Öljypulmat järkyttävät maailmantaloutta
TÄMÄN vuoden alkupuolella arabit lopettivat joitakin länsimaita koskevan öljysaartonsa, ja öljy alkoi virrata Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä suurin piirtein entiseen tapaan. Monet ihmiset huokasivat helpotuksesta. He toivoivat sen merkitsevän öljypulan loppua.
Vaikka öljyntuotannon supistukset loppuivatkin, se ei merkinnyt öljypulmien loppua. Öljyyn liittyy ongelmia, jotka saattavat olla jopa pahempia kuin koetut öljypulat. Itse asiassa sellaisten pulmien tähden maailmantalous on melkein yhdessä yössä joutunut valtavaan kuohuntaan.
Taloudelliset pulmat juontuvat siitä, mitä öljyn hinnalle on tapahtunut erityisesti vuoden 1973 lokakuussa arabien ja Israelin välillä käydystä sodasta lähtien. Tuo hinta on viime aikojen kuluessa nelinkertaistunut. Lähi- ja Keski-idän sekä Pohjois-Afrikan öljyntuottajamaat nostivat ensimmäisinä hintojaan jyrkästi. Niiden esimerkkiä seurasivat toiset huomattavat öljyntuottajamaat kuten Indonesia Nigeria ja Venezuela.
Mitä seurauksia öljyn hinnan nostamisesta on maailmalle, jonka talous on perustunut halpaan öljyyn? Ovatko seuraukset todella katastrofaaliset joillekin kansoille, kuten monet asiantuntijat sanovat? Entä onko tämä kaikki öljy-yhtiöitten salajuoni tulojen lisäämiseksi?
Salaliittoko?
On monia ihmisiä, jotka uskovat öljypulan ja hintojen kohoamisen kuuluvan osana öljy-yhtiöitten salaliittoon. Business Week -lehden mielipidetiedustelusta kävi ilmi, että yhdysvaltalaisten asenne oli muuttunut sangen epäluuloiseksi. Sen mukaan
”62 % uskoo öljy-yhtiöitten pidätelleen öljyn pääsyä markkinoille hintojen nostamiseksi
”68 % ei ole tyytyväinen teollisuuden ponnisteluihin öljypulan helpottamiseksi
”55 % ei nykyään usko, että kriisi on todella pitkäaikainen ongelma”.
Yksi syy epäluuloisuuteen oli se, että öljy-yhtiöt ilmoittivat saaneensa vuonna 1973 ja vuoden 1974 alussa valtavia voittoja, jotka olivat paljon suurempia kuin vuonna 1972. Tämä tapahtui aikana, jolloin öljypula jatkuvasti paheni, nimenomaan arabien julistaman saarron jälkeen. Monet ihmiset pohtivat: jos pula oli niin paha kuin ilmoitettiin, niin mistä valtavat voitot sitten johtuivat?
Öljy-yhtiöt vastasivat, että niiden voitot näyttivät prosentuaalisesti niin suurilta vuonna 1973 ja vuoden 1974 alussa, koska vuoden 1972 voitot olivat epätavallisen vähäiset. Ne väittivät myös, että niiden voitot eivät olleet niiden sijoituksiin verrattuna suhteellisesti suurempia kuin monilla muiden alojen yhtiöilläkään.
Olipa näissä väitteissä ja vastaväitteissä perää tai ei, tosiasia on, että öljypulan ja tappioitten aikana öljy-yhtiöt keräsivät suuria omaisuuksia. Mutta mitä muuta saattoi odottaakaan? Useimmissa maissa yhtiöt eivät harjoita liiketoimintaa pelkästään yleisön miellyttämiseksi. Ne harjoittavat liiketointa rahan hankkimiseksi, ja useimmat hallitukset sallivat sen.
Voiton saaminen on huomattavin vaikutin niiden mielessä, jotka johtavat liikeyrityksiä sellaisissa yhteiskunnissa. Eräs johtava toimihenkilö sanoikin New York Times -lehden pääkirjoituksen mukaan toimittaja Leonard Silkille:
”Kun yritystä johtava kokenut poliitikko pitää julkisia puheita, hänen on puhuttava yhteiskunnallisesta vastuuntunnosta ja pitkän aikavälin voiton maksimoinnista, mutta totuus . . . on, että hän on lyhyen aikavälin voiton maksimoija.”
