Ykseys Jumalan perheessä

”Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat!” – Ps. 133:1.

 1. Missä eripuraisuus ilmenee?

ME ELÄMME jakaantuneessa maailmassa. Sen eripuraisuus voidaan nähdä kaikkialla. Se ilmenee selvästi kansainvälisissä suhteissa, sillä maailma on jakaantunut eri valtaryhmiin, kuten itäiseen, läntiseen ja puolueettomaan valtaryhmään. Mutta jännitystä ja eripuraisuutta on näissä valtaryhmissäkin ja jokaisessa kansassa erikseen. Eripuraisuutta tavataan myös jokaisessa valtiossa, maakunnassa ja yhdyskunnassa. Tätä samaa jännitystä ja eripuraisuutta ilmenee lukemattomissa perheissä, jotka ovat ihmisyhteiskunnan perussoluja. Niitä ei ole ainoastaan vanhempien välillä, vaan myös vanhempien ja lasten välillä. Kuinka todet ovatkaan Jeesuksen sanat: ”Veli antaa veljensä kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiansa vastaan ja tappavat heidät.” – Mark. 13:12.

 2. Miksi nykyistä aikaa sanotaan eripuraisuuden ajaksi?

² Meidän aikamme on todella suuremman eripuraisuuden ja rauhattomuuden aikaa kuin koskaan aikaisemmin. Rauha on otettu pois maasta, kuten Raamatun viimeinen kirja, Ilmestyskirja, ennusti: ”Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka.” (Ilm. 6:4) Tämän täyttymykseksi taisteltiin ensimmäinen ja toinen maailmansota, suurimmat sodat ihmiskunnan historiassa. Vielä kylläänsä saamatta kansat aseistautuvat kuumeisesti kolmanteen maailmansotaan.

 3. a) Onko maailmallinen uskonto kyennyt antamaan yhdistävän siteen? b) Mitä on pappien täytynyt myöntää?

³ Tämän kauhistavan kuvan koko maailman eripuraisuudesta täytyy totisesti hävittää kaikki kuvitelmat, joita vilpittömillä ihmisillä saattaa olla siitä, että monet kirkot ja uskonnot voisivat muodostaa kyllin vahvan yhdistävän siteen kaikkien kansojen saattamiseksi yhteen ja pitämiseksi ykseydessä. Myös niin sanotut kristilliset kirkot ovat epäonnistuneet perusteellisesti tämän ykseyden aikaansaamisessa. Eivät edes ekumeeniset yrityksetkään, jotka monet ovat ottaneet tervetulleina vastaan ja joiden tarkoitus on monien erisuuntaisten uskontokuntien yhdistäminen, kykene saamaan ykseyttä ja rauhaa aikaan. Amsterdamissa, Alankomaissa, vuonna 1948 pidetyssä Kirkkojen maailmanneuvoston kokouksessa julkaisi täysistunto lausunnon myöntäen selvästi, miten eripuraisia kirkot ovat keskuudessaan. Lausunnossa sanottiin mm.: ”Me emme ole erossa toisistamme ainoastaan oppia, järjestöä ja perinteitä koskevissa asioissa, vaan myös syntisen ylpeytemme, kansallisylpeytemme, luokkaylpeyden, rotuylpeyden, takia. Siksi me emme kykene itse saamaan aikaan kirkkojen ykseyttä.” (National-Zeitung, Basel, n:o 425, 14.9.1948) Tämä on kirkkojen oma tunnustus niiden eripuraisuudesta. Niin sanotut kristilliset kirkot eivät ole tosiaankaan pystyneet olemaan yhdistävänä siteenä kansojen välillä. Todellisuudessa ne ovat osallistumalla politiikkaan ja sotiin osoittautuneet hajottavaksi voimaksi. Onko tämä sopivaa Jumalan tosi seurakunnalle? Ei. Apostoli Paavali teki kysymyksen: ”Onko Kristus jaettu?” (1. Kor. 1:13) Ei ole suinkaan vaikea nähdä, etteivät nämä kaikki maailman kirkot muodosta Jumalan tosi seurakuntaa. Muuan kirkollinen lehti myönsi: ”Tämän maailman ruhtinaan [Saatanan] on onnistunut saada kirkko vapaaehtoiseen vankeuteen.” – Johannes und Markus-Gemeindeblatt, Bern, Sveitsi, 4.7.1959.

