Jumalan nimi varhaishistoriassa

JUMALA, kaikkeuden Taustamahti, on todellinen Persoona. Lisäksi olemme nähneet, että hänellä on yksinomainen persoonanimi – Jehova (eli Jahve – hepreaksi JHVH).

Mutta millainen on tämän nimen historiallinen tausta? Mitä valoa historia voi antaa Jumalan nimeen?

VARHAISHISTORIAN TAUSTATIETOJA

Palatkaamme 1500-luvulle eaa. Israelilaiset ovat Egyptissä ja kärsivät faaraon ankaran hallitusvallan alaisuudessa. Jehova antaa Moosekselle tehtäväksi pyytää vapautta Israelille. Osoitukseksi siitä, kenen nimessä Mooseksen pitäisi toimia ja puhua, Jumala sanoo hänelle: ”Sano israelilaisille näin: Herra [Jehova, UM], teidän isienne Jumala, . . . lähetti minut teidän luoksenne; tämä on minun nimeni iankaikkisesti.” – 2. Moos. 3:15.

Mutta faarao itse kieltäytyi myöhemmin kuuntelemasta ja sanoi: ”Kuka on Herra [Jehova, UM] . . . ? Minä en tunne Herraa [Jehovaa, UM].” (2. Moos. 5:2) Useiden vitsausten jälkeen Jumala sanoo faaraolle: ”Juuri sitä varten minä olen antanut sinun säilyä, että näyttäisin sinulle voimani ja että minun nimeni julistettaisiin kaiken maan päällä.” – 2. Moos. 9:16.

Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa, joihin edellä mainittu kertomus sisältyy, ovat täynnä viittauksia Jumalan persoonanimeen. Se esiintyy 550 kertaa yksistään 5. Mooseksen kirjan hepreankielisessä tekstissä. Nimeä eivät käyttäneet ainoastaan papit ja leeviläiset. Mooses kirjoitti: ”Kuule, Israel! Herra [Jehova, UM], meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa [Jehovaa, UM], sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.” (5. Moos. 6:4–7) Jumalan ylevää nimeä käytettiin epäilemättä täysin vapaasti perheen palvonnassa noina aikoina.

KUNINGAS DAAVIDIN HALLITUSKAUSI

Kuningas Daavidin hallituskaudella nimen Jehova käyttö ylti uusiin yleviin korkeuksiin. Jumalan henkeyttämänä Daavid kirjoitti monia kauniita psalmeja eli ylistyslauluja Jehovalle. Daavid järjesti myös suuren temppeliorkesterin ja kuoron, joissa oli tuhansia soittajia ja laulajia. He soittivat ja lauloivat säännöllisesti kauniita, liikuttavia ylistyslauluja Jehovalle, ’esittivät sävelmää hänen nimelleen’. – Ps. 68:5, UM.

Oliko Jehova tyytymätön tällaiseen nimensä käyttämiseen julkisesti ja perheissä? Tuomitsiko hän Daavidin ja hänen aikalaisensa kolmannen käskyn sanoilla: ”Sinä et saa ottaa Jehovan, sinun Jumalasi, nimeä arvottomaan käyttöön”? (2. Moos. 20:7, UM) Ilmeisestikään ei! Jumala siunasi runsaasti Daavidia ja hänen hallituskautensa oli erittäin menestyksellinen.

NÄKÖKANNAT MUUTTUVAT

Suunnilleen viisisataa vuotta myöhemmin Jehovan uskollinen profeetta Malakia käytti tetragrammia (Jumalan nimen neljää heprealaista kirjainta) 48 kertaa profetiansa neljässä lyhyessä luvussa. Malakian kautta puhuttu Jehovan sana esitti muun muassa: ”Auringon noususta hamaan sen laskuun on minun nimeni oleva suuri pakanain seassa.” Ja asian ydin toistetaan korostuksen vuoksi: ”Minun nimeni on oleva suuri pakanain seassa, sanoo Herra [Jehova, UM] Sebaot.” – Mal. 1:1, 11.

Pane myös merkille, mitä Malakia kirjoitti eräistä aikansa papeista: ”Poika kunnioittakoon isää ja palvelija herraansa. Mutta jos minä olen isä, missä on minun kunnioitukseni? Ja jos minä olen Herra, missä on minun pelkoni? sanoo Herra [Jehova, UM] Sebaot teille, te papit, jotka pidätte halpana minun nimeni.” – Mal. 1:6.

