Miten tärkeää on puhtaus?

PUHTAUS merkitsee eri ihmisille eri asioita. Esimerkiksi kun äiti käskee pientä poikaansa pesemään kätensä ja kasvonsa, poika saattaa ajatella, että riittää, kun hän pitää sormiaan juoksevan veden alla ja kastelee hiukan huuliaan. Äiti tietää kuitenkin paremmin. Hän vie pojan takaisin kylpyhuoneeseen ja hankaa hänen kätensä ja kasvonsa puhtaiksi käyttäen runsaasti saippuaa ja vettä – pikkumiehen äänekkäästä vastustelusta huolimatta.

Puhtauden mittapuu ei tietenkään ole kaikkialla maailmassa sama, ja eri ihmisille muodostuu varttuessa erilaisia käsityksiä puhtaudesta. Entisaikaan puhdas, siisti kouluympäristö auttoi oppilaita monissa maissa kehittämään hyviä puhtauteen liittyviä tapoja. Nykyään joidenkin koulujen pihat ovat niin täynnä roskia ja jätteitä, että ne muistuttavat pikemminkin kaatopaikkaa kuin paikkaa, jossa leikitään tai liikutaan. Entä luokkahuoneet? Darren, erään australialaisen oppilaitoksen talonmies, totesi: ”Nykyään törkyä näkee luokkahuoneessakin.” Jotkut oppilaat pitävät kehotusta ”poimi se ylös” tai ”siivoa se” rangaistuksena. Ongelma on siinä, että jotkut opettajat käyttävät siivousta rankaisukeinona.

Aikuiset eivät toisaalta aina anna hyvää esimerkkiä puhtaudesta sen enempää jokapäiväisessä elämässä kuin liikemaailmassakaan. Esimerkiksi monet julkiset paikat ovat sekaisia ja rumia. Jotkin teollisuudenalat saastuttavat ympäristöä. Saastumista eivät kuitenkaan aiheuta kasvottomat tehtaat ja liikeyritykset, vaan ihmiset. Vaikka kenties suurin syy maailmanlaajuiseen saasteongelmaan ja sen moniin ikäviin seurauksiin on ahneus, ongelma johtuu osittain myös epäpuhtaista henkilökohtaisista tottumuksista. Australian liittovaltion virassa toiminut entinen pääjohtaja tuki tätä ajatusta, kun hän sanoi: ”Kaikki kansanterveyteen liittyvät kysymykset kiteytyvät yksityiseen mieheen, naiseen ja lapseen.”

Joistakuista tuntuu kuitenkin siltä, että puhtaus on henkilökohtainen asia eikä se kuulu muille. Onko asia tosiaankin näin?

Puhtauden merkitystä ei voida painottaa liikaa, kun on kyse ruoasta, olipa se sitten kaupasta ostettua tai ravintolassa tai ystävämme luona nautittua. Niiden, jotka käsittelevät tai tarjoilevat ruokaamme, odotetaan noudattavan korkeita puhtausnormeja. Likaiset kädet – heidän tai meidän – voivat aiheuttaa monia sairauksia. Entä sairaalat? Ne ovat paikkoja, joiden erityisesti olettaisimme olevan puhtaita. Julkaisussa The New England Journal of Medicine kerrottiin, että lääkäreiden ja hoitajien pesemättömät kädet voivat osaltaan selittää, miksi sairaalapotilaat saavat infektioita, joiden hoitaminen maksaa jopa noin kymmenen miljardia dollaria vuodessa. Odotamme aivan oikein, ettei kukaan vaaranna terveyttämme epäpuhtailla tavoillaan.

Myös se, että joku tahallaan tai ajattelemattomuuttaan saastuttaa vesivarantoja, on vakava asia. Ja onko turvallista kävellä avojaloin hiekkarannalla, jonne muiden muassa huumeidenkäyttäjät ovat jättäneet käytettyjä ruiskuja? Yksilöitä ajatellen kenties vielä tärkeämpi kysymys kuuluu: noudatetaanko puhtautta omassa kodissamme?

Suellen Hoy kysyy kirjassaan Chasing Dirt: ”Olemmeko yhtä puhtaita kuin ennen?” Hän vastaa: ”Luultavasti emme.” Hän mainitsee syyksi ennen kaikkea muuttuvat yhteiskunnalliset arvot. Kun ihmiset viettävät yhä vähemmän aikaa kotonaan, he yksinkertaisesti palkkaavat jonkun toisen siivoamaan puolestaan. Näin ollen ihmiset eivät enää ajattele, että heidän itsensä on tärkeää pitää ympäristönsä puhtaana. ”En pese suihkua – pesen itseni”, sanoi muuan mies. ”Vaikka kotini on likainen, ainakin itse olen puhdas.”

Puhtauteen liittyy kuitenkin paljon enemmän kuin vain se, mikä näkyy ulospäin. Se on kaiken kattava terveellisen elämän etiikka. Se on myös mielen- ja sydämentila, johon sisältyvät moraalimme ja palvontamme. Otetaanpa selvää, miksi.