 4. Mitä todisteita meillä on siitä, että tosi kristillinen ykseys on mahdollinen?

⁴ Nähdessään maailman tilan joku voisi haluta kysyä: Onko tosi kristillinen ykseys pelkkä tavoittamaton ihanne maailmassamme, joka on niin pirstoutunut poliittisesti ja aatteellisesti, jossa on sellaiset yhteiskunnalliset vastakohtaisuudet ja jossa on vuosisataiset lahkoutumat ja erimielisyydet uskonnon alalla? Monista havainnoitsijoista saattaa näyttää siltä, mutta tosi kristillinen ykseys ei ole pelkästään ihanne, unelma, vaan myös todellisuus. Sitä ei tosin löydy tästä maailmasta eikä sen maailmallisista uskonnoista ja kirkoista, vaan ainoastaan siitä ihmisryhmästä, joka, vaikka se onkin maailmassa, ei ole osa siitä. Tämä ryhmä tunnetaan Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskuntana. He muodostavat rauhan ja ykseyden keitaan tämän eripuraisen maailman autiomaankaltaisen tilan keskellä. Miten tämä on käynyt mahdolliseksi? Mikä on aikaansaanut tällaisen ykseyden?

KRISTILLISEN YKSEYDEN HENGELLINEN PERUSTA

 5. Mihin kristillinen ykseys perustuu?

⁵ Tosi kristittyjen keskuudessa vallitseva ykseys ei ole kenenkään ihmisen ansiota. Samoin kuin muinaisen Israelin kansan vapautuminen Egyptin orjuudesta ei ollut ihmisen ansiota, niin ei Jumalan kristittyjen todistajienkaan vapautuminen maailmasta, jota verrataan kuvaannollisesti Egyptiin, ole epätäydellisen ihmisen ansiota. (Ilm. 11:8) Perustuksen tälle vapautumiselle varasi Jehova Jumala lähettämällä Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähän maailmaan, niin että hän voi saarnata totuutta ja kuolla uhrikuoleman, tulla herätetyksi ja kirkastetuksi ja vuodattaa Jumalan hengen seuraajilleen. Tällä tavalla avautui ovi kristillisen seurakunnan ja kristillisen ykseyden muodostumiseen. – Joh. 18:37; Matt. 20:28; Joh. 10:7.

 6. Mihin ykseyteen Jeesus viittasi?

⁶ Jumalan tosi seurakunnassa piti olla todellinen ykseys. Tämä käy ilmi siitä rukouksesta, minkä Jeesus Kristus esitti taivaalliselle Isälleen ennen kuolemaansa: ”En minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä – minä heissä, ja sinä minussa – että he olisivat täydellisesti yhtä.” – Joh. 17:20–23.

 7. Miten totuuden tunteminen vaikuttaa ykseyteen, ja miten toiset estyvät pääsemästä ykseyteen?

⁷ Vähin, minkä voimme oppia tästä rukouksesta, on, että Kristuksen tosi seuraajien on saavutettava ykseys, mikä on verrattavissa Jehovan ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen välillä vallitsevaan ykseyteen. Tämä on epäilemättä Jumalan tahto kaikkiin hänen luomuksiinsa nähden, joille on luvattu iankaikkinen elämä, ja tämä täydellinen ykseys Jumalan ja hänen ainoasyntyisen Poikansa välillä on heidän ykseytensä korkea mittapuu. Ykseys on mahdollinen ainoastaan siellä, missä vallitsee ajatusten ja toiminnan sopusointu. Se luja perusta, jolle tällainen ykseys voi rakentua, on oikein ymmärretty Jumalan sana, Raamattu. Tämä totuus tekee ihmiset vapaiksi ja yhdistyneiksi. ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.” (Joh. 8:31, 32) Jeesuksen opetuslapset olivat yhtä mieltä hänen opetustensa ja tekojensa kanssa. Heistä tuli yhtä hänen kanssaan. Tämä sai aikaan muutoksen heidän elämässään, ja he seurasivat Mestariaan. Toisaalta fariseukset olivat eri mieltä Jeesuksen opetusten ja tekojen kanssa. Heidän ylpeytensä ja väärä Kirjoitusten selityksensä esti heitä pääsemästä ykseyteen hänen kanssaan, Niin on nytkin.

