Vuorisaarna: ”Älkää tehkö vastarintaa sille, joka on paha”

SEN jälkeen kun Jeesus oli vuorisaarnassaan käsitellyt valoja ja lupauksia, hän puhui siitä, miten tulisi kohdella ihmisiä, jotka voivat aiheuttaa vahinkoa ja loukkausta toisille. Aluksi hän viittasi siihen, mitä hänen kuulijansa olivat oppineet Mooseksen laista: ”Te olette kuulleet sanotun: ’Silmä silmästä ja hammas hampaasta.’” – Matt. 5:38; vrt. 2. Moos. 21:23–25; 3. Moos. 24:19–21.

Jotkut ovat arvostelleet tätä lakia ankaraksi. Mutta se ei tehnyt lailliseksi henkilökohtaista kostoa esimerkiksi viime aikojen pahamaineista ”verikostoa”, sillä samoissa Heprealaisissa kirjoituksissa sanotaan myös: ”Älä sano: ’Niinkuin hän teki minulle, niin teen minä hänelle, minä kostan miehelle hänen tekojensa mukaan’.” (Sananl. 24:29) Lakia ”silmä silmästä ja hammas hampaasta” piti soveltaa vasta sen jälkeen, kun yksilöt olivat olleet kuulusteltavina ”Herran edessä, pappien edessä ja niiden edessä, jotka siihen aikaan ovat tuomareina”. – 5. Moos. 19:15–21.

”Mutta minä sanon teille: Älkää tehkö vastarintaa sille, joka on paha”, jatkoi Jeesus. (Matt. 5:39a) Miten tämä on ymmärrettävissä? Jeesus esitti kuulijoilleen neljä kuvausta, jotka auttaisivat heitä kohtelemaan oikealla tavalla ”sitä, joka on paha”, ts. jotakuta, joka jollakin tavalla vahingoittaisi heitä.

1) HENKILÖKOHTAINEN LOUKKAUS TAI VAHINKO

Ensiksi Jeesus selitti, mitä tuli tehdä, kun hänen kuulijansa kärsisivät loukkauksen tai vahingon: ”Jos joku läimäyttää sinua oikealle poskellesi, käännä hänelle toinenkin.” – Matt. 5:39b.

Tämä ei merkitse sitä, että jos jotakuta läimäytetään tai lyödään, niin hänen pitäisi ’pyytää lisää’ kieltäytymällä puolustamasta itseään. Kun Jeesusta läimäytettiin kasvoille hänen epäoikeudenmukaisen kuulustelunsa aikana ylimmäisen papin edessä, niin Jeesus paheksui sellaista väärää kohtelua ja sanoi: ”Jos puhuin väärin, niin todista siitä väärästä, mutta jos oikein, niin miksi lyöt minua?” – Joh. 18:22, 23; vrt. Apt. 23:3.

Kun Jeesus mainitsi läimäyttämisen ”oikealle poskellesi”, niin hän ei muistuttanut kuulijoitaan niinkään paljon kipua aiheuttavasta iskusta kuin loukkauksen ja häpeän aiheuttamisesta. W. F. Albrightin ja C. S. Mannin selityksissä Matteukseen sanotaan: ”Jeesus puhuu tässä sellaisesta, mikä pitää yhä paikkansa Lähi-idässä – loukkaavin isku ruumiiseen on lyöminen oikealle poskelle käden selkäpuolella.” Juutalainen perinne määräsi sellaisesta loukkaavasta läimäyksestä käden selkäpuolella 400 zuzin (vastaa 400 denaaria) sakon, joka ylitti maataloustyöläisen vuosiansiot.

