Millaista on aito katumus?

1–2. Mitä eroa oli Ahabilla ja Manassella? Mitä kysymyksiä mietimme?

RAAMATUSSA kerrotaan kahdesta kuninkaasta, joista toinen hallitsi Israelin kymmenen heimon valtakuntaa ja toinen Juudan kahden heimon valtakuntaa. He elivät eri aikoina, mutta heillä oli paljon yhteistä. Molemmat kapinoivat Jehovaa vastaan, ja heillä oli turmeleva vaikutus hänen kansaansa. Molemmat palvoivat epäjumalia ja syyllistyivät murhiin. Yhdessä suhteessa nuo kaksi kuningasta olivat kuitenkin erilaisia. Toinen teki pahaa elämänsä loppuun asti, mutta toinen katui ja sai anteeksi hirvittävät tekonsa. Keitä he olivat?

² Nämä miehet olivat Israelin kuningas Ahab ja Juudan kuningas Manasse. Kun tarkastelemme, miten eri tavalla he toimivat, voimme oppia paljon katumuksesta (Apt. 17:30; Room. 3:23). Mitä on katumus, ja miten se ilmenee? Meidän täytyy saada vastaukset näihin erittäin tärkeisiin kysymyksiin, koska haluamme, että Jehova antaa meille anteeksi, kun teemme syntiä. Siksi tutkimme näiden kahden kuninkaan elämää tarkemmin ja katsomme, mitä voimme oppia heidän esimerkeistään. Sen jälkeen mietimme, mitä Jeesus opetti katumuksesta.

 3. Millainen kuningas Ahab oli?

³ Ahab oli Israelin kymmenen heimon valtakunnan seitsemäs kuningas. Hän meni naimisiin Sidonin kuninkaan tyttären Isebelin kanssa. Sidon oli rikas kaupunki Israelin pohjoispuolella, ja avioliitosta oli Israelille ehkä taloudellista hyötyä. Liitto kuitenkin heikensi entisestään kansan suhdetta Jehovaan. Isebel palvoi Baalia ja sai Ahabinkin tukemaan tuota iljettävää uskontoa, johon kuului temppeliprostituutiota ja jopa lapsiuhreja. Isebel myös tapatti monia Jehovan profeettoja. Yksikään heistä ei ollut turvassa niin kauan kuin hän oli kuningattarena. (1. Kun. 18:13.) Ahab puolestaan ”oli Jehovan silmissä pahempi kuin kaikki edeltäjänsä” (1. Kun. 16:30). Jehova ei sulkenut silmiään Ahabin ja Isebelin toiminnalta, vaan hän oli täysin tietoinen kaikesta, mitä he tekivät. Jehova oli kuitenkin armollinen ja lähetti profeetta Elian varoittamaan hänen kansaansa ja sanomaan, että heidän pitäisi tehdä muutoksia ennen kuin olisi liian myöhäistä. Ahab ja Isebel eivät kuitenkaan halunneet kuunnella.

 4. Minkä tuomion Ahab sai, ja miten hän reagoi?

⁴ Aikanaan Jehovan kärsivällisyys loppui. Hän lähetti Elian julistamaan tuomion Ahabille ja Isebelille: koko heidän sukunsa pyyhkäistäisiin pois. Elian sanoilla oli yllättävä vaikutus Ahabiin, sillä tuo ylimielinen mies ”nöyrtyi”. (1. Kun. 21:19–29.)

5–6. Mistä voidaan päätellä, että Ahab ei katunut vilpittömästi?

⁵ Vaikka Ahab nöyrtyi tuossa tilanteessa, hän ei sen jälkeen tehnyt mitään, mikä olisi osoittanut, että hän katui vilpittömästi. Hän ei hävittänyt valtakunnastaan Baalin palvontaa eikä edistänyt Jehovan palvontaa. Hänen katumaton asenteensa näkyi eräässä toisessakin tilanteessa.

⁶ Jonkin ajan kuluttua Ahab pyysi Juudan kuningasta Josafatia mukaansa taistelemaan syyrialaisia vastaan. Josafat oli hyvä kuningas, ja hän ehdotti, että he kysyisivät neuvoa Jehovan profeetalta. Ahab ei ensin innostunut ajatuksesta vaan sanoi: ”On vielä yksi mies, jonka kautta voimme tiedustella asiaa Jehovalta, mutta minä vihaan häntä, sillä hän ei koskaan profetoi minusta hyvää vaan ainoastaan pahaa.” He kuitenkin kutsuivat paikalle profeetta Mikajan, ja kuten Ahab oli odottanut, profeetta ennusti hänelle pahaa. Tuo jumalaton kuningas ei katunut eikä pyytänyt Jehovalta anteeksi vaan heitti profeetan vankilaan. (1. Kun. 22:7–9, 23, 27.) Vaikka hän onnistui vangitsemaan profeetan, hän ei pystynyt estämään ennustuksen toteutumista. Hän lähti taisteluun ja kuoli siellä (1. Kun. 22:34–38).