Tämä liikemies tarkoitti siis, että yhtiön johtavat toimihenkilöt työskentelevät yhtiönsä etujen hyväksi. He haluavat tuottaa suurimman mahdollisen voiton lyhimmässä mahdollisessa ajassa. Sitä varten heidät on palkattu yritykseen. Pääkirjoituksessa todettiin lisäksi:
”Kun hyväksyy tämän elämän yksinkertaisen tosiasian, säästyy paljolti moraaliselta vihastukselta ja hämmästykseltä – hämmästykseltä sen suhteen, että vaikka öljy-yhtiöt ovat vuosikausia saaneet huomattavia verohelpotuksia ja öljyn tuontikiintiöitä öljypulan välttämiseksi kotimaassa, kuten väitetään, maassamme on kauhistuttava öljypula.”
Ei pitäisi todellakaan olla hämmästyksen aihe, että sellaisissa yhteiskunnissa öljy- ja muut yhtiöt tekevät, mitä ne pitävät parhaimpana itselleen. Se, että miljoonat tavalliset ihmiset joutuvat kokemaan epämukavuutta ja kärsimään, kuuluu osana järjestelmään. Se, että ongelma voi aiheuttaa murhetta niin monille ja kuitenkin samanaikaisesti olla erittäin tuottoisa toisille, osoittaa selvästi, että epäoikeudenmukaisuudet kuuluvat olennaisena osana järjestelmän rakenteeseen.
Mistä pula johtuu?
Yhdysvalloissa oli ollut kuitenkin pulaa öljytuotteista jo ennen arabien öljysaartoa. Mistä se johtui? Öljy-yhtiöitähän suosittiin verotuksessa, ja tuontiöljyn aiheuttama kilpailu oli vähäistä. Eikö näiden tekijöitten olisi pitänyt olla yllykkeenä suurempaan tuotantoon, niin että pula olisi vältetty?
Öljy-yhtiöt vastaavat, että hallitus piti Yhdysvalloissa tuotetun öljyn hinnan liian alhaisena. Öljy-yhtiöt väittävät, että ne eivät tämän tähden saaneet tarvittavaa voittoa poratakseen riittävästi uusia lähteitä tuotannon lisäämiseksi. Niinpä ajan mittaan maassa tuotettiin paljon vähemmän öljyä kuin sitä kulutettiin. Loput, noin kolmannes tarpeesta, tuotiin ulkomailta. Hallitus valvoi kuitenkin myös tuonnin määrää aiheettoman kilpailun välttämiseksi.
Näiden syitten tähden öljy-yhtiöt eivät väittämänsä mukaan olleet varmoja, saavatko ne kaiken tarvitsemansa raakaöljyn Yhdysvalloista. Niinpä ne eivät vuosikausiin rakentaneet yhtään uutta jalostamoa raakaöljyn jalostamiseksi bensiiniksi, polttoöljyksi ja muiksi öljytuotteiksi.
Sen sijaan öljy-yhtiöt käyttivät suuren osan voitoistaan Yhdysvaltain ulkopuolella, missä ne saivat sijoituksilleen suuremman koron ja missä raakaöljyn saanti oli varmempaa, kuten ajateltiin. Kysyntää oli riittävästi, koska öljytuotteitten käyttö oli viime vuosina suuresti lisääntynyt Euroopassa ja Japanissa.
Niinpä Yhdysvaltain kotimainen tuotanto ja tuontiöljy eivät kokonaan täyttäneet Yhdysvaltain sisäpuolella kasvanutta kysyntää. Sen tähden polttoöljystä ja bensiinistä oli pulaa jo ennen arabien öljysaartoa. Vuoden 1973 lopun öljysaarto pelkästään pahensi ennestään hankalaa tilannetta.
Saarron lopettaminen vuonna 1974 helpotti pahinta pulaa väliaikaisesti. Mutta se ei todellisuudessa ratkaissut öljyn tarjonnan pulmaa, koska Yhdysvallat ja monet muut maat käyttävät paljon enemmän öljyä kuin ne tuottavat. Lisäksi noiden maiden öljyn kysyntä jatkuvasti kasvaa. Tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa suurin osa tästä lisääntyneestä kysynnästä on täytettävä tuonnilla Lähi- ja Keski-idästä sekä Afrikasta, missä sijaitsee noin 80 prosenttia ei-kommunistisen maailman tunnetuista öljyvaroista.
Amerikan öljyinstituutin tutkimusosaston johtaja tri Wilson M. Laird sanoo: ”Ei tarvita paljon matemaattista kykyä sen tajuamiseksi, että meidän on pakko tuoda maahan valtavia määriä öljyä, kunnes voimme joko tuottaa enemmän omaa öljyä ja luonnonkaasua tai kehittää vaihtoehtoisia energianlähteitä.” Vaihtoehtoiset lähteet ovat kuitenkin vielä vuosien päässä ja maksavat omaisuuksia.