Luukkaan evankeliumikertomus, joka kirjoitettiin pääasiassa ei-juutalaisia varten, esittää Jeesuksen sanat ylimalkaisemmin: ”Sille, joka lyö sinua toiselle poskelle, tarjoa toinenkin.” (Luuk. 6:29a) Tämä ei sovellu ainoastaan loukkaavaan läimäykseen, vaan myös väkivaltaisiin iskuihin. Jeesus neuvoi kummassakin tapauksessa ’kääntämään toisenkin posken’. Hän halusi, että hänen seuraajansa olisivat valmiita kestämään henkilökohtaisen loukkauksen ja vahingon turvautumatta kostoon. Tällä tavalla he voisivat jäljitellä Jeesusta itseään, josta apostoli Pietari kirjoittaa: ”Kun häntä herjattiin, hän ei ryhtynyt herjaamaan takaisin. Kun hän kärsi, hän ei ryhtynyt uhkailemaan, vaan jätti aina itsensä sen huomaan, joka tuomitsee vanhurskaasti.” – 1. Piet. 2:23; vrt. Jes. 50:6.

2) KUN JOKU ”TAHTOO KÄYDÄ OIKEUTTA”

Seuraavaksi Jeesus käsitteli sitä, miten henkilön pitäisi menetellä, kun joku yrittää riistää häneltä jotakin käymällä oikeutta hänen kanssaan: ”Ja jos joku tahtoo käydä oikeutta kanssasi ja saada haltuunsa aluspukineesi, anna päällysvaippasikin mennä hänelle.” – Matt. 5:40.

Ennen vanhaan ihmisillä oli tapana antaa vaatekappale velanmaksun takeeksi. (Job 22:6) Jos velallinen ei kyennyt maksamaan, oikeus voi tuomita vaatekappaleen velkojalle. (Sananl. 13:13; 27:13) Mutta Jumalan laki sanoi, että pantiksi annettua ”vaippaa” ei voitu pitää yli yön, koska velallinen saattoi tarvita sitä peitteeksi nukkuessaan. – 2. Moos. 22:26, 27; 5. Moos. 24:12, 13.

Jeesus neuvoi seuraajiaan luopumaan auliisti ”aluspukineesta”, jota vihollinen saattoi hakea oikeuden kautta; ja heidän piti menetellä näin, ”jos joku tahtoo käydä oikeutta kanssasi”, siis ennen kuin oikeudenkäynti todellisuudessa alkoi. Sitä paitsi he voivat mennä kaksi kertaa pitemmällekin antamalla ’päällysvaippansakin mennä hänelle’, vaikkei Jumalan laki vaatinutkaan sellaista.

Sopusoinnussa tämän neuvon kanssa apostoli Paavali kirjoitti Korinton kristityille: ”Se, että teillä on oikeusjuttuja toistenne kanssa, merkitsee siis teille kerrassaan tappiota. Miksi ette ennemmin anna tehdä itsellenne vääryyttä? Miksi ette ennemmin anna riistää itseltänne?” (1. Kor. 6:7) Heidän olisi siis pitänyt olla halukkaita kärsimään henkilökohtainen menetys ennemmin kuin näkemään, että oikeuden käyminen jostakin riita-asiasta loukkaisi julkisesti seurakunnan mainetta.

Luukkaan kertomus Jeesuksen sanoista sallii tämän soveltamisen, vaikkei olisikaan kysymys oikeudenkäynnistä: ”Siltä, joka ottaa pois päällysvaippasi, älä kiellä aluspukinettakaan.” (Luuk. 6:29b) Luukkaalla on saattanut olla mielessään ihmiset, joita maantierosvot tiellä ahdistelevat ryöstääkseen heiltä heidän päällysvaippansa. Sen sijaan että Jeesuksen opetuslapset olisivat ryhtyneet taistelemaan sellaista anastusta vastaan, vaikka olisi ollut kysymyksessä ehkä kalliskin vaatekappale, heidän oli parempi antaa enemmänkin kuin vaadittiin ja luopua ”aluspukineestakin”. Tällainen menettely saattoi pelastaa heidän henkensä, kun he joutuivat vastatusten vaarallisten rikollisten kanssa, tai sillä on voinut olla muita hyödyllisiä vaikutuksia. – Sananl. 15:1; Matt. 5:16.

