Uskollisia ja päättäväisiä ennen ja nyt

Puolan eteläosassa, lähellä Slovakian ja Tšekin tasavallan rajaa, sijaitsee Wisła-niminen pikkukaupunki. Vaikket olisi aiemmin kuullut Wisłasta, sen historia todennäköisesti kiehtoo tosi kristittyjä – onhan sille leimallista nuhteettomuus ja into Jehovan palvonnan puolesta. Miten niin?

WISŁA sijaitsee silmiä hivelevän kauniilla vuoristoseudulla. Vuolaita puroja ja kaksi virtaa yhdistyvät Veikseljokeen, joka kiemurtelee halki metsäisten vuorten ja laaksojen. Ystävällisten asukkaidensa ja ainutlaatuisen ilmastonsa ansiosta Wisłasta on tullut suosittu terveydenhoito- ja kesänviettopaikka sekä talviurheilukeskus.

Wisła-niminen yhdyskunta syntyi nähtävästi 1590-luvulla. Alueelle perustettiin saha, ja pian vuoristossa sijaitseville metsäaukioille oli asettunut uudisasukkaita, jotka kasvattivat lampaita ja nautoja ja viljelivät maata. Aikanaan nämä vaatimattomat ihmiset joutuisivat uskonnollisten muutosten pyörteisiin. Tutkija Andrzej Otczykin mukaan luterilaisuudesta oli tullut ”valtionuskonto vuonna 1545”, ja Martti Lutherin toimeenpanemat uskonnolliset uudistukset vaikuttivat voimakkaasti tällä seudulla. Kolmikymmenvuotinen sota ja sitä seurannut vastauskonpuhdistus muuttivat kuitenkin tilannetta dramaattisesti. ”Vuonna 1654 kaikki kirkot otettiin pois protestanttien hallusta, heidän jumalanpalveluksensa kiellettiin ja Raamattuja ja muita uskonnollisia kirjoja takavarikoitiin”, jatkaa Otczyk. Enemmistö alueen asukkaista tunnusti silti edelleen luterilaisuutta.

Raamatun totuuden ensimmäiset siemenet

Onneksi eräs merkittävämpi uskonnollinen uudistus oli tulossa. Vuonna 1928 kaksi innokasta raamatuntutkijaa (Jehovan todistajista tuolloin käytetty nimitys) kylvi Wisłaan Raamatun totuuden ensimmäiset siemenet. Seuraavana vuonna sinne saapui Jan Gomola mukanaan gramofoni, jolla hän soitti levytettyjä raamatullisia puheita. Hän siirtyi myöhemmin läheiseen laaksoon, mistä hän löysi tarkkaavaisen kuulijan: Andrzej Raszkan, lyhyen, vantteran ylämaalaisen, jolla oli vastaanottavainen sydän. Raszka otti heti esiin Raamattunsa varmistaakseen sen, mitä gramofonipuheissa sanottiin. Sitten hän huudahti: ”Veljeni, vihdoinkin olen löytänyt totuuden! Olen etsinyt vastauksia aina siitä lähtien, kun olin ensimmäisen maailmansodan taisteluhaudoissa.”

Intoa pursuten Raszka vei Gomolan ystäviensä Jerzy ja Andrzej Pilchin luo. Nämä miehet ottivat Valtakunnan sanoman kernaasti vastaan. Andrzej Tyrna, joka oli oppinut Raamatun totuuden Ranskassa, auttoi heitä perehtymään Jumalan sanomaan entistä syvemmin. Pian heidät kastettiin. Naapurikaupunkien veljet halusivat auttaa Wisłan raamatuntutkijoiden pientä ryhmää, ja he vierailivat siellä 1930-luvun puolivälissä. Tämä johti hämmästyttäviin tuloksiin.

Vastakiinnostuneiden määrä kasvoi huimaa vauhtia. Sikäläisillä luterilaisperheillä oli tapana lukea kotona Raamattua. Niinpä heti kun ihmiset näkivät vakuuttavia raamatullisia todisteita, jotka kumosivat helvetti- ja kolminaisuusopin, useat heistä pystyivät erottamaan totuuden valheesta. Monet perheet päättivät hylätä väärät uskonnolliset opetukset. Näin Wisłan seurakunta kasvoi, ja vuoteen 1939 mennessä siihen kuului noin 140 henkeä. Yllättävää kyllä, useimmat seurakunnan aikuisista eivät olleet käyneet kasteella. ”Ei ollut kyse siitä, etteivät nämä kastamattomat julistajat olisi kyenneet asennoitumaan Jehovan puolelle”, sanoo Helena, joka oli yksi noista ensimmäisistä todistajista. Hän lisää: ”He osoittivat nuhteettomuutensa uskonkoetuksissa, joihin he pian joutuivat.”

