Miten kaikki ihmiset ovat alkuisin yhdestä ihmisestä

PUHUESSAAN ryhmälle filosofeja muinaisessa Ateenassa apostoli Paavali selitti: ”[Jumala] teki yhdestä ihmisestä jokaisen ihmisten muodostaman kansan, niin että he asuvat koko maan pinnalla.” (Apt. 17:26) Se on sopusoinnussa 1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksen kanssa, joka kertoo meille, että Jumala loi suoranaisesti Aadamin ja Eevan ja että heitä käskettiin ’lisääntymään ja täyttämään maa’. (1. Moos. 1:28; 2:7, 20–22) Eevasta oli tuleva ”kaiken elävän äiti”. (1. Moos. 3:20) Ajatellessamme maan päällä eläviä miljardeja ihmisiä ja heidän silmiinpistäviä ulkonäön ja persoonallisuuden eroavuuksiaan me saatamme sanoa: ’Miten se voisi olla totta?’

Me näemme kaikkialla maapallolla ylenpalttisesti kasvi- ja eläinlajeja. Lajeilla me tarkoitamme luotuja lajeja, emmekä niitä, joita yleensä sanotaan muunnoksiksi. Nimitystä ”spesies”, joka tarkoittaa pohjimmiltaan lajia, käytetään toisinaan väljästi puhuttaessa muunnoksista. Mutta luodut lajit – esimerkiksi kissat, koirat ja hevoset – eivät ole sukua toisilleen. On olemassa muureja, jotka estävät niiden risteytymisen tai tarkemmin sanottuna estävät niiden sukusoluja yhdistymästä ja toimimasta uuden lajin tuottamiseksi. Se on sen Jumalan luomisaikaan vakiinnuttaman lain mukaista, että kaiken täytyy lisääntyä ”lajinsa mukaan”. (1. Moos. 1:11, 12, 21, 25) Raamatunkirjoittaja Jaakob esitti eräässä kuvauksessa tämän periaatteen hyvin yksinkertaisesti kysymällä: ”Ei kai viikunapuu voi tuottaa oliiveja tai viiniköynnös viikunoita?” – Jaak. 3:12.

Kunkin lajin puitteissa tapahtuu kuitenkin runsasta muuntelua. On kaiken värisiä ja kokoisia koiria ja kissoja, ja on esimerkiksi sellainen kukka kuin begonia, josta on niin paljon muita kukkia muistuttavia muunnoksia, että joissakin maissa sitä sanotaan ”matkijalintukukaksi”. Orkideasta on olemassa nelisentuhatta muunnosta. Näitä muunnoksia on syntynyt ajan kuluessa, koska kasveista ja kotieläimistä on mahdollista saada lähes rajaton määrä yhdistelmiä ja ihminen on tuottanut niistä monia huolellisen valinnan ja risteyttämisen avulla. Nämä ihmisen myötävaikutuksella aikaansaadut tyypit eivät yleensä voisi jatkaa elämäänsä, ellei niitä ylläpidetä erityisolosuhteissa tai kasvihuoneessa tai laboratoriossa. Mikään näistä muunnoksista ei ole toista lajia; se ei toisin sanoen eroa kantamuodosta niin paljon, että sen sukusolut eivät voisi yhtyä saman lajin muiden muunnosten sukusoluihin ja tuottaa jälkeläisiä. Mutta eläinmuunnosten kokoerot voivat toisinaan estää luonnollisen pariutumisen ja johtaa myös siihen, että jälkeläisen saattaminen lopulliseen synnytyshetkeen ja sen synnyttäminen voivat vaikeutua. Joka tapauksessa tällaiset muunnokset ovat geneettisesti samaa lajia.