Mutta vaikka kysyntä kasvaa nopeammin kuin monet viranomaiset ovat aavistaneet, ei ole lainkaan varmaa, että tarjonta kasvaa kyllin nopeasti. Öljyn asiantuntija Walter J. Levy kirjoittaa Business Week -lehdessä: ”Öljyntuottajamaat haluavat käyttää omistamansa öljyvarat kehittääkseen tulevaisuuden teollisuudelle ja taloudelle perustan, joka on riippumaton hupenevista öljyvaroista. Miten paljon tahansa [öljy]varoja onkin, ne ovat rajalliset.”
Niinpä 130000-jäseninen Yhdysvaltain tieteidenedistämisliitto varoittaa, että energiapulmat ovat ’vakavia ja pitkäaikaisia’.
Toinen huolenaihe
Vaikka öljyn riittävä saanti on melkoinen huolenaihe erityisesti teollisuusmaissa, niin on olemassa toinenkin huolta aiheuttava pulma. Se on hinta, joka niiden täytyy maksaa öljytuotteista.
Öljyn hinta nelinkertaistui maailmanmarkkinoilla, mitä seurasi kaikkien öljypohjaisten tuotteitten hintojen nousu. Vaikka hinnat saattavat vaihdella ja jopa laskea toisinaan, niin ei ole toivoakaan siitä, että ne palaisivat menneitten vuosien sangen alhaiselle tasolle. Sen merkitystä kuvaili eräs öljytutkimuksia suorittava insinööri joka sanoi: ”Halpaan energiaan ei ole paluuta. Tilanne on hyväksyttävä sellaisena kuin se on.” Taloustieteilijä Paul A. Samuelson varoitti: ”Bensiinistä nykyään maksamamme hinnat saattavat vaikuttaa korkeilta, mutta ne eivät ole vielä lainkaan öljyn maailmanhinnan tason mukaisia.” Monissa maissa bensiinin hinnat ovat jo kohonneet jyrkästi viime vuodesta lähtien.
Yleinen käsitys kuitenkin on, että halvan energian aika on päättynyt. Harper’s-aikakauslehti kertoo:
”Historioitsijat saattavat pitää vuotta 1973 vuotena, joka erottaa kaksi aikakautta toisistaan. Edessämme olevien muutosten luonnetta kuvasti Iranin šaahin viime joulukuussa antama ilmoitus, että hänen maansa öljyn hinta olisi siitä pitäen 11,87 dollaria barrelilta . . .
”Šaahi esitti ilmoituksensa yhteydessä teollisuusmaille suoran varoituksen, että halvan ja runsaan energian ’juhlat’ olivat ohi. Tästä pitäen lähde, josta koko sivistyksemme riippuu, olisi niukka [ja kallis].”
Muuttunut maailmantalous
Öljyn hintojen kohoaminen on järkyttänyt öljyä tarvitsevia maita. Monet pitävät sitä öljypulaa suurempana ongelmana. The Wall Street Journal -lehti huomautti:
”Suurin pulma ei kuitenkaan ole pula vaan öljyn ja öljypohjaisten tuotteitten hintojen huima kohoaminen. Sellaiset hinnannousut tulevat rasittamaan kaikkia kuluttajamaita – ja eniten tietenkin niitä, joiden talous on heikko.”
Öljyä tuoville maille koituneet lisäkustannukset ovat todella päätä huimaavia. Valtavan monikansallisen Exxon-öljy-yhtiön virkailija Gerald A. Pollack sanoo Foreign Affairs -lehdessä, että Euroopan, Yhdysvaltain ja Japanin ”öljyntuonti saattaa tänä vuonna maksaa lähes 50 miljardia dollaria (190 miljardia markkaa) enemmän kuin vuonna 1973”. Hän toteaa, että vuoteen 1985 mennessä nuo maat joutuisivat maksamaan lähes 150 miljardia dollaria (570 miljardia markkaa) enemmän kuin vuonna 1973.
Hintojen nostamisen ansiosta öljyntuottajamaat saavat huomattavasti enemmän tuloja kuin aikaisemmin. Niiden öljystä saamat lisätulot saattavat olla 50–60 miljardia dollaria (190–230 miljardia markkaa) pelkästään vuonna 1974; joidenkuiden mielestä summa on suurempi. Exxonin virkailija Pollack on sitä mieltä, että näiden maiden tulojen ylijäämä saattaa kasvaa vuoteen 1980 mennessä 500 miljardiin dollariin (1900 miljardiin markkaan). Hän lisää: ”Tällaiset valtavat määrät tuntuisivat riittäviltä viemään pohjan miltä tahansa rahajärjestelmältä.”
