Kristityt vanhimmat – työtovereita meidän iloksemme

 1. Mikä sai Paavalin iloitsemaan Korintin kristityistä?

ELETTIIN vuotta 55. Apostoli Paavali oli Troaksen satamakaupungissa mutta ei saanut mielestään Korintin veljiä. Aiemmin samana vuonna hänelle oli tuottanut tuskaa tieto siitä, että noiden veljien keskuudessa oli riitoja. Niinpä isällinen huoli oli saanut hänet laatimaan kirjeen, jossa hän oikaisi heitä. (1. Kor. 1:11; 4:15.) Hän oli myös lähettänyt heidän luokseen työtoverinsa Tituksen ja sopinut niin, että tämä tulisi Troakseen kertomaan heidän tilanteestaan. Nyt Paavali odotti Titusta Troaksessa ja kaipasi tietoja korinttilaisista. Mutta hänen suureksi pettymyksekseen Titus ei saapunutkaan. Mitä Paavali voisi tehdä? Hän purjehti Makedoniaan, ja hänen ilokseen he tapasivat siellä. Titus kertoi, että Korintin veljet olivat suhtautuneet Paavalin kirjeeseen myönteisesti ja halusivat kovasti nähdä tämän. Kun Paavali kuuli nämä hyvät uutiset, hän ”iloitsi vielä enemmän” (2. Kor. 2:12, 13; 7:5–9).

 2. a) Mitä Paavali kirjoitti korinttilaisille uskosta ja ilosta? b) Mitä kysymyksiä tarkastelemme?

² Vähän myöhemmin Paavali kirjoitti korinttilaisille toisen kirjeen. Hän sanoi heille: ”Ei niin, että olemme teidän uskonne herroja, vaan me olemme työtovereita teidän iloksenne, sillä uskonne avulla te kestätte.” (2. Kor. 1:24.) Mitä Paavali tarkoitti? Entä miten näiden sanojen tulisi vaikuttaa kristittyihin vanhimpiin nykyään?

 3. a) Mitä Paavali tarkoitti kirjoittaessaan: ”Uskonne avulla te kestätte”? b) Miten vanhimmat nykyään seuraavat Paavalin esimerkkiä?

³ Paavali mainitsi kaksi palvontaamme liittyvää tärkeää piirrettä, nimittäin uskon ja ilon. Uskosta hän kirjoitti: ”Ei niin, että olemme teidän uskonne herroja, – – sillä uskonne avulla te kestätte.” Näin Paavali tunnusti, että Korintin veljien kestävyys ei johtunut hänestä eikä kenestäkään muusta ihmisestä vaan heidän uskostaan Jumalaan. Siksi Paavali ei katsonut tarpeelliseksi kontrolloida veljiensä uskoa, eikä hän halunnutkaan tehdä niin. Hän luotti siihen, että he olivat uskollisia kristittyjä ja halusivat toimia oikein (2. Kor. 2:3). Nykyään vanhimmat seuraavat Paavalin esimerkkiä ilmaisemalla luottavansa veljiensä uskoon ja heidän oikeisiin vaikuttimiinsa Jumalan palveluksessa (2. Tess. 3:4). Sen sijaan että vanhimmat tekisivät seurakunnan noudatettavaksi tiukkoja sääntöjä, he nojautuvat Raamatun periaatteisiin ja Jehovan järjestöltä tulevaan ohjaukseen. He eivät ole veljiensä uskon herroja. (1. Piet. 5:2, 3.)

 4. a) Mitä Paavali tarkoitti kirjoittaessaan: ”Me olemme työtovereita teidän iloksenne”? b) Miten nykyiset vanhimmat jäljittelevät Paavalin asennetta?

⁴ Paavali totesi myös: ”Me olemme työtovereita teidän iloksenne.” Näin sanoessaan hän viittasi itseensä ja läheisiin kumppaneihinsa. Mistä tämä voidaan päätellä? Samassa kirjeessään korinttilaisille Paavali mainitsi kaksi näistä tovereistaan. Hän kirjoitti: ”Jeesuksesta – – me, toisin sanoen minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme saarnanneet teidän keskuudessanne.” (2. Kor. 1:19.) Lisäksi aina kun Paavali käytti kirjeissään ilmausta ”työtoverit”, hän tarkoitti sillä läheisiä kumppaneitaan, kuten Apollosta, Aquilaa, Priscaa, Timoteusta ja Titusta (Room. 16:3, 21; 1. Kor. 3:6–9; 2. Kor. 8:23). Siksi Paavalin sanat ”me olemme työtovereita teidän iloksenne” vakuuttivat korinttilaisille, että hän ja hänen kumppaninsa halusivat tehdä kaikkensa edistääkseen seurakunnan jäsenten iloa. Nykyisillä kristityillä vanhimmilla on halu toimia samoin. He tahtovat parhaansa mukaan auttaa veljiään, jotta nämä voisivat ”palvella Jehovaa iloiten” (Ps. 100:2; Fil. 1:25).

