Ihmisen pelastus on sivuseikka Jumalan kunniaansaattamisen rinnalla
Raamattu puhuu paljon ihmisen pelastuksesta, mutta missä se puhuu Jumalan kunniaansaattamisesta? Opettaako se, että tämä kunniaansaattaminen on tärkeämpi kuin pelastaminen?
JEHOVAN todistajat painottavat Jehovan nimen kunniaansaattamista. Toiset uskonnot panevat painon ihmisen pelastumiselle. Kadu ja pelastu, tunnusta syntisi, anna kastaa itsesi, ota Jeesus vastaan Pelastajanasi. Nämä ovat ne ajatukset, joita evankeliset herätyssaarnaajat ja ristiretkeilijät jauhavat. Raamattu opettaa näitä totuuksia, ja Jehovan todistajat hyväksyvät ne ja saarnaavat niitä toisille. Ne ovat hyvin tärkeitä. Niitä ei pidä koskaan väheksiä. Mutta niitä ei tule myöskään suurennella niin suhteettomasti, että ne kätkevät Raamatun tärkeämmän totuuden, Jehovan nimen kunniaansaattamisen.
Jumalan nimi Jehova tehtiin erityisellä tavalla tunnetuksi, kun hän vapautti israelilaiset valittuna kansanaan Egyptistä. Hän yhdisti nimensä tuohon kansaan ja antoi sille lakinsa: ”Ja jos te nyt tottelette tarkkaan minun ääntäni ja pidätte tosiaan minun liittoni, niin te tulette varmasti minun erityiseksi omaisuudekseni kaikista muista kansoista, koska koko maa kuuluu minulle. Ja teistä itsestänne tulee minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.” Israelilaiset suostuivat tottelemaan ja olemaan Jehovan erityistä omaisuutta hänen nimensä ollessa liitetty heihin. Heitä varoitettiin: ”Sinä et saa omaksua Jumalasi Jehovan nimeä arvottomalla tavalla, sillä Jehova ei jätä rankaisematta sitä, joka omaksuu hänen nimensä arvottomalla tavalla.” – 2. Moos. 19:5, 6; 20:7, Um.
Kun tämä kolmas kymmenistä käskyistä sanoo, että Jumalan nimeä ei saa ottaa hukkaan eikä arvottomalla tavalla, niin se merkitsee paljon enemmän, kuin että ei käytä hänen nimeään epäpyhästi. Se merkitsee, että ne, jotka suostuvat olemaan Jumalan kansaa, kantavat hänen nimeään, ja heidän täytyy totella niitä lakeja ja käskyjä ja periaatteita, joita hänen nimensä edustaa. Muuten he ottavat hänen nimensä arvottomalla tavalla eivätkä pääse rankaisematta. He eivät voi häväistä hänen nimeään ikuisesti. Jehova ryhtyy aikanaan toimenpiteisiin kunniaansaattaakseen sen ihmisten elämän kustannuksellakin, sillä sen kunniaansaattaminen on tärkeämpi.
MIKSI JEHOVA PELASTI ISRAELIN
Israelilaiset kapinoivat Punaisella merellä lähtiessään Egyptistä, mutta Jehova pelasti heidät heidän kapinastaan huolimatta. Miksi? Heidän tähtensäkö? Ei, vaan koska Jumalan nimi oli liitetty heihin eikä egyptiläisille takaa-ajajille pitänyt antaa voittoa, mikä olisi näyttänyt Jehovasta saadulta voitolta. Psalminkirjoittaja sanoo tuosta ajasta: ”Kuitenkin hän pelasti heidät nimensä tähden, tehdäkseen voimansa tiettäväksi.” – Ps. 106:8.
