Missä on lähimmäisenrakkaus?
”JUMALANI! Hän pisti minua! Auttakaa minua! Auttakaa minua! Minä kuolen! Minä kuolen!” Näin huusi nuori nainen, kaunis Kitty Genovese, apua. Mutta turhaan. Myöhemmin myönsi kolmekymmentä kahdeksan henkilöä vauraassa Kew Gardensin ympäristössä, Queensissa, New Yorkin kaupungissa, poliisille nähneensä tämän rikoksen tapahtuneen, mutta he eivät tehneet mitään, ts. ei mitään, ennen kuin oli myöhäistä. – New York Times, 14. ja 27. maaliskuuta 1964.
Kuukautta myöhemmin kiipesi eräs mielisairas nuori mies hotellin 12. kerroksen reunalistalle Albanyssa (N. Y.) aikoen tehdä itsemurhan. Hän käyskenteli kaksi tuntia listalla polttaen savukkeita ja pohti mitä tehdä, nojaten lisäksi toisinaan eteenpäin ikään kuin olisi valmistautunut hyppäämään. Kadulle kokoontui ihmisjoukko, lopulta nelisentuhatta poliisin arvion mukaan. Tähyilevien joukosta huusi joku: ”Hyppää! Hyppää! Hyppää!” Kuultiin myös tyypillistä teini-ikäisten puhetta: ”Äš, ala tulla, sinä olet raukka.” ”Hyppää! Missä vika, keltanokka?” Eräs tyttö, joka ei voinut olla vanhempi kuin kymmenvuotias, kiipesi puolentoista metrin korkuiselle jalustalle, heilutti käsivarsiaan ja kirkui: ”Minä aion hypätä. Minä aion hypätä.” Erään nuoren naisen kuultiin sanovan seurueelleen: ”Toivoisin hänen hyppäävän, niin että se olisi ohi. Jollei hän kiiruhda, niin me myöhästymme viimeisestä bussista.” Useat kaupungin viranomaiset ja eräs katolinen pappi yrittivät turhaan houkutella nuorta miestä pois vaaralliselta ulkonemalta. Mutta hänen seitsenvuotiaan veljenpoikansa onnistui kuitenkin viimein saada hänet muuttamaan mielensä, niin että hän salli tämän lapsen johtaa hänet takaisin turvaan. – New York Times, 15.4.1964.
Miksi ihmiset menettelevät tällä tavalla? Miten niin monet ihmiset voivat katsella, kuinka nuori nainen pistettiin kuoliaaksi – kimppuun kävijä palasi useita kertoja 35 minuutin aikana pistämässä häntä yhä uudelleen – tekemättä kuitenkaan mitään? Todellisuudessa oli silminnäkijöitä paljon enemmän kuin 38, sillä 38 myönsi nähneensä sen. Monet muut, joiden tiedettiin nähneen sen, kielsivät nähneensä. Papit, psykiatrit ja yhteiskuntatieteilijät pohtivat asiaa ja esittivät erilaisia selityksiä. Eräs yhteiskuntatieteilijä sanoi noiden ihmisten menettelyä ”järjettömäksi käyttäytymiseksi”. Mutta oliko se järjetöntä?
Tosiasia on, että nuo ihmiset voivat esittää järkisyitä toimimattomuuteensa, vaikka monet heistä jälkeenpäin häpesivätkin sitä, etteivät tehneet mitään. Yleisimmin mainittu syy oli, että he eivät halunneet joutua vedetyksi asiaan mukaan. Se saattaa olla järjellinen syy, mutta onko se pätevä? Eivätkö he olisi voineet ainakin kutsua heti poliisia? Lähimmäisenrakkaus olisi pannut tekemään ainakin niin paljon.