 5. Mikä kysymys esitettiin joillekin veljille ja sisarille, ja mitä meidän tulisi pohtia?

⁵ Joillekin innokkaille veljille ja sisarille eri puolilla maailmaa esitettiin hiljattain kysymys: ”Miten joku vanhin on sanoillaan ja teoillaan lisännyt iloasi?” Kun nyt tarkastelemme heidän tekemiään havaintoja, vertaa niitä siihen, miten sinä olisit saattanut vastata. Meidän on hyvä pohtia myös sitä, miten voimme itse kukin myötävaikuttaa omassa seurakunnassamme vallitsevaan iloon.a

 6, 7. a) Muun muassa miten vanhimmat voivat jäljitellä Jeesusta, Paavalia ja toisia Jumalan palvelijoita? b) Miksi se, että muistamme veljiemme nimet, lisää heidän iloaan?

⁶ Monet veljemme ja sisaremme sanovat ilonsa lisääntyvän, kun vanhimmat osoittavat heitä kohtaan henkilökohtaista kiinnostusta. Vanhimmat voivat toimia näin muun muassa seuraamalla Daavidin, Elihun ja itse Jeesuksen esimerkkiä. (Lue 2. Samuelin kirjan 9:6, Jobin 33:1 ja Luukkaan 19:5.) Kukin näistä Jehovan palvelijoista osoitti vilpitöntä kiinnostusta toisia kohtaan käyttämällä heidän nimeään. Myös Paavali ymmärsi, miten tärkeää on muistaa toisten uskovien nimet ja käyttää niitä. Lähettäessään erään kirjeensä lopussa terveisiä hän mainitsee nimeltä yli 25 veljeä ja sisarta. Yksi heistä oli Persis, kristitty sisar, josta Paavali sanoi: ”Terveisiä Persikselle, rakkaallemme.” (Room. 16:3–15.)

⁷ Joidenkin vanhinten on vaikea muistaa toisten nimiä. Mutta näkemällä vaivaa asian hyväksi he vakuuttavat uskonveljilleen, että nämä ovat heille tärkeitä (2. Moos. 33:17). Vanhimmat lisäävät veljiensä iloa, kun he pyrkivät muistamaan näiden nimet varsinkin jakaessaan vastausvuoroja Vartiotornin tutkistelussa ja muissa kokouksissa (vrt. Joh. 10:3).

 8. Mikä oli yksi tärkeä tapa, jolla Paavali seurasi Jehovan ja Jeesuksen esimerkkiä?

⁸ Paavali ilmaisi kiinnostusta toisia kohtaan myös antamalla vilpitöntä kiitosta. Tämä onkin yksi tärkeä tapa lisätä uskonveljien iloa. Samassa kirjeessä, jossa Paavali sanoi haluavansa työskennellä veljiensä ilon hyväksi, hän kirjoitti: ”Minulla on teistä paljon ylpeiltävää.” (2. Kor. 7:4.) Näiden kiitoksen sanojen on täytynyt lämmittää Korintin veljien sydäntä. Paavali ilmaisi samanlaisia tunteita myös muita seurakuntia kohtaan (Room. 1:8; Fil. 1:3–5; 1. Tess. 1:8). Sen jälkeen kun Paavali oli Roomalaiskirjeessään maininnut Persiksen, hän lisäsikin: ”Hän on nähnyt paljon vaivaa Herrassa.” (Room. 16:12.) Nämä sanat ovat epäilemättä olleet tuolle uskolliselle sisarelle suureksi rohkaisuksi. Kiittäessään toisia Paavali seurasi Jehovan ja Jeesuksen esimerkkiä. (Lue Markuksen 1:9–11 ja Johanneksen 1:47; Ilm. 2:2, 13, 19.)

 9. Miksi kiitoksen antaminen ja saaminen lisää seurakunnassa vallitsevaa iloa?

⁹ Myös nykyään vanhimmat ymmärtävät, miten tärkeää heidän on pukea sanoiksi veljiä kohtaan tuntemansa arvostus (Sananl. 3:27; 15:23). Näin toimiessaan vanhin itse asiassa kertoo veljilleen, että hän on pannut merkille heidän työnsä ja välittää heistä. Seurakuntalaisten on totisesti tarpeen kuulla vanhimmilta rohkaisun sanoja. Eräs yli 50-vuotias sisar puhui monien puolesta sanoessaan: ”Työpaikalla saan harvoin kehuja. Siellä ilmapiiri on kylmä ja kilpailuhenkinen. Kun sitten vanhin kiittää minua jostakin, mitä olen tehnyt seurakunnan hyväksi, se virkistää ja innostaa! Se saa minut tuntemaan, että taivaallinen Isäni rakastaa minua.” Samanlaisia ajatuksia oli eräällä veljellä, joka on kahden lapsen yksinhuoltaja. Jonkin aikaa sitten muuan vanhin esitti hänelle sydämestä lähtevät kiitoksensa. Miten se vaikutti tuohon veljeen? Hän sanoo: ”Vanhimman sanat antoivat minulle uutta puhtia!” Kiittämällä vilpittömästi toisia uskovia vanhin piristää heitä ja syventää heidän iloaan. Se vuorostaan antaa heille lisää voimaa vaeltaa väsymättä elämään johtavaa tietä (Jes. 40:31).

