Lisäsyitä kiitollisuuteen

MUINAISELLA Israelin kansalla oli enemmän syitä ilmaista kiitollisuutta Luojaa kohtaan kuin toisilla. Miksi voimme sanoa näin?

Israelilaisilla oli kaikkien muiden ihmisten tavoin syytä olla kiitollisia kaikista Jumalan luomista kauniista ja ihmeellisistä asioista. Mutta heillä oli lisäsyy kiitollisuuteen, sillä Kaikkivaltias oli valinnut heidät erikoiskansakseen ja piti erityistä huolta heistä. (Aamos 3:1, 2) Tarkastelehan joitakin näistä huomattavista kiitollisuuden aiheista, joita heillä oli.

Kaksi pakotietä kuolemasta

Miten kiitollisia kaikkien israelilaisvanhempien onkaan täytynyt olla niisankuun 14. päivänä vuonna 1513 eaa.! Tuona merkityksellisenä yönä Jumalan enkeli surmasi ”kaikki esikoiset Egyptin maassa, sekä ihmiset että eläimet”. Mutta hän ohitti ne israelilaistalot, joiden ovien pihtipieliin ja ovenpäällisiin oli pirskotettu pääsiäiseläinten verta. Hiljaisuus rikkoutui, kun alkoi ”kova valitus – – Egyptissä; sillä ei ollut yhtään taloa, jossa ei ollut kuollutta”. Kuitenkin jokaisen israelilaiskodin kallisarvoinen esikoinen oli yhä elossa ja terveenä. – 2. Mooseksen kirja 12:12, 21–24, 30.

Melko pian tämän jälkeen kiitollisuuden on täytynyt kummuta israelilaisten sydämestä heidän nähdessään Jehovan puuttuvan ihmeen avulla tilanteeseen, kun näytti siltä, että he olivat joutuneet ansaan Punaisenmeren rannalle Egyptin faraon sotajoukon ajaessa heitä kiivaasti takaa. Ensin he näkivät heitä johtaneen pilvenpatsaan siirtyvän heidän edestään heidän taakseen, mikä hidasti tehokkaasti takaa-ajajien etenemistä. Sitten israelilaiset näkivät Mooseksen ojentavan kätensä meren ylle ja katsoivat hämmästyneinä, kun Jumala pani voimakkaan itätuulen puhaltamaan koko yön, jakamaan vedet kahtia sekä muuttamaan merenpohjan kuivaksi maaksi. Israelilaisia ei tarvinnut paljoa kehottaa kiirehtimään tätä Jumalan avaamaa pakotietä pitkin.

Nyt heräsi kuitenkin uusi pelon aihe! Egyptiläiset ryntäsivät merenpohjaan varmoina israelilaisten saavuttamisesta. Mutta katso! Kun kaikki egyptiläiset olivat vesiseinämien keskelle jääneessä uomassa, heidän vaunujensa pyörät alkoivat irrota ja pian syntyi sekasorto. Sitten kun kaikki israelilaiset olivat turvallisesti toisella rannalla, Jehova käski jälleen Moosesta ojentamaan kätensä, ”ja aamun koittaessa meri palasi paikoillensa”. Mikä oli tulos? Ei yksikään ylpeän faraon ylistetyistä sotilaista välttynyt hukkumiselta, ei edes ylpeä hallitsija itse. (2. Mooseksen kirja 14:19–28; Psalmi 136:15) Voitko kuvitella, miten kiitollisia vapautetut israelilaiset olivat Jehovaa kohtaan?

Jumalan vaikuttavat taistelumenetelmät

Vaikka israelilaiset olivatkin kiitollisia vapauduttuaan Egyptistä unohtumattomalla tavalla Punaisenmeren halki, heidän oli määrä kohdata monia ankaria koettelemuksia ennen pääsemistään Luvattuun maahan. Mutta jokaisen kokemuksen, joka sattui heidän nelikymmenvuotisen erämaavaelluksensa aikana, olisi pitänyt olla lisäsyy erityiseen kiitollisuuteen Jehovaa kohtaan.

