Seitsemännen päivän sapatinlepo
Keille se annettiin? Miten sitä vietettiin? Miksi se oli tärkeä?
VIIKON seitsemäs päivä ei ollut Israelin kansalle mikään tavallinen päivä. Sen saapuminen ilmoitettiin muista päivistä eroavasti kuudella kovaäänisellä torventörähdyksellä, ja kun aurinko sitten laski näkyvistä näköpiirin alapuolelle, niin jokainen aloitti lepokauden maalliseen ja palvelijan työhön nähden. Mitään työtä ei sallittu kuudennen päivän auringonlaskusta seitsemännen päivän auringonlaskuun, ei edes risujen keruuta eikä tulen sytytystä.
He eristivät Jumalan lain perusteella tämän päivän lepoajaksi. Tämä laki on niiden kuuluisien kymmenien käskyjen neljännessä, mitkä annettiin Moosekselle Siinain vuorella. Kansaa käskettiin muistamaan se kaikissa sukupolvissaan. ”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askareita toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.” – 2. Moos. 20:8–11.
Vaikka seitsemäntenä päivänä ei saanutkaan tehdä mitään työtä, niin se ei merkitse sitä, että se päivä olisi ollut täydellistä laiskottelua. Koska uskonnollinen toiminta sopi sinä päivänä, niin papit jatkoivat uhraamistointaan samoin kuin muinakin päivinä. Poikkeuksen teki vain se, että he uhrasivat kaksi karitsaa yhden asemesta. He korvasivat temppelin pyhässä olevat kaksitoista näkyleipää tuoreilla leivillä ja suorittivat ympärileikkauksia kaikille lapsille, joiden kahdeksas päivä sattui sapatiksi. Tämä oli myöskin se päivä, jolloin uusi pappien osasto otti paikkansa temppelissä palvellakseen viikon. Vaikka se siis olikin lepopäivä kansalle, niin se oli toiminnan päivä papeille. Heidän suuritöistenkin uskonnollisten palvelusten suorituksensa oli sopusoinnussa sapattijärjestelyjen kanssa.
Sen sijaan että kansa olisi ollut täysin laiskana, sitä vaadittiin pitämään pyhää konventtia eli kokousta ja tulemaan yhteen julkiseen palvontaan ja opetuksen saantiin. Sitä päivää ei tosiaankaan vietetty oikein, jos sitä ei omistettu yksityisen ja julkisen palvonnan velvollisuuksiin. Kun synagoogia perustettiin, niin nämä kokoukset pidettiin niissä. Kun kansa kokoontui yhteen joka sapatti, niin sitä valistettiin lukemalla julkisesti Jumalan kirjoitettua sanaa. Viitaten tähän tapaan apostoli Paavali sanoi: ”Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina.” (Apt. 15:21) Lakatessaan maallisesta työstään seitsemäntenä päivänä Israelin kansa ei ollut vapaa ainoastaan lepäämään, vaan myöskin rukoilemaan, saamaan opetusta Kirjoituksista ja ajattelemaan Luojaa ja hänen suurenmoisia töitään.
USEAMPIA KUIN YKSI SAPATTI
Sapatin tarkastelu olisi epätäydellinen, jollemme mainitsisi niitä seitsemännen päivän sapatin lisäksi olleita sapatteja, mitkä Jumala käski valittua kansaansa viettämään. Viikkosapatin pitäminen ja muiden pitämättä jättäminen olisi ollut Jumalan lain rikkomista tai syrjäyttämistä. Israelilaisia vaadittiin viettämään viikkosapatin lisäksi pääsiäistä kerran vuodessa, niisanin 14:ntenä. Pääsiäisen jälkeinen päivä oli sapattipäivä, mikä aloitti viikon pituisen happamattoman leivän juhlan. Tämän juhlan viimeinen päivä oli myös sapatti. Viisikymmentä päivää uutislyhteen uhraamisesta (niisanin 16:ntena) piti viettää jälleen erästä sapattilevon päivää, viikkojuhlaa eli helluntaita.
Seitsemäs kuukausi oli huomattava kuukausi Israelissa. Sen ensimmäinen päivä oli sapatti, ja sitten oli kymmenentenä päivänä, sovituspäivänä, taas sapatti. Tätä seurasi vielä toinen lepopäivä kuukauden viidentenätoista päivänä, jolloin alkoi lehtimajanjuhla. Tätä viikon pituista juhlaa seuraava päivä oli eräs sapatti, jolloin ei tehty työtä. Mutta ei siinä kaikki. Joka seitsemäs ja viideskymmenes vuosi oli vuoden pituiset sapatit maalla, jolloin sen sallittiin levätä. Nämä monet sapatit kuuluivat kaikki siihen sapatinviettoon, mitä Jumalan laki vaati Israelin kansalta. ”Pitäkää minun sapattini.” – 2. Moos. 31:13.