10, 11. a) Miten vanhimmat voivat seurata Nehemian esimerkkiä? b) Mikä auttaa vanhinta antamaan paimennuskäynneillä hengellisen lahjan?

¹⁰ Millä muulla merkittävällä tavalla vanhimmat osoittavat henkilökohtaista kiinnostusta veljiään kohtaan ja lisäävät seurakunnan iloa? Ottamalla aloitteen niiden auttamiseksi, jotka ovat rohkaisun tarpeessa. (Lue Apostolien tekojen 20:28.) Näin toimimalla vanhimmat jäljittelevät entisaikojen hengellisiä paimenia. Huomaa esimerkiksi, mitä uskollinen valvoja Nehemia teki nähdessään, että jotkut hänen juutalaisveljistään olivat heikentyneet hengellisesti. Raamatun kertomuksen mukaan hän ”nousi heti” rohkaisemaan heitä. (Neh. 4:14.) Vanhimmat haluavat nykyään toimia samalla tavoin. He ”nousevat” eli ottavat aloitteen auttaakseen toisia kristittyjä pysymään lujina uskossa. Tällaisen henkilökohtaisen rohkaisun antamiseksi he vierailevat veljiensä ja sisartensa luona heidän kodeissaan, jos olosuhteet sen sallivat. Näiden paimennuskäyntien aikana vanhimmat haluavat antaa heille ”jonkin hengellisen lahjan” (Room. 1:11). Mikä auttaa heitä tässä?

¹¹ Ennen paimennuskäyntiä vanhimman täytyy ajatella huolellisesti henkilöä, jonka luona hän aikoo vierailla. Millaisia haasteita tuolla veljellä tai sisarella on? Mitkä ajatukset voisivat rakentaa häntä? Mikä raamatunkohta tai Raamatun henkilön kokemus sopisi hänen olosuhteisiinsa? Tällainen valmistautuminen auttaa vanhinta puhumaan yleisten asioiden sijaan jostakin sellaisesta, millä on todellista merkitystä. Paimennuskäynneillä vanhin antaa veljiensä ja sisartensa kertoa ajatuksiaan samalla kun hän itse kuuntelee tarkkaavaisesti (Jaak. 1:19). Eräs sisar sanoi: ”Se että vanhin kuuntelee täydestä sydämestään, tuntuu hyvin lohduttavalta.” (Luuk. 8:18.)

12. Ketkä seurakunnan jäsenet tarvitsevat rohkaisua ja miksi?

¹² Ketkä hyötyvät siitä, että heidän luokseen tehdään paimennuskäynti? Paavali neuvoi toisia kristittyjä vanhimpia: ”Kiinnittäkää huomiota – – koko laumaan.” Rohkaisun tarpeessa ovat siis kaikki seurakunnan jäsenet, myös sellaiset julistajat ja tienraivaajat, jotka ovat jatkaneet uskollista palvelustaan vuosikausia. Miksi he tarvitsevat hengellisten paimenten tukea? Koska nykyinen paha maailma aiheuttaa myös hengellisesti vahvoille yksilöille paineita, jotka voivat toisinaan tuntua mahdottomilta kestää. Sitä, miksi vahvakin Jumalan palvelija saattaa joskus tarvita toisten apua, valaisee eräs tapaus kuningas Daavidin elämästä.

13. a) Millaisessa tilanteessa Jisbi-Benob päätti hyökätä Daavidin kimppuun? b) Miksi Abisai pystyi pelastamaan Daavidin?

