Bioetiikka ja verensiirroton kirurgia
LÄÄKETIETEESSÄ on tapahtunut ennennäkemätöntä edistystä viime vuosina. Ratkaistessaan lääketieteellisiä ongelmia jotkin edistysaskeleet ovat kuitenkin synnyttäneet eettisiä ongelmia.
Lääkärit joutuvat pohtimaan esimerkiksi seuraavanlaisia vaikeita pulmia: Pitäisikö aggressiivisesta hoidosta toisinaan luopua, jotta potilas saisi kuolla arvokkaasti? Pitäisikö lääkärin toimia potilaan päätöksen vastaisesti, jos hänestä tuntuu, että siitä on potilaalle etua? Miten terveydenhuoltopalvelut tulisi jakaa, kun kallis hoito ei ole kaikkien ulottuvilla?
Tällaiset ongelmalliset kysymykset ovat kohdistaneet huomion lääketieteelliseen oppialaan nimeltä bioetiikka. Tämä erikoisala pyrkii auttamaan lääkäreitä ja tutkijoita käsittelemään biologiseen tutkimukseen ja lääketieteellisiin edistysaskeliin liittyviä eettisiä näkökohtia. Koska monet vaikeimmista ratkaisuista täytyy tehdä sairaaloissa, moniin sairaaloihin on perustettu bioeettisiä komiteoita. Yleensä näiden komiteoiden jäsenet – joiden joukossa on lääkäreitä ja asianajajia – osallistuvat bioetiikan seminaareihin, joissa selvitellään lääketieteessä herääviä eettisiä ongelmia.
Näissä seminaareissa herätetään usein seuraavanlaisia kysymyksiä: Missä määrin lääkärien tulee kunnioittaa pääasiassa uskonnollisista syistä verensiirrosta kieltäytyvien Jehovan todistajien uskonkäsityksiä? Tulisiko lääkärin antaa potilaalle verensiirto vastoin tämän tahtoa, jos se näyttää lääketieteellisesti ”suositeltavalta”? Olisiko eettisesti oikein toimia näin potilaan tietämättä ja ajatella, että ”se mitä potilas ei tiedä, ei vahingoita häntä”?
Voidakseen käsitellä tällaisia kysymyksiä oikein lääkärien on saatava puolueeton käsitys Jehovan todistajien näkökannasta. Jehovan todistajat puolestaan selittävät hyvin mielellään kantaansa lääkäreille, koska he käsittävät, että yhteisymmärryksen avulla voidaan välttää ristiriitatilanteet.
Näkökannat kohtaavat
Professori Diego Gracia, huomattava espanjalainen bioetiikan asiantuntija, halusi kurssinsa käyvän tällaisen keskustelun. ”On aivan oikein, että teille [Jehovan todistajille] annetaan tilaisuus kertoa huolenaiheistanne – – kun otetaan huomioon ne vaikeudet, joita teillä on ollut verensiirtojen yhteydessä”, professori sanoi.
Niinpä kolme Jehovan todistajien edustajaa kutsuttiin 5. kesäkuuta 1996 Madridissa Espanjassa sijaitsevaan Complutensen yliopistoon selittämään näkökantaansa. Läsnä oli noin 40 lääkäriä ja muuta alan ammattilaista.
Kun todistajat olivat pitäneet lyhyen esityksen, kokouksessa annettiin tilaisuus esittää kysymyksiä. Kaikki läsnäolijat olivat yhtä mieltä siitä, että aikuispotilailla tulee olla oikeus kieltäytyä jostain nimenomaisesta hoidosta. Kurssi oli myös sitä mieltä, että verensiirtoa ei tule missään olosuhteissa antaa, jos potilas ei ole asiaan perehdyttyään suostunut siihen. Jotkin todistajien kantaan liittyvät piirteet kuitenkin askarruttivat heitä.
Yksi kysymys koski rahaa. Toisinaan ilman verensiirtoa suoritettavien leikkausten yhteydessä tarvitaan erikoisvälineitä – tämä koskee esimerkiksi laserkirurgiaa – sekä kalliita lääkkeitä, kuten erytropoietiinia, joka kiihdyttää punasolutuotantoa. Muuan lääkäri halusi tietää, odottavatko todistajat terveydenhuollolta erikoisetuja, kun he kieltäytyvät halvemmasta vaihtoehdosta (toisen ihmisen verestä).