Mooses oli kolmannessa kuussa Egyptistälähdön jälkeen Siinain vuorella ja sai lain Jehovalta. Jehova sanoi myöhemmin Moosekselle, että kansa menetteli tuhoisasti palvomalla vasikan kuvaa. Kun Jehova sanoi aikovansa hävittää kansan, niin Mooses sai hänet pidättymään siitä. Millä perusteella? Kansan pelastamiseksiko, sen varjelemiseksiko? Ei, vaan Jehovan nimen takia, joka nimi oli liitetty tuohon kansaan. Mooses todisteli: ”Miksi egyptiläisten pitäisi sanoa: ’Hän toi heidät pois pahassa tarkoituksessa tappaakseen heidät vuorten keskellä ja hävittääkseen heidät sukupuuttoon maan pinnalta’?” Ja: ”Muista palvelijoitasi Aabrahamia, Iisakia ja Israelia, joille sinä vannoit itsesi kautta sanoessasi heille: ’Minä lisään teidän siemenenne kuin taivaitten tähdet, ja kaiken tämän maan, minkä minä olen osoittanut, minä annan teidän siemenellenne, jotta se ottaisi sen tosiaan haltuunsa määräämättömään aikaan asti.”’ Niin Jehova pidättyi hävittämästä, ei Israelin tähden, vaan estääkseen egyptiläiset sanomasta, että Jehova ei kyennyt viemään sitä Luvattuun maahan ja tappoi sen sijaan sen, sekä pitääkseen lupauksen, minkä hän oli nimessään antanut Aabrahamille ja Iisakille ja Jaakobille. – 2. Moos. 32:12, 13; 5. Moos. 9:24–29, Um.
Kun vakoilijat palasivat myöhemmin vakoilemasta Kanaanin maata ja israelilaiset kapinoivat maahan menon aikoihin, niin Jehova nuhteli heidän arvostuksensa ja uskonsa puutetta ja aikoi hävittää heidät. Mooses astui jälleen väliin sanoen, että kansat ”ovat kuulleet, että sinä olet Jehova tämän kansan keskuudessa”, ja että ”jos sinä surmaisit tämän kansan kuin yhden miehen, niin kansat, jotka ovat kuulleet sinun nimestäsi, sanoisivat varmasti näin: ’Koska Jehova ei kyennyt viemään tätä kansaa siihen maahan, mistä hän vannoi heille, niin hän ryhtyi surmaamaan heitä autiomaassa.’” Niin kansa säästettiin jälleen, mutta ei siksi, että sen pelastus olisi ollut niin tärkeä, vaan koska se olisi saattanut epäedulliseen valoon Jehovan nimen, mikä oli yhdistetty tuohon kansaan. – 4. Moos. 14:14–16, Um.
Kun Israel oli mennyt Kanaanin maahan ja ollut tuomareitten hallinnossa vuosisatoja, niin se päätti haluta ihmiskuninkaan, niinkuin sen ympärillä olevilla kansoillakin oli. Tämä merkitsi Jehova Jumalan hylkäämistä, mutta se sallittiin siitä huolimatta. Jehova osoitti kuitenkin tyytymättömyytensä antamalla jyristä ja sataa vehnänkorjuun aikaan – jolloin ei ollut lainkaan tuollaisen ilman aika. Kansa säikähti kovasti tuota ihmenäytöstä, mutta kehotettuaan sitä seuraamaan Jehovaa profeetta Samuel vakuutti sille uudelleen: ”Sillä Jehova ei hylkää kansaansa suuren nimensä takia, koska Jehova on ottanut tehdäkseen teidät kansakseen.” Hän suvaitsi tuota kansaa siksi, että hänen nimensä oli liitetty siihen. – 1. Sam. 12:22, Um.
Jehova oli pitkämielinen tuota kansaa kohtaan nimensä takia, mutta tuli aika, jolloin sen herjaus ja epäjumalanpalvelus tuli niin häpeälliseksi, että hän heitti sen pois maasta. Turmeltunut, säädytön paholaisten palvonta, mihin kansa vajosi, vaikka sanoikin palvelevansa Jehovaa, merkitsi hänen nimensä ottamista arvottomalla tavalla – syntiä, mikä ei saanut jäädä rankaisematta. Hän salli babylonialaisten viedä uskottoman kansansa vankeuteen. Mutta ne kansat, joiden sekaan israelilaiset hajotettiin, selittivät hajotuksen todistukseksi israelilaisten Jumalan, Jehovan, heikkoudesta. Todistaakseen tämän päättelyn erheellisyyden Jehova sanoi ennallistavansa Israelin Juudan maahan. Israelin ennallistus ei tapahtunut siitä syystä kansan pelastamiseksi, vaan Jehovan nimen kunniaansaattamiseksi. Me luemme tästä Hesekielin 36:19–24 (Ts):
”Minä hajotin heidät kansojen sekaan, ja heidät siroteltiin kautta maiden. Minä tuomitsin heidät heidän käyttäytymisensä ja tekojensa mukaisesti. Mutta kun he tulivat kansojen luo, niin mihin he tulivatkin, he häpäisivät minun pyhän nimeni siten, että ihmiset sanoivat heistä: ’Nämä ovat [Jehovan] kansaa, ja kuitenkin heidän oli lähdettävä hänen maastaan.’ Mutta minä olin huolissani pyhästä nimestäni, jonka Israelin huone saattoi häväistyksi niiden kansojen keskuudessa, joihin he tulivat. Sano sen tähden Israelin huoneelle: Näin sanoo Herra [Jehova]: Minä en aio toimia teidän tähtenne, Israelin huone, vaan pyhän nimeni takia, jonka te olette häväisseet niiden kansojen keskuudessa, joihin te tulitte. Ja minä kunniaansaatan suuren nimeni pyhyyden, nimen, joka on häväisty kansojen keskuudessa ja jonka te olette häväisseet niiden joukossa, ja kansat tulevat tietämään, että minä olen [Jehova], sanoo Herra [Jehova], kun minä teidän kauttanne kunniaansaatan pyhyyteni niiden silmien edessä. Sillä minä otan teidät kansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne.”
