20. luku
Millaista elämää sinä haluat?
JOS joku kysyisi sinulta: ’Miten voin löytää onnellisuuden nykyään?’ miten vastaisit? Saattaisit vastata vakaumuksellisesti: ’Jotta saisit rikkaan, onnellisen ja pysyvän elämän, toimi Jumalan haluamalla tavalla!’
2 Aikaisemmissa luvuissa olemme käsitelleet sitä, että Luoja on todella olemassa, että hän antaa Raamatun kautta meidän kaikkien tarvitsemaa tietoa ja ohjausta ja että hänen Sanansa soveltaminen on käytännöllistä nykyään. Tosi kristittyinä eläminen voi auttaa meitä selviytymään sellaisista ongelmista kuin stressistä ja yksinäisyydestä. Ohjauksen etsiminen Raamatusta voi varjella meidät tuskallisilta ongelmilta, joita aiheuttavat juopumus, moraalittomuus, epärehellisyys ja muut paheet. (Sananlaskut 4:11–13) Raamatun näkemyksen omaksuminen rahasta auttaa meitä olemaan tyytyväisempiä ja ’saamaan lujan otteen todelliseen elämään’. – 1. Timoteukselle 6:19.
3 Kun me noudatamme Luojan ohjeita, elämämme saa merkitystä ja suunnan. Me ymmärrämme, miksi Jumala on sallinut pahuutta ja kärsimystä. Ja kun ymmärrämme Raamatun ennustusten täyttyvän meidän päiviemme tapahtumissa, me tajuamme elävämme nykyisen pahan asiainjärjestelmän ”viimeisiä päiviä”. (2. Timoteukselle 3:1–5) Tämä merkitsee sitä, että Jumala poistaa pian kaikki ihmisten valtakunnat, joiden menneisyys kertoo poliittisesta turmeluksesta ja rasittavilla verotaakoilla ylläpidetyistä puolustusvoimista. (Daniel 2:44; Ilmestys 16:14, 16) Siten Jumala lopettaa ihmisten ponnistelut hallita maata ja ohjaa hengissä säilynyttä ihmiskuntaa taivaallisen valtakuntansa avulla. – Ilmestys 11:17, 18; 21:1–4.
SITÄKÖ SINÄ HALUAT?
4 Useimmat meistä sanoisivat: ’Olisi ihanaa asua rakkaudellisten ja Jumalaa pelkäävien ihmisten kanssa paratiisissa.’ (Jesaja 11:9) Mutta jotta pääsisimme sinne, vanhurskaudenrakkautemme ja halukkuutemme mukautua Jumalan mittapuihin täytyy olla tarpeeksi vahva voidaksemme päättää, miten järjestää koko elämäntapamme nyt. (Matteus 12:34; 15:19) Sitäkö sinä todella haluat? Opetuslapsi Jaakob henkeytettiin kirjoittamaan kristityille tästä asiasta näin:
”Ettekö tiedä, että ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalan kanssa? Joka siis HALUAA olla maailman ystävä, se asettuu Jumalan viholliseksi.” – Jaakob 4:4.
5 Lisäksi Jaakob tähdensi, että ”palvontamuotoon, joka on Jumalamme ja Isämme näkökannalta puhdas ja saastumaton”, sisältyy ”itsensä suojeleminen maailman tahroilta”. (Jaakob 1:27) Tähän meidän tulisi pyrkiä. Kristittyjen ei ole tietenkään helppoa pysyä täysin immuunina maailman vaikutukselle, sillä he elävät maailman väkivaltaisuuden ja turmeluksen, sen moraalittomien juonittelujen, politiikan ja kansallismielisyyden keskellä. Antaumuksellisinkin kristitty voi erehtyä tai tehdä virheitä yrittäessään välttää joutumasta maailman tapojen saastuttamaksi. Tästä syystä kristittyjen tarvitsee jatkuvasti työskennellä edistyäkseen. (Kolossalaisille 3:5–10) Mutta tärkeintä on: mitä me haluamme?