 8. Millä tavoilla Jumalan henki auttaa vilpitöntä kristittyä?

⁸ Mutta Jumalan sanan paljastettua totuutta ei voida ymmärtää, jollei Jumalan pyhä henki johda vilpittömiä ja totuutta rakastavia ihmisiä hänen totuutensa luo ja tähän totuuteen. Tämä pyhä henki tuottaa sitten tällaisissa ihmisissä hengen ihmeellisiä hedelmiä ja puhdistaa heidät lihan teoista, joilla on hajottava vaikutus ihmissuhteisiin ja jotka mainitaan Galatalaiskirjeen 5:19–21:ssä. Näihin töihin kuuluvat viha, riita, kiivaus, vihanpurkaukset, taistelut, jakaumat, lahkot, kateus, kaikki, mikä erottaa ihmiset ja aiheuttaa pienempää tai suurempaa erimielisyyttä. Mutta tällaiset kielteiset piirteet häviävät Jumalan hengen vaikutuksesta. Se ei tapahdu äkkiä, heti paikalla, vaan se on tapahtumasarja niin kuin hedelmien kasvu, mitkä vaativat aikaa kehittyäkseen ja kypsyäkseen. Ihmiset, jotka ovat Jumalan hengen eli toimivan voiman läpitunkemia, tulevat rakkaudellisiksi, ystävällisiksi, rauhaisiksi, kärsivällisiksi, hyviksi, lempeiksi ja toisiaan sietäviksi. (Gal. 5:22, 23) Jumalan henki on sen tähden tärkeä ja voimakas vaikutin kohti todellista kristillistä ykseyttä. Ilman Jumalan sanaa ja ilman Jumalan henkeä ei kristillinen ykseys ole ajateltavissa.

JÄRJESTYKSEN VÄLTTÄMÄTTÖMYYS

 9. Mitkä tosiseikat Jehovan kansa tunnustaa kristittyjen maailmanperheenä?

⁹ Mutta ykseyteen liittyy myös läheisesti järjestys, niin kuin eripuraisuus kuuluu epäjärjestykseen. Perheestä, jossa ei ole ykseyttä, puuttuu myös sopusointuinen, järjestyksellinen perhe-elämä. Luultavimmin isä menee omaa tietään, äiti omaansa ja lapset omia teitään. Perheen järjestys häiriintyy. Jehovan todistajain kristillistä ruumista voidaan verrata maailmanlaajuiseen perheeseen. Koska ykseys ja järjestys ovat keskinäisessä suhteessa toistensa kanssa, niin tämän suuren perheen jokaisen jäsenen täytyy tunnustaa tämä ”uskon huonekuntaa” hallitseva järjestys ja kunnioittaa sitä. ”Sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala.” (1. Kor. 14:33) Hän itse on tämän ihmeellisen järjestyksen eli järjestelyn keskipiste ja huippu. Siksi kaikki Jumalan suuren perheen jäsenet kumartuvat Hänen edessään rakkaudesta häntä kohtaan. He kaikki tunnustavat, että Jehova on määrännyt Poikansa Jeesuksen Kristuksen kaiken perilliseksi ja on määrännyt hänelle kaiken vallan taivaassa ja maan päällä. (Matt. 28:18; Hepr. 1:2) Tämän takia Jeesus Kristus on toisella sijalla tässä Jumalan asiainjärjestelyssä, ja kaikkien Jumalan perheeseen kuuluvien on tunnustettava hänet. Ketään, joka ei tunnusta Poikaa, ei tunnusteta Jumalan perheeseen kuuluvaksi, eikä hänellä ole sijaa siinä. ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.” – Joh. 3:36.