UUSI KANSA TULEE ISRAELIN SIJAAN
Juutalaisten uskollinen jäännös palasi tämän mukaisesti Jerusalemiin seitsemänkymmentä vuotta Jerusalemin autioituksen alun jälkeen ja ennallisti Jehovan tosi palvonnan. Mutta juutalaiset halveksivat muutamissa vuosikymmenissä Jehovan nimeä ja sanoivat hänen pöytäänsä halveksittavaksi tehden näin uhraamalla saastutettua ruokaa, viallisia ja sairaita eläimiä uhreiksi hänen alttarillaan. Jeesus tuli yli neljäsataa vuotta myöhemmin Jerusalemin temppeliin ja tapasi ne, joiden oli hoidettava uhrit, yhä turmeltuneina, ja hän sanoi heille: ”On kirjoitettu: ’Minun huonettani sanotaan rukoushuoneeksi’, mutta te teette sen ryövärien luolaksi.” Jeesus sanoi tuolle kansalle, joka oli syypää siihen, että se otti Jehovan nimen arvottomalla tavalla: ”Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tuottaa sen hedelmiä.” – Matt. 21:13, 43, Um; Mal. 1:6–8.
Apostoli Pietari sanoi Valtakunnan hedelmää tuottavalle uudelle kansalle: ”Te olette . . . ’valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä kansa, kansa erikoisomaisuutta varten, jotta te julistaisitte laajalti hänen erinomaisia ominaisuuksiaan’, joka kutsui teidät pimeydestä ihmeelliseen valoonsa. Sillä te ette olleet kerran kansa, mutta olette nyt Jumalan kansa.” Tunnetko sinä tämän kielenkäytön samanlaiseksi kuin se, mitä puhuttiin Israelille, kun se tehtiin Jehovan erikoisomaisuudeksi kantamaan hänen nimeään? Pietari lainaa 2. Mooseksen kirjan 19:5, 6:nnen pääsisällön eikä sovella sitä enää luonnolliseen Israeliin, vaan hengelliseen Israeliin, jonka jäseniin kuuluu sekä juutalaisia että pakanoita. Nyt tulee kristillisestä järjestöstä, joka on koottu juutalaisista ja ei-juutalaisista, valittu kansa, joka kantaa Jehovan nimeä: ”Simeon on kertonut perusteellisesti, miten Jumala ensi kerran käänsi huomionsa kansoihin ottaakseen niistä kansan nimelleen.” – 1. Piet. 2:9, 10; Apt. 15:14, Um.
Tämän ”kansan [hänen] nimelleen” ei tule ottaa hänen nimeään hukkaan eikä arvottomalla tavalla ja kärsiä rangaistusta, niinkuin Israel teki. Sen on toteltava hänen käskyjään, julistettava hänen totuuksiaan, kaiutettava hänen ylistystään ja tuotettava Valtakunnan hedelmää. Kristillisen kansan ei tarvitse uhrata eläimiä niinkuin Israelin, mutta ”me annamme huultemme mulleja”. Tämä uusi kansa ei uhraa maan hedelmiä niinkuin Israel, vaan ”uhratkaamme hänen kauttaan aina Jumalalle ylistysuhria, se on, niiden huulten hedelmää, jotka julistavat julkisesti hänen nimeään”. Sanamullien, kristittyjen huulten uhraamien hedelmien, ei tule olla saastutettuja eikä sairaalloisia, jollaisia ne ovat, jos ne eivät ole Raamatusta otettuja totuudensanoja, joita käytetään oikealla tavalla terveellisenä opetuksena. Eikä näiden näkyvästi Jumalalle uhrattujen sanauhrien tule olla tosiaankaan käännettyjä väärien ”jumalien”, sellaisten kuin ihmisten tai inhimillisten suunnitelmien tai uskonnollisten järjestöjen, ylistykseksi. – Hoos. 14:2, Ts, reunam.; Hepr. 13:15, Um.
