Aivohalvaus – mistä se johtuu
”AIVOT ovat ruumiin haurain elin”, sanoo neurologi tri Vladimir Hachinski Londonissa Kanadassa sijaitsevasta Länsi-Ontarion yliopistosta. Vaikka aivojen paino on vain kaksi prosenttia koko ruumiin painosta, niissä on yli kymmenen miljardia neuronia eli hermosolua, jotka välittävät alituisesti informaatiota, jotta ne voisivat tuottaa jokaisen ajatuksemme, liikkeemme ja tuntemuksemme. Saadakseen energiaa aivot ovat riippuvaisia hapesta ja sokerista, joita ne saavat vakiomäärän monimutkaisen valtimoverkoston kautta.
Mutta kun pienikin aivojen alue jää ilman happea vain muutamaksi sekunniksikin, herkät neuronitoiminnot häiriintyvät. Jos tätä jatkuu kauemmin kuin muutamia minuutteja, aivot vaurioituvat, sillä aivosoluja alkaa kuolla ja samalla niiden säätelemiä toimintoja lakkaa. Tätä tilaa sanotaan iskemiaksi eli kudoksen hapenpuutteeksi, johon on useimmiten syynä valtimotukos. Aivokudosta vaurioituu lisää, kun hapenpuute laukaisee kuolettavan sarjan kemiallisia reaktioita. Seurauksena on aivohalvaus. Aivohalvauksen voi aiheuttaa myös verisuonen repeäminen, minkä vuoksi aivokudokseen vuotaa verta, joka salpaa hermosoluja yhdistävät radat. Tämä keskeyttää lihaksiin saapuvat kemialliset ja sähköiset impulssivirrat ja vaurioittaa aivokudosta.
Seuraukset
Jokainen aivohalvaus on erilainen, ja aivohalvaukset voivat vaikuttaa ihmisiin lähes loputtoman monilla tavoilla. Oireet voivat olla lieviä ja lähes huomaamattomia tai ankaria ja tuskallisen silmiinpistäviä. Kukaan ei kuitenkaan joudu kärsimään kaikista mahdollisista aivohalvauksen seurauksista. Se, millä aivojen alueella halvaus tapahtuu, ratkaisee, mitkä ruumiin toiminnot vahingoittuvat.
Tavanomainen vaiva on ylä- ja alaraajojen heikkous tai halvaus. Yleensä halvautuu vain toinen ruumiinpuolisko, joka on vastakkainen sille aivopuoliskolle, jossa kudosvaurio on tapahtunut. Oikean aivopuoliskon vaurio aiheuttaa siis vasemmanpuoleisen halvauksen ja vasemman aivopuoliskon vaurio oikeanpuoleisen halvauksen. Jotkut saattavat edelleen kyetä käyttämään käsiään ja jalkojaan mutta havaita lihastensa supistelevan niin paljon, että heidän raajansa näyttävät liikkuvan kukin omaan suuntaansa. Potilas näyttää aloittelevalta luistelijalta, joka yrittää pysyä tasapainossa. Erään yliopistollisen sairaalan (New York University Medical Center) lääkäri David Levine sanoo: ”Heiltä on kadonnut se aistimus, joka kertoo heille, liikkuuko heidän raajansa ja millaisessa asennossa se on.”
Runsaat 15 prosenttia eloon jääneistä kärsii kohtauksista, joiden aikana heiltä häviää hetkeksi kyky hallita liikkeitään ja he menettävät tavallisesti tajuntansa joksikin ajaksi. Kivun tunteet ja muutokset aistimuksissa ovat myös yleisiä. Eräs halvauspotilas, jonka kädet ja jalat ovat jatkuvasti tunnottomia, sanoo: ”Joinakin öinä herään siihen, että jokin koskettaa jalkojani, ja minusta tuntuu siltä kuin saisin sähköiskuja.”
Kaksoiskuvat ja nielemisvaikeudet voivat myös kuulua halvauksen seurauksiin. Jos suun ja kurkun toimintaa säätelevät alueet vaurioituvat, halvauspotilaalla voi ilmetä muita kiusallisia oireita, kuten kuolaamista. Häiriöitä voi ilmetä missä tahansa viidestä aistista: näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tuntoaistissa.