6 Valaiskaamme asiaa kuvauksella, jossa kaksi miestä on syömässä päivällistä. Toinen saa vahingossa kastiketahran solmioonsa, mutta toinen tarttuu solmioonsa ja tahallaan työntää sen kastikkeeseen; hän haluaa sen tahriintuvan. Kumman kaltaisia me olemme? Osoitammeko me sillä, minkä annamme vaikuttaa itseemme ja mitä päätämme tehdä, kumman ystäviä haluamme olla, maailman vai Jumalan?
7 Ystävyyttä maailman kanssa voidaan ilmentää monella tavalla. Jotkut ihmiset ovat niin kovin kiintyneitä perheeseensä tai naapureihinsa, että he menevät heidän mukaansa ja jopa osallistuvat sellaisiin tekoihin, joita he tietävät Jumalan paheksuvan. Näitä ovat esimerkiksi epäraamatullisten juhlien viettäminen, liiallinen alkoholin käyttö, rivo leikinlasku tai rotuennakkoluulot. (1. Pietari 4:3, 4; Efesolaisille 5:3–5; Apostolien teot 10:34, 35) Jos haluamme miellyttää Jumalaa, niin silloin hänen hyväksymyksensä saaminen merkitsee meille enemmän kuin sukulaistemme hyväksymisen saaminen. – Luukas 14:26, 27; 11:23.
8 Samoin ajanvietteemme valinta saattaa antaa vihjeen siitä, haluammeko olla maailman ystäviä. Varhaiskristityt eivät käyneet katsomassa raakoja gladiaattoritaisteluita eivätkä moraalittomuutta esittäviä näytelmiä. Entä me nykyään? Meidän tulisi ajatella vakavasti mieltymyksiämme urheilun, televisio-ohjelmien, elokuvien tai lukemisen suhteen. Jos me huomaamme olevamme tottuneita haluamaan sitä minkä Jumalan neuvot kieltävät, meidän on tarpeellista ponnistella mieltymyksiemme muuttamiseksi. Maailman houkutukset voivat vaikuttaa jopa kristityissä perheissä kasvaneisiin nuoriin sekä kauan Raamattua tutkineisiin kristittyihin.
9 Tämä ystävyys Jumalan kanssa tai ystävyys maailman kanssa on elämän ja kuoleman kysymys. (1. Johannes 2:15–17) Me emme voi enää istua kahdella tuolilla sen enempää kuin kukaan voi tienristeyksessä lähteä yhtä aikaa kumpaankin vastakkaiseen suuntaan.
10 Elian päivinä ympäröivien kansojen Baalin-palvonta vaikutti joihinkuihin heprealaisiin. Vaikka heillä oli jonkinlainen yhteys tosi Jumalaan Jehovaan, he eivät pitäneet hänestä täysin kiinni. Elia sanoi, että he mielipiteessään ’ontuivat molemmille puolille’. Heidän piti päättää, tottelisivatko he Jehovaa ja hänen ohjeitaan vai eivät. Tuo valinta merkitsi elämää tai kuolemaa. – 1. Kuningasten kirja 18:21–40; 5. Mooseksen kirja 30:19, 20.
11 Me emme voi siirtää tuonnemmaksi päätöksentekoa sen suhteen, mitä me todella haluamme. Ensimmäisellä vuosisadalla apostoli Pietari kehotti kristittyjä ’pitämään läheisenä mielessään Jehovan päivän läsnäoloa’, jona päivänä pahuus tuhottaisiin maan päältä. Heidän kiireellisyyden tajunsa tuli heijastua ”pyhissä käytöstavoissa ja jumalisen antaumuksen teoissa”, joihin sisältyi kristillisen sanoman innokas julistaminen. (2. Pietari 3:11, 12) Vaikka jotkut kristityt elivät esimerkillistä avioelämää, niin muutamat päättivät pysyä naimattomina voidakseen ’palvella Herraa huomiota hajottamatta’. – 1. Korinttolaisille 7:29–35.