Karjan kasvattaminen tarjoaa esimerkin jalostuksen mahdollisuuksista ja rajoituksista. Pyrittäessä lisäämään lauman maidontuotantoa hyvätuottoisia lehmiä risteytetään tuottoisaa kantaa olevan sonnin kanssa, joka on usein samasta laumasta. Tuotto kohoaa vähitellen sukupolvien myötä. Mutta lopulta ilmaantuu esimerkiksi sellaista vakavaa heikkoutta, että lehmät alkavat synnyttää vasikoitaan ennenaikaisesti. Jalostuksen raja on saavutettu.

Perintötekijät

Millä perusteella kunkin lajin puitteissa voi ilmaantua niin suurta vaihtelua? 1800-luvulla elänyt itävaltalainen munkki, Gregor Mendel, oli ensimmäisiä tutkijoita, jotka antoivat osittaisen vastauksen. Biologia kiehtoi häntä. Hän havaitsi kokeellisesti, että kasvien ja eläinten geneettiseen koostumukseen kuului tekijöitä, jotka siirsivät tiettyjä piirteitä vanhemmilta jälkeläisille. Jotkut piirteet muodostuvat melko yksinkertaisesti vain muutamista perintötekijöistä. Toiset piirteet vaativat monien tekijöiden keskinäistä vaikutusta. Mutta tietyt piirteet ilmaantuvat jälkeläistöön säännöllisinä kiinteinä lukusuhteina matemaattisen täsmällisellä todennäköisyydellä.

Toisten miesten ja naisten suorittamissa lisätutkimuksissa paljastui, että jokaisessa eläinten ja kasvien solussa on tuhansien mutkikkaiden osien ohella solun toimintoja hallitseva tuma. Yksilön jokaisessa solussa oleva tuma sisältää kromosomeiksi kutsuttuja pieniä kokonaisuuksia. Näistä kromosomeista on puolet peräisin kummaltakin vanhemmalta. Siksi yksilö on perinyt tärkeimmät tuntomerkkinsä eli piirteensä esivanhemmiltaan.

Ollaksemme täsmällisempiä kromosomeja voidaan verrata kapeisiin rihmoihin tai ”helminauhoihin”, jotka sisältävät DNA:ta (deoksiribonukleiinihappoa), jossa sijaitsevat ”helmiin” verrattavat geenit. Geenit ovat kemiallisia yhdisteitä, jotka ohjaavat eli ”laukaisevat” solun rakentamaan tiettyjä piirteitä. Ne ovat perinnöllisten piirteiden kantajia ja siirtäjiä. Yksi geeni tai yhdessä toimivien geenien ryhmä voi valvoa silmien väriä tai ihon rakennetta tai jonkin ruoansulatusnesteen valmistusta jne.

Mendel ei tiennyt kaikkea tätä, mutta hän tuli kokeittensa avulla siihen johtopäätökseen, että kaikki perityt ominaisuudet johtuvat kaikkien elollisten soluissa olevista ”perintötekijöistä” eli ”perustekijöistä” (joita sanotaan nykyään ”geeneiksi”). Hän havaitsi perinnöllisyyden noudattavan täsmällistä sääntöä.

Perinnöllisyyttä hallitsevat matemaattiset lait

Mendel havaitsi, että jotkin ominaisuudet näyttivät johtuvan vain yhdestä kummaltakin vanhemmalta peritystä tekijästä eli geenistä. Esimerkiksi kun risteytettiin valko- ja punakukkaista ihmekukkaa, syntyi uusi sukupolvi, jonka kaikki kukat olivat vaaleanpunaisia. Sen jälkeen risteyttämällä tämä vaaleanpunainen sukupolvi keskenään saatiin aikaan kolmas polvi, jonka kukista oli puolet vaaleanpunaisia, neljäsosa punaisia ja neljäsosa valkoisia.

