Belizen valliriutta – maailmanperintökohde — Vartiotornin VERKKOKIRJASTO

Belizen valliriutta – maailmanperintökohde

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA MEKSIKOSTA

”Jonkin kulttuuri- tai luonnonperinnön osan rappeutuminen tai katoaminen merkitsee maailman kaikille kansakunnille kuuluvan perinnön haitallista köyhtymistä, – – yleismaailmallisesti erityisen arvokasta kulttuuri- ja luonnonperintöä uhkaavien uusien vaarojen – – vuoksi on kansainvälisen yhteisön velvollisuutena yhteisesti osallistua tämän perinnön suojelemiseen.” (UNESCOn maailmanperintösopimus)

LUONNONSUOJELUALUEEKSI rauhoitettu Belizen valliriutta liitettiin vuonna 1996 UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Näin se sai saman aseman kuin Machu Picchu Perussa, Grand Canyon Yhdysvalloissa ja monet muut ainutlaatuiset paikat ympäri maailman. Mikä tekee tästä valliriutasta ”yleismaailmallisesti erityisen arvokkaan” kohteen?

Suojelemisen arvoinen perintö

Belizen valliriutta on maailman elävistä koralliriutoista toiseksi suurin Australian Ison Valliriutan jälkeen ja läntisen pallonpuoliskon pisin. Se levittäytyy Keski-Amerikassa Jukatanin niemimaan edustalla 300 kilometrin matkalle ja reunustaa suurinta osaa Belizen rannikosta. Suojelualueeseen sisältyy varsinaisen riutan – tai oikeastaan riuttojen ketjun – lisäksi noin 450 pientä hiekkasaarta sekä kolme atollia eli kehäriuttaa, joista kukin sulkee sisäänsä maalauksellisen laguunin. Alueesta on maailmanperintösopimuksen nojalla suojeltu erityisesti seitsemän merialuetta, joiden pinta-ala on yhteensä 960 neliökilometriä.

Koralliriuttojen suojelun tärkeyttä korostaa se, että niillä elää neljännes maapallon merikasveista ja -eläimistä. Ainoastaan trooppisissa sademetsissä ekosysteemit ovat monimuotoisempia kuin riutoilla. Tutkijat kuitenkin varoittavat, että 70 prosenttia kaikista koralleista kuolee seuraavien 20–40 vuoden kuluessa, jos merten saastuttaminen eri tavoin jatkuu, turismin sallitaan edelleen aiheuttaa tuhoja eikä syanidikalastukseen ja muihin vahingollisiin tapoihin puututa.

Belizen valliriutan suojelualueella on tunnistettu 70 kivikoralli- ja 36 pehmytkorallilajia sekä 500 kalalajia. Siellä elää myös uhanalaisia tai erittäin uhanalaisia merieläimiä, kuten karetti-, valekaretti- ja liemikilpikonnia sekä manaatteja ja suippokuonokrokotiileja. Riuttatutkija Julianne Robinson toteaakin alueen merieläinten ja -kasvien hämmästyttävästä kirjosta: ”Belizen valliriutta tarjoaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia sekä tutkijoille että matkailijoille. – – Se on yksi niistä harvoista jäljellä olevista paikoista, joissa luonnon voi nähdä parhaimmillaan, mutta se on siitä huolimatta uhattuna.”

Suurin uhka Belizen valliriutalle saattaa olla korallien haalistuminen eli eriväristen korallien muuttuminen läpikuultavan valkoisiksi (ks. tekstiruutu s. 26). National Geographic Newsin mukaan suuri osa valliriutan koralleista menetti värinsä vuosina 1997 ja 1998 – samoihin aikoihin kun hurrikaani Mitch riehui noilla seuduilla – ja tämän seurauksena elävän korallin määrä väheni 48 prosenttia. Mikä tähän tuhoon oli syynä? Tutkimukset jatkuvat yhä, mutta riuttatutkija Melanie McField sanoo: ”Korallien haalistuminen kytkeytyy melko läheisesti merten lämpötilan kohoamiseen. – – Myös ultraviolettivalo aiheuttaa haalistumista, ja näiden kahden yhdistelmä saa aikaan suurimmat vahingot.” Onneksi Belizen valliriutta näyttää kuitenkin hiljalleen toipuvan.a

Vedenalainen paratiisi

Belizen valliriutan turmeltumattomat vedet, joiden keskilämpötila on 26 astetta, ovat pinta- ja laitesukeltajien unelma. 90 prosenttia riutasta on vielä tutkimatta. Riutalle on helppo päästä Ambergris Caylta San Pedron kaupungista, josta sille on vain muutaman sadan metrin matka. Kuusi kilometriä San Pedrosta kaakkoon on lisäksi Hol Chanin vedenalainen kansallispuisto, kahdeksan neliökilometrin laajuinen matala vesialue, jonka erikoisuutena on riutan poikki kulkeva leveä halkeama.