 7. Miten Jehova kuvaili Ahabia hänen kuolemansa jälkeen?

⁷ Ahabin kuoleman jälkeen Jehova osoitti, mitä mieltä hän oli tuosta miehestä. Kun hyvä kuningas Josafat palasi turvallisesti kotiinsa, Jehova lähetti profeetta Jeehun nuhtelemaan häntä siitä, että hän oli liittoutunut Ahabin kanssa. Jehovan profeetta sanoi: ”Jumalatontako sinun pitää auttaa? Jehovaa vihaaviako sinun pitää rakastaa?” (2. Aik. 19:1, 2.) Jos Ahab olisi katunut vilpittömästi, profeetta ei varmastikaan olisi kuvaillut häntä jumalattomaksi mieheksi, joka vihasi Jehovaa. Ahab oli kyllä ollut jonkin verran pahoillaan, mutta hän ei selvästikään tuntenut aitoa katumusta.

 8. Mitä Ahabin esimerkki opettaa katumuksesta?

⁸ Mitä voimme oppia Ahabin esimerkistä? Kun Elia ilmoitti, että hänen sukuaan kohtaisi onnettomuus, hän ensin nöyrtyi. Se oli hyvä alku. Myöhemmin hän ei kuitenkaan millään tavalla osoittanut, että hän katui sydämestään. Katumus ei siis ole vain sitä, että tuntee jonkin aikaa mielipahaa. Katsotaan toisen esimerkin avulla, millaista on aito katumus.

 9. Millainen kuningas Manasse oli?

⁹ Noin kaksisataa vuotta myöhemmin Juudan kuninkaaksi tuli Manasse. Hän oli ehkä vielä pahempi kuin Ahab. Hänestä kerrotaan: ”Hän teki paljon sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä, ja loukkasi häntä.” (2. Aik. 33:1–9.) Manasse pystytti alttareita pakanajumalille ja asetti Jehovan pyhään temppeliin veistetyn kuvan, pyhän paalun, joka oli todennäköisesti hedelmällisyyden jumalattaren symboli. Hän harjoitti taikuutta, ennustelua ja noituutta. Hän myös ”vuodatti valtavasti viatonta verta” murhaamalla kylmästi paljon ihmisiä. Hän jopa ”poltti omat poikansa tulessa” uhriksi väärille jumalille. (2. Kun. 21:6, 7, 10, 11, 16.)

10. Miten Jehova rankaisi Manassea, ja miten tämä reagoi?

¹⁰ Ahabin tavoin Manasse kieltäytyi itsepäisesti kuuntelemasta varoituksia, joita Jehova esitti hänelle profeettojensa välityksellä. ”Lopulta Jehova lähetti Assyrian kuninkaan armeijan päälliköt heidän [Juudan] kimppuunsa. He vangitsivat Manassen koukuilla, panivat hänet kaksiin kuparikahleisiin ja veivät hänet Babyloniin.” Ollessaan vankina vieraassa maassa Manasse ilmeisesti pysähtyi miettimään tekojaan. Hän ”nöyrtyi syvästi esi-isiensä Jumalan edessä”. Eikä siinä kaikki. ”Hän etsi Jumalansa Jehovan suosiota” ja ”rukoili Jumalaa jatkuvasti”. Tuo paha mies oli muuttumassa. Hän alkoi pitää Jehovaa omana ”Jumalanaan” ja rukoili häntä hellittämättä. (2. Aik. 33:10–13.)

11. Miten Manasse osoitti 2. Aikakirjan 33:15, 16:n mukaan, että hänen katumuksensa oli aitoa?

¹¹ Aikanaan Jehova vastasi Manassen rukouksiin. Hän näki niistä, että tuon miehen sydän oli muuttunut. Manassen pyyntö kosketti häntä, ja hän palautti hänelle kuninkuuden. Manasse tarttui tilaisuuteen ja teki parhaansa todistaakseen, kuinka syvästi hän katui. Hän teki jotain, mitä Ahab ei ollut tehnyt. Hän muutti toimintaansa. Hän ryhtyi toimiin väärää palvontaa vastaan ja edisti tosi palvontaa. (Lue 2. Aikakirjan 33:15, 16.) Se vaati rohkeutta ja uskoa, koska Manasse oli vuosikymmenien ajan näyttänyt huonoa esimerkkiä sukulaisilleen, ylimyksilleen ja kansalleen. Nyt viimeisinä elinvuosinaan hän yritti kuitenkin korjata osan aiheuttamastaan vahingosta. Hänellä oli todennäköisesti hyvä vaikutus pieneen pojanpoikaansa Josiaan, josta myöhemmin tuli erittäin hyvä kuningas (2. Kun. 22:1, 2).

