Toisenlainen löytöretki Bahamasaarille

BAHAMASAARET, jotka ovat kuin taivaansinistä merta pitkin Floridasta Kuubaan johtavat astinkivet, joutuivat vuonna 1992 ennenkuulumattoman huomion kohteeksi maailman viestimissä. Miksi? Koska Bahamasaaret olivat useimpien asiantuntijoiden mielestä välietappi sillä Kristoffer Kolumbuksen vuonna 1492 tekemällä historiallisella matkalla, jolla hän löysi Amerikan. Kolumbuksen maihinnoususta tuli 12. lokakuuta 1992 kuluneeksi 500 vuotta, mikä herätti kansainvälistä huomiota.

Kaikki eivät kuitenkaan innostuneet 500-vuotisjuhlahumusta. John Carew (kansainvälisten tutkimusten professori) sanoi kertoman mukaan maan mustien lakimiesten 23. konferenssin osanottajille, että Kolumbus ”päästi valloilleen kuoleman hyökyaallon Karibianmerellä” (The Nassau Guardian).

Nykyään ei kukaan Bahamasaarten 250 000 syntyperäisestä asukkaasta voi väittää olevansa niiden rauhallisten alkuasukkaiden jälkeläinen, jotka Kolumbus tapasi ja joista hän sanoi, että he ovat ”soreakasvuisia, heillä on hyvinmuodostunut vartalo ja miellyttävät kasvonpiirteet”. Mitä noiden saarten asukkaille sitten tapahtui? Eräässä Bahamasaarten historiaa käsittelevässä kirjassa (A History of the Bahamas) vastataan: ”Koko Bahamasaarten väestö, ehkä noin 20 000 lucayania [paikallista intiaania], vietiin vuosina 1500–1520” orjiksi espanjalaisten kultakaivoksiin Hispaniolaan (eli Haitiin).

Bahamasaaret, jotka olivat näin jääneet autioiksi, löydettiin myöhemmin uudelleen. Ensin sinne saapuivat britit ja myöhemmin melkoiset joukot niin sanottuja lojalisteja, jotka olivat pääasiassa Pohjois-Amerikan siirtokunnista muuttaneita plantaasiviljelijöitä. Koska he olivat uskollisia Isolle-Britannialle, he pakenivat tuohon aikaan Pohjois-Amerikan mantereella kytenyttä vapaussotaa. Nykyiset bahamasaarelaiset ovat suurimmaksi osaksi näiden uudisasukkaiden ja heidän orjiensa jälkeläisiä. Monet orjat säilyttivät vapautumisensa jälkeen itsellään isäntänsä nimen.

Toisenlainen löytöretki

Kolumbus piti itseään varsin todennäköisesti jonkinlaisena lähetystyöntekijänä. Hänen kerrotaan sanoneen: ”Jumala teki minusta uuden taivaan ja uuden maan sanansaattajan. – – Hän näytti minulle, mistä löytäisin sen.” Tuota löytöä seurannut tuho oli kuitenkin osoitus jostakin aivan muusta. Jumalan lupaamien vanhurskaiden ”uusien taivaiden ja uuden maan” täytyi odottaa toisenlaista löytämistä (2. Pietarin kirje 3:13).

Vuonna 1926 Bahamasaarille saapuivat Edward McKenzie ja hänen vaimonsa. Aikaisemmista löytöretkeilijöistä poiketen nämä nöyrät jamaikalaiset saapuivat etsimään vilpittömiä ihmisiä, joille he voisivat antaa aarteen. He olivat ensimmäiset ihmiset, jotka toivat Bahamasaarille hyvän uutisen Jumalan valtakunnasta. (Matteus 13:44; 24:14.) Samana vuonna heidän seuraansa liittyi kaksi muuta jamaikalaista, Clarence Walters ja Rachel Gregory. Vuonna 1928 Bahamasaarilla oli jo seitsemän Valtakunnan julistajaa. Neljän vuoden ajan he saarnasivat ahkerasti hyvää uutista saarten asukkaille.

Sitten saapui E. P. Roberts, Trinidadista kotoisin ollut voimakas puhuja. Hänen julkisissa kokoustiloissa pitämänsä esitelmät kumosivat monia vääriä käsityksiä ja saivat Raamatun totuuden koskettamaan monien ihmisten sydäntä. Yhdessä kokouksessa yleisön joukossa istui lumoutunut Donald Oscar Murray, jota myöhemmin kutsuttiin lempinimellä D. O. Hän otti sittemmin johdon työssä.

