Tutustu Australian pistimettömiin mehiläisiin

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN AUSTRALIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

ONKO sinua koskaan rauhoittanut ahkerien mehiläisten rentouttava surina, kun ne kiiruhtavat kukasta kukkaan alkukevään kirkkaassa auringonpaisteessa? Ne ovat todella kauniita hyönteisiä. Kunpa ne eivät vain pistäisi!

Ehkä yllätyt saadessasi tietää, että on olemassa mehiläisiä, jotka eivät pistä. Ne tunnetaan Australian pistimettöminä mehiläisinä (Austroplebeia symei), ja niitä tavataan monin paikoin Australian itäosissa. Pistimettömät mehiläiset ovat vain noin neljän millimetrin mittaisia. Ne ovat väriltään mustia, ja niiden päätä ja kylkiä peittää paksu valkea karvapeite. Monilla niistä on pieniä keltaisia pisteitä ruumiinsa keskijaokkeen takareunoissa. Kaukaa pohjoisesta Queenslandista Uuden Etelä-Walesin eteläosaan ulottuvalla rannikolla voi tavata ainakin kymmenen pistimetöntä mehiläislajia. Joitakin on löydetty myös mantereen trooppisesta Pohjoisterritoriosta.

Ajattelehan, mitä hyötyä näistä mehiläisistä on niille, jotka keräävät hunajaa niiden pesistä. Muuan mehiläishoitaja sanoi: ”Kun tavallisesti pukeudun mehiläishuntuun ja poolopaitaan työskennellessäni – – [muiden lajien parissa], en tarvitse mitään suojaa – – [pistimettömiä mehiläisiä vastaan]. Viiden minuutin kuluttua siitä, kun olen aukaissut pesälaatikon, mehiläiset touhuavat yhä niin kuin en olisi paikalla lainkaan.”

Pistimettömien mehiläisten pesät ovat aivan erilaisia kuin tavallisten mehiläisten pesät. Pistimettömät mehiläiset eivät kerää mettä ja siitepölyä kuusikulmaisiin kennoihin, vaan ne rakentavat soikeiden onteloiden muodostamia rykelmiä. Kun ontelot on täytetty ja suljettu, uusia rakennetaan niiden päälle tai ympärille.

Pesässä

Tehdäänpä kiertokäynti pistimettömien mehiläisten pesässä, joka on osapuilleen 15000 yksilön koti. Ole kuitenkin varovainen, sillä vaikka nämä mehiläiset eivät pistä, ne voivat näykkäistä sinua leuoillaan.

Kulkiessamme pesän käytävää eteenpäin ympärillämme käy kova hyörinä. Nämä mehiläiset tekevät varsinaista ryhmätyötä. Kukin niistä tietää täsmälleen, mitä pitää tehdä ja missä. Näemme yhden pikku mehiläisen muotoilevan ja viimeistelevän uutta hunajaonteloa, aivan kuin se noudattaisi pikkutarkasti täydellisiä piirustuksia. Neljä muuta mehiläistä sulkee vierellämme onteloa, joka on täynnä hunajaa. Suuri kolmiulotteinen ristikko toimii runkona, jonka varaan ontelot rakennetaan. Tämän suunnittelutaidon mestarinäytteen ansiosta pesä kestää hunajan painon.

Siirtyessämme seuraavaan osastoon huomaamme yhden paljon muita suuremman mehiläisen. Se on kuningatar kaikessa loistossaan! Kuinka kaunis se onkaan mustassa ja kultaraitaisessa puvussaan toisten ahkerien mehiläisten ympäröimänä! Nyt kuningatar alkaa laskea munia niihin 60 kennoon, jotka on sitä varten valmistettu. Miten hellästi ja tarkasti se sen tekeekään, kuin äiti, joka asettaa lapsensa kehtoon! Huomaa myös, kuinka nopeasti työläiset sulkevat kennot sen jälkeen. Työ on tehty vain muutamassa minuutissa.

