Valtakunnan totuus tunkeutuu ”Pohjolan Gibraltariin”
MONET eivät edes tiedä, missä Luxemburgin suurherttuakunta sijaitsee. Mutta Jehova Jumala tietää. Mikään maa, mikään kaupunki, mikään saari tai muu paikka ei ole niin pieni, että Luojamme jättäisi sen huomioon ottamatta. Hän saarnauttaa ”valtakunnan hyvän uutisen” Kristuksen Jeesuksen johdolla ”koko asutussa maassa”. (Matt. 24:14) Jehova haluaa, että hänen sanansa nykyaikaa varten saarnataan myös Luxemburgissa, ja tämän sanoman julistaminen siellä edistyy hyvin.
Luxemburg on länsieurooppalainen valtio, jonka rajanaapureita ovat Belgia, Ranska ja Saksan liittotasavalta. Tässä suurherttuakunnassa on peräti 130 linnaa. Itse asiassa se sai alkunsakin siitä, kun Sigfrid, Mosellanian kreivi, osti pienen Lucilienburgin linnan. Se tapahtui 900-luvulla. Siitä ajasta lähtien Luxemburgin merkitys valloittamattomana ”Pohjolan Gibraltarina” vähitellen lisääntyi, kunnes sen pääkaupungin linnoitukset hajotettiin maan tasalle vuonna 1867.
USKONNOLLINEN VALVONTA TURHAA
Roomalaiskatolisen uskonnon kannattajat yrittivät kauan tehdä Luxemburgista yhtä haavoittumattoman muiden uskontojen opetusten suhteen kuin sen sotilaalliset varustukset olivat olleet haavoittumattomia hyökkäävien armeijoiden edessä. Tri Joseph Meyers kirjoittaa kirjassaan Geschichte Luxemburgs (Luxemburgin historia): ”Espanjan Habsburgit soivat kirkolle täyden suojeluksensa ja yrittivät kaikin keinoin edistää kansan uskonnollista taipumusta. Vapaamielisiä ja eriuskoisia vainottiin.” (Kursivointi meidän.)
Näihin ”keinoihin” kuului ainakin 30 000 ”noitaoikeudenkäyntiä” 1400–1600-luvuilla. Noin kaksi kolmannesta näistä johti syytettyjen kuolemaan. Tri Meyers lisää: ”Maakuntaneuvosto valvoi kirjanpainajia ja kirjanmyyjiä, niin ettei mikään kielletty kirjallisuus päässyt kansan käsiin.”
Noiden synkän hengellisen pimeyden aikojen jälkeen ovat eri kehitysvaiheet Luxemburgin hallituksessa ja maan osuudessa Euroopan asioihin vaimentaneet yrityksiä sitoa ihmisten silmät uskonnollisesti. Hallitus on suhtautunut yhä puolueettomammin ja vapaammin muihin uskonnollisiin ryhmiin kuin roomalaiskatoliseen kirkkoon. Myös maassa esiintyvä kansainvälinen yhteistoiminta – poliittinen, rahataloudellinen, kaupallinen sekä turismiin ja tiedonvälitykseen liittyvä – on avartanut tavallisen luxemburgilaisen näkemystä.
Ei ole kulunut vielä kovinkaan kauan siitä, kun katolinen papisto yhä yritti rajoittaa muiden uskontojen kirjallisuuden levitystä. Lokakuun 4. päivänä 1958 papiston valvonnassa olevassa sanomalehdessä Luxemburger Wort varoitettiin ”vakavista raamatuntutkijoista tai miksi he itseään kutsuvat”, joilla todellisuudessa tarkoitettiin Jehovan todistajia. ”Heidän kirjallisuutensa on Rooman kirkon kiellettyjen kirjojen luettelossa”, sanoi sanomalehti. ”Sitä ei saa lukea, säilyttää eikä antaa toisille.”
Luxemburgin väestö on noin 95-prosenttisesti roomalaiskatolista. Siksi ei ole juuri odotettavissa, että jokin ”vieras” uskonto (ts. uskonto, jota eivät historialliset kehitysvaiheet ole pakottaneet kansalle, kuten oli roomalaiskatolisuuden laita) saisi paljonkaan menestystä täällä. Jumala on kuitenkin päättänyt, että ”valtakunnan hyvä uutinen” tullaan saarnaamaan ”koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansoille”, Luxemburg mukaan luettuna. Ja Jehova on totisesti kyllin voimakas toteuttamaan tarkoituksensa. (Jes. 55:11) Niinpä Valtakunnan julistaminen ihmiskunnan ainoana toivona on laajentunut suuresti täällä menneisyydessä ja jatkaa edelleen laajenemistaan.
