin.”
Jopa nelivuotiaat aasialaislapset hallitsevat tämän. Joka päivä he vievät suurikokoiset ystävänsä joelle, missä he pesevät ne ja puhdistavat pienillä käsillään eläimen korvat, silmät ja sieraimet, mikä saa puhvelin huokaisemaan tyytyväisenä. Sen tumma nahka imee itseensä paljon lämpöä, ja koska puhvelilla on suhteessa huomattavasti vähemmän hikirauhasia kuin tavallisella naudalla, sen ongelmana on jäähdyttäminen. Ei mikään ihme, että se rakastaa näitä päivittäisiä kylpyjä! Eräässä lähdeteoksessa todetaan, että puhvelit ”ovat veteen tai mutaan upottautuneina, märehtivinä ja silmät puoliummessa autuuden perikuva”.
Niiden rakkaus veteen on kuitenkin vasta osa kuvasta. Mitä muita luonteenpiirteitä niillä on? Miksi ne ovat hyödyllisiä? Miltä ne ensinnäkin näyttävät?
Lihaksikas maailmanmatkaaja
Vesipuhveli (Bubalus bubalis) näyttää ylisuurelta härältä ja painaa vähintään 900 kiloa. Sillä on melkein karvaton, siniharmaa nahka. Sen korkeus voi lavan kohdalta mitattuna olla jopa 180 senttimetriä, ja sillä on kaartuvat sarvet, suora selkä, pitkä ruumis, alaspäin suuntautuva kaula ja lihaksikas ruumis – se on voiman perikuva. Sen vantterat jalat päättyvät jalkineisiin, jotka ovat ihanteelliset mudassa kulkemiseen – suuriin, laatikkomaisiin sorkkiin, jotka ovat kiinnittyneet erittäin joustaviin niveliin. Nivelten joustavuuden ansiosta puhveli voi taivuttaa sorkkiaan taaksepäin, astua esteiden yli ja tarpoa soiden läpi, missä tavallisen naudan askel lipeää.
Maailmassa on 150 miljoonaa kesyä vesipuhvelia ja alalajeja kaksi: suopuhveli ja jokipuhveli. Suopuhveli, jolla on 120–180 senttimetriä pitkät, taaksepäin kaartuvat sarvet, on suosittu postikorttimalli aina Filippiineiltä Intiaan saakka. Silloin kun se ei poseeraa valokuvaajalle, se kahlaa polviaan myöten uponneena riisipeltojen halki tai vetää kärryjä sellaisia teitä pitkin, jotka saisivat kenen tahansa kuorma-autonkuljettajan vapisemaan.
Jokipuhveli on samankaltainen kuin suopuhveli. Sen ruumis on hiukan pienempi ja sarvet ovat vaatimattomammat: joko ne kaartuvat jyrkälle mutkalle tai sojottavat suorina alaviistoon. Mutta sekin on vaikuttava näky, sillä se painaa 900 kiloa. Aikoinaan arabialaiset kauppiaat toivat tämän eläimen Länsi-Aasiasta Lähi-itään, ja takaisin palaavat ristiretkeilijät veivät sen myöhemmin Eurooppaan, missä se viihtyy edelleen.
Vaikka vesipuhveleita ei nähdäkään nopean liikenteen kaistalla – ne laahustavat eteenpäin tasaista, kolmen kilometrin tuntivauhtia – sekä suo- että vesipuhveleita kulkee eri osissa maailmaa. Niitä on asettunut asumaan pitkin Pohjois-Australian rannikkoa, noussut maihin Tyynenmeren saarten rannoilla, ja ne tekevät jopa polkuja Amazonin metsiin. Amazonin metsiin?
Maahanmuuttajia jotka viihtyvät
Amazonin-risteilyjä tekevät ekoturistit tähyilevät usein turhaan joenpenkkoja nähdäkseen piilossa pysytteleviä jaguaareja tai jättiläiskokoisia anakondia. He eivät kuitenkaan tarvitse kiikareita tai edes silmälaseja nähdäkseen viidakon uudet tulokkaat – vesipuhvelit, joita on tuhansia.