Maailman huikeimpiin sukelluskohteisiin kuuluu Blue Hole (Sininen aukko), yksi valliriutan suojelluista maailmanperintöalueista. Se sijaitsee noin sadan kilometrin päässä manner-Belizestä Lighthouse Reefillä (Majakkariutta). Suuren yleisön tietoisuuteen se tuli, kun ranskalainen merentutkija Jacques-Yves Cousteau oli alueella tutkimusmatkalla vuonna 1970 merentutkimusalus Calypsolla. Blue Hole on cenote eli kalkkikivessä oleva vajoama, ja se erottuu syvänsinisenä, elävän korallireunuksen ympäröimänä laikkuna keskellä turkoosia merta. Sen halkaisija on noin 300 metriä ja syvyys yli 120 metriä. Ennen kuin merenpinta nousi, tämä karstimuodostuma oli kuiva maanalainen luola, jonka katto myöhemmin romahti. Seinämät ovat pystysuorat noin 35 metrin syvyyteen asti, minkä jälkeen niiden ulkonemista alkaa työntyä valtavia tippukivipuikkoja kohti pohjaa. Vedenalainen panoraama on henkeäsalpaava, sillä näkyvyys voi olla jopa 60 metriä. Haita lukuun ottamatta luolassa ei ole juuri muuta elämää. Sukeltajien tulisi ottaa huomioon, että Blue Holeen tehdään etappinoususukelluksia, jotka sopivat vain kokeneille sukeltajille. Kristallinkirkkaissa vesissä korallireunuksen tuntumassa on kuitenkin myös loistavat pintasukellusmahdollisuudet.

Lähistöllä on toinenkin suojelualueen seitsemästä maailmanperintöalueesta, Half Moon Cay (Puolikuusaari), joka on idyllinen turvapaikka harvinaiselle punajalkasuulalle. Saarella on tehty havaintoja peräti 98 muustakin lintulajista. Sukellus pitkin kauniiden pehmytkorallien peitossa olevaa Half Moon Cay Wallia, kilometrin syvyyteen ulottuvaa äkkijyrkkää seinämää, on vaikuttava kokemus.

Kuten lyhyt käyntimme Belizen valliriutalla osoittaa, painavat syyt puoltavat tämän aarteen suojelemista tulevien sukupolvien ihailtavaksi. Sen menettäminen merkitsisi tosiaankin ”kaikille kansakunnille kuuluvan perinnön haitallista köyhtymistä”.

[Alaviite]

a Paikallisesti ei kenties voida paljonkaan vaikuttaa maapallon lämpenemiseen ja siitä johtuvaan meriveden lämpötilan kohoamiseen, mutta valliriutan nimeäminen maailmanperintökohteeksi on kannustanut belizeläisiä suojelemaan riuttaa aktiivisemmin.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 26]

Korallien haalistuminen

Koralliriutta on elävä särkkä, joka muodostuu eläinravintoa käyttävien korallieläinten runkokunnista. Korallit rakentavat kalsiumkarbonaatista eli kalkista ulkoisen tukirangan, ja uusia kasvustoja muodostuu aiempien sukupolvien kuolleiden kerrosten päälle. Riuttakorallit ja niiden kudoksissa asustavat mikroskooppisen pienet levät (zooksantellit) elävät symbioosissa, jossa levät antavat korallieläimille happea ja ravintoa ja saavat niiltä hiilidioksidia. Korallieläimet reagoivat herkästi veden lämpötilan vaihteluun, ja kun lämpötila nousee, ne alkavat häätää leviä. Levien mukana ne menettävät lehtivihreän, ja niiden värit haalistuvat. Heikentyneet korallit sairastuvat ja kuolevat helposti. Koralliriutat ovat kuitenkin toipumiskykyisiä, ja kun niitä suojellaan, ne voivat palautua ennalleen.

[Lähdemerkintä]

[Kartta s. 23]

(Ks. painettu julkaisu)

Meksiko

BELIZE

Karibianmeri

Tyynimeri

[Kuva s. 23]

Satelliittikuva Belizestä, jonka edustalla näkyy 300 kilometrin mittainen riutta.

[Kuva s. 24]

Rendezvous Cay.

[Lähdemerkintä]

[Kuva s. 24]

Karettikilpikonna.

[Kuva s. 24, 25]

Lighthouse Reefillä sijaitseva Blue Hole, romahtanut kalkkikiviluola.

[Lähdemerkintä]

[Kuva s. 25]

Belizen valliriutalla elää 500 kalalajia.

[Lähdemerkintä]

[Kuvien lähdemerkinnät s. 23]

[Kuvan Lähdemerkintä s. 24]