MILLOIN ANNETTU
Sapatinvietto-ohjeet annettiin israelilaisille Egyptissä juuri ennen kuin heidät vapautettiin Egyptin orjuudesta. Kun Jumala antoi heille ohjeet ensimmäisestä pääsiäisestä, niin hän sanoi: ”Ensimmäisenä päivänä [niisanin 15:ntenä] pitäkää pyhä kokous ja samoin myös seitsemäntenä päivänä [niisanin 21:ntenä] pyhä kokous. Mitään työtä älköön tehtäkö niinä päivinä; ainoastaan se, mitä kukin tarvitsee ruuaksi, ainoastaan se valmistettakoon.” – 2. Moos. 12:16.
Vasta kun israelilaiset olivat Egyptin ulkopuolella ja matkallaan Siinain vuoren luo, Jumala sanoi, että heidän tuli viettää päivä viikossa sapattilepona. Tämä tapahtui hänen alkaessaan varata heille jokapäiväistä ruokaa ihmeellisen mannan muodossa. ”Herra sanoi Moosekselle: ’Katso, minä annan sataa teille leipää taivaasta. Ja kansa menköön ja kootkoon kunakin päivänä sen päivän tarpeen. . . . Ja kun he kuudentena päivänä valmistavat sen, mitä ovat tuoneet kotiin, niin sitä on oleva kaksi kertaa niin paljon, kuin mitä he muutoin joka päivä kokoavat.’” Mooses sanoi silloin kansalle: ”Katsokaa, Herra on antanut teille sapatin; sentähden hän antaa teille kuudentena päivänä kahden päivän leivän.” – 2. Moos. 16:4, 5, 29.
Nämä sapatinviettoa koskevat Jumalan ohjeet sekä se, mitä hän sanoi Egyptissä pääsiäisen yhteydessä, panivat alulle sapatinvieton Israelin kansassa. Kun sapattilaki annettiin myöhemmin Siinain vuorella, niin kansa sai yksityiskohtaisemmat ohjeet näiden lepopäivien vietosta.
JUMALAN LEPOPÄIVÄ
Koska kymmenien käskyjen neljäs käsky, joka puhuu seitsemännen päivän sapatista, mainitsee, kuinka Jumala lepäsi seitsemäntenä luomispäivänä, niin jotkut tekevät sen johtopäätöksen, että viikkosapatin vietto oli olemassa ensimmäisen ihmisen ajasta lähtien. He perustavat väitteensä siihen, että Jumala lepäsi, siunasi ja teki pyhäksi seitsemännen luomispäivän, minkä he uskovat olleen kirjaimellinen 24-tuntinen päivä. Se raamatunpaikka, mihin he vahvasti nojaavat väitteensä tueksi, on 1. Mooseksen kirjan 2:3, missä sanotaan: ”Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.” Robert Jamieson sanoi tästä raamatunkohdasta teoksessaan Critical and Experimental Commentary (Kriitillisiä ja kokemusperäisiä selityksiä): ”Me pidämme tätä kohtaa sapatin magna chartana ja sen seikan selvänä vahvistimena, että se asetettiin samanaikaisesti ihmisen luomisen kanssa.”
Mutta missä kohdassa tässä raamatunpaikassa on mitään ihmiskunnalle annettua käskyä viettää viikon seitsemättä päivää sapattina? Missä on edes vihjaustakaan siitä, että se, mitä siinä sanotaan, koskisi ihmistä? Me havaitsemme siinä esitetyn, mitä Jumala teki tultuaan seitsemänteen luomispäivään, eikä mitään lakia ihmiselle. Ei tämä raamatunpaikka eikä mikään muukaan Raamatun teksti sano eikä edes vihjaa, että sapatinvietto olisi määrätty Aadamille tai että hän olisi koskaan pitänyt viikon seitsemättä päivää sapattina.