KOKOAJAN TYÖNTEKIJÄT TEKEVÄT OSANSA
Vartiotornin Raamattukoulussa Gileadissa valmennetut ja tänne lähetetyt lähetystyöntekijät ovat edistäneet verrattomasti tätä laajenemista. Esimerkiksi kaksi heistä tapasi miehen, joka aikaisemmin kallistui kommunistiseen ja ateistiseen ajatteluun. Hän kertoo:
”Jumalaa ei ollut olemassa minua varten. Mutta ajattelin, että Jehovan todistajat, jotka tapasivat minut ovelta-ovelle-työssään, olivat mukavia ihmisiä. Niinpä annoin heidän puhua minulle, mitä he halusivat – kunhan eivät puhuneet Jumalasta! Ja panin heidät jättämään kirjalaukkunsa talon ulkopuolelle. Mutta eräänä kesäpäivänä tuli ovelleni aviopari. Kotini ympärillä oli paljon puita, ja siksi siellä oli runsaasti raikasta, puhdasta ilmaa hengitettäväksi. Niinpä pariskunta puhui minulle siitä, kuinka miellyttävässä paikassa asuin. Puheen korostuksesta tiesin, että he olivat ulkomaalaisia. Mies oli amerikkalainen ja nainen kanadalainen. Koska minulla on poika, joka asuu Kanadassa, kehittyi välillemme kiinnostava keskustelu ja kutsuin heidät sisään.
”Kun sain tietää, että mies oli Jehovan todistajien lähetystyöntekijä, toivoin, etten olisi pyytänyt heitä sisään. Mutta kohteliaisuudesta annoin heidän jäädä. Lisäksi minun oli pakko myöntää, että se mitä he sanoivat minulle, oli totta. He tulivat käymään uudelleen ja alkoivat tutkia kanssani Raamattua. Se muutti koko asenteeni. Lakkasin tupakoimasta ja käyttämästä liikaa alkoholia ja aloin käydä Jehovan todistajien kokouksissa. Kukaan ei ollut niin onnellinen elämässäni tekemistäni muutoksista kuin vaimoni, ja hän liittyikin kanssani uuteen palvontamuotooni.”
Yli 30 Luxemburgin 775:stä Valtakunnan julistajasta on joko lähetys- tai ”erikoistienraivaus”-palveluksessa. Täällä sijaitseva Vartiotorni-seuran haaratoimisto huolehtii myös Belgian saksankielisestä osasta. Sillä alueella on kymmenen erikoistienraivaajaa ja yhteensä noin 60 julistajaa.
Nämä kokoajan työntekijät eli tienraivaajat rakastavat todistamistoimintaansa ja alueittensa ihmisiä. Usein kuitenkin vaikeudet herättävät kysymyksen: onko minun nyt pakko luopua tienraivauspalveluksestani? Esimerkiksi eräs erikoistienraivaustyössä toimiva nainen sai avomurtuman jalkaansa. Lääkäri sanoi hänelle, ettei hän kykenisi kävelemään kunnolla noin puoleen vuoteen. Mitä hän teki? Tässä on hänen vastauksensa:
”Esitin ongelmani Jehovalle rukouksessa, minkä jälkeen päätin ryhtyä toimimaan asian hyväksi. Aloin kirjoittaa kirjeitä käyttämällä niiden ihmisten osoitteita, joita seurakunnan muut veljet ja sisaret eivät olleet tavanneet kotoa ovelta-ovelle-työssään. Myös sanomalehdistä löysin sellaisten ihmisten osoitteita, jotka olivat kiinnostuneita kirjeenvaihdosta toisten kanssa. Läpi sairaalan levisi tieto, että kirjoitin kirjeitä ja mitä niissä kirjoitin. Niinpä minulla oli tilaisuus antaa hyvä todistus lääkäreille, jotka mainitsivat minulle asiasta.
”Ylilääkäri halusi lukea pari kirjoittamaani kirjettä. Eräs toinen lääkäri, joka suoritti laboratoriotyötä, sanoi minulle, että minun pitäisi tulla hänen luokseen niin pian kuin kykenisin käyttämään pyörätuolia, sillä hän halusi tehdä minulle muutamia kysymyksiä. Kävin hänen luonaan myöhemmin monta kertaa. Monet potilaat tulivat luokseni muista huoneista ja vastasin heidän kysymyksiinsä Raamatusta. Levitin paljon kirjallisuutta sairaalassa, ja minulla oli joka päivä henkilökohtainen aikataulu todistamistyöni suorittamista varten. Tällä tavalla kykenin pitämään yllä erikoistienraivaustoimintaani koko puoli vuotta kestäneen toipumisaikani.”
