Kun sydämemme panee meidät tekemään kaiken minkä voimme
ON NIISANKUUN 12. päivä vuonna 33. Jeesus Kristus on nauttimassa ateriaa toisten kanssa lepratautisen Simonin kodissa Betaniassa, lähellä Jerusalemia. Läsnä on myös uskollinen Maria-niminen opetuslapsi. Hän murtaa auki alabasteripullon ja kaataa siitä kallisarvoista hyvänhajuista öljyä Jeesuksen päähän.
Jotkut vastustavat sanoen: ’Miksi tämä haaskaus? Tuo öljyhän olisi voitu myydä ja siitä saadut tulot antaa köyhille!’ Mutta Jeesus vastaa: ’Antakaa hänen olla, sillä köyhät teillä on aina parissanne, niin että voitte tehdä heille hyvää. Mutta minua teillä ei ole aina. Hän teki kaiken minkä voi ja pani hyvänhajuista öljyä ruumiilleni hautaamistani silmällä pitäen.’ – Matteus 26:6–13; Markus 14:3–9; Johannes 12:1–8.
Betaniassa asuva Maria ei voinut tehdä mitään lievittääkseen Jeesuksen kärsimystä silloin, kun tämä vain kaksi päivää myöhemmin, niisankuun 14. päivänä vuonna 33, naulattiin paaluun. Mutta nyt hän saattoi voidella häntä kallisarvoisella öljyllä. Niinpä Jeesus sanoikin: ”Hän on tehnyt kaiken minkä voi.” (Markus 14:8, An American Translation) Marian sydän tosiaankin pani hänet tekemään kaiken minkä hän voi.
Sydämemme panee meidät tekemään kaiken minkä voimme
Jos olemme Jehovan todistajia tai parhaillaan opimme Jumalan totuuksia, me saatamme levittää innokkaasti Valtakunnan hyvää uutista toisille näinä ”viimeisinä päivinä”. (Matteus 24:14; 2. Timoteukselle 3:1–5) Meillä voi olla melkoinen osuus tässä työssä.
Perhevelvollisuuksien, terveysongelmien ja muiden sellaisten seikkojen vuoksi me emme ehkä voi palvella lähetystyöntekijöinä jossakin kaukaisessa maassa. Me emme ehkä voi kuulua Vartiotorni-seuran päätoimiston tai jonkin sen haaratoimiston henkilökuntaan. Meidän ei ehkä ole mahdollista palvella matkavalvojana tai jonakin muuna kokoajanpalvelijana. Siitä huolimatta me ehkä voimme käyttää varojamme Valtakunnan etuja edistävällä tavalla. (Matteus 6:33) Tosiaankin, me voimme ’kunnioittaa Herraa antamalla varoistamme’. Tämä tuottaa meille siunauksen, sillä ’meidän jyväaittamme täyttyvät runsaudella’. – Sananlaskut 3:9, 10.
He tekivät minkä voivat
Meidän henkemme voi olla betanialaisen Marian ja toisten menneitten aikojen jumalisten ihmisten hengen kaltainen. Esimerkiksi Mooseksen päivien israelilaisilla oli etu kunnioittaa Jehovaa silloin, kun tabernaakkelia rakennettiin hänen palvontaansa varten. Kaikki eivät voineet tehdä samaa, mutta heidän sydämensä sai heidät tekemään sen minkä kukin heistä voi. Jotkut naiset muun muassa kehräsivät sitä varten vuohenkarvoja. Eräät miehet palvelivat eri alojen ammattimiehinä. Entä kansa kokonaisuudessaan? Se kunnioitti Jehovaa antamalla kultaa, hopeaa, kuparia, villaa, pellavaa ja muita tarpeita tabernaakkelin valmiiksi rakentamista varten. Altissydämiset antoivat iloiten tämän ”annin Herralle”, ”vapaaehtoisen lahjan”. (2. Mooseksen kirja 35:4–35) Kuinka paljon he antoivat? Lahjoitettuja tarvikkeita ”kaikkea työtä varten, mikä oli tehtävä, oli jo koottu riittävästi, jopa liiaksikin”! (2. Mooseksen kirja 36:4–7) He todella tekivät minkä voivat.
