Rakentaminen Jumalan työn suorittamiseksi
ERI puolilla maailmaa on yli 1 600 000 Jehovan todistajaa. Heidät tunnetaan hyvin. Miksi? Koska he käyvät säännöllisesti toisten ihmisten luona puhumassa heille ihmiskuntaa koskevista Jumalan tarkoituksista. He kehottavat ihmisiä kaikkialla ottamaan selvää siitä, mitä Jumala vaatii, jotta voisi säilyä tulevan ”suuren ahdistuksen” läpi Hänen vanhurskaaseen uuteen järjestykseensä. (Matt. 24:14, 21) Tavoittaakseen mahdollisimman paljon ihmisiä käytettävissä olevana aikana he levittävät suunnattoman määrän raamatullista kirjallisuutta. Sen valmistamiseksi tarvitaan kirjapainoja kaikkine sellaiseen toimintaan tarpeellisine laitteineen.
Huhtikuun 3. päivänä 1973 vihittiin tämän kristillisen työn yhteydessä käytettäväksi jälleen yksi rakennus Vartiotornin maatilalla Yhdysvalloissa lähellä Pine Bushia (N.Y.). Se, mitä tapahtui siinä tilaisuudessa, auttaa meitä ymmärtämään itse järjestöä.
KIERTOKÄYNTI VARTIOTORNIN MAATILALLA
Vartiotorni-seuran päätoimiston henkilökunnan pitkäaikaisia jäseniä oli kutsuttu seuraamaan vihkiäisohjelmaa. Yli 80 heistä, kaikki sellaisia, jotka olivat suorittaneet yli 25 vuoden ajan tällaista palvelusta, lähti Brooklynista huhtikuun 3. päivän aamuna tuolle yli 150 kilometrin matkalle Vartiotornin maatilalle.
Saavuttuaan maatilalle he näkivät eteensä aukeavan pienoiskaupungin. Vartiotorni-seura hankki tämän maatilan vain yksitoista vuotta sitten, ja sen jälkeen on sen tuotantokyky lisääntynyt, ja tarpeellisia rakennuksia on kohonnut, niin että maatila voi riittävästi varata kaiken, mitä Brooklynin päätoimiston suuri henkilökunta tarvitsee.
Vierailijat vietiin kiertokäynnille navettarakennukseen, mistä oli viime vuonna lähetetty yli 300 000 litraa maitoa Brooklynin Beetel-perheelle; juustohuoneeseen, missä oli valmistettu vuoden aikana noin 23 000 kiloa juustoa; kanalaan, missä kanat olivat munineet 720 000 munaa; ja teurastamoon, missä oli vuoden kuluessa käsitelty yli 100 000 kiloa härän- ja sianlihaa sekä 27 000 kiloa kananlihaa Beetel-perheen käyttöön. He kuulivat myös uudesta vedenpuhdistamosta ja näkivät rakenteilla olevan suuren, nykyaikaisen viemärijätteiden puhdistamon. Vapaaehtoiset työntekijät, jotka kaikki ovat Jehovan todistajia, ovat suunnitelleet ja rakentaneet kaikki nämä tilat, ja he myös työskentelevät niissä. Mitään ei käytetä kaupallisen voiton saamiseksi; koko järjestely tekee mahdolliseksi raamatullisen kirjallisuuden tuottamisen mahdollisimman pienin kustannuksin kaikkialla olevien vilpitönsydämisten ihmisten hyväksi.
Kiertokäynnillä olleitten nähtyä maatilan heidät vietiin painorakennukseen n:o 1, jossa he näkivät kaksi rotaatiopainokonetta, jotka ovat vakituisessa käytössä. Näillä koneillako suoritetaan kaikki painotyö täällä? Ei suinkaan. Painon lattialla oli laatikoissa osat neljään muuhun rotaatiopainokoneeseen, jotka on määrä pian asentaa, ja he saivat tietää vielä lisää koneita olevan tulossa. Ensimmäisen painorakennuksen takana he saivat nähdä toisen, paljon suuremman, joka on 100 metriä leveä ja pitkä. Jotta osaa uusimmasta painorakennuksesta voitaisiin käyttää sen loppuosaa valmistettaessa, niin on noin 20 metriä leveä ja 100 metriä pitkä osa siitä erotettu ja tehty valmiiksi jättiläispainosaliksi. Uudessa painosalissa toivotaan syyskuuhun mennessä olevan kuusi rotaatiokonetta toiminnassa. Vierailijat olivat innostuneita näkemästään.