10. Mikä ajatus joillakuilla on tosi kirkosta, mutta miten Kirjoitukset osoittavat sen vääräksi?

¹⁰ Jumalan perheessä oleva järjestys ilmenee nähtävällä tavalla myös täällä maan päällä. Järjestys liittyy järjestöön. Monet ovat sitä mieltä, että tosi kirkko ei ole sama kuin ihmisten järjestetty yhteisö, vaan koostuu päinvastoin monista yksilöistä, jotka ovat hajallaan kaikissa ns. kristillisen uskonnon lahkoissa. Heistä tämä on ainoa johdonmukainen selitys, koska he näkevät monien kirkkojen hämmennyksen ja ristiriitaisen moninaisuuden. Mutta tämä ajatus tai usko ei ole raamatullinen. Epäilemättä kaikissa eri kirkoissa, jotka ovat osa Suuresta Babylonista, on monia vilpittömiä ihmisiä. Mutta Raamattu osoittaa, että heidät kutsutaan pois tästä Babylonista, väärän uskonnon maailmanmahdin alaisuudesta, ja että heidän on tultava pois, jos he haluavat olla Jumalan hyväksymiä. Apostoli Paavali sanoo: ”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? . . . Sentähden: ’Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias’.” (2. Kor. 6:14–18) Ja Johannes kirjoitti: ”Kukistunut on suuri Babylon . . . Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.” – Ilm. 18:2, 4.

11. Miten varhaiskristityt osoittivat tunnustavansa, että oli ainoastaan yksi tosi usko?

¹¹ Jos Jumalan tosi seurakunta koostuisi kaikkiin kristikunnan kirkkojärjestelmiin hajaantuneista ihmisistä niin missä olisi ajatuksen ja toiminnan ykseys? Missä olisi se ykseys, mikä hallitsi varhaiskirkkoa ja mikä on niin painokkaasti kuvailtu Efesolaiskirjeen 4. luvussa: ”Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.” (Jakeet 4–6) Jotta varhaiskristityt olisivat saavuttaneet tämän ykseyden, he kaikki jättivät aikaisemman uskontonsa ja yhdistyivät kristillisessä seurakunnassa. Jeesuksen juutalaiset opetuslapset jättivät juutalaisuuden ja sen lahkot, kreikkalaiset opetuslapset kääntyivät pois aikansa filosofisista järjestelmistä ja epäjumalanpalveluksesta, ja niin tekivät roomalaiskristitytkin. Siitä huolimatta, missä määrin he olivat noiden järjestelmien yhteydessä, he jättivät ne, lähtivät pois siitä babylonilaisesta väärästä uskonnosta ja tulivat kristillisen seurakunnan yhteen näkyvään yhteisöön.

12. Mikä järjestyksellisyys vallitsi varhaisseurakunnissa?

¹² Tällä näkyvällä ihmisyhteisöllä oli järjestyksensä eli järjestönsä. Siinä oli hallitseva eli johtava osa, jonka muodostivat apostolit ja muut kypsät miehet. Paikallisseurakunnilla oli valvojansa ja apulaispalvelijansa. (1. Tim. 3:1–9) Kaikki seurakunnat saivat opetuksensa ja neuvonsa samalla perusteella, Jumalan henkeytetystä sanasta. Seurakuntia kehotettiin tunnustamaan paikalliset valvojat sekä hallitseva elin. Eräs pääasiallisista vastuullisista veljistä, apostoli Paavali, kirjoitti: ”Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä.” (Hepr. 13:17) Kun seurakunnat tunnustivat työstä vastuussa olevat veljet paikkakunnillaan ja yleensä, niin ykseys säilyi. Tämä tunnustaminen oli välttämätön, vaikka kaikki nämä valvojat ja vastuulliset veljet olivat epätäydellisiä miehiä ja saattoivat tehdä erehdyksiä. Näillä valvojilla oli Jumalan henki.