12 Jos se, millaista elämää kristityt halusivat viettää, oli tärkeätä ensimmäisellä vuosisadalla, niin kuinka paljon tärkeämpää se onkaan nykyään! Me voimme havaita, että Jumalan valtakunta hallitsee jo taivaassa ja että on jäljellä vain ”lyhyt aika”, ennen kuin Jumala Kristuksen kautta tuhoaa kansat ja sitoo Saatana Panettelijan. (Ilmestys 12:12; 19:11–20:2) Nyt on siis aika päättää, millaista elämää me haluamme.
MILLAISEN ELÄMÄN JUMALA ANTAA
13 Meidän nyt valitsemamme elämäntapa ratkaisee, saammeko me nauttia sellaisesta elämästä, jonka Jumala antaa tulevassa uudessa järjestyksessä.
14 On helppoa ajatella ensiksi monia ennallistetun paratiisin aineellisia siunauksia. Aadamilla ja Eevalla oli runsaasti ravitsevaa ruokaa alkuperäisessä paratiisissa. (1. Mooseksen kirja 2:9, 16) Näin ollen uudessa järjestyksessä tulee olemaan runsaasti hyvää ja terveellistä ruokaa. – Psalmit 72:16; 67:7.
15 Aadamilla ja Eevalla oli hyvä terveys, sillä Jumala loi heidät täydellisiksi. Tämä vahvistaa sen Raamatun vakuutuksen, että uudessa järjestyksessä sairaus, sairauksien aiheuttama kipu ja surun kyyneleet tulevat olemaan menneisyyttä. (Ilmestys 21:1–4) Ihmiskunta tulee kohoamaan fyysiseen täydellisyyteen.
16 Koska ihmisillä ei ole enää ongelmia ja koska he eivät kuole 70 vuoden kuluttua, niin miehet ja naiset voivat kokea, miten sykähdyttävää on tutkia monia oppimisen ja kokemusten aloja. Voit nauttia kykyjesi täydellisestä ilmaisemisesta ja sellaistenkin kykyjen kehittämisestä, joita et uskonut sinulla koskaan olevan. Ruoan laittaminen, kodin rakentaminen, huonekalujen valmistaminen, sisustaminen, puutarhanhoito, eri instrumenttien soittaminen, vaatteiden valmistaminen, tiedon laajojen alojen tutkiminen – luetteloa kaikesta siitä haastavasta ja hyödyllisestä, mitä voit silloin tehdä, voitaisiin jatkaa loputtomiin. Jehova sanoi kerran: ”Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.” – Jesaja 65:22.
17 Lisäksi Raamattu sanoo, että Eedenin puutarhassa eläinten ruokana oli kasvillisuus. (1. Mooseksen kirja 1:30) Voit siis odottaa innokkaana Jumalan järjestävän asiat niin, että eläimet eivät ole enää saaliinhimoisia ja vaarallisia; ne tulevat olemaan rauhassa keskenään ja ihmisten kanssa. Sekä lapset että aikuiset voivat täysin nauttia niiden seurasta. – Vrt. Jesaja 11:6–8; 65:25; Hoosea 2:18.
18 Mutta Raamattu ei kuvaile yksityiskohtaisesti kaikkia uuden järjestyksen aineellisia siunauksia. Jehova, meidän Luojamme, tietää meidän tarpeemme. Raamattu vakuuttaa meille Jumalasta: ”Sinä avaat kätesi ja tyydytät jokaisen elävän toiveen.” – Psalmit 145:16, UM.
19 Kuten sopivaa onkin, Raamattu ei tähdennä aineellista vaurautta tai siunauksia vaan niitä hengellisiä ja henkisiä seikkoja, jotka edistävät onnellisuutta ennallistetussa paratiisissa. Me voimme esimerkiksi odottaa seuraavankaltaisia olosuhteita:
”Silloin vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti. Ja minun kansani asuu rauhan majoissa, turvallisissa asunnoissa, huolettomissa lepopaikoissa.” – Jesaja 32:17, 18.
