Rohkea hanke Raamatun hyväksi

Hän veti viimeisen henkäyksensä Itä-Siperian jäisillä aroilla parjattuna ja häväistynä. Harva tietää, että tällä unohdetulla kreikkalaisella uranuurtajalla oli keskeinen osa maanmiestensä hengellisyyden kasvattamisessa. Hänen nimensä oli Serafim, ja osasyynä hänen kuolemaansa oli rohkea hanke, johon hän ryhtyi saattaakseen Raamatun kansan ulottuville.

SERAFIM eli aikana, jolloin Kreikka kuului osmanien valtakuntaan. Ortodoksisen professorin Geórgios Metallinóksen mukaan tuota aikaa leimasivat ”pula soveliaista kouluista” ja ”koulutuksen puute, josta enemmistö kansasta ja jopa papisto kärsi”.

Koinee- eli yleiskreikan ja kansankielen lukuisten murteiden välillä oli ammottava kuilu. Se kasvoi niin suureksi, etteivät koulunkäymättömät ihmiset enää ymmärtäneet koineeta, jolla Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset oli kirjoitettu. Tämän aiheuttamassa kiistelyssä kirkko asettui kannattamaan kansalle käsittämätöntä koineekreikkaa.

Tällaisen ilmapiirin vallitessa syntyi vuoden 1670 vaiheilla Stéfanos Ioánnu Pogonátos tunnettuun perheeseen Lésvoksen (Lesboksen) saarella Kreikassa. Suuri osa saaren väestöstä oli köyhää ja lukutaidotonta. Koulujen vähyyden vuoksi Stéfanoksen oli käytävä ensimmäiset oppivuodet koulua paikallisessa luostarissa. Hänet vihittiin jo hyvin nuorena ortodoksisen kirkon diakoniksi, jolloin hän sai nimen Serafim.

Noin vuonna 1693 Serafimin tiedonnälkä vei hänet Konstantinopoliin (nyk. Istanbul, Turkki). Ajan mittaan hän ansaitsi taidoillaan huomattavien kreikkalaisten kunnioituksen. Eräs salainen kreikkalainen itsenäisyysliike lähettikin hänet edustajanaan Venäjän tsaarin Pietari Suuren luokse. Serafimin matka Moskovaan ja takaisin kulki halki Euroopan, missä hän tunsi muutoksen tuulien puhaltavan uskonnon ja sivistyksen rintamalla. Vuonna 1698 hän matkusti Englantiin ja solmi tärkeitä suhteita Lontoossa ja Oxfordissa. Hänet esiteltiin Canterburyn arkkipiispalle, anglikaanisen kirkon päälle, joka osoittautui pian hyödylliseksi tuttavuudeksi.

Raamatun julkaiseminen

Englannissa ollessaan Serafim tuli siihen tulokseen, että kreikkalaiset tarvitsivat kipeästi uutta, helppotajuista laitosta ”Uudesta testamentista” (Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista). Hän päätti julkaista tuoreen, kansantajuisen käännöksen, jossa ei olisi virheitä. Pohjaksi hän otti käännöksen, jonka munkki nimeltä Maksimos oli valmistanut yli puoli vuosisataa aiemmin. Serafim aloitti työnsä innostuneissa tunnelmissa, mutta rahat loppuivat pian kesken. Tilanne muuttui valoisammaksi, kun Canterburyn arkkipiispa lupasi järjestää tarvittavat varat. Rohkaistuneena Serafim osti painopaperia ja neuvotteli käytännön järjestelyistä erään kirjanpainajan kanssa.

Käännöstä saatiin kuitenkin painettua vain Luukkaan evankeliumin puoliväliin asti. Englannissa tapahtuneet poliittiset muutokset saivat nimittäin Canterburyn arkkipiispan lopettamaan hankkeen rahoittamisen. Serafim ei silti lannistunut, vaan hän hankki varakkaita tukijoita ja onnistui julkaisemaan tarkistetun laitoksensa vuonna 1703. Osan kuluista maksoi eräs lähetysseura (Society for Propagating the Gospel in Foreign Parts).