Mitä on sanottava lapsista? He ymmärsivät, että heidän vanhempansa olivat löytäneet totuuden. Franciszek Branc kertoo: ”Kun isä tajusi löytäneensä totuuden, hän alkoi juurruttaa sitä minun ja veljeni mieleen. Olin 8-vuotias ja veljeni oli 10-vuotias. Isä kysyi meiltä yksinkertaisia kysymyksiä, esimerkiksi: ’Kuka on Jumala, ja mikä on hänen nimensä?’ ’Mitä tiedätte Jeesuksesta Kristuksesta?’ Meidän täytyi kirjoittaa vastaukset paperille ja esittää niiden tueksi raamatunkohtia.” Muuan todistaja selittää: ”Koska vanhempani ottivat Valtakunnan sanoman auliisti vastaan ja erosivat luterilaisesta kirkosta vuonna 1940, minua vastustettiin ja hakattiin koulussa. Olen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he istuttivat minuun Raamatun periaatteet. Se oli avain noista vaikeista ajoista selviytymiseen.”

Uskonkoetus

Kun toinen maailmansota syttyi ja natsit valtasivat alueen, he päättivät tuhota Jehovan todistajat perin pohjin. Aluksi aikuisia, etenkin isiä, kehotettiin kirjoittamaan nimensä Saksan kansalaisten luetteloon, jotta he saisivat tiettyjä etuja. Todistajat kieltäytyivät tukemasta natseja. Monet asevelvollisuusikäiset veljet ja kiinnostuneet olivat vaikean pulman edessä: joko he menisivät armeijaan tai pysyisivät täysin puolueettomina mutta kärsisivät ankaran rangaistuksen. ”Sotapalveluksesta kieltäytyminen merkitsi keskitysleiriin, tavallisesti Auschwitziin, joutumista”, selittää Andrzej Szalbot, jonka Gestapo pidätti vuonna 1943. ”En ollut vielä käynyt kasteella, mutta Matteuksen 10:28, 29:ssä oleva Jeesuksen vakuutus oli minulle tuttu. Tiesin, että jos kuolisin siksi, että uskoin Jehovaan, hän pystyisi herättämään minut takaisin eloon.”

Alkuvuodesta 1942 natsit pidättivät 17 wisłalaisveljeä. Kolmen kuukauden kuluessa 15 heistä kuoli Auschwitzissa. Miten tämä vaikutti Wisłaan jääneisiin todistajiin? Se ei saanut heitä luopumaan uskostaan vaan kannusti heitä riippumaan tiukasti kiinni Jehovassa. Seuraavan puolen vuoden kuluessa Wisłan julistajamäärä kaksinkertaistui. Pian tehtiin uusia pidätyksiä. Hitlerin tuhovoima kohdistui yhteensä 83 todistajaan, kiinnostuneeseen ja lapseen. Heistä 53 lähetettiin keskitysleireihin (pääasiassa Auschwitziin) tai pakkotyöhön Puolan, Saksan ja Böömin kaivoksiin ja louhimoihin.

Uskollisia ja päättäväisiä

Auschwitzissa natsit yrittivät taivutella todistajia lupailemalla näille vapautusta. Muuan SS-vartija sanoi eräälle veljelle: ”Jos vain allekirjoitat paperin, jossa kiellät raamatuntutkijat, päästämme sinut vapaaksi ja voit mennä kotiin.” Tarjous toistettiin monta kertaa, mutta veli ei tinkinyt uskollisuudestaan Jehovaa kohtaan. Tämän vuoksi häntä piestiin ja pilkattiin ja hänellä teetettiin pakkotyötä Auschwitzissa sekä Saksassa sijaitsevassa Mittelbau-Dorassa. Juuri ennen vapautustaan tämä veli selvisi täpärästi hengissä leirin pommituksesta.

Paweł Szalbot -niminen todistaja, joka kuoli äskettäin, muisteli erään kerran: ”Kuulusteluissa Gestapo kysyi minulta yhä uudelleen, miksi kieltäydyin liittymästä Saksan armeijaan ja esittämästä natsitervehdystä.” Hän selitti kristillisen puolueettomuutensa raamatulliset perusteet, minkä jälkeen hänet määrättiin työskentelemään sotatarviketehtaaseen. ”Omantunnonsyistä en voinut tietenkään ottaa vastaan tuollaista työtä, joten minut lähetettiin kaivokseen.” Kaikesta huolimatta hän pysyi uskollisena.

Ne joita ei vangittu – naiset ja lapset – toimittivat ruokapaketteja Auschwitziin. ”Keräsimme kesällä metsästä karpaloita ja vaihdoimme niitä vehnään”, kertoo eräs veli nuoruusmuistojaan. ”Sisaret leipoivat sämpylöitä ja kastoivat ne laardiin. Sitten lähetimme niitä vangituille uskonveljillemme pienissä erissä.”

