”Oi Jehova, pane minut koetukselle”

”JEHOVA on sydänten tutkija.” (Sananlaskut 17:3.) Tämän tulisi rohkaista meitä suuresti. Minkä vuoksi? Koska toisin kuin ihmiset, jotka tuomitsevat pelkästään sen perusteella ”mikä näkyy silmille”, taivaallinen Isämme ”näkee, millainen sydän on” (1. Samuelin kirja 16:7).

Todellisuudessa emme itsekään kykene arvioimaan syvimpiä vaikuttimiamme ja sisimpiä taipumuksiamme. Miksi emme? Koska ”sydän on kaikkea muuta petollisempi ja toivoton. Kuka voi tuntea sen?” Jumala voi, sillä hän julistaa: ”Minä, Jehova, tutkin sydämen, koettelen munuaiset.” (Jeremia 17:9, 10.) Jehova tosiaankin tuntee ”sydämen”, johon kuuluvat sisäiset vaikuttimemme, samoin kuin ”munuaiset” eli syvimmät ajatuksemme ja tunteemme.

Miksi meitä koetellaan?

Ei ihme, että muinoin elänyt kuningas Daavid sanoi Jumalalle: ”Tutki minut, oi Jehova, ja pane minut koetukselle, puhdista munuaiseni ja sydämeni.” (Psalmit 26:2.) Olivatko Daavidin sanat ja teot täysin puhtaat, niin ettei hänellä olisi mitään pelättävää, jos Jehova panisi hänet koetukselle? Eivät tietenkään! Kuten me kaikki, hän oli epätäydellinen eikä kyennyt täysin mukautumaan Jumalan normeihin. Hän syyllistyi heikkouksiensa vuoksi useisiin vakaviin väärintekoihin mutta vaelsi silti ”nuhteettomin sydämin” (1. Kuninkaiden kirja 9:4). Kuinka se oli mahdollista? Hän otti vastaan ojennuksen ja korjasi menettelynsä. Siten hän osoitti rakastavansa Jehovaa aidosti. Hänen antaumuksensa Jumalaa kohtaan oli ehyttä.

Entä me nykyään? Jehova tietää, että olemme epätäydellisiä ja että saatamme syyllistyä syntiin puheessamme ja teoissamme. Hän ei kuitenkaan määrää elämänkulkuamme käyttämällä kykyään tietää tulevaisuus etukäteen. Hän on antanut meille lahjaksi vapaan tahdon, ja hän kunnioittaa sitä.

Toisinaan Jehova kuitenkin eräässä mielessä koettelee sisäistä ihmistämme, johon sisältyvät vaikuttimemme. Hän voi esimerkiksi antaa meille tilaisuuden paljastaa sydämentilamme. Hän saattaa myös sallia erilaisten tilanteiden ja vastoinkäymisten paljastaa sisimmät taipumuksemme. Näin voimme todistaa Jehovalle antaumuksemme ja uskollisuutemme. Jehovan sallimat koetukset osoittavat uskomme laadun, sen olemmeko ”täydelliset ja joka suhteessa terveet emmekä minkään puutteessa” (Jaakobin kirje 1:2–4).

Muinainen uskonkoetus

Jehovan palvelijoiden uskoa ja vaikuttimia on koeteltu menneisyydessäkin. Ajatellaanpa patriarkka Abrahamia. ”Tosi Jumala pani Abrahamin koetukselle.” (1. Mooseksen kirja 22:1.) Kun nuo sanat lausuttiin, Abrahamin uskoa Jumalaan oli jo koeteltu. Kymmeniä vuosia aiemmin Jehova oli pyytänyt häntä muuttamaan perheineen vauraasta Urin kaupungista vieraaseen maahan (1. Mooseksen kirja 11:31; Apostolien teot 7:2–4). Abraham oli kenties omistanut talon Urissa, mutta Kanaanissa hän eli vuosikymmeniä ilman pysyvää asuntoa (Heprealaisille 11:9). Koska Abraham oli paimentolainen, häntä ja hänen perhettään uhkasivat nälkä, aseistautuneet joukot ja alueen pakanahallitsijat. Koko tuon ajan Abraham osoitti ensiluokkaista uskoa.

