Kunnioita toisten paikkaa Jehovan seurakunnassa

 1. Mitä Jehova on antanut jokaiselle uskolliselle palvelijalleen?

JEHOVA rakastaa jokaista uskollista palvelijaansa, ja siksi hän on antanut heille paikan seurakunnassaan. Meillä on erilainen osa, mutta me kaikki olemme arvokkaita ja me kaikki tarvitsemme toisiamme. Apostoli Paavali auttaa meitä ymmärtämään tämän tärkeän asian.

 2. Miksi meidän täytyy Efesolaiskirjeen 4:16:n mukaan arvostaa toisiamme ja tehdä yhteistyötä?

² Tämän kirjoituksen teemaraamatunkohdassa Paavali korostaa sitä, että kukaan meistä ei voi sanoa toiselle Jehovan palvelijalle: ”En tarvitse sinua.” (1. Kor. 12:21.) Meidän täytyy arvostaa toisiamme ja tehdä yhteistyötä, jotta seurakunnan rauha säilyisi. (Lue Efesolaiskirjeen 4:16.) Kun työskentelemme yksimielisesti, seurakunta voi kukoistaa ja ”rakentua rakkaudessa”.

 3. Mitä tässä kirjoituksessa käsitellään?

³ Millä alueilla voimme osoittaa kunnioitusta toisia seurakuntaan kuuluvia kohtaan? Tässä kirjoituksessa käsitellään sitä, miten vanhimmat voivat kunnioittaa toisia vanhimpia. Sitten tarkastellaan sitä, miten me kaikki voimme osoittaa arvostavamme niitä veljiä ja sisaria, jotka eivät ole naimisissa. Kirjoituksen lopussa selitetään, miten voimme kunnioittaa niitä, jotka eivät puhu kieltämme sujuvasti.

 4. Mitä Roomalaiskirjeen 12:10:ssä olevaa Paavalin neuvoa vanhinten tulisi noudattaa?

⁴ Jehovan pyhä henki on nimittänyt kaikki seurakunnan vanhimmat tehtäväänsä. Jokaisella heistä on silti erilaiset lahjat ja kyvyt. (1. Kor. 12:17, 18.) Jotkut on ehkä nimitetty vanhimmiksi äskettäin, ja he ovat suhteellisen kokemattomia. Joidenkin toimintaa voivat rajoittaa korkea ikä ja heikko terveys. Vanhimman ei silti pitäisi ajatella kenestäkään toisesta vanhimmasta: ”En tarvitse sinua.” Sen sijaan kaikkien vanhinten tulisi noudattaa Roomalaiskirjeen 12:10:ssä olevaa Paavalin neuvoa. (Lue.)

 5. Miten vanhimmat osoittavat kunnioitusta toisia vanhimpia kohtaan, ja miksi se on tärkeää?

⁵ Vanhimmat osoittavat kunnioitusta toisia vanhimpia kohtaan kuuntelemalla heitä huolellisesti. Tämä on erityisen tärkeää silloin kun vanhimmisto käsittelee jotain vakavaa asiaa. Vartiotornissa 1.10.1988 sanottiin: ”Vanhimmat ymmärtävät, että Kristus voi pyhän hengen välityksellä ohjata kenen tahansa vanhimmistoon kuuluvan vanhimman ajatuksia, niin että tämä voi esittää jonkin tilanteen selvittämiseksi tai tärkeän ratkaisun tekemiseksi tarvittavan Raamatun periaatteen (Apt. 15:6–15). Kenelläkään ryhmän yksittäisellä vanhimmalla ei ole yksinoikeutta henkeen.”

 6. Mikä voi parantaa vanhinten yhteistyötä, ja miten seurakunta hyötyy siitä?

⁶ Vanhin, joka kunnioittaa toisia vanhimpia, ei yritä puhua aina ensimmäisenä vanhimmiston kokouksissa. Hän ei hallitse keskustelua eikä ajattele, että hän on aina oikeassa. Sen sijaan hän esittää oman mielipiteensä nöyrästi ja vaatimattomasti ja kuuntelee tarkkaan toisten ajatuksia. Mikä vielä tärkeämpää, hän kiinnittää huomiota Raamatun periaatteisiin ja noudattaa ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” ohjeita (Matt. 24:45–47). Kun vanhimmat osoittavat rakkautta ja kunnioitusta keskustellessaan asioista, Jumalan henki on heidän kanssaan ja ohjaa heitä tekemään ratkaisuja, jotka vahvistavat seurakuntaa (Jaak. 3:17, 18).