Monia vuosia myöhemmin kuningas Daavid antoi runsaat lahjoitukset sitä temppeliä varten, jonka hänen poikansa Salomon oli määrä rakentaa. Daavid antoi tuohon tarkoitukseen jopa ”erikoisomaisuutensa” (UM), joka oli kultaa ja hopeaa. Sitten hän kysyi Israelin kansalta: ”Tahtooko kukaan muu tänä päivänä tuoda vapaaehtoisesti, täysin käsin, lahjoja Herralle?” Ruhtinaat ja päämiehet vastasivat antamalla lahjoituksia: ”Jolla oli hallussaan jalokiviä, antoi ne Herran temppelin aarteisiin.” Kukaan ei antanut vastahakoisesti, sillä meille kerrotaan: ”Kansa iloitsi heidän alttiudestaan, sillä he antoivat ehyellä sydämellä vapaaehtoiset lahjansa Herralle; ja kuningas Daavid oli myös suuresti iloissansa.” (1. Aikakirja 29:3–9) He kaikki tekivät sen minkä voivat.
Myös monet varhaiskristityt edistivät yksilöinä Valtakunnan julistamista lahjoituksin. Esimerkiksi iäkäs apostoli Johannes osoitti, että kristillisen seurakunnan jäsenten velvollisuus oli tukea matkustavia edustajia, ”jotta meistä tulisi työtovereita totuudessa”. Lisäksi Johannes kiitti Gaiusta hänen ”vieraille” osoittamastaan vieraanvaraisuudesta. Gaius ei ennestään tuntenut näitä ”vieraita”, mutta hän kohteli heitä lämpimästi sen palveluksen vuoksi, jota he suorittivat seurakunnan hyväksi. (3. Johannes 5–8) Useimmat omilla paikkakunnillaan asuvat Jehovan todistajat eivät voineet matkustaa pitkiä matkoja ”hyvän uutisen” vuoksi, mutta he tekivät sen minkä voivat.
Kokonaiset seurakunnatkin käyttivät aineellisia varojaan Valtakunnan työn edistämiseen. Apostoli Paavali saattoi sanoa esimerkiksi Filippin uskoville: ”Tessalonikaankin [te] lähetitte minulle jotakin tarpeeseeni sekä kerran että toisenkin kerran. Ei niin, että etsin hartaasti lahjaa, vaan että etsin hartaasti sitä hedelmää, joka tuo tilillenne enemmän ansiota.” (Filippiläisille 4:15–17) Koko seurakunta ei voinut matkustaa apostolin mukana, mutta sen jäsenet tekivät minkä voivat.
Joidenkuiden ajatuksia
Jeesus Kristus sanoi: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” Ei siis ole ihme, että Jumalan kansa iloitsi suuresti kuningas Daavidin päivinä antaessaan ”vapaaehtoiset lahjansa Herralle”. (1. Aikakirja 29:9; Apostolien teot 20:35) Nykyään vallitsee samanlainen henki.
Eräs Jehovan todistaja kirjoitti Vartiotorni-seuralle seuraavaa: ”Olen 81-vuotias enkä pääse enää paljonkaan [kenttä]palvelukseen lamauttavan nivelreuman vuoksi, mutta haluaisin tehdä jotakin palveluksen jatkumisen hyväksi. Lähetän teille lahjoituksen joka kuukausi niin kauan kuin pystyn, ja haluaisin aivan erityisesti auttaa [Vartiotornin Raamattukoulun Gileadin käyneitä] lähetystyöntekijöitä, jotka menevät vieraisiin maihin.” Tämä iäkäs nainen ei voinut itse palvella lähetystyöntekijänä, mutta hänen sydämensä pani hänet tekemään sen minkä hän voi.
Kokonaiset perheet ovat yhdessä tehneet lahjoituksia tukeakseen painamista ja Seuran laajennusohjelmaa. Muuan perhe kirjoitti: ”Me halusimme perheenä tehdä oman osamme. – – olimme hyvin onnellisia, kun kaksi teini-ikäistä poikaamme tulivat luoksemme ja ilmaisivat halunsa liittää oman osuutensa perheemme Seuralle lähettämään lahjoitukseen. He ovat hankkineet tuon rahan säästämällä sen osa-aikatyöstä saamastaan palkasta. Me olemme olleet hyvin ihastuneita moniin kauniisiin julkaisuihin, joita aina saamme, ja siihen runsaaseen hengelliseen ravintoon, jota voimme nauttia Jehovan pöydästä.”