Tämän tähden eräs talouselämän asiantuntija kutsui öljyn hinnannousua ”toisen maailmansodan jälkeisen ajan talouselämän syvävaikutteisimmaksi tapahtumaksi”. Saksan liittotasavallan liittokansleri Helmut Schmidt sanoi: ”Ryhtyivätpä teollisuusmaat mihin toimiin tahansa poistaakseen maksutaseen tämänhetkiset vajaukset, perusongelma pysyy ratkaisemattomana. Tulorakenteen muutokset on pantu käyntiin valtavassa mitassa.”
Öljyn hinnankorotukset uhkaavat köyhien maitten koko olemassaoloa. Yhdistyneitten Kansakuntien tilastotieteilijät arvioivat, että köyhienkin maiden täytyy maksaa vuonna 1974 noin 14 miljardia dollaria (53 miljardia markkaa) enemmän käyttämästään öljystä. Tuo lisäsumma on hankittava muitten välttämättömyyksien, kuten maatalouskoneitten, ravinnon, lannoitteiden ja kulutustavaroitten, kustannuksella.
Onko – maailman johtajilla ratkaisu suunnattomiin ongelmiin, jotka hintojen, erityisesti öljytuotteiden hintojen, nopea kohoaminen on aiheuttanut? Liittokansleri Schmidt sanoi:
”Olisi tietysti väärin ajatella, että öljyn hintojen räjähdysmäinen nousu olisi ainoa epävakaisuuden syy. Mutta öljyn hintojen suunnaton nousu on paljastanut selvästi maailman kansain taloudellisten suhteitten monimutkaisen järjestelmän todellisen heikkouden niiden maksutaseen rakenteesta niiden kauppapolitiikkaan asti. . . .
”Öljy on järkyttänyt maailman nykyisen talousjärjestelmän perustuksia. . . . öljy saattaa järkyttää maailmantalouden monimutkaista rakennetta.”
Kirjailija William Ophuls käsittelee Harper’s-aikakauslehdessä hallitusten kyvyttömyyttä kohdata nämä uudet kehitysvaiheet ja sanoo: ”Esi-isiltä perimämme poliittinen järjestelmä on kuolemaisillaan. Olemme tulleet tragedian viimeiseen näytökseen.”
On tulossa yhä ilmeisemmäksi, että maan päällä nykyään vallitseva asiainjärjestelmä ei kykene käsittelemään ihmiskunnan ongelmia. Tarvitaan kokonaan uusi järjestelmä, sellainen, jota eivät revi ahne kaupallisuus ja jakava kansallismielisyys. Kuka voi tuottaa sellaisen uuden järjestyksen? Eivät varmasti ketkään ihmisjohtajat, sillä he ovat yrittäneet, ja heidän epäonnistumisensa on ilmeinen kaikille.
Vain ihmisen ja tämän maapallon Luoja voi rakentaa sellaisen uuden järjestyksen ihmiskunnalle. Jumalan henkeytetty sana, Pyhä Raamattu, kertoo ennalta sellaisen uuden järjestelyn ja kutsuu sitä ”uusiksi taivaiksi ja uudeksi maaksi, joissa vanhurskaus asuu”. (2. Piet. 3:13) ”Uudet taivaat” merkitsevät uutta hallitusta koko maapallolle, hallitusta, joka toimii taivaasta Jumalan ohjauksessa ja hänen koetellun ja luotettavan Toimeenpanovirkailijansa, Kristuksen Jeesuksen, käsissä. ”Uusi maa” merkitsee uutta ihmisyhteiskuntaa.
Taivaallinen Jumalan valtakunta saattaa voimaan uuden järjestelmän maan runsaitten luonnonvarojen valvomiseksi ja jakamiseksi. Se ei toimi joidenkuiden etujen hyväksi toisten kustannuksella, sillä ”kun sinun [Jumalan] tuomiosi kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta”. (Jes. 26:9) Sellainen uusi järjestys ei ole myöskään kaukana tulevaisuudessa, sillä Raamatun ennustukset osoittavat selvästi, että maan asioita nykyään hoitava turmeltunut asiainjärjestelmä on lähellä loppuaan. – 2. Tim. 3:1–5.