Kiertokäynti jatkui pitkän käytävän kautta, joka yhdisti painon uuteen asuinrakennukseen, joka on suunniteltu sen kasvavan henkilökunnan majoittamiseksi, joka tarvitaan suorittamaan täällä painaminen. Se on hauskannäköinen, kuusi kerrosta korkea, kauniisti koristettu rakennus, jonka edustalla on suuri pyöreä aula. Etupihalle on suunniteltu lammikko suihkukaivoineen. Toisissa maatilalla olevissa rakennuksissa oli jo asuintilat yli 200 hengelle. Tässä uudessa rakennuksessa on nyt huoneita lisäksi 474 hengelle.
Kiertokäynnillä sinä päivänä olleitten joukossa oli 44 voidellun jäännöksen jäsentä Brooklynin päätoimistosta, henkilöitä, jotka vaalivat toivoa olla Kristuksen perijätovereita hänen taivaallisessa valtakunnassaan. He ovat omistaneet monta vuotta Herransa palvelukseen. Monet heistä liikkuvat vielä niin ketterästi, että se hämmästyttää heidän nuorempia tovereitaan. Jotkut heistä olivat iän koukistamia. Jotkut hengästyivät ja tarvitsivat toisinaan auttavaa kättä kierroksella. Erästä kuljetettiin rullatuolissa. Mutta miten heidän silmänsä säteilivätkään sen johdosta, mitä he näkivät! Täällä oli uusia rakennuksia ja varusteita, joita voidaan käyttää Jumalan valtakunnan tärkeän sanoman levittämiseksi, kunnian tuottamiseksi Jehovan nimelle.
VIHKIÄISOHJELMA
Keskipäivällä tarjottiin erinomainen ateria uuden asuinrakennuksen kauniissa ruokasalissa. Kuinka miellyttävä paikka se olikaan! Seinille oli maalattu viehättävän luonnollisia maisemia eri puolilta maailmaa, ja luoteispuolella olevista lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista näkyivät Catskillvuoret. Läsnä oli noin 450 henkeä, maatilan henkilökunta, rakennustyömiehet ja Brooklynin Beetelistä tulleet mukaan luettuina.
Aterian jälkeen puhui Vartiotorni-seuran presidentti N. H. Knorr ryhmälle tunnin ajan. Hänen jälkeensä puhui varapresidentti F. W. Franz, sitten George Couch, Max Larson ja Harlan Mathes, joilla kaikilla on ollut paljon tekemistä Vartiotornin maatilalla suoritettavan työn kanssa.
Knorr korosti puheessaan sitä, mitä voidaan saada aikaan, kun henkilö antautuu Jumalan palvelukseen jo nuoruudessaan ja pysyy siinä työssä. Hän mainitsi kristillisen seurakunnan perustajan, Jeesuksen Kristuksen, joka antoi esimerkin kaikille seuraajilleen antaen itsensä kokonaan. Hän puhui myös C. T. Russellista, Vartiotorni-seuran ensimmäisestä presidentistä, joka vähän yli 20-vuotiaana kokosi ihmisryhmiä vakavaan Raamatun tutkisteluun; 27-vuotiaana, vuonna 1879, hän oli alkanut julkaista lehteä, joka nyt tunnetaan Vartiotornina, ja hän jatkoi edelleen koko ajan Herran työssä vuonna 1916 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Sydäntä lämmittävällä tavalla Knorr kiinnitti myös huomion muutamiin kuulijakunnassaan oleviin, joilla on pitkä ura uskollista palvelusta, joidenkuiden uran ulottuessa taaksepäin Russellin päiviin saakka. Hänen kuulijansa osoittivat vastakaikua arvostavin kättentaputuksin.
