Jehova on tehnyt suuria meitä kohtaan
SOTILASHALLITUS on ollut todellisuutta noin seitsemän vuotta. Sota Etelä-Atlantilla. Inflaation vuosivauhti lähes 500 prosenttia. Argentiina on kokenut kaiken tämän viime vuosikymmenen aikana.
Taloudelliset ongelmat eivät ole vieläkään asettuneet, mutta vallassa on nyt republikaanihallitus, eikä tällä hetkellä sodita. Niinpä tämä 30 miljoonan asukkaan maa katsoo tulevaisuuteen yhä toiveikkaammin. Erityisesti jotkut tuntevat tavatonta onnellisuutta. Miksi? Niiden suurien tekojen vuoksi, joita Jehova Jumala on tehnyt heitä kohtaan.
Noin 55 000 Jehovan todistajaa kertoo nyt suurta iloa tuottavaa hyvää uutista tässä Etelä-Amerikan maassa, ja heidän Jumalansa siunaa heitä. Juuri tämä on tuonut iloa hyvin monen argentiinalaisen elämään.
Ensimmäiset siemenet kylvetään
Valtakunnan saarnaamistyö sai alkunsa tässä maassa vuonna 1924, kun J. F. Rutherford (Vartiotorni-seuran silloinen presidentti) lähetti Juan Muñizin tänne huolehtimaan Valtakunnan eduista. Noin vuotta myöhemmin saapui Carlos Ott ja alkoi kertoa hyvää uutista saksaa puhuvan väestön keskuudessa. Näin kylvettiin Valtakunnan totuuden ensimmäiset siemenet Argentiinassa.
Vuoteen 1945 mennessä Argentiinassa oli 363 Valtakunnan julistajaa. Vartiotornin Raamattukoulun Gileadin käyneet lähetystyöntekijät saapuivat maahan seuraavana vuonna. Veli Gwaenydd Hughes ja sisar Ofelia Estrada, jotka kumpikin olivat argentiinalaisia, olivat ensimmäisiä niiden Gileadin käyneiden suuresta joukosta, jotka tulivat palvelemaan tähän maahan. Heidän joukossaan ovat Charles ja Lorene Eisenhower sekä Helen Wilson, jotka saapuivat vuonna 1948. Vielä yli 36 vuoden kuluttua he toimivat yhä aktiivisesti Jehovan palveluksessa täällä. Helen Nichols, joka myös saapui vuonna 1948, päätti maallisen vaelluksensa lähetysalueellaan Tucumánissa vuonna 1974.
Ensimmäiset esteet nousevat
Joukkomme kasvaessa monet sotapalvelusiässä olevat nuoret todistajat omaksuivat kristillisen puolueettoman asenteen. (Jesaja 2:2–4; Johannes 15:19) Tämä herätti vastustusta. Vartiotorni-seura tunnustettiin kuitenkin laillisesti vuonna 1950, vaikkakin vain lyhyeksi aikaa. Myöhemmin samana vuonna tunnustus peruutettiin, ja seuraavat 33 vuotta Jehovan todistajat jatkoivat työtä ilman sitä.
Noissa vaikeissa olosuhteissakin Valtakunnan saarnaamistyö jatkoi kuitenkin edistymistään. Vuonna 1974 Jehovan todistajien hallintoelin päätti, että Vartiotorni- ja Herätkää-lehtiämme alettaisiin painaa itse paikalla. Niinpä tehtiin suunnitelmia ensimmäisen Seuran käyttöön ottaman rotaatio-offsetpainokoneen asentamiseksi. Painokone tuli Ranskasta, paperinleikkuri Saksasta ja nitomakone Yhdysvalloista. Kaikki nämä olivat lahjoja kultakin Seuran haaratoimistolta. Monia vaikeuksia oli voitettava, ennen kuin pystyimme painamaan ensimmäiset lehtemme Argentiinassa, mutta tunsimme todellista iloa, kun vuoden 1975 huhtikuun 15. päivän Vartiotorni valmistui painosta!