NIMI TARVITSEE NYT KUNNIAANSAATTAMISTA
Jehova käskee: ”Etkä sinä saa vannoa minun nimessäni valehdellaksesi, niin että sinä häpäiset Jumalasi nimen. Minä olen Jehova.” Jos uskonnolliset järjestöt opettavat valheita Jumalan nimessä, niin ne häpäisevät sitä ja aiheuttavat sen, että se tulee kunniaansaattaa. Jotkut sanovat, että maa hävitetään tulella, mutta Raamattu sanoo: ”Maa pysyy iäti.” Muutamat sanovat, että sinä elät joko taivaassa tai helvetin tulessa, mutta Raamattu sanoo maasta: ”Ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti.” Eräät sanovat, että syntisillä on kuolematon sielu, mitä kidutetaan iankaikkisesti, mutta Raamattu sanoo: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” Muutamat sanovat, että kaksi muuta on Jumalan vertaiset kolminaisuudessa, mutta Raamattu sanoo: ”Jehova on suurempi kuin kaikki jumalat.” Ne, jotka opettavat Jumalan nimessä raamatunvastaisia oppeja, opettavat valheita hänen nimessään, häpäisevät hänen nimeään. – 3. Moos. 19:12, Um; Saarn. 1:4; Jes. 45:18; Hes. 18:4; 2. Moos. 18:11, Um.
Jotkin uskonnot ovat omaksuneet pakanallisia oppeja helpottaakseen pakanoiden ja kristittyjen yhdistämistä, mutta Raamattu varoittaa: ”Älkää iestäytykö epäsuhtaisesti uskottomien kanssa”. Toiset mieleltään nykyaikaisemmat omaksuvat tieteellisiä ja kehitysselityksiä vetääkseen valistuneita henkilöitä puoleensa, mutta Raamattu varoittaa tässäkin: ”Varokaa: saattaa kenties olla joku ihminen, joka vie teidät saaliinaan ihmisten perimätiedon mukaisella filosofialla ja tyhjällä petoksella, maailman alkeisasioitten mukaan eikä Kristuksen mukaan.” Useimmat kristikunnan uskonnot opettavat ystävyyttä ja osallisuutta maailman kanssa, mutta Raamattu neuvoo, että ”koko maailma on tuon jumalattoman vallassa” ja että joka ”haluaa . . . olla maailman ystävä, hän tekee itsestään Jumalan vihollisen”. Kristikunnan väärät uskonnot vannovat näillä ja monilla muillakin tavoilla valheellisesti Jehovan nimessä. – 2. Kor. 6:14; Kol. 2:8; 1. Joh. 5:19; Jaak. 4:4, Um.
Monet kansoissa tavattavista kristityiksi itseään sanovista ihmisistä ja uskonnoista ottavat todellisuudessa Jumalan nimen hukkaan ja arvottomalla tavalla. Ne tuottavat väärillä opeillaan ja epäpuhtaalla käyttäytymisellään häpeää Jumalan nimelle, mitä ne sanovat kantavansa. Jehovan nimi tarvitsee siitä syystä kunniaansaattamista, ja sen kunniaansaattaminen on tärkeämpi kuin ihmisten pelastuminen, sillä se puhdistetaan heidän henkensä kustannuksella: ”Joutukoot he häpeään ja tuhoutukoot, jotta ihmiset tietäisivät, että sinä, jonka ainoan nimi on JEHOVA, olet korkein koko maassa.” – Ps. 83:18, KJ.
Tämä tuho Jehovan nimen kunniaansaattamiseksi tulee Jumalan taistelussa, mitä sanotaan Harmagedoniksi. Kun tätä mainitaan tänä aikana, niin pilkkaajat ivaavat ja sanovat, mitä Raamattu sanoi heidän sanovan: ”Missä on tämä hänen luvattu läsnäolonsa? Onhan siitä päivästä asti, jolloin esi-isämme nukahtivat kuolemaan, kaikki pysynyt täsmälleen sellaisena kuin luomisen alusta lähtien.” Jehova saattaa näyttää toimivan hitaasti joidenkin mielestä, mutta ”Jehova ei ole hidas lupauksensa suhteen, niinkuin eräät ihmiset katselevat hitautta, vaan hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska hän ei halua kenenkään tuhoutuvan, vaan haluaa kaikkien pääsevän katumukseen”. Jehova on kiinnostunut ihmisten pelastumisesta. Jumalattomien kuolema ei miellytä häntä, vaan hän tahtoisi kaikkien tulevan järkiinsä ja katuvan ja pelastuvan. Hän antaa runsaasti aikaa heille siihen. Mutta luvattu hävitys tulee. – 2. Piet. 3:4, 9, Um.