Jotkin kasvien ja eläinten piirteet ovat ”dominoivia” eli vallitsevia. Toisin sanoen jos toisella vanhemmista on jälkeläistölle tietyn piirteen aiheuttava perintötekijä eli geeni, se vallitsee eli peittää toiselta vanhemmalta tulleen perintötekijän eli geenin. Väistyvää geeniä sanotaan ”resessiiviseksi” eli peittyväksi geeniksi. Esimerkiksi ihmisen jokaisessa solussa on kaksi tukanvärin perintötekijää eli geeniä. (Se ei ole aivan näin yksinkertaista, mutta näin periaatetta voidaan valaista ymmärrettävästi.) Tummatukkaisuuden geeni on vallitseva, vaaleatukkaisuuden geeni on peittyvä. Jos toiselta vanhemmista periytyy tummatukkaisuuden geeni ja toiselta vaaleatukkaisuuden geeni, ”tumma” geeni vallitsee sivulla 20 olevan kaavion osoittamassa matemaattisessa lukusuhteessa. Jos nämä molemmat elimistön solussa olevat geenit ovat tummatukkaisuuden geenejä, henkilö itse saa tumman tukan. Jos toinen geeni on ”tumma” ja toinen’ vaalea”, hän saa tumman tukan, vaikka se voi olla hieman vaaleampi tai mahdollisesti punainen. Jotta tukka olisi vaalea, elimistön soluissa pitäisi olla kaksi vaaleatukkaisuuden geeniä.

Vaikka elimistön solut sisältävätkin kaksi tukanvärin geeniä, kummankin vanhemman sukusoluihin ilmaantuu yksi tukanvärin geeni, sillä sukusolu sisältää puolet alkuperäisestä solusta. Siksi molemmilta vanhemmilta periytyy tukanvärin geenin sisältävä solun puolikas muodostamaan lapsen elimistön solua. Isän ja äidin geenit voivat järjestyä neljällä tavalla: tumma-tumma, tumma-vaalea, vaalea-tumma ja vaalea-vaalea. Lapsen tukanväri määräytyy periytyneen yhdistelmän mukaisesti.

Sitä, mitä joku on ulkoiselta olemukseltaan, eli sitä, mitä hänen tietyistä piirteistään havaitaan, kutsutaan hänen ”fenotyypikseen” eli ilmiasukseen. Sitä, mitä hän on solujensa geneettiseltä kokoomukselta, sanotaan hänen ”genotyypikseen” eli perimäkseen. Jos kummankin vanhemman elimistön soluissa on ”tumma” ja ”vaalea” geeni, sen todennäköisyys, että heidän lapsensa on tummatukkainen, on kolme neljästä (tilastollisen keskiarvon mukaan). Vaaleatukkaisen ihmisen genotyyppi on vaalea-vaalea (hänen elimistönsä soluissa on kaksi vaaleatukkaisuuden geeniä). Tummatukkaisen ihmisen genotyyppi voi olla joko tumma-tumma tai tumma-vaalea (tai vaalea-tumma), niin että hänellä on joko kaksi ”tummaa” geeniä tai yksi ”tumma” ja yksi ”vaalea” geeni. Tummatukkainen ihminen ei voisi olla täysin varma genotyypistään, paitsi jos toinen hänen vanhemmistaan olisi vaaleatukkainen tai jos hänellä olisi vaaleatukkainen lapsi.

Mendel kokeili puutarhaherneillä, joiden toisessa kantakasvissa oli geenejä, jotka tuottivat sileänpyöreitä, keltaisia herneitä, ja toisessa kantakasvissa sellaisia geenejä, jotka tuottivat vihreitä, ryppyisiä herneitä. Keltainen väri vallitsi vihreätä, ja sileänpyöreä muoto vallitsi ryppyistä muotoa. Hän huomasi kaikkien jälkeläisten olevan sileänpyöreitä ja keltaisia. Mutta risteytettyään niitä keskenään Mendel sai vaihtelevia tuloksia. Hänen kokeensa paljastivat, että erilaiset geneettiset tekijät yhdistyivät ja tuottivat neljää hernetyyppiä.