Ei voi olla mitään epäilystä siitä, että Jumala asetti mallin sille viikkosapattilaille, mikä annettiin Moosekselle, mutta miten kenenkään voitiin odottaa noudattavan sitä lakia ennen sen antamista? Sen tähden ei ole hämmästyttävää, kun me emme löydä mitään kertomusta siitä, että kukaan olisi viettänyt sapattia ennen Mooseksen päiviä.
On erehdys, jos otaksutaan, että Jumala siunasi ja pyhitti kirjaimellisen 24-tuntisen päivän siihen aikaan, jolloin hän lepäsi. Puhuessaan pääsemisestä Jumalan lepoon tuhansia vuosia sen alettua apostoli Paavali ilmaisi, että Jumalan lepopäivä jatkui yhä hänen aikanaan, joten se siis on pitkä ajanjakso. ”Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: ’Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa’; ja tässä taas: ’He eivät pääse minun lepooni’. Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon.” – Hepr. 4:4, 5, 11.
Lukua seitsemän käytetään usein Raamatussa, ja se sisältää täydellisyyden ajatuksen. The Popular and Critical Bible Encyclopedia (Kansantajuinen ja kriitillinen Raamatun tietosanakirja) osoittaa, että heprealaisen seitsemää merkitsevän sanan juuri sisältää ”riittävyyden, tyydytyksen, täyteyden, kokonaisuuden, täydellisyyden, yltäkylläisyyden ajatuksen”. Kun luomisviikossa oli siis seitsemän päivää, niin se merkitsi kokonaisuutta eli täydellistä. Koska seitsemäs luomispäivä on osoittautunut tuhansia vuosia pitkäksi, kun lähes 6 000 vuotta on kulunut Aadamin luomisesta, sekä koska Raamatun ennustukset osoittavat meidän elävän tämän jumalattoman asiainjärjestelmän lopun ajassa, juuri Kristuksen rauhaisan tuhatvuotisvaltakunnan hallituksen edellä, niin on järkevää olettaa, että tämä suuri lepopäivä on täydet 7 000 vuotta pitkä. Kristuksen tuhatvuotishallitus sisältyy loogillisesti tähän 7 000-vuotiseen Jumalan lepopäivään. Se merkitsee sitä, että seitsemäs luomispäivä on itsessään tuhatvuotispäivien muodostama viikko. Koska Jehovan nimi tulee saatetuksi kunniaan tänä aikana ja hänen päätöksensä maan ja ihmisen suhteen täyttyvät täydelleen, niin tämä päivä on pyhä. Hänen sille suomansa siunaus ilmenee Messiaan tuhatvuotishallituksessa.
Eräät juutalaiset rabbiinitkin huomasivat useita satoja vuosia sitten, että Jumalan lepopäivä on seitsemän tuhatvuotispäivän muodostama. Henry Ainsworth lainasi vuonna 1626 teokseensa Annotations upon the First Booke of Moses Called Genesis (Huomautuksia Genesikseksi kutsuttuun Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan) erään heistä sanoneen: ”Jos me selitämme seitsemännen päivän seitsemänneksi tuhanneksi vuodeksi, mikä on tuleva maailma, niin se selittää, miksi hän siunasi sen, koska kaikki sielut sidotaan seitsemäntenä tuhantena vuotena elämän kimppuun . . . niin ovat meidän siunatussa muistossa olevat rabbiinimme sanoneet selityksissään; Jumala siunasi seitsemännen päivän, pyhä Jumala siunasi tulevan maailman, mikä alkaa seitsemäntenä tuhantena (vuonna).” Tuleva maailma on Messiaan tuhatvuotishallitus, niiden 7 000 vuoden kuvaannollisen viikon sopiva huippukohta, mitkä ihminen on ollut maan päällä Jumalan lepopäivän kestäessä. Se tuo ihmiskunnalle levon orjuuttavasta raadannasta ja synnin orjuudesta.
Näin näemme Jumalan käyttävän täydellistä lukua seitsemän. Luomisviikko sisälsi seitsemän päivää, mitkä kaikki eivät olleet vain tuntien, vaan 7 000 vuoden pituiset. Tämä merkitsee sitä, että jokainen luomispäivä oli itsessään tuhatvuotispäivien muodostama viikko. Noudattaen tätä mestarimallia Israelin kansalle annettiin yksivuotispäivien kuvaannollinen viikko jokaisen seitsemännen vuoden ollessa sapattilepo maalle. Tämä tuo meidät seitsemän päivän kirjaimelliseen viikkoon, minkä seitsemäs päivä oli sapatti Israelin kansassa. Oli sen tähden johdonmukaista, että neljäs käsky viittasi siihen suureen luomisviikkoon, mistä kirjaimellinen viikko on pieni jäljennös.