Sitten Jehova pani Abrahamin vielä kovemmalle koetukselle. ”Ole hyvä ja ota ainokainen poikasi, jota niin rakastat, Iisak, ja – – uhraa hänet – – polttouhriksi.” (1. Mooseksen kirja 22:2.) Iisak oli Abrahamille aivan ainutlaatuinen poika. Hän oli Abrahamin ja hänen vaimonsa Saaran ainokainen. Hän oli lupauksen poika, Abrahamin ainoa toivo siitä, että hänen ”siemenensä” perisi Kanaanin maan ja olisi siunaukseksi monille, kuten Jumala oli luvannut. Iisak oli juuri se poika, jonka Abraham oli odottanut saavansa ja joka syntyi Jumalan ihmeen vaikutuksesta. (1. Mooseksen kirja 15:2–4, 7.)

Voimme vain kuvitella, kuinka vaikea Abrahamin oli ymmärtää Jumalan käskyä. Halusiko Jehova ihmisuhrin? Miksi hän antaisi Abrahamin ensin iloita siitä, että tämä oli saanut vanhoilla päivillään pojan ja pyytäisi sitten uhraamaan tuon pojan?a

Vaikka Abraham ei tiennyt vastauksia näihin kysymyksiin, hän totteli viipymättä. Jehovan valitsemalle vuorelle matkaaminen vei häneltä kolme päivää. Hän rakensi sinne alttarin ja latoi sen päälle polttopuut. Sitten oli vuorossa koetuksen huippukohta. Abraham tarttui teurastusveitseen, mutta juuri kun hän oli tappamaisillaan poikansa, Jehova pysäytti hänet enkelin välityksellä ja sanoi: ”Nyt minä totisesti tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et ole kieltänyt minulta ainokaista poikaasi.” (1. Mooseksen kirja 22:3, 11, 12.) Kuinka palkitsevaa Abrahamille olikaan kuulla nuo sanat! Jehova oli arvioinut hänen uskonsa oikein (1. Mooseksen kirja 15:5, 6). Sen jälkeen Abraham uhrasi Iisakin sijasta pässin. Sitten Jehova vahvisti ne lupaukset, jotka liittyivät Abrahamin siementä koskevaan liittoon. Ei ihme, että Abraham tuli tunnetuksi Jehovan ystävänä. (1. Mooseksen kirja 22:13–18; Jaakobin kirje 2:21–23.)

Meidänkin uskoamme koetellaan

Nykyisetkään Jumalan palvelijat eivät välty koetuksilta. Meitä voi kuitenkin koetella enemmän se, mitä Jumala sallii, kuin se, mitä hän käskee meitä tekemään.

Apostoli Paavali kirjoitti: ”Kaikkia, jotka haluavat elää jumalista antaumusta osoittaen Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, tullaan myös vainoamaan.” (2. Timoteukselle 3:12.) Tällaista vainoa voivat aiheuttaa koulutoverit, ystävät, sukulaiset, naapurit tai väärää tietoa saaneet viranomaiset. Siihen voi liittyä sanallista ja fyysistä väkivaltaa, tai kristittyä saatetaan estää hankkimasta elantoaan. Tosi kristityt kohtaavat myös samoja ongelmia kuin ihmiskunta yleensä: sairautta, pettymyksiä ja epäoikeudenmukaisuutta. Kaikki tämä koettelee uskoamme.

Apostoli Pietari kiinnitti huomion siihen, mitä hyvää uskonkoetuksissa on: ”Monenlaiset koettelemukset ovat – – murehduttaneet teitä, jotta uskonne koeteltu laatu, paljon suuriarvoisempi kuin kulta, joka tuhoutuu huolimatta siitä että se koetellaan tulella, todettaisiin ylistyksen ja kirkkauden ja kunnian aiheeksi Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.” (1. Pietarin kirje 1:6, 7.) Koetusten vaikutusta verrataan kullan puhdistamiseen tulella. Se mikä on puhdasta, paljastuu, ja epäpuhtaudet poistetaan. Koetuksissa uskollemme tapahtuu jotakin samankaltaista.

Esimerkiksi onnettomuus tai luonnonkatastrofi voi aiheuttaa vaikeuksia. Ne joilla on aito usko, eivät kuitenkaan anna periksi liialliselle huolestuneisuudelle. Heitä lohduttaa Jehovan vakuutus: ”En missään tapauksessa jätä sinua enkä suinkaan hylkää sinua.” (Heprealaisille 13:5.) He antavat edelleen etusijan hengellisille asioille ja luottavat siihen, että Jehova Jumala siunaa heidän ponnistelujaan välttämättömyyksien hankkimiseksi. Usko antaa heille voimaa koettelevina aikoina ja estää heitä vaikeuttamasta tilannetta entisestään tarpeettomalla huolestuneisuudella.