12. Mitä Manassen esimerkki opettaa katumuksesta?

¹² Mitä voimme oppia Manassen esimerkistä? Hän nöyrtyi mutta teki muutakin. Hän rukoili Jumalaa ja anoi armoa. Hän muutti käyttäytymistään. Hän näki kovasti vaivaa korjatakseen aiheuttamansa vahingon ja yritti parhaansa mukaan palvoa Jehovaa ja auttaa toisiakin palvomaan häntä. Manassen esimerkki antaa toivoa niille, jotka ovat tehneet todella pahoja asioita. Se osoittaa kiistattomasti, että Jehova on ”hyvä ja valmis antamaan anteeksi” (Ps. 86:5). Jos ihminen katuu vilpittömästi, hän voi saada tekonsa anteeksi.

13. Mitä tärkeää opimme katumuksesta? Havainnollista.

¹³ Manassen katumukseen ei sisältynyt pelkästään se, että hän oli pahoillaan syntiensä vuoksi. Tämä opettaa meille jotain tärkeää katumuksesta. Kuvitellaanpa, että menet leipomoon ostamaan kakkua mutta kakun sijasta myyjä antaa sinulle kananmunan. Olisitko tyytyväinen? Et tietenkään. Asiaa ei varmasti auttaisi, vaikka myyjä selittäisi, että kananmuna on tärkeä ainesosa kakussa. Samaan tapaan Jehova odottaa synnintekijältä aitoa katumusta. On hyvä, jos hän on pahoillaan syntinsä vuoksi. Tuo tunne on tärkeä osa katumusta, mutta se ei yksinään riitä. Eräs Jeesuksen koskettava vertaus osoittaa, mitä muuta tarvitaan.

14. Miten Jeesuksen vertauksen tuhlaajapojan katumus alkoi näkyä?

¹⁴ Jeesus kertoi Luukkaan 15:11–32:ssa liikuttavan tarinan tuhlaajapojasta. Nuori mies kapinoi isäänsä vastaan, muutti pois kotoa ja matkusti ”kaukaiseen maahan”. Siellä hän vietti moraalitonta, paheellista elämää. Mutta kun vaikeat ajat koittivat, hän pysähtyi miettimään ratkaisujaan ja tajusi, miten hyvin asiat olivat olleet isän luona. Jeesus sanoi, että nuori mies ”tuli järkiinsä”. Hän päätti palata kotiin ja pyytää isältä anteeksi. Tuo hetki, jolloin hän tajusi, kuinka pitkälle hän oli mennyt, oli tärkeä. Mutta riittikö se? Ei. Hänen täytyi tehdä jotain.

15. Miten Jeesuksen vertauksen tuhlaajapoika osoitti katuvansa vilpittömästi?

¹⁵ Tuhlaajapojan käytöksestä näkyi, että hän katui vilpittömästi tekojaan. Hän teki pitkän matkan päästäkseen takaisin kotiin. Nähdessään isänsä hän sanoi: ”Isä, olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan sinun pojaksesi.” (Luuk. 15:21.) Nuoren miehen sydämestä lähtevä tunnustus osoitti, että hän halusi korjata suhteensa Jehovaan. Hän myös ymmärsi, että oli loukannut isäänsä. Hän oli halukas näkemään vaivaa saadakseen taas hyvät välit isäänsä ja oli valmis tyytymään isänsä talossa jopa palkkalaisen asemaan (Luuk. 15:19). Tämä vertaus ei ole vain kaunis kertomus. Siitä voidaan oppia tärkeitä periaatteita, joiden avulla vanhimmat voivat arvioida, katuuko kristitty vakavaa väärintekoaan.

16. Miksi vanhinten voi olla vaikeaa arvioida, katuuko joku vilpittömästi?

¹⁶ Vanhinten ei ole helppoa päätellä, katuuko vakavaa syntiä tehnyt ihminen vilpittömästi. He eivät pysty näkemään sydämeen, joten heidän täytyy päätellä ulkoisten merkkien perusteella, onko hänen suhtautumisensa omaan syntiinsä muuttunut täysin. Joissain tapauksissa ihminen on voinut tehdä niin törkeää syntiä, että asiaa käsittelevät vanhimmat eivät ehkä vakuutu katumuksen aitoudesta.