Jos sinusta tuntuu siltä, että nämä Amazonissa kylpevät aasialaiset maahanmuuttajat uhkaavat ekosysteemiä, voisit harkita tämän valituksen esittämistä joen suistossa olevan saaren, Marajón, poliisille. Pidä kuitenkin varasi! Poliisiasemalla asiaasi ei käsitellä puolueettomasti, sillä virantoimituksessa oleva poliisi voi olla juuri lähdössä partioimaan kadulle pelottavan liittolaisensa selässä. Aivan oikein, kyse on vesipuhvelista – ja vieläpä suopuhvelista! Haluaako joku vielä valittaa?
Todellisuudessa vesipuhveli on Amazonin alueella erittäin hyödyllinen, sanoo eläinlääkäri Pietro Baruselli, joka tekee työtä toiselle Brasilian kahdesta vesipuhveleiden tutkimuskeskuksesta. Hän kertoi Herätkää!-lehdelle, että vesipuhveleilla on aivan erinomainen ruoansulatusjärjestelmä, minkä ansiosta ne voivat syödä sellaisilta laitumilta, jotka riuduttaisivat nautakarjan. Karjankasvattajien täytyy jatkuvasti raivata metsää saadakseen uutta laidunmaata, mutta puhveli viihtyy jo olemassa olevilla laitumilla. Tri Baruselli sanoo, että vesipuhveli ”voi auttaa sademetsien säilyttämisessä”.
Säilyäkseen elossa sademetsissä puhvelin täytyy olla improvisoija – ja niin se onkin. Kirjassa The Water Buffalo: New Prospects for an Underutilized Animal kerrotaan, että sadekautena, jolloin Amazon tulvii laitumille, vesipuhveli sopeutuu märkään ympäristöönsä. Ylänköjen pienillä maatilkuilla eristyksissä oleva karja katsoo kateellisin silmin vatsa tyhjänä, kun puhvelit niiden ympärillä astelevat vedessä ja syövät kelluvia ja jopa veden alla olevia kasveja. Kun laitumet tulevat taas esiin, vesipuhveli näyttää yhtä hyvinvoivalta kuin ennenkin.
Kuningataräiti
Vesipuhvelit kukoistavat myös muualla Brasiliassa. 1980-luvun alusta maan puhvelikannan pääluku on hypännyt 400000:sta useisiin miljooniin. Puhvelien määrä lisääntyy todellisuudessa paljon nopeammin kuin tavallisten nautojen. Miksi?
Brasilialainen puhvelinkasvattaja Wanderley Bernardes selittää, että puhveli on valmis paritteluun kaksivuotiaana. Kymmenen kuukauden tiineysajan jälkeen se synnyttää ensimmäisen vasikkansa. Toinen vasikka syntyy noin neljäntoista kuukauden kuluttua. Koska vasikkojen kuolleisuus on pieni ja puhveleilla on hyvä vastustuskyky sairauksia vastaan, ne elävät pitkään ja ovat erittäin lisääntymiskykyisiä. Miten pitkään? Keskimäärin yli 20 vuotta. Miten lisääntymiskykyisiä ne ovat?
”Minäpä näytän”, sanoo Bernardes harppoessaan maatilansa kumpuileville laitumille. Hänen 300 hehtaarin maatilansa sijaitsee 160 kilometriä São Paulosta länteen. ”Tämä on Rainha (Kuningatar)”, hän sanoo hellästi osoittaessaan eläintä, jonka huonokuntoinen nahka ja kolhiintuneet sarvet kertovat puhvelin olevan jo vanha. Hän lisää säteillen: ”Se on 25-vuotias ja moninkertainen isoäiti mutta synnytti juuri 20:nnen vasikkansa.” Kun ajattelee Rainhan kaltaisia isoäitejä, ei ole mikään ihme, että asiantuntijoiden ennustusten mukaan seuraavalla vuosisadalla maailman suurin puhvelikanta saattaa laiduntaa Brasiliassa!
Enemmän kuin elävä traktori
Toistaiseksi tämä väite sopii kuitenkin Intiaan, jossa elää lähes puolet maailman puhveleista. Siellä ja muissa Aasian maissa miljoonat köyhät maanviljelijäperheet säilyvät hengissä puhvelien ansiosta eläen maasta, jonka viljeleminen on kannattavuuden rajoilla. Tarvitsematta dieselöljyä tai varaosia heidän ”elävä traktorinsa” vetää, kyntää, äestää ja kuljettaa sekä antaa perheelle toimeentulomahdollisuudet yli 20 vuotta. Muuan vanha aasialaisnainen sanoi: ”Puhveli on meidän perheelle tärkeämpi kuin minä. Kun minä kuolen, perheenjäsenet itkevät minua, mutta jos puhvelimme kuolee, he voivat nääntyä nälkään.”