Koetukset voivat myös paljastaa uskossamme heikkouksia. Tästä voi olla meille hyötyä, jos se auttaa meitä huomaamaan, että meidän täytyy korjata menettelyämme. On hyvä kysyä itseltään: Kuinka voin vahvistaa uskoani? Pitääkö minun käyttää enemmän aikaa Jumalan sanan tutkimiseen ja mietiskelemiseen rukouksen hengessä? Käynkö säännöllisesti kokouksissa toisten uskovien kanssa ja hyödynkö niistä? Luotanko itseeni, vaikka minun tulisi rukouksessa uskoa huoleni Jehova Jumalalle? Tällainen itsetutkistelu on kuitenkin vasta alku.

Vahvistaaksemme uskoa meidän on ehkä kasvatettava hengellistä ruokahalua ja kaipausta ”sanan väärentämättömään maitoon” (1. Pietarin kirje 2:2; Heprealaisille 5:12–14). Meidän tulisi pyrkiä olemaan samanlaisia kuin psalmistan kuvailema mies, joka ”iloitsee Jehovan laista ja lukee hänen lakiaan hiljaisella äänellä päivin ja öin” (Psalmit 1:2).

Pelkkä Raamatun lukeminen ei riitä. Meidän on tärkeää miettiä sitä, mitä Jumalan sana kertoo meille, ja soveltaa sen neuvoja (Jaakobin kirje 1:22–25). Näin rakkautemme Jumalaan kasvaa, rukouksistamme tulee yksityiskohtaisempia ja henkilökohtaisempia ja uskomme häneen lujittuu.

Koeteltu usko on arvokas

Sen ymmärtäminen, että usko on välttämätöntä Jumalan hyväksynnän saamiseksi, kannustaa meitä vahvistamaan sitä. Raamatussa muistutetaan: ”Ilman uskoa on mahdotonta miellyttää häntä, sillä Jumalaa lähestyvän täytyy uskoa, että hän on ja että hänestä tulee niiden palkitsija, jotka hartaasti etsivät häntä.” (Heprealaisille 11:6.) Meidän tulisi siksi olla kuin se mies, joka pyysi hartaasti Jeesukselta: ”Auta minua siinä, missä tarvitsen uskoa!” (Markus 9:24.)

Uskonkoetuksemme voivat auttaa myös muita. Kun esimerkiksi joltakulta kristityltä kuolee joku läheinen, luja usko Jumalan lupaukseen ylösnousemuksesta antaa hänelle voimaa. Hän kyllä suree muttei ”niin kuin muut, joilla ei ole toivoa”. (1. Tessalonikalaisille 4:13, 14.) Ne jotka näkevät kristityn saavan voimaa uskostaan, voivat tajuta, että hänellä on jotakin todella arvokasta, ja heidän sydämessään voi herätä halu saada samanlainen usko. Ehkä he ryhtyvät hankkimaan tietoa Jumalan sanasta, ja heistäkin tulee Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia.

Jehova tietää, että koeteltu usko on todella arvokas. Uskonkoetukset auttavat myös meitä näkemään, saammeko todella voimaa uskostamme. Voimme oppia tunnistamaan uskossamme olevat heikkoudet, ja silloin meidän on helpompi korjata tilanne. Lisäksi se että läpäisemme menestyksellisesti koetuksia, voi kannustaa muita tulemaan Jeesuksen opetuslapsiksi. Tehkäämme siis kaikkemme säilyttääksemme vahvan uskon, joka kaikkien koetusten jälkeen voidaan ”todeta ylistyksen ja kirkkauden ja kunnian aiheeksi Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä” (1. Pietarin kirje 1:7).

[Alaviite]

[Kuva s. 13]

Uskon tekojen ansiosta Abrahamista tuli Jehovan ystävä.

[Kuvat s. 15]

Koetukset voivat osoittaa, että saamme voimaa uskostamme.

[Kuvan lähdemerkintä s. 12]

From the Illustrated Edition of the Holy Scriptures, by Cassell, Petter, & Galpin