Jumalan Poika ei kuitenkaan tarkoittanut, että ihmisten pitäisi aina kieltäytyä oikeudenkäynnistä tai että heidän muulla tavoin pitäisi sallia pahojen ihmisten saattaa heidät köyhyyteen. Huomaamme, ettei apostoli Paavali ymmärtänyt Jeesuksen tarkoittavan sitä, sillä Paavali oli Rooman viranomaisten edessä yrittäessään ’puolustaa ja laillisesti vahvistaa hyvää uutista’. (Fil. 1:7; vrt. Apt. 25:8–12.) Kristityt voivat ryhtyä oikeustoimiin maailmallisia ihmisiä tai viranomaisia vastaan sen vaatimiseksi, mikä aivan oikein kuuluu heille. Siten menetellessään he eivät kuitenkaan toimi riidanhaluisesti, vaan sen sijaan rauhaisasti. Jokapäiväisessä elämässään kristittyjen täytyy kuitenkin kehittää myöntyväistä asennetta. – Room. 12:17–19.

3) MAALLISEN HALLITUKSEN EDUSTAJALLE SUORITETTAVA PAKOLLINEN PALVELUS

Seuraavaksi Jeesus sanoi: ”Ja jos joku vallan alaisena pakottaa sinua palvelukseen yhden kilometrin matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.” – Matt. 5:41.

Ilmaisu ’pakottaa palvelukseen’ on käännetty kreikkalaisesta sanasta angareuo, joka oli omaksuttu persian kielestä. Alun perin tämä sana liittyi Persian kuninkaan valtuuttamien julkisten kuriirien eli lähettien toimintaan. Kuriireilla oli valta pakottaa palvelukseensa miehiä, hevosia, laivoja ja mitä muuta tahansa, mikä saattoi jouduttaa virantoimitusta. (Vrt. Est. 3:13, 15; 8:10, 14.) Roomalaiset omaksuivat saman järjestelmän. Jeesuksen maallisen palveluksen aikana hallituksen virkailijat voivat pakottaa juutalaisia kantamaan taakkoja tai tekemään muunlaista pakollista työtä. (Matt. 27:32; Mark. 15:21) Juutalaiset pitivät sellaista pakanoille suoritettavaa pakollista palvelusta erittäin vastenmielisenä. Jeesus kehotti kuitenkin kuulijoitaan suorittamaan sen iloiten. Itse asiassa jos heitä pakotettiin kulkemaan kilometri (kreik. milion, oik. 1 1/2 km), heidän piti vapaaehtoisesti kulkea kaksi kertaa pitemmälle.

4) AINEELLISEN AVUN PYYNTÖ

Seuraavaksi Jeesus neuvoi anteliaisuuteen aineellisen avustuksen antamisen yhteydessä: ”Anna sille, joka pyytää sinulta, äläkä käänny pois siitä, joka tahtoo lainata sinulta korotta.” – Matt. 5:42.

Jeesuksen kuulijat muistivat, että Jumalan laki kielsi israelilaisia ottamasta korkoa, kun he antoivat lainan toisille juutalaisille. (2. Moos. 22:25; 3. Moos. 25:37; 5. Moos. 23:20) Laki sääti myös: ”Älä kovenna sydäntäsi äläkä sulje kättäsi köyhältä veljeltäsi, vaan avaa auliisti kätesi hänelle ja lainaa mielelläsi, mitä hän puutteessansa tarvitsee.” (5. Moos. 15:7, 8) Messiaana ja Jumalan lain ’täyttäjänä’ Jeesus meni vielä pitemmälle suositellessaan auliin antamisen henkeä. – Matt. 5:17; Apt. 20:35.

Jeesuksen tässä antama neuvo on totisesti hyvin arvokas. Ihmiset, jotka haluavat luopua henkilökohtaisesta ylpeydestä ja jopa arvoesineistä ennemmin kuin taistelisivat niiden pitämiseksi, jotka suorittavat epämiellyttäviä tehtäviä valittamatta ja jotka iloiten antavat omaisuuttaan hädässä olevien auttamiseksi, sekä miellyttävät lähimmäistään että saavat osakseen Jumalan rakkauden. – 2. Kor. 9:7.