KUNNIAANSAATTAMINEN SISÄLTÄÄ PELASTUKSEN
Tämän vanhan maailman hävitystä on luvattu seuraavan vielä enemmän: ”Mutta on uudet taivaat ja uusi maa, joita me odotamme hänen lupauksensa mukaan, ja niissä on asustava vanhurskaus.” Ihmisellä on silloin etu kaunistaa maa ja pitää se loistavassa kunnossa täyttäen sen omalla lajillaan sekä monilla muilla siunauksilla, joita ei voi kuvitellakaan. Lue tämä lyhyt kuvaus silloisista olosuhteista: ”Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” – 2. Piet. 3:13, Um; Ilm. 21:3, 4.
Jehova lupaa tämän omassa nimessään, Sanassaan, Raamatussa. Hän lupaa uuden vanhurskaan maailman, että maa pysyy ikuisesti, että se on oleva asuttu iankaikkisesti, että me voimme pelastua elämään siinä ainaisesti omaksumalla Jeesuksen lunnainamme. Hänen täytyy täyttää nämä lupauksensa, koska ne olisivat muuten valheita hänen nimessään ja häpäisisivät hänen nimensä. Hän kieltää hänen nimeään kantavia häpäisemästä sitä, eikä hän voisi suinkaan itsekään häväistä sitä. Hänen nimensä kunniaansaattamiseen kuuluu myöskin näiden lupausten täyttäminen, joita pilkkaajat ovat epäilleet ja nauraneet. Koska eräät näistä lupauksista koskevat ihmisen pelastusta, niin tottelevaisten ihmisten pelastuminen on osa Jehovan nimen kunniaansaattamisesta. Kunniaansaattaminen on suurempi kuin pelastus, mutta se sisältää pelastuksen, samoin kuin se sisältää kaikkien Jehovan nimessä tehtyjen lupausten täyttämisen. Hänen lupauksensa eivät jää täyttymättä: ”Sillä niinkuin sade tulee alas ja lumi taivaasta eikä palaa sinne kastelematta maata ja saattamatta sitä tuottoiseksi ja orastamaan, antaen siementä kylväjälle ja leipää syöjälle, niin on oleva minun sananikin, joka lähtee minun suustani – se ei palaa minun luokseni hedelmättömänä tekemättä sitä, mikä minua miellyttää, ja suorittamatta sitä tarkoitusta, mitä varten minä lähetin sen.” – Jes. 55:10, 11, Ak.
Kun Jehovan todistajat painottavat siis Jehovan nimen kunniaansaattamista, niin he eivät väheksi ihmisen pelastusta – se on tärkeä heille ja kaikille toisillekin ihmisluomuksille. He pitävät vain kunniaansaattamisen ja pelastuksen oikeassa suhteessa, antaen kummallekin sen oikean aseman, pannen Jehovan kunniaansaattamisen ensi sijalle ja pitäen ihmisen pelastuksen sille kuuluvassa toisarvoisessa asemassa. Ihmisetkin asettavat usein hyvän nimensä korkeammalle kuin elämänsä kuollen mieluummin kuin tuottaen häpeää nimelleen. Jos ihmisen nimi on tärkeämpi kuin hänen elämänsä, niin Jumalan nimi on totisesti vielä tärkeämpi kuin ihmisen elämä! Jeesus asetti ensimmäiseksi suureksi käskyksi rakkauden Jumalaan, ja toiselle sijalle hän pani rakkauden ihmiseen. Hän pani myöskin Jehovan nimen pyhyyden ensi sijalle mallirukouksessa, minkä hän opetti seuraajilleen: ”Isämme taivaissa, olkoon sinun nimesi pyhitetty.” Kun sinä rukoilet tätä rukousta, niin sinäkin asetat Jehovan nimen ja sen pyhittämisen ja kunniaansaattamisen ensiksi. Sinäkin panet tätä rukousta rukoillessasi ihmisen edut toiseksi Jehovan kunniaansaattamiseen nähden. – Matt. 6:9; 22:37–39.