Jotkut ihmiset otaksuivat aiemmin, että ihmisten perinnöllisyys on veressä. Ajateltiin, että lapsi oli ”sekoittumisprosessin” vaikutuksesta kahden vanhempansa välimuoto ulkomuodoltaan ja muilta piirteiltään. Toisen vanhemman veri niin sanoaksemme ”laimensi” toisen vanhemman veren. Lapsen ulkomuoto olisi siis hänen vanhempiensa ulkomuodon ”puolivälissä”. Mutta se ei pidä paikkaansa. Perinnöllisyyden tyyssija on sukusoluissa eikä veressä, niin että jälkeläistössä ei ole vain ”välityyppejä”, vaan heidän joukossaan on sellaisia, joilla on ehdottomasti sama piirre kuin yhdellä kantavanhemmista. Lisäksi jotkin tyypit muistuttavat jossakin suhteessa enemmän isovanhempiaan tai näiden vanhempia kuin omia vanhempiaan. Lapsella saattaa esimerkiksi olla sellainen ominaisuus tai kyky, joka oli ollut hänen iso-isällään, mutta jota ei ollut lainkaan havaittavissa hänen isällään tai äidillään.

Miksi tällaista muuntelua on olemassa

Kaikki tällainen perinnöllisyys muunteluineen on peräisin sukusolujen DNA:sta. Geeni on DNA:n osanen ja itsessään hyvin monimutkainen. Kukin geeni koostuu tietyiksi jaksoiksi järjestäytyneestä kemikaalirihmastosta, joka toimii jonkin erityispiirteen muodostumista ohjaavana ”koodina” eli ”viestinä” samaan tapaan kuin sanoja järjestetään ilmaisuja muodostaviksi lauseiksi. Ihmisen solussa on tuhansia – kukaan ei tiedä, kuinka monta tuhatta – geenejä. Mutta ollaksemme varovaisia otaksukaamme, että geenejä on vain tuhat (eli paljon vähemmän kuin todellisuudessa) ja että kutakin geeniä on vain kahta tyyppiä (jotka tuottavat erilaisen silmien värin jne.). Silloin ihmisissä olevien erilaisten mahdollisten geeniyhdistelmien lukumäärä olisi 2¹⁰⁰⁰. Tämä luku – kaksi korotettuna tuhannenteen potenssiin – on täysin käsittämätön. Se on paljon suurempi kuin tunnetussa maailmankaikkeudessa olevien elektronien ja protonien arvioitu lukumäärä!

Seuraava tapahtumasarja lisää osaltaan lähes rajatonta muuntelua: Jokaisessa ihmisen elimistön elävässä solussa on 46 kromosomia. Lisääntymis- eli sukusolut syntyvät siten, että eräät 46-kromosomiset solut jakautuvat kahdeksi puolikkaaksi (joita sanotaan ”haploidisiksi” soluiksi), joissa kummassakin on 23 kromosomia. Lohkeamis- eli jakautumisprosessin kuluessa 23 isältä saatua kromosomia ja 23 äidiltä saatua kromosomia asettuvat vastakkain pareittain. Kukin 23:sta toiselta vanhemmalta peräisin olevasta kromosomista, joissa ovat mukana jälkeläisen monien erityispiirteiden rakentumista ohjaavat geenit, on toisesta vanhemmasta peräisin olevan vastinkromosominsa vieressä. Kun solu sitten jakautuu, toinen kromosomi liittyy toiseen vastamuodostuneeseen sukusoluun (joka on itse asiassa solun puolikas), ja sen pari liittyy toiseen solun puolikkaaseen. Mutta prosessin aikana ne eivät vain eroa toisistaan, vaan käyvät usein ristikkäin toistensa yli ja vaihtavat osia. Tämä tekee erilaisten yhdistelmien mahdollisen lukumäärän käytännöllisesti katsoen loputtomaksi. Nämä prosessit selittävät sen, miksi jollakulla voi olla kaksosveli tai -sisar – joka muistuttaa häntä suuresti ulkonäöltään – vaikka monissa suhteissa on havaittavissa suuria eroavuuksia. Ainoastaan identtisillä kaksosilla voi olla sama geneettinen koostumus.