13. Minkä neuvon Paavali antoi ykseydestä?

¹³ Valvojilla ei ollut vapautta saarnata eikä opettaa seurakunnille mitä hyvänsä he olisivat halunneet eikä hyväksyä vain osia Jumalan sanasta. Sama piti paikkansa myös jokaisesta seurakunnan jäsenestä, jota käskettiin saarnaamaan. Heillä ei ollut vapautta saarnata mitä tahansa. Heidät kaikki kutsuttiin saarnaamaan totuutta. He olivat näin ollen velvolliset saarnaamaan samaa sanomaa niin Jerusalemissa, Roomassa kuin Korintossakin. ”Mutta minä kehoitan teitä, veljet, . . . että te kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.” (1. Kor. 1:10) Ristiriitaisilla liikkeillä ei ollut sijaa, niin kuin nykyään on, kun samassa kirkossa on ”puhdasoppinen” ryhmä ja sitten ”vapaamielinen” ryhmä, joka ei edes hyväksy Jeesuksen uhrikuolemaa eikä hänen ylösnousemustaan. Apostoli Paavali kirjoitti eräälle valvojalle, Tiitukselle, että hänen opetuksensa tulee olla puhdasta ja puheensa ”tervettä ja moitteetonta”. (Tiit. 2:7, 8) Tätä ei kirjoitettu suinkaan yksistään Tiituksen ja hänen seurakuntansa hyväksi, vaan kaikkien aikojen kristillisille valvojille.

14. Miten tulee käsitellä lahkolaisuutta edistäviä henkilöitä?

¹⁴ Jotta ykseys säilyisi ja lahkoilta ja erimielisyyksiltä vältyttäisiin, niin apostoli Paavali, sen varhaisen ajan hallitsevan elimen mies, kirjoitti kirjeessään tessalonikalaisille: ”Mutta jos kuka ei tottele sitä, mitä me tässä kirjeessä olemme sanoneet, niin merkitkää hänet älkääkä seurustelko hänen kanssaan, että hän häpeäisi.” (2. Tess. 3:14) Henkilö, joka oli haluton hyväksymään apostolin henkeytettyä opetusta, ei ollut luotettava seuralainen seurakunnassa. Hänen ei sallittu nousta lavalle esittämään omia mielipiteitään, jotka olivat sitä vastaan, mitä apostoli oli kirjoittanut ja puhunut. Ei, sellainen henkilö piti syrjäyttää, jotta hän olisi nähnyt asenteensa järjettömyyden ja voinut kehotuksen avulla tulla autetuksi lopulta tottelevaisuuteen. Näin tekemällä seurakunta säilytti ykseyden riveissään ja suhteessaan toisiin seurakuntiin ja johtaviin veljiin.

15. Mistä ykseyden perustasta babylonilaisuskonnosta lähtevät iloitsevat?

¹⁵ Nyt havaitsemme saman järjestyksen ja samat periaatteet Jehovan todistajain ennallistetuissa kristillisissä seurakunnissa. Muutamina viimeisinä kymmeninä vuosina ovat sadattuhannet hyvän tahdon ihmiset lähteneet babylonilaisuskonnollisista kirkoistaan, joihin useimmat heistä olivat joutuneet syntymän perusteella. He ovat ottaneet vastaan Jumalan valtakunnan terveellisen sanoman, antautuneet Jehovalle ja liittyneet Jehovan todistajain järjestettyihin seurakuntiin. Olivatpa he ennen katolilaisia, protestantteja, juutalaisia, muslimeja, buddhalaisia, minkä muun uskon kannattajia tahansa tai vaikkapa ateistejakin, he kokoontuvat nyt Raamatun totuuden yhteisellä pohjalla Jumalan suuressa perheessä, Jumalan valtakunnan alaisuudessa. He ovat löytäneet ykseyden, mitä eivät olleet ennen tunteneet.