Koska Jumalan lepopäivä oli, niin kuin sen pitikin olla, paljon suurempi kuin se 24-tuntinen lepopäivä, mille se on malli, niin on erehdys päätellä hänen suuren lepopäivänsä siunaamisen merkitsevän sitä, että koko ihmiskunnan velvollisuus olisi viettää sapattilepoa joka seitsemäs päivä.
KEITÄ VARTEN?
Raamattu ei kerro mitään siitä, että kukaan patriarkoista olisi viettänyt sapattia ennen Mooseksen päiviä. Kun he käyttivät seitsenpäiväisiä viikkoja, niin jotkut saattavat viitata siihen todistuksena siitä, että he viettivät sapattia, mutta miten tätä voidaan pitää terveenä todisteluna, kun ei ole olemassa vähäisintäkään viittausta siihen, että patriarkat olisivat pitäneet seitsemättä päivää erilaisena kuin muita kuutta? Katsokaamme tässä kohdassa, mitä on sanottu teoksessa The Popular and Critical Bible Encyclopedia: ”Toisaalta taas kielletään ajan laskemisen viikoissa sisältävän mitään viittausta sapattiin. Samoin kuin ajan jakaminen viikkoihin on yksi varhaisimpia ja yleisimpiä keksintöjä, niin se on myöskin yksi silmiinpistävimmistä.”
Kun Jumala antoi Nooalle erikoiskäskyt vedenpaisumuksen jälkeen, niin ne sisälsivät sellaisia yksityisseikkoja kuin kunnioituksen elämää kohtaan, lihan syönnin ja kieltäytymisen verestä. Mutta mitään ei mainittu sapatin viettämisestä. Ilmeinen johtopäätös, mikä täytyy tehdä täydellisestä vaikenemisesta tämän aiheen suhteen kahden ja puolen vuosituhannen aikana ennen Moosesta, on, ettei Jumala vaatinut sapatinviettoa tuona aikana. Se ei kuulunut patriarkoille.
Sapatinvietto määrättiin vain Israelin kansalle merkiksi sen ja sen taivaallisen Hallitsijan välillä, jonka kanssa se oli tullut liittosuhteisiin. Meillä on Jumalan oma lausunto tästä: ”Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, levon päivä, . . . Se on oleva ikuinen merkki [merkki määräämättömään aikaan asti, Um] minun ja israelilaisten välillä.” (2. Moos. 31:15, 17) Mitään muuta kansaa ei pyhitetty eikä erotettu ennen Moosesta pyhään tarkoitukseen niin kuin israelilaisille tehtiin. Jumala vaati heiltä sellaista, mitä hän ei vaatinut miltään muulta kansalta. ”Herra ei tehnyt tätä liittoa meidän isiemme kanssa, vaan meidän kanssamme, jotka olemme tässä tänä päivänä.” (5. Moos. 5:3) Sapatti oli erikoinen merkki heidän suhteestaan Jehovaan ja muistutin siitä, että hän vapautti heidät Egyptin orjuudesta. ”Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.” – 5. Moos. 5:15.
Viikon seitsemäs päivä oli Israelin kansalle Jumalan antama sapatti, mitä piti viettää määräämättömän pitkä aika. Joka viikko, kun torventörähdys ilmoitti seitsemännen päivän saapuvan, se oli iloinen tilaisuus, koska sapatti merkitsi virvoitusta israelilaisten ruumiille ja hengelle. Ne hyödylliset opetukset ja kehotukset, joita he saivat Kirjoitusten lukemisesta, pyhistä konventeista ja rukouksesta sinä päivänä kohottivat heitä hengellisesti. Samalla kun sapatti oli jatkuva muistutin heidän ihmeellisestä vapautuksestaan Egyptistä ja poikkeuksellisesta suhteestaan Jumalaan hänen valittuna kansanaan, se kiinnitti myöskin huomion Jumalan suureen lepopäivään, minkä lopussa hänen alkuperäinen päätöksensä ihmisen suhteen on täysin toteutunut. Kuten apostoli Paavali osoitti, sapatti oli tulevien asioitten varjo. Se viittasi Kristuksen tuhatvuotishallitukseen, mikä tuo tottelevalle ihmiskunnalle Jumalan lupaaman iankaikkisen elämän ja rauhan siunauksen levollisessa uudessa maailmassa. – Kol. 2:16, 17.