Kiellon alaiset vuodet
Vuonna 1976 uusi sotilashallitus sulki valtakunnansalimme. Lapsemme erotettiin kouluista, ja Jehovan todistajia pidätettiin kautta maan hyvän uutisen julistamisen vuoksi. Tämä huipentui Seuran painotilojen ja toimistojen sulkemiseen 7. syyskuuta 1976. Ainoastaan Beetel-perheen asuintilat jätettiin avoimiksi. Tämä kaikki oli seurausta määräyksestä, joka ’ehdottomasti kielsi Jehovan todistajien toiminnan ja heidän oppiensa levittämisen ja julkisen harjoittamisen koko valtion alueella’.
Vaikeuksien vuodet saivat näin alkunsa. Nämä olivat kuitenkin myös hengellisesti vahvistavia ja rikkaita aikoja. Koskaan aikaisemmin ei maailmallinen lehdistö ollut kiinnittänyt meihin niin paljon julkista huomiota. Otsikot itsessään auttavat kertomaan, mitä vuosien aikana tapahtui: ”Todistajia vankilaan isänmaallisista vertauskuvista kieltäytymisen takia”; ”Lapsia erotetaan maaseudun alakouluista”; ”Jehovan todistaja -oppilas otetaan takaisin”; ”Jehovan todistajien työ sallitaan.”
Maaliskuussa 1979 korkein oikeus teki suotuisan päätöksen Juan Carlos Barroksen ja Valtakunnallisen opetusneuvoston välisessä jutussa. Veli Barroksen kaksi poikaa, 7-vuotias Paul ja 8-vuotias Hugh oli erotettu koulusta, koska he kieltäytyivät osallistumasta lipunnostoseremoniaan. (Vrt. 2. Mooseksen kirja 20:4–6; Daniel 3:1, 16–18; 1. Johannes 5:21.) Oikeuden päätöksessä sanottiin muun muassa: ”Heidän tekoaan, joka on tässä tapauksessa pelkästään passiivinen, – – ei voida pitää järkevänä osoituksena kunnioituksen puutteesta isänmaallisia vertauskuvia kohtaan, vaan se osoittaa pikemminkin kuuliaisuutta vanhempien valtaa kohtaan.” Näin siis tunnustettiin, että todistajalasten uskonnolliseen asenteeseen ei missään tapauksessa liity kunnioituksen puute Argentiinan kansallisia vertauskuvia kohtaan.
Nuortemme oikeuksia puolustettiin myös Aurelio Francisco D’Aversan ja Kansallishallituksen välisessä tapauksessa. Opettajaneuvosto oli päättänyt erottaa D’Aversan lapsen kaikista maan kouluista, mutta kun päätöksestä vedottiin muutoksenhakutuomioistuimeen, saatiin suotuisa päätös. Se muodostui erittäin kiinnostavaksi ennakkotapaukseksi. Mainittuaan, että useimmat maan kansalaiset osoittavat spontaanisti tunteensa valtion vertauskuvia kohtaan, tuomari Tonelli sanoi: ”Toisaalta lujasti isänmaallisiin vakaumuksiinsa vakiintuneen enemmistön omaatuntoa loukkaisi, jos se näkisi, että joku pakotettaisiin osoittamaan samanlaisia tunteita vastoin sisäisiä uskomuksiaan, eikä hän tekisi sitä vilpittömästi.” Tuomari Barletta tunnusti, että ”tosiasioiden puute saa oppilas D’Aversan käytöksen näyttämään ylenkatseelliselta, epäkunnioittavalta tai yleiseltä huomion herättämiseltä”. Korkein oikeus vahvisti myöhemmin tämän päätöksen.
Vuonna 1976 työllemme asetettu kielto aiheutti ilmeisesti Jehovan ylistäjien määrän vähenemisen 33 503:sta julistajasta 31 846:een vuonna 1977. Mutta heti kun veljet tottuivat uusiin olosuhteisiin, Valtakunnan julistustyö sai jälleen vauhtia.
Aikanaan aloimme myös pitää pieniä konventteja, ensin niin että vain vanhimmat ja heidän vaimonsa olivat läsnä, ja myöhemmin kaikkien seurakunnan jäsenten ollessa läsnä. Nämä konventit pidettiin mitä epätavallisimmissa paikoissa: yksinäisillä maaseutualueilla, lampaiden keritsemiseen käytettävissä vajoissa ja jopa kanahäkeissä. Ne olivat todella onnellisia päiviä, kun saimme yhdessä hengellistä opetusta!