Kun munat kuoriutuvat

Kun munat kuoriutuvat, kukin pikkuruinen toukka syö ravinnon, jota on laitettu sille valmistettuun kennoon. Kun toukka kasvaa vahamaista kennoa suuremmaksi, se kehrää itselleen silkkimäisen kotelon. Tässä kotelossa toukasta tulee (koteloitumisvaiheen jälkeen) mehiläinen. Myöhemmin se kuoriutuu kotelosta ja ryhtyy työhön, kunhan hoitajamehiläiset ovat ensin vähän lellitelleet sitä. Mitä tapahtuu vahamaisille kennoille? Ne kerätään heti yhteen, ja materiaali kierrätetään. Ja heti kun mehiläiset ovat kuoriutuneet koteloistaan, koteloita ei enää tarvita. Ne vain roskaisivat pesän. Niinpä siivoojamehiläiset heittävät niiden jäännökset pois.

Monet pistimettömät mehiläislajit valmistavat vahamaista rakennusainetta. Sitä tuotetaan niiden omassa ruumiissa olevasta vahasta sekä siitä hartsista ja vahasta, jota ne keräävät kasveista ja puista. Tätä rakennusainetta käytetään pylväiden, palkkien ja muiden tukien muodostaman rungon rakentamiseen ja kaikkien liitoskohtien vahvistamiseen. Kun mehiläiset tässä rungossa valmistavat mesi- ja siitepölyonteloita, ne juoksevat niiden sisällä ympäriinsä muovaten ja tiivistäen vahapintaa. Sitten ontelot täytetään ja suljetaan varastointia varten. Mehiläiset tuntuvat vaistomaisesti tietävän, mihin vuodenaikaan kasvit ovat parhaimmillaan ja sääolot vaarallisimmillaan. Ne tuntuvat olevan varsin hyvin selvillä siitä, että ravinnon keräämisellä ja varastoimisella on ensisijaisen tärkeä osa elossa säilymisessä.

Mehiläiset lähtevät pesästä etsimään rakennusmateriaalia sekä mettä ja siitepölyä. Pesän ulkopuolella mehiläisestä tulee pätevä lentäjä ja suunnistaja. Lisäksi mehiläinen tietää, mitä ja mistä kerätä.

Uuden pesän perustaminen

Yhdyskunnan kasvaessa pesä täyttyy ääriään myöten. Mitä nyt tapahtuu? ”Meidän täytyy rakentaa uusi koti”, tuntuvat mehiläisperheen jäsenet sanovan toisilleen. Silloin tällöin jokin yksittäinen tiedustelija tutkii jotakin koloa, joka saattaisi olla hyvä pesäpaikka. Sitten paikalle tulevat ”insinöörit”. Noin 30–50 asiantuntijaa tutkii kolon sisäpintaa useita tunteja ikään kuin mitaten ja merkiten paikkoja. Sitten kun ne ovat tulleet siihen tulokseen, että perustus on sopiva, ne palaavat kotiin ilmeisestikin kertomaan käynnin tuloksista. Seuraavaksi saapuvat varsinaiset ”rakentajat”, tavallisesti kahden vuorokauden kuluessa. Työryhmään saattaa kuulua yli tuhat mehiläistä – mutta ei kuningatarta. Ne käyvät nopeasti käsiksi työhön ja hakevat rakennusmateriaalia ja ruokaa emopesästä.

Ennen kuin kuningatar voi saapua tähän uuteen pesään, hautomo täytyy rakentaa niin, että sen lämpötila pysyy aina samana: noin 28 asteessa. Jotta tämä toteutuisi, työläiset päällystävät pesän vahalla ikään kuin kietoen sen ympärille huovan. Aivan kuin nämä viisaat mehiläiset tietäisivät, että munat täytyy pitää lämpimässä. Nyt kaikki on valmista, ja noin yhdeksäntenä päivänä uusi kuningatar, joka on kehittynyt emopesässä, tuodaan sisään. Se alkaa heti laskea munia, joista kasvaa lisää mehiläisiä sen palatsiin.

Vähitellen vanhasta pesästä muuttaneet mehiläiset kuolevat, ja tässä uudessa kodissa syntyvät nuoremmat mehiläiset korvaavat ne. Aikanaan tämän pesän mehiläiset katsovat tarpeelliseksi rakentaa uuden pesän. Ja niin tämä verrattoman Luojan luoma hämmästyttävä kiertokulku pyörähtää jälleen käyntiin!

[Kuva s. 13]

Pistimettömät mehiläiset eivät rakenna kuusikulmaisia hunajakennoja vaan soikeiden onteloiden ryhmiä

[Kuva s. 14]

Australiassa tavataan ainakin kymmentä lajia pistimettömiä mehiläisiä