VALTAKUNNAN TYÖ LISÄÄNTYY AINEELLISEN VAURAUDEN KESKELLÄ
Tällaisen innon vuoksi ja ennen kaikkea siksi, että Jehova tukee Valtakunnan saarnaamistyötä täällä, Luxemburgin suurherttuakunnassa on nyt yksi Jehovan todistaja jokaista 461 asukasta kohti ja Belgian saksankielisessä osassa yksi jokaista 967 asukasta kohti. Lisäksi vuonna 1977 oli Herran illallisen vietossa läsnä kaikkiaan 1 709 henkeä, mikä merkitsee yhtä jokaista 248:aa haaratoimiston alueella asuvaa kohti. Eivät siis kaikki Luxemburgin asukkaat pidä jyrkästi kiinni kansallisesta iskulauseesta: ”Me haluamme pysyä sellaisina kuin olemme.” Yhä useampien näiden ystävällisten ja vieraanvaraisten ihmisten mielessä kukistuvat ’järkeilyjen linnoitukset ja kaikki korkea, mikä kohotetaan Jumalan tuntemusta vastaan’. – 2. Kor. 10:4, 5.
Vaikka Luxemburgissa on vain noin 357 000 asukasta, se on hyvin vauras maa. Suurherttuakunta on saavuttanut ensi sijan talousyhteisössä ulkomaankaupan suhteen. Vuonna 1973 siellä oli toiseksi eniten puhelimia ja sairaansijoja henkeä kohti. Vuoden 1974 alussa se oli talousyhteisön alueella ensi sijalla autojen lukumäärässä väkilukuun verrattuna. Asuntoja ja tuloja koskevat luvut todistavat myös korkeasta elintasosta. Eräs julkaisu sanoo siitä: ”Siellä vallitsee ihastuttava hyvinvoinnin ilmapiiri; koska siellä ei ole räikeitä vastakohtia rikkaan älymystön ja vaatimattoman köyhälistön välillä. Jokaisella on riittävästi, jokainen on tyytyväinen.” – American Overseas Shopping and Services Guide, 20. painos, s. 389.
Tällainen aineellinen vauraus aiheuttaa monia häiritseviä seikkoja. Mutta Jehovan todistajat käyttävät täällä hyväkseen jokaisen tilaisuuden, niin pieni kuin se lieneekin, levittääkseen Jumalan valtakunnan sanomaa. Varsin hyviä tuloksia on saatu todistamisesta satunnaisesti perheitten ja ystävien, tuttavien ja työtovereitten keskuudessa. Tätä valaisevat hyvin erään miehen ajatukset, jonka vaimo oli todistaja:
”Eräänä päivänä vaimoni kysyi minulta, antaisinko hänen kutsua Jehovan todistajien matkustavan valvojan illalliselle. Koska minulla ei ollut mitään sitä vastaan, mitä pidin hänen ’omalaatuisena ajatuksenaan’, sanoin sen sopivan. Niin kierrosvalvoja saapui.
”Aterian aikana juttelimme monenlaisista aiheista. Mutta joka kerta kun keskustelu meni Raamattuun, lakkasin puhumasta. Lopulta aloimme jutella harrastuksista. Minua kiinnosti historia, varsinkin vanhan ajan historia. Kierrosvalvoja pyysi minulta sanakirjan, ja hän luki minulle joidenkin hallitsijoitten ja heidän valtakuntiensa nimiä. Minua kiinnosti puhua niistä, mutta joka kerta, kun mainittiin nimi, hän otti Raamattunsa ja esitti minulle lisätietoa kyseisestä henkilöstä ja maasta. Tällä tavalla hän todisti Jumalan sanan luotettavuuden. Kun lopulta päätimme keskustelumme ja matkustava valvoja lähti kodistamme – kello kolme aamulla – tunsin kaiken kuulemani koko vaikutuksen ja vain istuin ja itkin. Olin alkanut uskoa ’hyvään uutiseen’ ja päätin jatkaa.
”Useita kuukausia myöhemmin minut kastettiin Jehovan ja hänen Poikansa, Kristuksen Jeesuksen, nimen ja valtakunnan yhtenä uutena todistajana. Saamani usko auttoi minua voittamaan myös tupakan orjuuden. Olin polttanut keskimäärin 50 savuketta päivässä, mutta lopetin tyystin tupakoimisen kuukautta ennen kastettani. Olen suunnattoman onnellinen siitä, että olen totuudessa.”