Maksimoksen vanhempi kaksiosainen käännös sisälsi myös alkuperäisen kreikkalaisen tekstin. Se oli suuri ja painava. Serafimin tarkistetussa laitoksessa käytettiin pienempää kirjasinlajia, se sisälsi vain nykykreikkalaisen käännöksen, ja se oli ohuempi ja halvempi.

Kiista leimahtaa ilmiliekkeihin

”Tämä ajantasaistettu julkaisu varmasti täytti kansan todellisen tarpeen”, toteaa professori Metallinós. ”Serafim kuitenkin käytti tilaisuutta hyväkseen ja hyökkäsi [raamatun]käännöksiä vastustavaa papiston osaa vastaan.” Papisto oli raivoissaan, kun Serafim kirjoitti käännöksensä esipuheessa, että hän oli valmistanut sen ”erityisesti joidenkin pappien ja eräiden kirkon johtajien vuoksi, jotka eivät ymmärrä [koinee]kreikkaa, jotta he voisivat Pyhimmän Hengen avulla lukea – – ja ymmärtää jossain määrin alkutekstiä kyetäkseen välittämään sen tavallisille kristityille”. (”Raamatun kääntäminen kreikaksi – 1800-luvulla”.) Näin Serafim joutui keskelle Raamatun kääntämisen nostattamaa myrskyä, joka riehui ortodoksisen kirkon sisällä.

Toisella puolella olivat ne, jotka tajusivat, että kansan hengellinen ja moraalinen kehitys riippui siitä, olisiko sillä käytettävissään Raamattu, jota se saattoi ymmärtää. Heidän mielestään myös papiston täytyi parantaa omaa Raamatun tuntemustaan. Lisäksi Raamatun kääntämisen puolestapuhujat uskoivat, että raamatullisia totuuksia voidaan ilmaista millä kielellä tahansa (Ilmestys 7:9).

Kääntämisen vastustajat käyttivät verukkeenaan sitä, että kääntäminen turmelisi Raamatun sisällön ja riistäisi kirkolta vallan selittää Raamattua ja määritellä opinkappaleet. Todellisuudessa he kuitenkin pelkäsivät, että protestantit käyttäisivät käännöksiä ortodoksisen kirkon heikentämiseen. Monet kirkonmiehet ajattelivat, että heidän velvollisuutensa oli vastustaa kaikkia mahdollisia suuntauksia, jotka saattaisivat olla myötämielisiä protestanteille, myös Raamatun kansantajuistamista. Raamatun kääntämisestä tuli tällä tavoin kiistakapula protestanttisuuden ja ortodoksisuuden yhteentörmäyksessä.

Vaikka Serafimilla ei ollut aikomustakaan jättää ortodoksista kirkkoa, hän paljasti rohkeasti uskonnollisten vastustajiensa tietämättömyyden ja ennakkoluuloisuuden. Hän kirjoitti ”Uuden testamenttinsa” esipuheessa, että ”jokaisen jumalaapelkäävän kristityn on tarpeen lukea Pyhää Raamattua”, jotta hänestä voisi tulla ”Kristuksen jäljittelijä ja tottelevainen – – [Kristuksen] opetukselle”. Serafim oli vakaasti sitä mieltä, että Raamatun tutkimisen kieltäminen oli Paholaisesta.

Vastustuksen aalto

Kun Serafimin käännös saapui Kreikkaan, se nostatti kirkon kiukun. Tuore raamattulaitos kiellettiin. Joitakin kappaleita poltettiin ja jokaista, joka omisti käännöksen tai luki sitä, uhattiin kirkosta erottamisella. Patriarkka Gabriel III kielsi Serafimin käännöksen levittämisen tuomiten sen tarpeettomaksi ja hyödyttömäksi.

Serafim ei menettänyt toivoaan mutta huomasi, että hänen oli oltava varovainen. Kirkon virallisesta kiellosta huolimatta monet kirkonmiehet ja maallikot ottivat käännöksen avosylin vastaan. Serafim onnistuikin levittämään sitä laajalti. Konflikti voimakkaiden vastustajien kanssa oli silti kaikkea muuta kuin ohitse.