Miten se voi olla mahdollista
Harvat Jehovan todistajat ovat aineellisesti rikkaita, ja monilla on nykyään taloudellisia ongelmia. Mutta kun he kuitenkin antavat vaatimattoman summan Valtakunnan etujen edistämisen hyväksi, heidän ei tulisi ajatella, että heidän lahjoituksensa on mitätön. Kun Jeesus näki varattoman lesken pudottavan kaksi pientä kolikkoa temppelin rahalippaaseen, hän ei halveksinut tätä. Sen sijaan hän sanoi: ”Minä sanon teille totuudenmukaisesti: tämä leski, vaikkakin köyhä, pudotti enemmän kuin he kaikki. Sillä kaikki nämä pudottivat lahjoja liiastaan, mutta tämä puutteestaan pudotti kaikki elatusvaransa, mitä hänellä oli.” (Luukas 21:1–4) Vaikka hänen lahjansa rahallinen arvo oli pieni, hän teki sen minkä voi.
Jotta yksilöillä ja perheillä tai seurakunnilla olisi jotakin lahjoitettavaa, niin heidän tai niiden täytyy tavallisesti suunnitella varojen käyttönsä. Tämän mukaisesti apostoli Paavali antoi hyödyllisen ehdotuksen Korinton uskoville, jotka halusivat auttaa aineellisesti apua tarvitsevia Juudean kristittyjä. Hän kirjoitti: ”Mitä nyt siihen keräykseen tulee, joka on pyhiä varten, niin tehkää tekin sillä tavoin, kuin määräsin Galatian seurakunnille. Aina viikon ensimmäisenä päivänä pankoon kukin teistä kotonaan jotakin säästöön sen mukaan kuin hän menestyneekin, jottei keräyksiä tapahdu silloin kun saavun.” – 1. Korinttolaisille 16:1, 2.
Samoin kuin joku voi säästää varoja hätätilannetta varten, samoin todistajayksilöt, perheet tai seurakunnat saattavat asettaa säännöllisesti jonkin summan syrjään lahjoittaakseen sen tosi palvonnan edistämiseksi. Kokonaiset seurakunnat lahjoittavatkin usein ylimääräiset varansa Valtakunnan työn edistämiseen. Ne tekevät virallisen päätöksen siitä. Myös altissydämiset yksilöt havaitsevat voivansa tukea ympäri maailman suoritettavaa kristillistä saarnaamistoimintaa antamalla henkilökohtaisia lahjoituksia tähän tarkoitukseen. Tällainen oikealaatuinen antaminen lisää heidän onnellisuuttaan ja antaa heille tyydytyksentunteen, kun he tietävät tekevänsä sen minkä he voivat.
Saatujen lahjoitusten vastaanottamisesta lähetetään ilmoitus. Yksilöt, perheet tai seurakunnat, jotka haluavat tehdä tällaisia lahjoituksia, voivat lähettää ne Vartiotorni-seuran päätoimistoon tai kunkin maan paikalliseen haaratoimistoon. Suomessa lahjoitukset tulisi lähettää osoitteella: Jehovan todistajat, PL 68, 01301 Vantaa 30.
Seura arvostaa suuresti kaikkia saamiaan lahjoituksia ja käyttää ne Jumalan valtakunnan hyvän uutisen levittämiseen. Tällaisilla lahjoituksilla tuetaan muun muassa lähetyskoteja ja lähetystyöntekijöiden toimintaa monissa maissa. Niiden avulla pidetään myös yllä kirjapainoja, jotka ovat välttämättömiä raamatullisen kirjallisuuden valmistamiseksi, ja tarpeen vaatiessa painotiloja myös laajennetaan. Tällaisten lahjoitusten turvin voivat matkustavat kierros- ja piirivalvojat eri puolilla maailmaa vierailla kristillisissä seurakunnissa ja antaa uskoville tovereilleen hengellistä apua. (Roomalaisille 1:11, 12) Niiden avulla tuetaan myös muita kokoajanpalvelijoita.
Tosi palvonnan varhaiset kannattajat saivat taivaan siunauksen, koska he kunnioittivat Jehovaa antamalla varoistaan. Ja he olivat todella onnellisia! Kun me nykyään tuemme samalla tavoin Valtakunnan etuja, mekin saamme runsaita siunauksia. Osoittakaamme siis myönteistä vastakaikua, kun sydämemme panee meidät tekemään kaiken minkä voimme.