Lopulta israelilaiset ylittivät Jordanvirran ja olivat siinä maassa, jonka Jumala oli heille antanut. Pian he saivat nähdä esimerkin Jehovan vaikuttavista taistelumenetelmistä hänen sotiessaan heidän puolestaan. Miten niin? He näkivät ensimmäisen kohtaamansa kanaanilaiskaupungin, Jerikon, hämmästyttävän valtauksen ja tuhon! (Joosua, 6. luku) Miten epätavallinen Jumalan ohjaama strategia olikaan: heidän piti marssia ympäri Jerikoa kantaen liitonarkkia! Kuutena perättäisenä päivänä he marssivat muurin ympäri kerran päivässä. Seitsemäntenä päivänä he marssivat muurin ympäri seitsemän kertaa. Kun papit puhalsivat pasuunoihinsa, israelilaiset nostivat ilmaan ”kovan sotahuudon”, ja ”silloin kukistui muuri siihen paikkaansa”! (Jae 20) Ainoastaan Raahabin talo ja sen alla oleva muurin osa pysyivät pystyssä. Tämän valloittamattomalta näyttävän kaupungin muuri oli luhistunut Joosuan ja hänen armeijansa tarvitsematta ampua nuoltakaan! Varmastikin tuo Jerikossa sattunut kokemus oli merkittävä lisäsyy olla kiitollinen Jumalaa kohtaan.

Erään toisen kerran nähtiin toinen huomattava osoitus Jehovan vaikuttavista taistelumenetelmistä. Kun gibeonilaiset tekivät rauhan israelilaisten kanssa, viisi amorilaista kuningasta julisti sodan gibeonilaisia vastaan. Joosua tuli heidän avukseen, ja Jehovan yliluonnollinen ohjaus oli nähtävissä toistuvasti seuranneissa taisteluissa. Jumala syöksi amorilaiset sekasortoon, ja ”kun he paetessaan Israelia olivat Beet-Hooronin rinteessä, heitti Herra taivaasta heidän päällensä isoja kiviä, koko matkan Asekaan asti, niin että he kuolivat”. Nuo raekivet tappoivat useampia kuin israelilaiset surmasivat miekalla. – Joosua 10:1–11.

Sitten Joosua puhui ”Israelin silmien edessä” sanoen: ”Aurinko, seiso alallasi Gibeonissa, ja kuu Aijalonin laaksossa.” Mitä tapahtui? Kertomuksen mukaan ”aurinko seisoi alallansa, ja kuu pysyi paikallansa, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen”. – Joosua 10:12, 13.

Miten hämmästyttäviä tapahtumia nämä olivatkaan! Ne olivat Jehovan kansalle merkittäviä lisäsyitä olla kiitollisia.

Kiitollisuus lyhytaikaista

Joka kerta kun Jehova osoitti puuttuvansa asioitten kulkuun, israelilaiset täyttyivät kiitollisuudella. Todennäköisesti jokainen israelilainen sanoi sydämessään, ettei hän koskaan unohtaisi sitä mitä oli nähnyt. Tällainen kiitollisuus oli kuitenkin uskomattoman lyhytaikaista. Israelilaiset ilmaisivat kerran toisensa jälkeen kiittämätöntä asennetta. Siksi Jumala toistuvasti ”jätti heidät pakanain käsiin, ja heidän vihamiehensä vallitsivat heitä”. – Psalmi 106:41.

Jehova osoitti kuitenkin jalomielistä anteeksiantavaisuuden henkeä, kun israelilaiset joutuivat äärimmäiseen ahdinkoon, katuivat väärää ja kiittämätöntä menettelyään ja pyysivät häneltä apua. ”Hän katsoi heihin heidän ahdistuksessaan, kun hän kuuli heidän valitushuutonsa. Ja hän muisti heidän hyväkseen liittonsa ja armahti heitä suuressa laupeudessansa.” (Psalmi 106:44, 45) Kerran toisensa jälkeen heidän anteeksi antava Jumalansa vapautti heidät sortajiensa käsistä ja otti heidät takaisin suosioonsa.

Siitä huolimatta, että Jumala oli pitkämielinen ja lähetti toistuvasti profeettoja oikaisemaan israelilaisten ajattelua, he osoittautuivat parantumattomiksi. Lopulta Jehovan kärsivällisyys loppui, ja hän salli babylonialaisten voittaa Juudan kansan vuonna 607 eaa. Ne, joita kuningas Nebukadnessarin sotajoukot eivät surmanneet, vietiin vangeiksi Babyloniin.

Mikä tuhoisa loppu kiittämättömyyden ja uskottomuuden osoittamisesta Jumalaa kohtaan! Ja tämä tapahtui kaikista näistä monista kiitollisuuden aiheista huolimatta.

Miten nykyajan kristityt voivat välttää tekemästä tuota samaa virhettä, olla osoittamatta kiitollisuutta kaikkea sitä kohtaan, mitä Jehova Jumala on tehnyt heidän hyväkseen niiden hyvien tekojen lisäksi, joita hän on tehnyt koko ihmiskunnalle yleensä? Seuraava kirjoitus käsittelee tätä.