Lähetystyöntekijä Nancy Porter muistaa hyvin D. O. Murrayn puhuneen niistä hartaista rukouksista, joissa tämä pyysi apua saarnaamistyöhön. Vuonna 1947 Vartiotorni-seura lähetti Bahamasaarille ensimmäiset lähetystyöntekijät: Nancyn ja hänen aviomiehensä Georgen sekä kaksi muuta. Nancy muistelee: ”Emme varmasti koskaan unohda ensimmäistä kokoustamme siellä. Läsnä oli ehkä yhdeksän kymmenen henkeä. Veli Murray toimi puheenjohtajana ja aloitti kokouksen rukouksella, jossa hän kiitti Jehovaa siitä, että lähetystyöntekijät olivat saapuneet. Apua tarvittiin, hän sanoi, ja ’olemme rukoilleet tukea jo hyvin kauan’. Seura oli luvannut lähettää apua, ja nyt me olimme tulleet. Tämän koskettavan rukouksen vuoksi tunsimme, että halusimme jäädä sinne ja ettemme haluaisi koskaan lähteä pois.” Vaikka tuosta kokouksesta onkin kulunut 45 vuotta ja sisar Porterin aviomies on jo kuollut, niin hän itse vie yhä lohduttavaa Valtakunnan sanomaa saarten asukkaille.

Varsinkin vuodesta 1947 lähtien Bahamasaarten saarnaamistyötä ovat suuresti edistäneet ne kokoajanpalvelijat ja muut, jotka ovat käyneet saarilla veneellä. Heidän täytyi usein ohjata veneitään petollisten hiekkasärkkien ja vedenalaisten riuttojen lomitse ja kahlata sitten rannalle viedäkseen hyvän uutisen kaukana asuville ihmisille. Tuo alkuaikojen työ kantaa hedelmää vielä nykyäänkin.

Vuonna 1950 saavutettiin eräs virstanpylväs. Tuon vuoden joulukuussa Vartiotorni-seuran silloinen presidentti Nathan H. Knorr ja hänen sihteerinsä Milton G. Henschel kävivät ensimmäisen kerran Bahamasaarilla. Knorr piti puheen 312 hengelle, jotka olivat ahtautuneet erääseen kerhosaliin (Mother’s Club Hall), pieneen Jail Alley -nimisellä kujalla sijainneeseen puutaloon. Siellä oli myös melkoinen joukko tunnettuja ihmisiä, esimerkiksi muuan parlamentin jäsen ja erään päivälehden toimittaja. Tuona iltana veli Knorr ilmoitti, että Bahamasaarille perustettaisiin Seuran haaratoimisto.

Saarten asukkaiden ystävällinen vastaanotto

Bahamasaarten ystävälliset asukkaat ovat yleensä kuunnelleet Valtakunnan sanomaa. On kuitenkin haastavaa yrittää tavoittaa heidät kaikki. Miksi se on haaste? Siksi, että vaikka suurin osa ihmisistä asuukin pääkaupungissa, Nassaussa, ja sen lähisaaressa, Grand Bahamassa, muut ovat hajallaan niissä 15 suurehkossa saaressa ja joissakin niistä noin 700 pienestä saaresta ja riutasta, joista Bahamasaaret koostuvat.

Yhä useammat paikalliset Jehovan todistajat ja monet muualta tulleet ovat nähneet tämän tarpeen ja muuttaneet pieniin saariyhdyskuntiin auttamaan saarnaamistyössä. On kiitettävää, että he ovat tehneet sen, vaikka se on vaatinut heiltä melkoisia uhrauksia ja aiheuttanut heille paljon kuluja. Heidän työnsä on kuitenkin palkittu runsaasti.

Muuan nuori aviomies muutti vaimonsa kanssa suurelle Androsin saarelle. Saarnatessaan eräänä päivänä talosta taloon he tapasivat Haitista tulleen siirtolaisen. Heitä on Bahamasaarilla tuhansia. Mies suostui mielellään Raamatun kotitutkisteluun. Se aloitettiinkin jo samana iltana, ja siinä käytettiin englannin- ja ranskankielisiä Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä -kirjoja. Seuraavana iltana mies oli ensimmäisen kerran kristillisessä kokouksessa. Pian hän lopetti tupakoinnin, edistyi nopeasti ja aloitti saarnaamistyön.