”KAIKENLAISTEN IHMISTEN” TAVOITTAMINEN
Myös Luxemburgin rajojen sisällä voi helposti havaita Jeesuksen tosi seuraajilleen antaman käskyn täyttymyksen: ”Menkää . . . ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä.” (Matt. 28:19, 20) Kuten kirjassa Luxembourg, paysages du grand-duché (Luxemburg, suurherttuakunnan maisemia) mainitaan, vuonna 1975 ulkomaisten asukkaitten määrä oli täällä jo ylittänyt 23 prosenttia koko väestöstä, mikä oli suhteellisesti suurin ulkomaisten työntekijöitten määrä missään talousyhteisön maassa. Nämä ulkomaiset työntekijät lisäävät jo ennestäänkin hyvin kansainvälistä ilmapiiriä maassa.
Täällä Luxemburgissa käytetään melkein kauttaaltaan kolmea kieltä: luxemburgia, saksaa ja ranskaa. Ja melko monet osaavat myös englantia. Paikallisilla todistajilla on siksi hyvä mahdollisuus auttaa ranskan-, saksan- ja englanninkielisiä ihmisiä, jotka tulevat muista maista. Niinpä Valtakunnan työ edistyykin täällä hyvin kaikissa kieliryhmissä. Kuinka monta Jehovan todistajien seurakuntaa on haaratoimistomme valvomalla alueella? Kolmetoista saksalaista, kolme italialaista, kaksi portugalilaista ja yksi ranskalainen. Totuus tavoittaa tosiaan ”kaikenlaisia ihmisiä” tässä maassa. – 1. Tim. 2:3, 4.
Riippumatta siitä, kuinka paljon me ponnistelemme auttaaksemme toisia hengellisesti, meidän täytyy tunnustaa, että me olemme ”Jumalan työtovereita”. Tosin me istutamme, kastelemme ja hoidamme totuuden siemeniä, mutta Jehova antaa kasvun. (1. Kor. 3:6–9) Tämä on todistettu useita kertoja. Esimerkiksi eräs veli kirjoittaa:
”Eräänä päivänä tuli ovelleni kaksi vanhahkoa naista, jotka olivat Jehovan todistajia. Vaikka olin kauan halunnut löytää tosi uskon, en halunnut olla tekemisissä heidän kanssaan. Kun he olivat lähteneet, rukoilin Jumalaa, että hän auttaisi minua löytämään tosi uskonnon. Pian nämä naiset tulivat jälleen luokseni. Taas hylkäsin heidän sanomansa. En yksinkertaisesti voinut uskoa, että juuri Jehovan todistajilla olisi totuus. Mutta jälleen naiset tulivat käymään luonani. Heidän sitkeytensä mykistytti minut. En ymmärtänyt muuta selitystä kuin että Jumala oli lähettänyt nämä naiset vastaukseksi rukouksiini. Niinpä tällä kertaa aloin tehdä heille paljon kysymyksiä, ja he järjestivät erään veljen käymään luonani ja aloittamaan Raamatun kotitutkistelun.”
Ihmisen kielen voima ei ole tärkeä seikka tällaisissa tapauksissa. Jumala antaa kasvun. Eikä Jehova Jumala jätä huomioon ottamatta syrjäisimmän tai vaatimattomimmankaan ihmisen huutoa. Hän kuulee kaikkia, jotka vilpittömästi huutavat häntä avukseen ja etsivät totuutta. – Apt. 10:34, 35.
Huolimatta Luxemburgin taloudellisista ja poliittisista saavutuksista täällä Euroopassa monet eivät kysyttäessä uskaltaisi sanoa, missä tämä maa sijaitsee. Mutta on ilmeistä, että Jehova Jumala tietää sen. Hän huomaa varmasti täällä olevien totuutta ja vanhurskautta rakastavien ihmisten huudon. Uskollisten todistajiensa välityksellä Jumala julistuttaa ”hyvää uutista” kaikissa kansoissa lopputodistukseksi ja elämän sanomaksi jokaiselle, joka haluaa ottaa sen vastaan. Ei mikään – eivät vastustajien pystyttämät aineelliset eivätkä uskonnolliset linnoitukset – estä Jehovaa tavoittamasta sydämeltään rehellisiä ihmisiä ja saattamasta työtään loistoisaan ja tuottoisaan huippukohtaan. – Mark. 13:10; Room. 8:38, 39.