Eräissä suhteissa Albanyn tapauksen, missä teini-ikäiset ja muut yrittivät onnistumatta saada nuoren miehen tekemään itsemurhan, voitaisiin sanoa olevan pahempi häpeäpilkku niille, jotka puhuivat ja toimivat sillä tavalla. He osoittivat itse olevansa mahdollisia murhaajia, sillä jos heidän olisi onnistunut saada tuo nuori mies tekemään itsemurha, niin hänen verensä olisi ollut heidän päällään. Mikä saa ihmiset niin kieroon näkemykseen elämästä, että he haluavat kokea nuoren miehen itsemurhan aiheuttaman väristyksen? Miksi he ilmaisevat näin suurta lähimmäisenrakkauden puutetta?
Epäilemättä täytyy syy näin tunteettomasta mielentilasta panna osaksi sen rikollisuuden ja väkivallan tilille, mitä joka päivä näytetään televisiossa ja valkokankaalla. Kun ihmiset katselevat joka päivä sellaista väkivaltaa, he paatuvat sen suhteen ja pitävät sitä tosi elämässä vielä jännittävämpänä. Kuitenkin olisi paljon muutakin katseltavaa. Onhan ohjelmia ja elokuvia, jotka tosiaan kehittävät empatiaa, ymmärtämystä ja myötätuntoa. Kuinka paljon parempi onkaan täyttää mieli tällaisilla rakentavilla asioilla!
Langennut ihmisluonto on synnynnäisesti itsekäs, mutta se voidaan vieroittaa ajattelemasta ainoastaan omaa huviaan ja etuaan ravitsemalla mieltä oikealla henkisellä ravinnolla. Eikä parempaa ruokaa tällä alalla ole kuin Jumalan sana, Raamattu. Se korostaa lähimmäisenrakkautta 1. Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan sekä suoranaisesti että välillisesti, käskyin ja esimerkein ja valaisuin. Kun se kertoo murhaaja Kainin ulkokultaiset sanat hänen tapettuaan veljensä Aabelin – ”Olenko minä veljeni vartija?” – niin se paljastaa ja tuomitsee hänen kovasydämisyytensä. Samoin saarnaa Raamatun viimeinen kirja äänettömästi lähimmäisenrakkautta esittäessään elämän vettä koskevan käskyn: ”Joka kuulee, sanokoon: ’Tule!’” – 1. Moos. 4:9; Ilm. 22:17.
Erityisesti Jeesus Kristus saarnasi lähimmäisenrakkautta. Hän osoitti, että toiseksi suurin käsky on: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”, ja antoi meille ”kultaisen säännön”: ”Niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.” Jos sinua pistettäisiin, niin haluaisitko jonkun kutsuvan poliisin? Jos olisit henkisesti niin sekaisin, että haluaisit tehdä itsemurhan, niin haluaisitko, että sinua yllytettäisiin tekemään se, vai haluaisitko toisten osoittavan ystävällisyyttä ja huolta hyvinvoinnistasi? – Mark. 12:31; Luuk. 6:31.
Kuinka osuva onkaan tässä Jeesuksen vertaus laupiaasta samarialaisesta! Eräs mies oli ryövätty, häntä oli lyöty ja hänet oli jätetty puolikuolleena tien sivuun. Pappi ja leeviläinen, kaksi arvoasemassa juutalaisten keskuudessa olevaa henkilöä, jättivät huomioon ottamatta uhrin tukalan tilan samoin kuin nuokin Kew Gardensin ihmiset. Silloin tuli paikalle halveksittu samarialainen, jota Jeesuksen päivinä syrjittiin, ja nähdessään uhrin surkean tilan ”armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa . . . ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.” Kuinka kaunis kuvaus lähimmäisrakkauden osoittamisesta! – Luuk. 10:30–34.
Jeesus sanoi myös: ”Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen.” Ojenna siis tilaisuuden sattuessa auttava käsi pienissä elämän asioissa, kotona, työpaikallasi ja seurakunnassasi, niin silloin sinä menettelet ahdingon aikana niin kuin sinun tuleekin. Tähän sisältyy luonnollisesti sekin, että sinä lohdutat Jumalan valtakunnan iankaikkisella hyvällä uutisella niitä, jotka huokaavat ja valittavat näkemiensä kauhistusten takia. – Luuk. 16:10; Hes. 9:4.