Viestintävaikeudet
Kuvittele, että kaksi hyvin kookasta, vierasta miestä seuraa sinua hämärästi valaistulla kadulla. Vilkaistessasi taaksesi näet heidän syöksyvän sinua kohti. Yrität huutaa apua, muttet saa ääntä kurkustasi! Voit kuvitella, miten turhautuneeksi tuntisit itsesi siinä tilanteessa. Tältä monista halvauspotilaista tuntuu, kun he yhtäkkiä menettävät puhekykynsä.
Yksi halvauksen hämmentävimmistä seurauksista on kyvyttömyys kertoa ajatuksistaan, tunteistaan, toiveistaan ja peloistaan – kuvaannollisesti puhuen eristyksiin joutuminen ystävistä ja perheestä. Muuan halvauksesta selviytynyt kuvailee asiaa näin: ”Aina kun yritin ilmaista ajatuksiani, en saanut ääntä kurkustani. Minun oli pakko olla hiljaa, enkä kyennyt noudattamaan ohjeita, esitettiinpä ne sanallisessa tai kirjallisessa muodossa. Sanat kuulostivat – – siltä kuin ympärilläni olevat ihmiset olisivat puhuneet vierasta kieltä. En pystynyt ymmärtämään enkä käyttämään kieltä.”
Charles taas ymmärsi kaiken, mitä hänelle puhuttiin. Mutta hän kirjoittaa, mitä tapahtui, kun hän aikoi vastata: ”Muodostin mielessäni sanat, jotka halusin sanoa, mutta ne tulivat ulos sekavina ja vääristyneinä. Tuossa vaiheessa tunsin olevani vankina itseni sisällä.” Arthur Josephs selittää kirjassaan Stroke: An Owner’s Manual (Halvaus: omistajan käsikirja): ”Puhumisen aikana säädellään ja koordinoidaan yli sataa eri lihasta, ja kutakin noista lihaksista säätelee keskimäärin yli sata motorista yksikköä. – – jokaisen puhumiseen käytetyn sekunnin aikana tarvitaan hämmästyttävät 140000 hermoihin ja lihaksiin liittyvää tapahtumaa. Onko siis mikään ihme, että puhe voi muuttua sekavaksi, kun näitä lihaksia säätelevä aivojen osa vaurioituu?”
Aivohalvaus aiheuttaa monia puheeseen liittyviä häkellyttäviä ilmiöitä. Esimerkiksi ihminen, joka ei kykene puhumaan, voi kyetä laulamaan. Joku voi suoltaa sanoja tahtomattaan muttei saa sanaa suustaan, kun hän haluaisi sanoa jotain, tai hän saattaa puhua lakkaamatta. Jotkut muut toistelevat sanoja tai lauseita yhä uudestaan tai käyttävät vääriä sanoja; he esimerkiksi sanovat kyllä, kun pitäisi sanoa ei, ja päinvastoin. Jotkut tietävät, mitä sanoja he haluavat käyttää, mutta aivot eivät saa suuta, huulia ja kieltä sanomaan niitä. Tai he saattavat sammaltaa lihasheikkouden vuoksi. Jotkut saattavat ryöpsäytellä sanoja räjähtävällä voimalla.
Halvaus voi vaurioittaa myös sitä aivojen osaa, joka säätelee mielialaa. Halvauspotilaan puhe voi siksi kuulostaa lattealta. Tai hänen voi olla vaikea aistia, millä tuulella toiset ovat. Nämä ja muut niiden kaltaiset viestinnän esteet voivat lyödä kiilaa perheenjäsenten, esimerkiksi miehen ja vaimon, väliin. Georg selittää: ”Koska halvaus vaikuttaa kasvonilmeisiin ja eleisiin, oikeastaan koko persoonallisuuteen, emme yhtäkkiä enää tulleetkaan toimeen toistemme kanssa yhtä hyvin kuin ennen. Minusta tuntui, että minulla oli täysin eri vaimo, joku johon minun täytyi tutustua uudestaan.”
Tunne-elämän ja persoonallisuuden muutokset
Sopimattomat mielialamuutokset, itkun- ja naurunpuuskat, äärimmäinen suuttumus, epätavalliset epäilyksen tunteet ja yletön suru ovat vain joitakin niistä hämmentävistä tunne-elämän ja persoonallisuuden häiriöistä, joiden kanssa aivohalvauspotilaat ja heidän perheensä joutuvat tekemisiin.