17. a) Mikä esimerkki osoittaa, että pelkkä pahoillaan oleminen ei välttämättä osoita riittävästi katumuksen aitoutta? b) Miten aito katumus näkyy 2. Korinttilaiskirjeen 7:11:n mukaan?

¹⁷ Otetaan tästä esimerkki. Veli syyllistyy aviorikokseen monta kertaa useiden vuosien aikana. Hän ei pyydä apua vaan salaa moraalittoman käytöksensä vaimoltaan, ystäviltään ja vanhimmilta. Lopulta asia tulee ilmi. Kun hänelle esitetään todisteet aviorikoksesta, hän myöntää asian ja näyttää jopa olevan hyvin pahoillaan. Riittääkö se? Asiaa käsittelevät vanhimmat kaipaavat varmasti jotain muutakin. Miehen arvostelukyky ei vain hetkellisesti pettänyt, vaan hän teki vakavaa syntiä vuosien ajan. Hän ei tunnustanut asiaa vapaaehtoisesti, vaan hän paljastui. Siksi vanhimmat tarvitsevat todisteita siitä, että hänen ajattelunsa, tunteensa ja käytöksensä ovat todella muuttuneet. (Lue 2. Korinttilaiskirjeen 7:11.) Muutosten tekemiseen voi mennä mieheltä paljon aikaa. Hyvin todennäköisesti hänet poistettaisiin kristillisestä seurakunnasta, kunnes hänen katumuksestaan saadaan todisteita. (1. Kor. 5:11–13; 6:9, 10.)

18. Miten erotettu voi osoittaa, että hän katuu vilpittömästi? Mitä hyvää siitä seuraa?

¹⁸ Erotettu osoittaa katuvansa vilpittömästi, kun hän käy kokouksissa säännöllisesti ja vanhinten neuvojen mukaisesti ottaa tavakseen rukoilla ja tutkia Raamattua. Hän myös välttää tarkoin tilanteita, joissa hän voisi tuntea kiusausta toimia väärin uudelleen. Jos hän tekee kaikkensa korjatakseen suhteensa Jehovaan, hän voi olla varma, että Jehova antaa hänelle anteeksi ja vanhimmat auttavat häntä palaamaan seurakuntaan. Vanhimmat luonnollisesti ymmärtävät, että jokainen tapaus on erilainen, ja siksi he arvioivat kunkin väärintekijän katumusta erikseen eivätkä esitä hänelle kohtuuttomia vaatimuksia.

19. Mitä aitoon katumukseen sisältyy? (Hesekiel 33:14–16.)

¹⁹ Kuten olemme nähneet, aito katumus ei ole vain sitä, että sanoo olevansa pahoillaan väärästä toimintatavastaan. Mielessä ja sydämessä täytyy tapahtua todellinen muutos, joka johtaa tekoihin. Tähän sisältyy se, että lakkaa toimimasta väärin ja alkaa jälleen elää Jehovan normien mukaan. (Lue Hesekielin 33:14–16.) Kaikkein tärkeintä on se, että väärintekijä korjaa vahingoittuneen suhteensa Jehovaan.

20–21. Miten voimme auttaa ystävää, joka on tehnyt vakavan synnin?

²⁰ Jeesus osoitti, mikä oli tärkeä osa hänen palvelustaan, kun hän sanoi: ”En ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä, jotta he katuisivat.” (Luuk. 5:32.) Mekin toivomme, että väärintekijät katuisivat. Mitä meidän pitäisi tehdä, jos kuulemme, että läheinen ystävämme on tehnyt vakavan synnin?

²¹ Jos salaamme ystävämme synnin, siitä on hänelle vain vahinkoa. Salaaminen ei edes onnistuisi, koska Jehova näkee kaiken. (Sananl. 5:21, 22; 28:13.) Muistuta ystävääsi siitä, että vanhimmat haluavat auttaa. Jos hän ei suostu puhumaan heille tapahtuneesta, sinun tulisi kertoa asiasta heille ja osoittaa näin, että todella haluat auttaa ystävääsi. Hänen suhteensa Jehovaan on vaarassa!

22. Mitä seuraavassa kirjoituksessa käsitellään?

²² Entä jos joku on tehnyt niin vakavaa syntiä ja jatkanut sitä niin kauan, että vanhinten täytyy erottaa hänet seurakunnasta? Onko erottaminen merkki siitä, että vanhimmat ovat armottomia? Seuraavassa kirjoituksessa katsomme tarkemmin, miten armollisesti Jehova oikaisee väärintekijöitä ja miten voimme jäljitellä häntä.