Wisłasta passitettiin keskitysleireihin ja pakkotyöhön kaikkiaan 53 aikuista todistajaa. 38 heistä kuoli.

Uusi sukupolvi nousee

Jehovan todistajien lapsetkin joutuivat natsien sortotoimien kohteeksi. Jotkut lähetettiin äitinsä kanssa tilapäisille leireille Böömiin. Toiset otettiin pois vanhemmiltaan ja vietiin pahamaineiselle lasten leirille Lódźiin.

Kolme heistä muistelee: ”Ensimmäiseen Lódźin-kuljetukseen saksalaiset ottivat meistä kymmenen 5–9-vuotiasta lasta. Rohkaisimme toisiamme rukoilemalla ja keskustelemalla raamatullisista aiheista. Oli vaikea pysyä kestävänä.” Vuonna 1945 kaikki nuo lapset palasivat kotiin. He olivat elossa mutta riutuneita ja heillä oli traumoja. Mikään ei kuitenkaan pystynyt murtamaan heidän nuhteettomuuttaan.

Mitä sitten tapahtui?

Toisen maailmansodan lähestyessä loppuaan wisłalaistodistajien usko oli edelleen vahva ja he olivat valmiita jatkamaan julistustyötään innokkaasti ja päättäväisesti. Veljet kävivät saarnaamassa jopa 40 kilometrin päässä Wisłasta ja levittivät raamatullista kirjallisuutta. ”Pian kaupungissamme oli kolme vireää seurakuntaa”, sanoo Jan Krzok. Uskonnonvapaus jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.

Natsien tilalle tuli kommunistihallitus, joka kielsi Jehovan todistajien toiminnan Puolassa vuonna 1950. Niinpä sikäläisiltä veljiltä vaadittiin kekseliäisyyttä sananpalveluksessa. Joskus he kävivät ihmisten luona sillä varjolla, että he ostaisivat karjaa tai viljaa. Kristilliset kokoukset pidettiin tavallisesti yöllä pienissä ryhmissä. Kaikesta huolimatta turvallisuuspalvelun edustajat onnistuivat pidättämään monia Jehovan palvojia ja syyttivät heitä työskentelemisestä vieraan valtion tiedustelupalvelun hyväksi, mikä oli täysin perätön syytös. Jotkut virkailijat uhkailivat Paweł Pilchiä ivallisesti: ”Hitler ei murtanut sinua, mutta me kyllä murramme.” Veli Pilch pysyi kuitenkin uskollisena Jehovalle, ja hän joutui viideksi vuodeksi vankilaan. Kun muutamat todistajanuoret kieltäytyivät allekirjoittamasta erästä sosialistien poliittista asiakirjaa, heidät erotettiin koulusta tai heille annettiin lopputili.

Jehova oli jatkuvasti heidän kanssaan

Vuonna 1989 poliittinen ilmasto muuttui, ja Jehovan todistajat tunnustettiin laillisesti Puolassa. Wisłan päättäväiset Jehovan palvojat vauhdittivat toimintaansa, mikä näkyi tienraivaajien eli kokoaikaisten sananpalvelijoiden määrässä. Satakunta veljeä ja sisarta on ryhtynyt tienraivauspalvelukseen tällä alueella. Ei ihme, että kaupungille on annettu lempinimi Tienraivaajatehdas.

Raamattu kertoo, että Jumala tuki palvelijoitaan menneisyydessä: ”Ellei olisi osoittautunut, että Jehova oli puolellamme, kun ihmiset nousivat meitä vastaan, niin he olisivat nielleet meidät ilmielävinä.” (Psalmit 124:2, 3.) Wisłalaiset Jehovan palvojat pyrkivät nykyään säilyttämään nuhteettomuutensa huolimatta valtaväestön yleisestä välinpitämättömyydestä ja moraalittomista, maailmallisista suuntauksista. Heitä siunataan sen vuoksi runsain mitoin. Tämän alueen perättäiset todistajasukupolvet voivat vahvistaa, että apostoli Paavalin sanat pitävät paikkansa: ”Jos Jumala on meidän puolellamme, niin kuka on meitä vastaan?” (Roomalaisille 8:31.)

[Kuva s. 26]

Emilia Krzok lähetettiin lastensa Helenan, Emilian ja Janin kanssa tilapäiselle leirille Böömiin

[Kuva s. 26]

Kun Paweł Szalbot kieltäytyi sotapalveluksesta, hänet lähetettiin kaivostyöhön

[Kuva s. 27]

Vaikka veljiä passitettiin Auschwitziin ja osa heistä kuoli siellä, kasvu jatkui Wisłassa

[Kuva s. 28]

Paweł Pilch ja Jan Polok vietiin Lódźin nuorisoleirille

[Kuvien lähdemerkintä s. 25]

Marjat ja kukat: © R.M. Kosinscy/www.kosinscy.pl