Sinä aamuna, jona tämän miehen oli määrä mennä kasteelle, hän sai ääninauhan Haitissa asuvalta perheeltään, josta hän ei ollut kuullut viiteen vuoteen. Mitä asiaa hänen perheensä jäsenillä oli? He kertoivat, kuinka heistä oli tullut Jehovan todistajia. He selittivät, että miehen sisar oli jo vakituinen tienraivaaja eli kokoaikainen saarnaaja, ja kannustivat miestä etsimään Jehovan todistajia ja aloittamaan Raamatun tutkimisen heidän kanssaan. Sanomattakin on selvää, että kun mies tuona päivänä kastettiin, hän uskoi vuorenvarmasti toimivansa oikein.

Tällainen innostunut suhtautuminen on lämmittänyt paikallisten todistajien sydäntä. Yhä useammat heistä ovat ryhtyneet kokoaikaisiksi evankelistoiksi, mikä on edistänyt kasvua. Sen vuoksi Bahamasaarilla saavutettiinkin 1 000 Valtakunnan julistajan raja vuonna 1988. Nykyään Valtakunnan julistajia on noin 1 300 ja seurakuntia 19, ja todistajia on lähes kaikissa suurissa saarissa.

Valmistautuneita tulevaan

Koska Jehovan todistajien määrä on kasvanut, heidän on ollut vaikea löytää vuotuisiin konventteihinsa tarpeeksi suuria ja sopivan hintaisia tiloja. Kaksi konventtia täytyi suuren väkimäärän vuoksi pitää eri saarilla. Tämän vuoksi ryhdyttiin suunnittelemaan konventtisalin ja uuden haaratoimiston rakentamista. Työt aloitettiin joulukuussa 1989. Sadat kansainväliset ja paikalliset rakentajat työskentelivät noilla rakennuksilla ”kokosieluisesti niin kuin Jehovalle” (Kolossalaisille 3:23).

Toistaiseksi suurin ja iloisin Jehovan todistajien kokous Bahamasaarilla oli epäilemättä uuden haaratoimiston ja konventtisalin vihkiäistilaisuus 8. ja 9. helmikuuta 1992. Innostunut odotus tiivistyi tiivistymistään, kun saarten eri osissa asuvat veljet valmistautuivat tähän tilaisuuteen. Sää oli epätavallisen viileä, ja vihkiäisiä edeltäneenä yönä satoi vettä. Mikään ei kuitenkaan pystynyt himmentämään juhlan 2 714 osanottajan iloa, kun Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen John E. Barr piti vihkiäispuheen aiheesta ”Laulu teokratian kasvusta”.

Tämä iloinen ja jännittävä tapahtuma sai juhlan osanottajat liikuttumaan ja täytti heidän silmänsä kyynelillä sen kiitollisuuden vuoksi, jota he tunsivat taivaallista Isäämme, Jehova Jumalaa, kohtaan. He päättivät entistä lujemmin käyttää kaiken tarmonsa siihen hengelliseen opetustyöhön, jonka vuoksi tämä kirjaimellinen rakentaminen oli ollut tarpeellista.

Kiista siitä, merkitsikö Kolumbuksen löytöretki näille saarille käännettä parempaan, todennäköisesti jatkuu. Bahamasaarten Jehovan todistajat ovat joka tapauksessa yksimielisen kiitollisia Jumalalle niistä Valtakunnan julistajista, joiden uhrautuvaisuus sai heidät kohtaamaan rohkeasti tuntemattomat olosuhteet ja tuomaan loistoisan hyvän uutisen näille aiemmin hengellisesti kartoittamattomille vesille. Heidän työnsä ja ”löytöretkensä” on tuonut verrattomia hengellisiä rikkauksia kaikille Bahamasaarilla asuville totuuden etsijöille.

[Kartta/Kuvat s. 24, 25]

(Ks. painettu julkaisu)

Grand Bahama

Abaco

Andros

New Providence

Nassau

Eleuthera

Cat Island

Great Exuma

Rum Cay

San Salvador

Long Island

Crooked Island

Acklins Island

Mayaguana

Little Inagua

Great Inagua

KARIBIANMERI

FLORIDA

KUUBA

[Kuvat]

Saarnaamistyössä torilla (Straw Market)

Rantaan kahlataan kertomaan hyvää uutista

Haaratoimisto sijaitsee kukkulalla, jolta näkyy konventtisali