 7. Miten Jeesus suhtautui naimattomuuteen?

⁷ Seurakunnissa on paljon aviopareja ja perheitä, mutta niihin kuuluu myös monia veljiä ja sisaria, jotka eivät ole naimisissa. Miten meidän tulisi suhtautua heihin? Mietitään, millainen näkemys Jeesuksella oli naimattomuudesta. Maanpäällisen palveluksensa aikana hän ei mennyt naimisiin, vaan hän keskittyi täysin saamaansa tehtävään. Jeesus ei koskaan opettanut, että kristittyjen pitäisi mennä naimisiin tai pysyä naimattomana. Hän sanoi kuitenkin, että jotkut heistä päättäisivät olla menemättä naimisiin (Matt. 19:11, 12; ks. Matteus 19:12, tutkimisviite). Jeesus kunnioitti niitä, jotka eivät olleet naimisissa. Hän ei pitänyt naimattomia muita huonompina eikä ajatellut, että heidän elämästään puuttui jotain.

 8. Mitä Paavali kannusti kristittyjä miettimään, kuten käy ilmi 1. Korinttilaiskirjeen 7:7–9:stä?

⁸ Jeesuksen tavoin myöskään Paavali ei mennyt palveluksensa aikana naimisiin. Hän ei koskaan opettanut, että kristityn olisi väärin avioitua vaan että se on henkilökohtainen ratkaisu. Paavali kuitenkin kannusti kristittyjä miettimään, voisivatko he palvella Jehovaa naimattomana. (Lue 1. Korinttilaiskirjeen 7:7–9.) Paavali ei tosiaankaan väheksynyt naimattomia kristittyjä. Hän valitsi nuoren Timoteuksen, naimattoman veljen, huolehtimaan painavista vastuutehtävistä (Fil. 2:19–22).b Olisi selvästikin väärin arvioida veljen pätevyyttä sen perusteella, onko hän naimisissa vai ei (1. Kor. 7:32–35, 38).

 9. Mikä on tasapainoinen näkemys avioliitosta ja naimattomuudesta?

⁹ Jeesus sen enempää kuin Paavalikaan ei opettanut, että kristittyjen täytyy mennä naimisiin tai pysyä naimattomana. Vartiotornissa 1.10.2012 esitettiin avioliitosta ja naimattomuudesta seuraava tasapainoinen ajatus: ”Molemmat ovat lahjoja Jumalalta. – – Naimattomuus taas ei ole Jehovan silmissä surun tai häpeän aihe.” Meidän täytyy siis kunnioittaa paikkaa, joka naimattomilla veljillä ja sisarilla on seurakunnassa.

10. Miten voimme osoittaa kunnioitusta naimattomia veljiä ja sisaria kohtaan?

¹⁰ Miten voimme osoittaa, että kunnioitamme naimattomien veljien ja sisarten tunteita ja olosuhteita? On hyvä pitää mielessä, että jotkut naimattomat kristityt ovat päättäneet pysyä naimattomana. Toisaalta jotkut haluaisivat mennä naimisiin mutta eivät ole löytäneet sopivaa puolisoa. On myös niitä, joiden puoliso on kuollut. Olisiko seurakuntalaisten sopivaa kysyä naimattomilta kristityiltä, miksi he eivät ole naimisissa, tai tarjota heille apua puolison löytämisessä? Jotkut veljet ja sisaret voivat tietysti pyytää tällaista apua, mutta jolleivät he ole pyytäneet sitä, miltä tällaiset tarjoukset voisivat tuntua heistä? (1. Tess. 4:11; 1. Tim. 5:13.) Seuraavassa on joitain uskollisten naimattomien veljien ja sisarten kommentteja.

11–12. Mikä voisi lannistaa naimattomia?