Gilbert-niminen halvauspotilas kertoo: ”Toisinaan tunteet saavat minusta vallan ja saatan nauraa tai itkeä pienimmästäkin syystä. Silloin tällöin kun nauran, joku kysyy: ’Mille sinä oikein naurat?’, enkä tosiaankaan osaa vastata heille.” Tämän lisäksi Gilbertillä on tasapainohäiriöitä ja hän kävelee hieman ontuen. Hän sanookin: ”Tunnen olevani toisessa ruumiissa, toinen ihminen, en se ihminen, joka olin ennen halvausta.”
Joutuessaan elämään mieltä ja ruumista heikentävien muutosten kanssa harvat jos ketkään välttyvät tunnekuohuilta. Ajatellaanpa Hiroyukia. Aivohalvaus heikensi hänen puhekykyään ja teki hänet osittain halvautuneeksi. Hän sanoo: ”Tilani ei kohentunut edes ajan myötä. Kun tajusin, etten kykenisi tekemään työtäni entiseen tapaan, vaivuin masennukseen. Aloin syyttää asioita ja ihmisiä ja minusta tuntui kuin tunteeni räjähtäisivät. En käyttäytynyt kuin mies.”
Pelko ja levottomuus ovat tavanomaisia tunteita halvauspotilailla. Ellen sanoo: ”Tunnen oloni turvattomaksi, kun koen päässäni paineen tunnetta, mikä voi olla merkki tulevasta halvauksesta. Tulen hyvin pelokkaaksi, jos annan kielteisille ajatuksille vallan.” Ron selittää, millaista levottomuutta hän tuntee: ”Toisinaan on lähes mahdotonta tehdä oikeita johtopäätöksiä. Tunnen itseni turhautuneeksi yrittäessäni ratkaista paria kolmea pientä ongelmaa samanaikaisesti. Unohdan asioita niin nopeasti, etten joskus muista edes sitä, mihin ratkaisuun päädyin muutamaa minuuttia aiemmin. Teen siksi hirvittäviä virheitä, mikä on kiusallista minulle ja muille. Millainen olen muutaman vuoden kuluttua? Kykenenkö keskustelemaan järkevästi tai ajamaan autoa? Tuleeko minusta vaimolleni rasite?”
Myös perheenjäsenet ovat uhreja
Voidaan siis nähdä, etteivät halvauspotilaat ole ainoita, joiden on kamppailtava lannistavia seurauksia vastaan. Heidän perheensä käyvät samanlaista kamppailua. Joissakin tapauksissa heidän on kestettävä se kauhistuttava järkytys, että he näkevät aiemmin kyvykkään ihmisen, joka kykeni hyvin ilmaisemaan ajatuksensa, rappeutuvan yhtäkkiä heidän silmissään avuttoman pienokaisen tasolle. Ihmissuhteet voivat häiriintyä, kun perheenjäsenten on omaksuttava vieraita rooleja.
Haruko kuvailee traagisia seurauksia: ”Lähes kaikki tärkeät asiat hävisivät mieheni muistista. Meidän oli yhtäkkiä päästävä eroon hänen liikeyrityksestään ja luovuttava talostamme ja omaisuudestamme. Eniten minuun koski se, etten enää voinut keskustella vapaasti mieheni kanssa enkä pyytää häneltä neuvoja. Koska hän ei tiedä, onko yö vai päivä, hän ottaa usein yöllä pois tarvittavat suojavaipat. Vaikka tiesimme, että aikanaan hänen tilansa muuttuisi tällaiseksi, meidän on edelleenkin vaikea hyväksyä sitä. Tilanteemme on täysin nurinkurinen, sillä nyt tyttäreni ja minä pidämme huolta aviomiehestäni.”
”Halvauspotilaasta huolehtiminen – rakastipa häntä kuinka paljon tahansa – voi tuntua toisinaan ylivoimaiselta”, sanoo Elaine Fantle Shimberg kirjassa Strokes: What Families Should Know (Aivohalvaus: mitä perheiden tulisi tietää). ”Paineet ja velvollisuudet eivät anna rauhaa.” Toisinaan, kun jotkut perheenjäsenet huolehtivat potilaasta hyvin intensiivisesti, huolenpitäjän terveys, tunne-elämä ja hengellisyys saattaa kärsiä. Maria kertoo, että hänen äitinsä halvaantumisella on ollut hirvittävä vaikutus hänen elämäänsä: ”Käyn hänen luonaan joka päivä ja yritän rakentaa häntä hengellisesti lukemalla ja rukoilemalla hänen kanssaan, ja sitten hukutan hänet rakkauteen, halauksiin ja suukkoihin. Kun tulen kotiin, olen henkisesti lopen uupunut – joinakin päivinä jopa annan ylen.”