¹³ Vähän sen jälkeen kun nuori Daavid oli voideltu kuninkaaksi, hän kohtasi taistelussa Goljatin, joka kuului refalaisiin, jättiläisten sukuun. Rohkea Daavid surmasi tuon jättiläisen. (1. Sam. 17:4, 48–51; 1. Aik. 20:5, 8.) Vuosia myöhemmin eräässä taistelussa filistealaisia vastaan Daavidilla oli jälleen vastassaan jättiläinen. Hänen nimensä oli Jisbi-Benob, ja hänkin kuului refalaisiin. (2. Sam. 21:16; alav.) Tällä kertaa jättiläinen oli kuitenkin vähällä surmata Daavidin. Miksi? Vaikka Daavid ei ollutkaan menettänyt rohkeuttaan, hänen voimansa olivat ehtyneet. Raamattu kertoo, että ”Daavid väsyi”. Huomatessaan Daavidin hetkellisen heikkouden Jisbi-Benob ”aikoi lyödä Daavidin”. Mutta kun jättiläinen oli iskemäisillään aseellaan Daavidia, ”Abisai, Serujan poika, tuli heti hänen [Daavidin] avukseen ja löi filistealaisen maahan ja surmasi hänet”. (2. Sam. 21:15–17.) Daavid pelastui tilanteesta täpärästi. Miten kiitollinen hänen onkaan täytynyt olla siitä, että Abisai oli tarkkaillut häntä ja tullut nopeasti avuksi, kun hänen henkensä oli vaarassa! Mitä voimme oppia tästä kertomuksesta?

14. a) Miten pystymme voittamaan Goljatin kaltaisia haasteita? b) Millä tavoin vanhimmat voivat auttaa toisia saamaan takaisin voimansa ja ilonsa? Kerro esimerkki.

¹⁴ Me Jehovan kansan jäsenet suoritamme sananpalvelustamme kautta maailman huolimatta esteistä, joita Saatana ja hänen edustajansa panevat tiellemme. Jotkut meistä ovat kohdanneet Goljatin kaltaisia jättiläismäisiä haasteita, mutta koska olemme panneet täyden luottamuksemme Jehovaan, olemme pystyneet taistelemaan niitä vastaan ja voittamaan ne. Joskus kuitenkin alituinen kamppailu tämän maailman paineita vastaan saa meidät väsymään ja lannistumaan. Tuossa heikentyneessä tilassa olemme haavoittuvia ja vaarassa antaa myöten paineille, joita muuten kykenisimme vastustamaan. Se että joku vanhin tällaisina hetkinä antaa meille tarvittavaa tukea, voi auttaa meitä saamaan takaisin ilomme ja voimamme. Monet ovat kokeneet tämän käytännössä. Eräs yli 60-vuotias tienraivaajasisar kertoi: ”Jonkin aikaa sitten vointini oli huono, ja kenttäpalvelus kävi minulle raskaaksi. Muuan vanhin huomasi voimattomuuteni ja tuli puhumaan kanssani. Kävimme erääseen raamatunkohtaan perustuvan rohkaisevan keskustelun. Sovelsin hänen ehdotuksiaan, ja siitä oli minulle hyötyä.” Sisar lisäsi: ”Mieltäni lämmitti, että tuo vanhin pani merkille heikon tilani ja antoi minulle apua.” On rohkaisevaa tietää, että seurakunnissamme on vanhimpia, jotka rakkaudellisesti tarkkailevat meitä ja ovat Raamatun ajan Abisain tavoin valmiita tulemaan avuksemme.

15, 16. a) Minkä vuoksi veljet ja sisaret rakastivat Paavalia syvästi? b) Miksi me rakastamme huolehtivaisia seurakunnan vanhimpia?

¹⁵ Paimenena toimiminen on kovaa työtä. Toisinaan vanhimmat viettävät unettomia öitä kantaessaan huolta veljistään ja sisaristaan, rukoillessaan heidän puolestaan tai antaessaan heille hengellistä apua (2. Kor. 11:27, 28). Silti vanhimmat hoitavat vastuunsa niin hyvin kuin pystyvät ja tekevät sen mielellään. Tässä he jäljittelevät Paavalia, joka kirjoitti korinttilaisille: ”Minä puolestani olen erittäin mielelläni kuluttava, mitä minulla on, ja tuleva täydelleen kulutetuksi teidän sielujenne hyväksi.” (2. Kor. 12:15.) Paavali tosiaan kulutti itseään täysin määrin vahvistaessaan veljiään, koska hän rakasti heitä. (Lue 2. Korinttilaiskirjeen 2:4; Fil. 2:17; 1. Tess. 2:8.) Ei ihme, että veljet rakastivat Paavalia syvästi! (Apt. 20:31–38.)

¹⁶ Myös me Jumalan nykyiset palvelijat rakastamme huolehtivaisia vanhimpiamme ja kiitämme heistä Jehovaa yksityisissä rukouksissamme. He lisäävät iloamme osoittamalla meitä kohtaan henkilökohtaista kiinnostusta. Heidän tekemänsä paimennuskäynnit ovat meille rohkaisuksi. Olemme kiitollisia myös siitä, että he ovat valmiita tulemaan avuksemme hetkinä, joina tämän maailman paineet tuntuvat ylivoimaisilta. Tällaiset tarkkanäköiset vanhimmat ovat tosiaankin työtovereita meidän iloksemme.