Uuden asuntorakennuksen vihkiäisohjelman aikana oli mitä kiinnostavinta kuulla puhujien kertovan yksityiskohtia Vartiotorni-seuran vuosien mittaan suorittamasta rakennustyöstä. Sellainen toiminta ulottuu taaksepäin 84 vuotta aikaan, jolloin ”Raamattutalo” rakennettiin Pittsburghiin Pennsylvaniaan. Knorr palautti mieleen, että vuosia myöhemmin, vuonna 1927, kun Seura rakensi uuden kirjapainon Brooklyniin, se näytti hyvin suurelta verrattuna heidän silloisiin tarpeisiinsa, mutta pian sitä alettiin käyttää täydellä teholla raamatullisen kirjallisuuden kysynnän kasvaessa. Samoin vuonna 1967, jolloin rakennettiin toinen suuri kirjapaino neljän kaupunkikorttelin alueelle Brooklynissa, se näytti varaavan runsaasti tilaa vuosiksi eteenpäin. Mutta kuka saattoi ennalta nähdä, että Jehovan todistajien yhdessä vuodessa kastamien ihmisten lukumäärä enemmän kuin kaksinkertaistuisi kolmessa vuodessa? Se osoittautui ennen näkemättömän kasvun ajaksi.
Tarvittiin enemmän tiloja Raamattujen ja Raamatun tutkimisen apuvälineiden julkaisemiseksi. Niinpä, kuten Knorr sanoi kuulijoilleen, kun ei enää näyttänyt olevan mahdollisuutta laajentaa tiloja Brooklynissa, alkoi rakennustyö Vartiotornin maatilalla. Ensimmäinen kirjapaino siellä oli tuskin valmis, kun kävi ilmeiseksi, että tarvittaisiin toinen. Työntekijöille tarvittiin myös enemmän asuntoja. Työ alkoi kauniin uuden asunnon rakentamiseksi, ja se vihittiin tässä tilaisuudessa. Oli myös tehty suunnitelmia toista painoa varten (suuri rakennus, josta nyt on valmiina osa uusien painokoneitten asentamiseksi), ja rakennuslupa saatiinkin. Kuten Larson kertoi, vaikka varsinainen rakentaminen ei päässyt alkamaan ennen kuin seuraavana vuonna, niin pian sen jälkeen, kun lupa annettiin, ei olisi enää ollut mahdollista saada sellaista lupaa, koska asemakaavamääräyksiin tehtiin muutos. On ilmeistä, että Jehova on vuosien varrella siunannut palvelijoittensa työtä pannen heidän mieleensä sellaisen tekemisen, mikä on mahdollistanut niiden henkilöiden suuresta ja nopeasta lisääntymisestä huolehtimisen, jotka ovat ryhtyneet tosi palvontaan. – Jes. 2:2, 3; Ps. 127:1.
Ohjelman aikana mainittiin erityisesti työntekijät, jotka ovat vapaaehtoisesti osallistuneet rakentamiseen ja välineistön asentamiseen. Jotkut heistä olivat vapaat muuttamaan, ja kun he saivat tietää täällä suoritettavasta työstä, niin he jättivät maallisen toimensa muissa osissa Yhdysvaltoja ja antoivat vapaaehtoisesti aikansa ja taitonsa tähän työhön, jonka he ymmärsivät liittyvän suoraan Jumalan sanan levittämiseen. Jotkut ovat isovanhempia ja isovanhempien vanhempia, ehkä eläkeläisiä, mutta he ovat iloiten tarjoutuneet käyttämään taitojaan työn saamiseksi valmiiksi. Kaikki nämä työntekijät ovat virkaan asetettuja evankeliuminpalvelijoita, jotka osallistuvat myös Jumalan sanan saarnaamiseen ja opettamiseen toisille.
Seuran painoja ei laajenneta kovasti ainoastaan Vartiotornin maatilalla Pine Bushin lähellä. Kun veli Knorr päätti vihkiäisohjelman, niin hän mainitsi, että suuri uusi kirjapaino ja Beetel-koti on valmistumassa myös Japanissa. Toinen kirjapaino on melkein valmis Filippiineillä ja myös Nigeriassa. Maaliskuussa vihittiin tällainen paino Brasiliassa. Laajentumista tapahtuu kautta maailman. Kaikki todistukset osoittavat, että jäljellä on ainoastaan lyhyt aika ”suuren ahdistuksen” puhkeamiseen, ja Jehovan todistajien harras halu on käyttää kaikki mahdollisuutensa antaakseen suurimman mahdollisen todistuksen koko maailmassa siihen mennessä.
[Kuva s. 341]
Vartiotornin maatilaa: uusi asuinrakennus (keskellä) yhdistettynä vasemmalla olevaan painorakennukseen