EI DIKTATUURIA

16. Mitä diktatuuri merkitsee, ja mitä kysymyksiä siitä on tehty?

¹⁶ Jotkut, jotka ovat havainneet Jumalan kansan maailmanlaajuisen läheisen ykseyden, ovat kysyneet, elävätkö Jehovan todistajat diktatuurin alaisuudessa, koska he näkevät kaikkien alistuvan tiettyihin periaatteisiin. ”Diktatuurilla” ymmärretään tavallisesti nykyään sellaista hallitusmuotoa, mikä omaksuu ehdottoman auktoriteetin ja hallitsee voimalla ja pakolla. Miljoonat ihmiset elävät nykyään tällaisen diktatuurin alaisuudessa, ja tavallisesti nämä hallitusjärjestelmät saavat hyvää tukea kirkolta. Mutta kuinka monet diktatuurin alaisuudessa elävät ovat mielistyneet sellaiseen hallitukseen ja tyytyväisiä siihen? Miten monet kärsivät vääryyttä diktatuurin alaisuudessa? Miten monet kaipaavat vapautusta siitä? Useimmat sellaisen hallitusmuodon alaisuudessa elävät eivät ole halunneet tällaista elämän muotoa. Se on pakotettu heille. Mutta heillä ei ole muuta valinnan varaa kuin ottaa se vastaan.

17. Mikä vastakohtaisuus vallitsee Jumalan hallinnon ja diktatuurin välillä?

¹⁷ Mutta Jumalan valtakunta ei ole diktatuuri, eikä Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskuntakaan ole. Diktaattori hallitsee pakolla, ja Jehova Jumala vetoaa rehellisten ihmisten vapaaseen ja hyvään tahtoon. Jumala ei pakota ketään palvelemaan häntä. ”Valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella.” (Joos. 24:15) Se on aina ollut Jehovan periaate, ja se on nytkin. Ketään ei pakoteta hyväksymään teokraattista järjestöä, mikä on voimassa Jumalan perheessä nykyään. Se on vapaan valinnan asia. Jehova voittaa alamaisensa osoittamalla heille rakkautta. Ja hän odottaa alamaistensa rakastavan häntä varauksitta. (Matt. 22:37, 38) Jumalan hallinto perustuu rakkauteen ylhäältä alas asti. Tällaista ei tavata mistään diktatuurista. Jumalan hallinto perustuu edelleen täydelliseen oikeudenmukaisuuteen, viisauteen ja voimaan. Tätäkään ei tavata mistään diktatuurihallituksesta. Koska Jehova on kaiken Luoja, niin hänellä on ehdoton ja kiistaton oikeus saada kaikkien luotujensa täydellinen kuuliaisuus ja antaumus. Mikään diktatuuri ei voi vaatia tällaisia oikeuksia.

18, 19. a) Mitä Jumala haluaa meiltä? b) Millainen asenne meillä tulee olla Jumalan perheeseen kuuluvina?

¹⁸ Kristityn rakkaus, mikä hänellä on Jumalaa ja hänen Kristuksen alaisuudessa olevaa valtakuntaansa kohtaan, ilmenee tottelevaisuudessa, mitä hän osoittaa Jumalan käskyjä kohtaan: ”Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä.” (1. Joh. 5:3) Tottelevaisuutemme Jumalaa kohtaan ei ole pakotettua, vaan vapaaehtoista ja iloista. Se ei ole taakka, minkä alaisuudessa me huokaisimme ja kärsisimme. Jumalan valtakunnan Kuningas sanoi: ”Minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt. 11:30) Jumalan tahdon tekemisessä on onnea, niin kuin psalmista ilmaisi seuraavin sanoin: ”Onnellinen on Jehovan pelossa oleva mies, Jehovan, jonka käskyihin hän on erittäin ihastunut.” – Ps. 112:1, Um.

¹⁹ Diktatuurin ja Jehovan järjestön välillä on siis suunnaton ero. Lukemattomat ihmiset haluaisivat paeta diktatuurihallitusta, jos voisivat. Toisaalta näemme, että kymmenettuhannet rehelliset ihmiset pakenevat joka vuosi Jumalan valtakunnan turviin, koska heille on annettu täällä lupaus iankaikkisesta elämästä ja onnesta. Heidät otetaan Jumalan perheen ykseyteen. ”Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat!” – Ps. 133:1.

[Kuva s. 326]

’Minä rukoilen, että he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.’

[Kuva s. 328]

Apostoli Paavali kirjoitti: ”Olkaa kuuliaiset johtajillenne.”