Samalla kun eräs todistajien edustaja myönsi, että lääkärien on ilman muuta otettava huomioon kustannukset, hän viittasi julkaistuihin tutkimuksiin sellaisten verensiirtojen piilokustannuksista, joissa käytetään toisen ihmisen verta. Näihin sisältyvät ne hoitokustannukset, joita aiheutuu verensiirtoihin liittyvistä komplikaatioista, sekä tällaisten komplikaatioiden vuoksi menetetyt tulot. Hän lainasi laajaa yhdysvaltalaista tutkimusta, jossa kävi ilmi, että vaikka tavallinen veripussi maksoi alun perin vain noin 1 100 markkaa, siitä aiheutuneet todelliset kulut nousivat vajaaseen 6 000 markkaan – yli viisinkertaisiksi. Hän totesi, että kun siis kaikki tekijät otetaan huomioon, ilman verensiirtoa suoritettu leikkaus säästää kustannuksia. Lisäksi suuri osa verensiirrottomien leikkausten niin sanotuista ylimääräisistä kuluista aiheutuu välineistä, joita voidaan käyttää uudestaan.
Eräs useiden lääkäreiden mieltä askarruttanut kysymys koski ryhmän painostusta. He halusivat tietää, mitä tapahtuisi, jos joku todistaja alkaisi epäröidä ja ottaisi verensiirron? Suljettaisiinko hänet todistajien yhteisön ulkopuolelle?
Asiaan suhtauduttaisiin kulloisenkin tilanteen mukaan, sillä Jumalan lain rikkominen on varmasti vakava asia, joka seurakunnan vanhinten on tutkittava. Todistajat haluavat auttaa jokaista, joka on käynyt läpi traumaattisen hengenvaarallisen leikkauksen ja joka on ottanut verensiirron. Luultavasti tällainen todistaja olisi murheissaan tapahtuneesta ja huolissaan suhteestaan Jumalaan. Tällainen ihminen voi tarvita apua ja ymmärtämystä. Koska kristillisyyden selkäranka on rakkaus, vanhimmat haluaisivat, kuten kaikissa muissakin oikeudellisissa tapauksissa, lieventää lujuutta armolla. (Matteus 9:12, 13; Johannes 7:24.)
”Eikö ennen pitkää kuitenkin käy niin, että te arvioitte uudelleen eettistä kantaanne?” kysyi eräs bioetiikan professori, joka oli käymässä Yhdysvalloista. ”Toiset uskonnot ovat tehneet niin viime vuosina.”
Hänelle kerrottiin, että veren pyhyyttä koskeva Jehovan todistajien kanta on pikemminkin opillinen käsitys kuin eettinen näkemys, jota arvioitaisiin aika ajoin uudestaan. Raamatun selvä käsky ei jätä tilaa myönnytyksille (Apostolien teot 15:28, 29). Tällaista Jumalan lain rikkomista todistajien olisi yhtä mahdotonta hyväksyä kuin haureuden tai epäjumalanpalveluksen suvaitsemistakaan.
Jehovan todistajat arvostavat hyvin paljon sitä, että lääkärit – esimerkiksi ne jotka olivat läsnä bioetiikan seminaarissa Madridissa – kunnioittavat heidän päätöstään etsiä vaihtoehtoisia hoitomuotoja, jotka ovat sopusoinnussa heidän Raamattuun perustuvan vakaumuksensa kanssa. Epäilemättä bioetiikka tulee merkittävällä tavalla parantamaan lääkärin ja potilaan välistä suhdetta sekä kasvattamaan entistä suurempaa kunnioitusta potilaan toivomuksia kohtaan.
Lääkärien on aina muistettava, että he ”käyttävät epätäydellisiä välineitä ja vajavaisia keinoja”, kerrotaan erään kuuluisan espanjalaisen lääkärin sanoneen. Heidän on siksi tarpeen omaksua ”käsitys, jonka mukaan rakkauden tulee aina yltää sinne, mihin tiedot eivät ulotu”.