Lopun alkua

Sen lisäksi, että Serafim tuki Raamatun levittämistä, hän meni mukaan vallankumouksellisiin itsenäisyysliikkeisiin. Ajaakseen niiden asiaa hän palasi Moskovaan kesällä 1704. Hänestä tuli Pietari Suuren uskottu ystävä, ja hän toimi jonkin aikaa professorina Venäjän keisarillisessa akatemiassa. Huolissaan käännöksensä kohtalosta Serafim kuitenkin palasi Konstantinopoliin vuonna 1705.

Samana vuonna käännöksestä valmistui uusi painos, josta Serafim poisti alkuperäisen kriittisen esipuheen. Hän korvasi sen yksinkertaisella kannustuksella Raamatun lukemiseen. Tämä laitos sai laajan levikin, eikä patriarkaatin vastatoimista ole muistiinmerkintöjä.

Vuonna 1714 Serafim koki kuitenkin kohtalokkaan iskun. Kreikkalainen matkailija ja Raamatun kääntämisen vastustaja Aléksandros Elládios hyökkäsi teoksessaan Status Præsens Ecclesiæ Græcæ (Kreikan kirkon nykytila) rajusti raamatunkäännöksiä ja niiden kääntäjiä vastaan. Elládios omisti Serafimille kokonaisen luvun, jossa hän tuomitsi hänet varkaaksi ja oppimattomaksi, moraalittomaksi huijariksi. Oliko tällaisissa syytöksissä perää? Kirjoittaja Stilianós Bairaktáris ilmaisee monien oppineiden mielipiteen, kun hän kutsuu Serafimia ”työmieheksi” ja ”valistuneeksi tienraivaajaksi”, jota vastaan hyökättiin, koska hän oli edellä aikaansa. Elládioksen teos johti kaikesta huolimatta Serafimin surulliseen loppuun.

Epäilysten kohteena

Kun Serafim palasi Venäjälle vuonna 1731, Pietari Suuri oli kuollut. Näin ollen Serafim ei ollut enää kenenkään virallisessa suojeluksessa. Hallitseva keisarinna Anna Ivanovna suhtautui varauksellisesti kaikkeen, mikä saattoi järkyttää hänen valtakuntansa rauhaa. Vuoden 1732 tammikuussa Pietarissa huhuttiin, että kreikkalainen vakooja vehkeili Venäjää vastaan. Epäilty oli Serafim. Hänet pidätettiin ja lähetettiin Aleksanteri Nevskin luostariin kuulusteltavaksi. Luostarissa oli Elládioksen teos, jossa Serafimia syytettiin useista rikoksista. Kuulustelu kesti viitisen kuukautta. Serafim yritti kumota syytökset kolmessa kirjelmässä, mutta epäilykset eivät ottaneet hälvetäkseen.

Serafim säästyi kuolemantuomiolta, koska häntä vastaan ei voitu esittää kouriintuntuvia todisteita. Elládioksen soimausten vuoksi viranomaiset eivät kuitenkaan halunneet päästää häntä vapaaksi, vaan hänet karkotettiin loppuiäkseen Siperiaan. Tuomiossa mainittiin, että syyte perustui ”kreikkalaisen kirjailijan Elládioksen julkaisemaan tutkielmaan”. Heinäkuussa 1732 Serafim päätyi Itä-Siperiaan rautakahleissa ja hänet suljettiin pahamaineiseen Ohotskin vankilaan.

Noin kolme vuotta myöhemmin Serafim kuoli hylättynä ja unohdettuna. Toisinaan hänen arvostelukykynsä petti ja hän toimi harkitsemattomasti, mutta hänen käännöksensä on yksi niistä monista raamatunkäännöksistä, joita nykyään on olemassa nykykreikaksi.a Näiden joukossa on myös helppotajuinen Pyhän Raamatun Uuden maailman käännös, jota on saatavissa monilla muillakin kielillä. Miten kiitollisia saammekaan olla siitä, että Jehova Jumala on säilyttänyt Sanansa, jotta ihmiset voivat kaikkialla ”tulla totuuden täsmälliseen tuntemukseen”! (1. Timoteukselle 2:3, 4.)

[Alaviite]

[Kuva s. 12]

Pietari Suuri

[Kuvan lähdemerkintä s. 10]

Valokuvat: American Bible Society