¹¹ Eräs naimaton kierrosvalvoja, joka hoitaa tehtävänsä hyvin, sanoo, että naimattomuudesta on ollut hänelle paljon hyötyä. Hän huomauttaa kuitenkin, että on lannistavaa, kun hyvää tarkoittavat veljet ja sisaret kysyvät, miksei hän ole naimisissa. Muuan haaratoimistossa palveleva naimaton veli toteaa: ”Olen huomannut, että joidenkin veljien ja sisarten mielestä naimattomat ovat jotenkin säälittäviä. Se voi saada naimattomuuden tuntumaan pikemminkin taakalta kuin lahjalta.”

¹² Eräs Betelissä palveleva sisar sanoo: ”Jotkut julistajat olettavat, että kaikki naimattomat haluavat mennä naimisiin tai että he etsivät puolisoa jokaisessa tilaisuudessa, jossa ystäviä on koolla. Kerran matkustin tehtävämääräykseni vuoksi toiselle paikkakunnalle ja saavuin perille kokousiltana. Sisar, jonka luona olin yötä, kertoi, että seurakunnassa oli kaksi minun ikäistäni veljeä. Hän vakuutti, ettei hän yrittänyt järjestää minulle puolisoa, mutta heti kun pääsimme valtakunnansalille, hän vei minut noiden kahden veljen luo. Kuten arvata saattaa, tilanne oli kiusallinen meille kaikille kolmelle.”

13. Mikä on rohkaissut erästä naimatonta sisarta?

¹³ Eräs toinen Betelissä palveleva naimaton sisar kertoo: ”Tunnen vanhempia naimattomia tienraivaajia, jotka ovat järkeviä ja uhrautuvia, joilla on selvät tavoitteet, jotka ovat tyytyväisiä palvelustehtävässään ja joista on paljon apua seurakunnalle. Heillä on tasapainoinen näkemys naimattomuudestaan. He eivät tunne olevansa muita parempia, koska he ovat pysyneet naimattomina, eivätkä he tunne jäävänsä jostain paitsi, koska heillä ei ole puolisoa eikä perhettä.” On ilo kuulua seurakuntaan, jossa kaikkia arvostetaan ja kunnioitetaan. Ketään ei säälitellä eikä kadehdita, ei sivuuteta eikä aseteta jalustalle. Jokainen tuntee kuuluvansa joukkoon.

14. Miten voimme osoittaa, että arvostamme naimattomia?

¹⁴ Naimattomat veljet ja sisaret ovat kiitollisia, kun heitä arvioidaan heidän hyvien ominaisuuksiensa eikä siviilisäätynsä perusteella. Sen sijaan että säälisimme heitä, arvostamme sitä, että he ovat pysyneet uskollisina. Näin kenestäkään naimattomasta ei tunnu, että hänelle sanotaan: ”En tarvitse sinua.” (1. Kor. 12:21.) Sitä vastoin he kaikki tietävät, että kunnioitamme heitä ja arvostamme heidän paikkaansa seurakunnassa.

15. Miten jotkut ovat laajentaneet palvelustaan?

¹⁵ Viime vuosina monet julistajat ovat ottaneet tavoitteekseen opetella jotain toista kieltä, jotta he voisivat laajentaa palvelustaan. Se on vaatinut heiltä muutoksia. Nämä veljet ja sisaret ovat lähteneet seurakunnasta, jossa käytetään heidän äidinkieltään, ja siirtyneet vieraskieliseen seurakuntaan, jossa tarvitaan lisää valtakunnan julistajia (Apt. 16:9). He ovat tehneet tämän henkilökohtaisen ratkaisun voidakseen palvella Jehovaa täysipainoisemmin. Vaikka voi kulua vuosia, ennen kuin he pystyvät puhumaan uutta kieltä sujuvasti, he saavat aikaan paljon hyvää. Heidän kokemuksensa ja hyvät ominaisuutensa vahvistavat ja vakauttavat seurakuntaa. Arvostamme näitä uhrautuvia veljiä ja sisaria!

16. Millä perusteella vanhimmat arvioivat, voiko veli toimia vanhimpana tai avustavana palvelijana?

¹⁶ Vanhimmiston ei tulisi jättää suosittelematta veljeä vanhimmaksi tai avustavaksi palvelijaksi vain siksi, että hän ei vielä puhu seurakunnassa käytettävää kieltä sujuvasti. Vanhimmat arvioivat veljen pätevyyttä vanhimpia ja avustavia palvelijoita koskevien raamatullisten vaatimusten perusteella, eivät sen perusteella, miten hyvin hän osaa seurakunnassa puhuttavaa kieltä (1. Tim. 3:1–10, 12, 13; Tit. 1:5–9).