Tekstiyhteys osoittaa, etteivät papit syyllistyneet Jumalan nimen käyttämättä jättämiseen, mutta he pitivät sen halpana esittämällä vastenmielisiä uhreja. Raamatun heprealaiset kirjoitukset ja muut senaikaiset kirjoitukset osoittavat, että Jehovan nimeä käytettiin yleisesti. Esimerkiksi asiakirjat (joita kutsutaan Elefantinen papyruksiksi), jotka ovat peräisin 400-luvulta eaa. juutalaisesta sotilassiirtolasta Ylä-Egyptistä, sisältävät Jumalan nimen. On kuitenkin olemassa joitakin todisteita siitä, että ennen kuin roomalaiset tuhosivat Jerusalemin, kehittyi taikauskoinen suuntaus välttää Jumalan nimen käyttöä.a Tämä on saattanut johtua kolmannen käskyn äärimmäisyyksiin menevästä, fanaattisesta tulkinnasta. Kolmas käskyhän kielsi ottamasta Jumalan nimeä arvottomaan käyttöön. (2. Moos. 20:7, UM) Mutta kun Jumala antoi tämän käskyn, niin tarkoittiko hän, että hänen nimeään pitäisi käyttää vain harvinaisissa erikoistilaisuuksissa, ehkä vain pyhäkössä? Niin ei voinut olla, sillä kun Jumalan nimeä käytettiin yleisesti (esimerkiksi Daavidin aikana), niin Jumalan siunaus oli hyvin ilmeinen Israelissa. Mutta kansalla kokonaisuudessaan ei ilmeisestikään ollut Jumalan siunausta Jeesuksen Kristuksen maanpäällisen elämän ja palveluksen aikana, jolloin Jumalan nimeä oli lakattu käyttämästä juutalaisten uskonnollisen perinteen vuoksi. Senaikaiset juutalaiset uskonnolliset johtajat olivat vieraantuneet niin kauas Jumalasta ja hänen periaatteistaan, etteivät he ainoastaan salanneet hänen nimeään, vaan saattoivat itsensä myös vastuuseen hänen rakkaan Poikansa kuolemasta. Melko pian sen jälkeen vuonna 70 juutalaiset maksoivat siitä hirvittävän hinnan, kun Rooman armeijat tuhosivat heidän temppelinsä ja Jerusalemin pyhän kaupungin.

MITÄ KRISTUS JA HÄNEN OPETUSLAPSENSA TEKIVÄT?

Noudattivatko Jeesus Kristus ja hänen opetuslapsensa juutalaista perinnettä Jumalan nimen suhteen? Pelottomasti Jeesus tuomitsi fariseusten ja kirjanoppineitten perinteen ja vapautti opetuslapsensa sellaisesta hengellisesti kuolettavasta vaikutuksesta. Hän sanoi noille ”ulkokullatuille”: ”Minkä vuoksi tekin rikotte Jumalan käskyn perinteenne takia? . . . te olette tehneet Jumalan sanan pätemättömäksi perinteenne takia.” – Matt. 15:3–9.

Käyttivätkö sitten Jeesus ja hänen opetuslapsensa Jumalan nimeä yleisesti? Epäilemättä, sillä he kaikki lainasivat usein Raamatun kirjoituksia, jotka sisälsivät Jehovan nimen. He käyttivät usein Septuaginta-käännöstä, Heprealaisten kirjoitusten kreikankielistä käännöstä, jota alettiin valmistaa Aleksandriassa suunnilleen 200-luvulla eaa. ja jonka jäljennökset sisälsivät yhä tetragrammin. Tosin Septuaginta-käännöksestä satoja vuosia myöhemmin tehdyt jäljennökset noudattivat juutalaista perinnettä ja jättivät Jumalan nimen pois. Mutta Jeesuksen maanpäälläolon ajalta peräisin olevat kirjakääröt tai kreikkalaisen Septuagintan osat sisältävät heprealaisin kirjaimin kirjoitetun tetragrammin. – Ks. Vartiotornia 1. 8. 1978 s. 6–8.

Jeesus itse ilmaisi selvästi, että hän käytti Jumalan nimeä. Hän sanoi esimerkiksi Isälleen esittämässään rukouksessa: ”Olen tehnyt sinun nimesi ilmeiseksi niille ihmisille, jotka annoit minulle maailmasta. . . . minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja tulen tekemään sen tunnetuksi.” (Joh. 17:6, 26) Lisäksi Jeesus opetti opetuslapsiaan rukoilemaan: ”Meidän Isämme taivaissa, olkoon sinun nimesi pyhitetty.” (Matt. 6:9) Miksi Jeesus olisi esittänyt nämä lausunnot, ellei hän olisi käyttänyt Jumalan nimeä?

Jumalan uusi valittu kansa, hengellinen Israel, kristillinen seurakunta, käytti siis yleisesti Jumalan nimeä. (Gal. 6:16) Sen tähden eräät Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten (”Uuden testamentin”) käännökset sisältävät Jehovan nimen. Tällaisia ovat esimerkiksi Franz Delitzschin hepreankielinen käännös Kreikkalaisista kirjoituksista (1877), Benjamin Wilsonin The Emphatic Diaglott (1864), George N. LeFevren The Christian’s Bible – New Testament (1928) ja Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännös (1975), ja on olemassa vielä muitakin tällaisia käännöksiä. Mutta suurin osa käännöksistä on noudattanut juutalaisten perinnettä ja jättänyt Jumalan nimen pois.

Melko pian Jeesuksen ajan jälkeen ennustettu luopumus alkoi turmella tosi kristillistä oppia ja henkeä. (2. Tess. 2:3; 2. Piet. 2:1–3) Keskiajan pitkän yön tultua Jumalan nimen käyttö lakkasi.b Monien vuosisatojen ajan tieto Jumalan nimestä rajoittui pääasiassa luostareihin ja oli vain munkkien kaltaisten tutkijoitten saatavissa.

Miten sitten Jumalan nimi tuli tunnetuksi kautta maailman, niin kuin se tunnetaan nykyään?

[Alaviitteet]