Sen lisäksi että puhveli tekee maatöitä, se on myös ruoan tuottaja. Kaikesta Intiassa tuotettavasta maidosta noin 70 prosenttia saadaan jokipuhveleista, ja puhvelinmaito on niin haluttua, että lehmänmaitoa voi olla vaikea myydä. Miksi se on monien mielestä parempaa? Kirjassa The Water Buffalo: New Prospects for an Underutilized Animal kerrotaan, että puhvelinmaidossa ”on vähemmän vettä, enemmän kuiva-aineita, enemmän rasvaa, hiukan enemmän maitosokeria ja enemmän valkuaisainetta kuin lehmänmaidossa”. Siitä saa paljon energiaa, se maistuu hyvälle, ja sitä käytetään mozzarellan, ricottan ja muiden herkullisten juustojen valmistukseen.
Entä puhvelin liha? ”Emme pysy kysynnän tasalla”, sanoo karjatilallinen Bernardes. Makutesteissä, jotka tehtiin Australiassa, Venezuelassa, Yhdysvalloissa ja muissa maissa, kävi ilmi, että puhvelinlihapihveistä pidettiin enemmän kuin naudanlihapihveistä. Itse asiassa miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa herkuttelevat monesti puhvelinlihalla, vaikka he ajattelevat napostelevansa mehukasta naudanlihapihviä. ”Usein ihmisillä on ennakkoluuloja”, toteaa tri Baruselli, ”mutta puhvelinliha on yhtä hyvää, usein jopa parempaa, kuin naudanliha.”
Puhvelit kutistuvat
Vaikka puhveleiden määrä kasvaa, ne ovat silti vaikeuksissa. Lehdessä Earthscan Bulletin todetaan: ”Suuret sonnit, jotka olisivat parhaita siitoseläimiksi, valitaan usein vetojuhdiksi ja kuohitaan tai ne lähetetään teuraiksi.” Tällä tavalla suurikokoisuuden perinnölliset ominaisuudet katoavat ja puhveleiden paino vähentyy. Asiantuntijoiden mukaan ”kymmenen vuotta sitten Thaimaassa näki usein puhvelin, joka painoi 1000 kiloa; nyt on vaikea löytää 750-kiloisia yksilöitä”. Voidaanko tämä ongelma ratkaista?
Eräässä raportissa, jonka oli laatinut 28 eläintieteilijää, annetaan myöntävä vastaus, mutta ”on toimittava nopeasti – – jotta voitaisiin suojella huomattavia puhveliyksilöitä”. He myöntävät, että tähän mennessä puhvelia on laiminlyöty, mutta ”vesipuhvelin parempi tuntemus voisi olla arvokasta monille kehitysmaille”. He toteavat lisätutkimusten auttavan saamaan sen ”todelliset ominaisuudet esiin”.
Lopultakin eri puolilla maailmaa työskentelevät tiedemiehet ovat saamassa selville sen, minkä aasialaiset maanviljelijät ovat tienneet jo satoja vuosia: uskollinen ja hyödyllinen vesipuhveli on yksi ihmisen parhaista ystävistä.
[Tekstiruutu s. 27]
Tunnistamisessa erehdytty
”YLEISESTI uskotaan, että vesipuhveli on vihamielinen ja pahansisuinen. Tietosanakirjoissa annetaan tukea tälle käsitykselle”, todetaan kirjassa The Water Buffalo: New Prospects for an Underutilized Animal. Todellisuudessa kesy vesipuhveli on kuitenkin ”lauhkeimpia karjaeläimiä. Uhkaavasta ulkonäöstään huolimatta se on pikemminkin kuin perheen lemmikkieläin – seurallinen, lauhkea ja rauhallinen.” Miten vesipuhveli sitten on saanut tällaisen maineen? Se saatetaan sekoittaa kafferipuhveliin (Syncerus caffer), joka tosiaan on sen pahansisuinen, vaikkakin kaukainen, sukulainen. Vesipuhveli ei kuitenkaan pariudu sen kanssa. Se haluaa säilyttää välimatkan näihin oikukkaisiin sukulaisiinsa.