17. Mitä jotkin ulkomaille muuttavat perheet joutuvat pohtimaan?

¹⁷ Jotkin kristityt perheet ovat muuttaneet ulkomaille saadakseen turvapaikan tai löytääkseen työtä. Kun perheen lapset käyvät koulua uudessa maassa, he saavat ehkä opetusta sen pääkielellä. Myös vanhempien täytyy ehkä opetella maan pääkieltä, jotta he saisivat työtä. Entä jos alueella on seurakunta tai ryhmä, jossa käytetään heidän äidinkieltään? Tulisiko perheen kuulua seurakuntaan, jossa puhutaan maan pääkieltä, vai seurakuntaan, jossa puhutaan heidän äidinkieltään?

18. Miten voimme Galatalaiskirjeen 6:5:n mukaisesti kunnioittaa perheenpään ratkaisua?

¹⁸ Perheenpää ratkaisee, minkäkieliseen seurakuntaan perhe kuuluu. Koska kyseessä on henkilökohtainen asia, hänen on mietittävä, mikä olisi perheen kannalta paras ratkaisu. (Lue Galatalaiskirjeen 6:5.) Muiden tulee kunnioittaa perheenpään ratkaisua. Onpa se mikä tahansa, meidän tulisi hyväksyä se ja toivottaa perhe tervetulleeksi seurakuntaamme (Room. 15:7).

19. Mitä perheenpäiden tulisi pohtia rukoillen?

¹⁹ Jotkin perheet kuuluvat seurakuntaan, jossa käytetään vanhempien äidinkieltä. On kuitenkin mahdollista, että lapset eivät osaa sitä hyvin. Jos seurakunta on alueella, jossa puhutaan maan pääkieltä, lasten voi olla vaikea ymmärtää kokousten ohjelmaa ja edistyä hengellisesti. He käyvät ehkä koulua, jossa opetus tapahtuu maan pääkielellä eikä vanhempien äidinkielellä. Tällaisissa tapauksissa perheenpäiden tulisi pohtia rukoillen, miten he voivat auttaa lapsiaan pääsemään lähemmäksi Jehovaa ja hänen kansaansa. Heidän täytyy joko auttaa lapsia oppimaan heidän äidinkieltään sujuvasti tai harkita muuttamista seurakuntaan, jossa puhutaan kieltä, jota lapset ymmärtävät hyvin. Onpa perheenpään ratkaisu mikä tahansa, hänen valitsemansa seurakunta haluaa varmasti saada hänet ja hänen perheensä tuntemaan, että heitä arvostetaan ja kunnioitetaan.

20. Miten voimme osoittaa kunnioitusta niitä veljiä ja sisaria kohtaan, jotka opettelevat uutta kieltä?

²⁰ Edellä mainituista syistä monissa seurakunnissa on veljiä ja sisaria, jotka näkevät kovasti vaivaa oppiakseen uuden kielen. Heidän voi olla vaikea ilmaista ajatuksiaan. Jos emme takerru heidän puutteelliseen kielitaitoonsa, näemme heidän rakkautensa Jehovaan ja halunsa palvella häntä. Kun huomaamme nämä hienot ominaisuudet, arvostamme ja kunnioitamme syvästi tällaisia veljiä ja sisaria. Emme ajattele kenestäkään heistä: ”En tarvitse sinua”, vaikkei hän puhuisikaan kieltämme sujuvasti.

21–22. Mistä olemme kiitollisia?

²¹ Olemme Jehovalle hyvin kiitollisia siitä, että meillä on paikka hänen seurakunnassaan. Olemmepa miehiä tai naisia, naimattomia tai naimisissa, nuoria tai vanhoja ja puhummepa jotain kieltä hyvin tai emme juuri lainkaan, olemme arvokkaita Jehovalle ja toisillemme (Room. 12:4, 5; Kol. 3:10, 11).

²² Sovella elämääsi kaikkea sitä, mitä olet oppinut ihmisruumista koskevasta Paavalin vertauksesta. Näin löydät ehkä uusia tapoja, joilla voit osoittaa arvostavasi omaa paikkaasi ja toisten paikkaa Jehovan seurakunnassa.