Joidenkin huolenpitäjien on vaikeinta kestää käyttäytymisessä tapahtuvia muutoksia. Neuropsykologi tri Ronald Calvanio kertoo Herätkää!-lehdelle: ”Kun sairaus vaikuttaa korkeampiin aivotoimintoihin – eli siihen, mitä ihminen ajattelee ja miten hän elää elämäänsä ja valvoo tunneperäisiä reaktioitaan – olemme tekemisissä ihmisen perusolemuksen kanssa, joten esiin tulevat psykologiset vauriot muuttavat tietyssä mielessä melko dramaattisesti perheen maailmaa.” Yoshiko kertoo: ”Näyttää siltä, että mieheni on muuttunut täysin sairastumisensa jälkeen; hän tuohtuu pienimmästäkin asiasta. Noina hetkinä tunnen oloni tosi surkeaksi.”
Perheeseen kuulumattomat eivät useinkaan huomaa persoonallisuuden muutoksia. Siksi huolenpitäjät voivat tuntea olonsa yksinäiseksi ja kantaa taakkansa yksin. Midori selittää: ”Aivohalvaukset ovat vaurioittaneet mieheni mieltä ja tunne-elämää. Vaikka hän tarvitsee kipeästi rohkaisua, hän ei puhu siitä kenellekään, vaan kärsii yksin. Niinpä hänen tunteistaan huolehtiminen jää minun tehtäväksi. Kun tarkkailen mieheni mielialoja päivittäin, tunnen itseni levottomaksi ja toisinaan pelokkaaksikin.”
Miten aivohalvauspotilaat ja heidän perheensä selviytyvät niistä muutoksista, joita halvaus aiheuttaa heidän elämässään? Miten kukin meistä voi tukea niitä, jotka kärsivät aivohalvauksen lamauttavista vaikutuksista? Seuraavassa kirjoituksessamme vastataan näihin kysymyksiin.
[Tekstiruutu/Kuva s. 7]
Varoitusmerkkejä
• Äkillinen heikkous, tunnottomuus tai kasvojen, käden tai jalan halvaus, varsinkin vain joko oikealla tai vasemmalla puolella
• Näkö muuttuu äkkiä epäteräväksi tai hämärtyy, varsinkin vain toisessa silmässä; kaikki näkyy jonkin aikaa kahtena
• Yksinkertaistenkin lauseiden puhuminen tai ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia
• Huimaus tai tasapaino- tai koordinaatiohäiriöt, varsinkin jonkin muun oireen yhteydessä
Epätavallisia oireita
• Äkillinen, selittämätön ja voimakas päänsärky – potilas määrittelee sen usein ”elämänsä pahimmaksi päänsäryksi”
• Äkillistä pahoinvointia ja kuumetta – oireet ilmaantuvat nopeammin kuin virusperäisessä sairaudessa (muutamissa minuuteissa tai tunneissa useiden päivien sijasta)
• Hetkellinen tajunnan menetys tai tajunnan tason lasku (pyörtyminen, sekavuus, kouristukset, kooma)
Älä suhtaudu oireisiin välinpitämättömästi
Tri David Levine kehottaa potilasta menemään oireiden ilmaantuessa ”niin pian kuin mahdollista sairaalan päivystyspoliklinikalle. On todisteita siitä, että jos halvaukseen annetaan hoitoa muutaman ensimmäisen tunnin aikana, vaurio voi jäädä hyvin vähäiseksi.”
Joskus oireita voi ilmetä hyvin lyhyen ajan, minkä jälkeen ne häviävät. Tällöin puhutaan ohimenevästä aivoverenkiertohäiriöstä eli TIA-kohtauksesta (lyhenne tulee sanoista transient ischemic attack). Älä sivuuta sitä, sillä se voi olla merkki vakavasta halvausriskistä, ja sitä voi seurata laaja-alainen aivohalvaus. Lääkäri voi hoitaa syitä ja pienentää halvausriskiä.
Perustuu ohjeisiin, jotka on antanut Englewoodissa Coloradossa Yhdysvalloissa toimiva kansallinen aivohalvausyhdistys