20 Me voimme ymmärtää, että vaikka meillä olisi hyvä terveys, hieno koti ja paljon ruokaa, me emme olisi todella tyytyväisiä, jos meitä ympäröisivät ristiriidat, jännitys, kateus ja viha. (Sananlaskut 15:17; 21:9) Jumala salliikin vain niiden, jotka ovat tunnollisesti ponnistelleet sellaisten inhimillisten puutteiden voittamiseksi, asua tulevassa paratiisissa. He muodostavat maailmanlaajuisen kristittyjen perheen, joka kehittää Jumalan hengen hedelmiä, joihin sisältyvät rakkaus, rauha, huomaavaisuus ja itsehillintä. (Galatalaisille 5:19–23) He pyrkivät vilpittömästi kasvattamaan itselleen sellaisen persoonallisuuden, joka on sopusoinnussa Jehovan persoonallisuuden kanssa. – Efesolaisille 4:22–24.
ELÄMINEN JEHOVAN MIELLYTTÄMISTÄ JA YLISTÄMISTÄ VARTEN
21 Ennustetut aineelliset ja hengelliset siunaukset antavat meille syyn odottaa innokkaasti uutta järjestystä. Mutta jos me antaisimme niiden olla pääsyy siihen, miksi me palvomme Jumalaa ja vietämme kristillistä elämää, niin me olisimme jossain määrin nykyiseen itsekeskeiseen sukupolveen kuuluvien kaltaisia, jotka ovat pääasiassa huolissaan siitä, mitä he haluavat ja voivat saada.
22 Meidän tulisi sen sijaan kehittää halu elää kristillistä elämää – nyt ja tulevaisuudessa – koska Jumala haluaa meidän tekevän niin. Hänen tulisi olla etusijalla eikä meidän. Jeesus ilmaisi millaista näkemystä me tarvitsemme sanomalla: ”Olen tullut . . . tekemään sinun tahtosi oi Jumala”. ja ”Minun ruokani on, että minä teen hänen tahtonsa, joka on lähettänyt minut, ja vien päätökseen hänen työnsä.” (Heprealaisille 10:7; Johannes 4:34) Arvostuksen sitä kohtaan mitä Jumala on tehnyt pitäisi saada meidät asettamaan hänet ensi sijalle. – Roomalaisille 5:8.
23 Kuten sopivaa onkin, Raamattu ei tähdennä tärkeimpänä seikkana meidän pelastumistamme ja niitä siunauksia, jotka me voimme saada. Sen sijaan se tähdentää Jumalan nimen kunniaansaattamista ja sitä, että meidän on oikein ylistää Jumalaa sen johdosta mikä hän on ja mitä hän on tehnyt. Daavid kirjoitti:
”Minä kunnioitan sinua, Jumalani, sinä kuningas, ja kiitän sinun nimeäsi aina ja iankaikkiesti. Suuri on Herra ja sangen ylistettävä, ja hänen suuruutensa on tutkimaton. Sinun valtasuuruutesi kirkkautta ja kunniaa ja sinun ihmeellisiä tekojasi minä tahdon tutkistella.” – Psalmit 145:1, 3, 5.
24 Jumalan asettaminen ensi sijalle elämässä ja hänen toimelias ylistämisensä sopi Jeesukselle ja Daavidille. Se sopii myös meille. Kun me liitämme tämän käytännölliseen kristilliseen elämäntapaan, me olemme löytäneet onnellisuuden sekä nykyiseksi ajaksi että ikuisiksi ajoiksi tulevaisuuteen.
[Tutkistelukysymykset]
Miksi toimiminen Jumalan viitoittamalla tavalla on paras tapa löytää onnellisuus? (1–3)
Miksi meidän tulee päättää, haluammeko olla maailman vai Jumalan ystäviä? (4–6)
Millä tavoilla ihminen voi ilmaista, haluaako hän maailman ystävyyttä? (7, 8)
Miten tärkeätä meidän on päättää, mitä me todella haluamme? (9–12)
Millaisen elämän Jumala antaa uudessa järjestyksessä? (13–18)
Mitä ovat ne tärkeämmät siunaukset, jotka on luvattu ennallistetun paratiisin yhteydessä? (19, 20)
Miten me voimme löytää tosi onnellisuuden? (21–24)
[Kuva s. 189]
Sinulla on aikaa kehittää ja käyttää kykyjäsi täysin määrin