Vielä tärkeämpää on, että yksikään viikoittaisessa tutkistelussa käyttämämme Vartiotorni-lehden numero ei jäänyt puuttumaan. Nämä lehdet painettiin pienissä offsetpainoissa eri paikoissa. Tämän kaiken tekemiseksi vaadittiin paljon työtä, ja usein se vaaransi veljiemme vapauden. Noihin aikoihin sanomalehdet julkaisivat luetteloja tuhansista ihmisistä, jotka olivat kadonneet, mutta yksikään Jehovan todistaja ei kadonnut. Kaikista esteistä huolimatta Jumalan kansa kasvoi 57 prosenttia vuosien 1977 ja 1984 välisenä aikana, kun yli 18 000 uutta Valtakunnan julistajaa liittyi sen riveihin.
Täysi vapaus myönnetään
Vapautuksemme tuli itse asiassa kahdessa eri vaiheessa. Ensiksi 12. joulukuuta 1980 voimassa ollut sotilashallitus poisti kiellon. Tuossa vaiheessa työmme ei ollut enää kiellettyä, vaikkakaan sitä ei ollut laillisesti tunnustettu. Lopulta nykyinen hallitus tunnusti Jehovan todistajien seuran. Tämä tapahtui 9. maaliskuuta 1984 tri María T. de Morinin, palvonnanvapautta käsittelevän ministerin, toimesta.
Takanamme olivat silloin nuo pitkät vuodet, jolloin olimme taistelleet saadaksemme laillisen tunnustuksen. Ensimmäistä kertaa valtakunnansalimme voitiin tunnistaa kylteistä. Kun siis ilmoitus laillisesta tunnustamisestamme tuli, se sai meidät tuntemaan, että olimme ’kuin unta näkeväiset, ja meidän kielemme oli riemua täynnä’! Jehova oli tosiaan ’tehnyt suuria meitä kohtaan’. – Vrt. Psalmit 126:1, 2.
Valtakunnan kasvusta iloitseminen
Laillinen tunnustus on tuonut mukanaan suurenmoisen Valtakunnan kasvun. Sen vuoksi tehtiin suunnitelmia ensimmäisen konventtisalimme rakentamiseksi. Se rakennettiin lähelle Morenoa, noin 40 kilometrin päähän Buenos Airesista. Tähän saliin mahtuu 2 200 ihmistä. Samalla tontilla on myös maatila, joka tuottaa suuren osan 78-jäsenisen Beetel-perheen tarvitsemasta ruoasta.
Palvelusvuoden 1985 alussa saatiin uusi Valtakunnan julistajien huippu, joka nousi 51 962:een joulukuussa. Seurakuntien lukumäärä nousi 730:een. Olimme todella iloisia, kun 135 379 henkeä kokoontui vuonna 1985 viettämään Kristuksen kuoleman muistoa! Ja tammikuussa 1985 pidettiin viimeinen yhdeksästä ”Valtakunnan kasvun” piirikonventistamme, joissa oli kaikkiaan läsnä 97 167 henkeä – 17 000 enemmän kuin edellisenä vuonna.
Kaiken tämän kasvun vuoksi haaratoimistotilat eivät enää riitä vastaamaan tarpeitamme. Pystyimme ostamaan rakennuskompleksin, jota käytetään painona ja toimistotiloina. Viereiselle tontille suunnittelemme rakentavamme 10-kerroksisen rakennuksen Beetel-perheen asuinhuoneiksi.
Toivomme, että uudet tilat auttavat meitä huolehtimaan hyvin Valtakunnan eduista Argentiinassa. Ja me odotamme toiveikkaina tulevaisuutta, ja olemme kiitollisia niistä suurenmoisista teoista, joita Jehova tekee niiden hyväksi, jotka rakastavat häntä.
[Kuva s. 29]
Uutisten otsikot kuvaavat niitä ongelmia, joita koettiin kiellon aikana, ja sitä, kuinka uskonnonvapaus lopulta palautettiin