Koko ihmiskunta yhtä sukua

Ymmärtämällä geneettisen periaatteen ja tietämällä sen, miten miljoonat muunnokset ilmaantuvat, voimme nähdä, miksi tällaisia muunnoksia on olemassa ja että kaikki ovat siitä huolimatta yhtä ihmisrotua, yhtä sukua. Joissakin suhteissa eroavuudet ovat suuria, useimmissa suhteissa ne ovat pieniä. Mutta ihmisluonto on kaikkialla samanlainen, ja kaikki voivat avioitua keskenään ja saada lapsia. He ovat kaikki samaa lajia.

Monet huomattavista eroavuuksista ja tunnuspiirteitten yhdistelmistä johtuvat siitä, että ryhmät ovat joutuneet erilleen toisistaan pitkiksi ajoiksi. Näin on tapahtunut, koska maantieteellinen eristyminen tai uskonnollisten, yhteiskunnallisten, kansallisten tai kielellisten erojen luomat keinotekoiset rajat ovat erottaneet joitakin ryhmiä. Tämä eristyminen on saanut tietyt ominaispiirteet kulkemaan yhdessä toisten piirteiden kanssa – näihin kuuluvat esimerkiksi monien mustien tumma iho ja tukka ja voimakkaat kasvonpiirteet sekä itämaalaisten ”keltainen” iho ja mantelinmuotoiset silmät. Mutta tällaiset piirteet eivät välttämättä kulje yhdessä. Esimerkiksi monilla mustilla on sirot, herkät kasvonpiirteet. Edellä mainittuja piirteitä tapaa silloin tällöin muissakin ihmisissä, mutta heissä ne eivät kulje yhdessä yhtä usein kuin niiden ihmisryhmien keskuudessa, jotka ovat pysyttäneet avioliittonsa pitkän aikaa tiettyjen rajojen sisäpuolella ja avioituneet keskinäisesti oman alueensa, heimonsa jne. ihmisten kanssa.

Ymmärtämällä perinnöllisyyteen liittyvän tapahtumasarjan me voimme nähdä, miksi me kaikki olemme epätäydellisiä – miksi me kaikki teemme syntiä ja kuolemme. Miten niin? Aadam, koko ihmiskunnan isä, hylkäsi Jumalan, teki syntiä ja vahingoitti siten itseään. Raamatullisen kielenkäytön mukaan Aadam ”osui harhaan”, hän ei enää saavuttanut sitä täydellisyyden mittapuuta, joka hänellä oli alussa. (Room. 3:23) Koska hän oli menettänyt täydellisyyden, hän ei voinut siirtää sitä lapsilleen. Hänen siirtämänsä perintö ei ollut täydellinen, vaan se oli heikentynyt ja vaurioitunut. Se ei ollut elämän perintö, vaan kuoleman perintö. Sen johdosta ”yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet”. (Room. 5:12) Sen tietäminen, että me kaikki polveuduimme samasta isästä ja perimme epätäydellisyyden ilman omaa syytämme, pitäisi saada ihmiset huomaavaisemmiksi ja ystävällisemmiksi toisiaan kohtaan. Tämä ei ole kuitenkaan yleinen asenne.

Tämän tiedon yhteydessä on vielä tärkeämpää se, että koska me kaikki olemme perineet synnin ja kuoleman yhdeltä yhteiseltä isältä, meidät voidaan vapauttaa yhden ihmisen korvaavan uhrin avulla. Tämä yksi ihminen on Jeesus Kristus. Hänen Isänsä oli Jumala, jonka luona hän oli asunut taivaissa ennen maan päälle tuloaan. Hänestä tuli ihminen siten, että hän syntyi ihmeen kautta naisesta. – Gal. 4:4.

Apostoli Paavali kirjoittaa tästä: ”Vaikka [Jeesus Kristus] oli olemassa Jumalan muodossa, [hän] ei harkinnut lainkaan anastusta, nimittäin sitä, että hänen tulisi olla Jumalan vertainen. Ei, vaan hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Vielä enemmänkin: kun hän totesi itsensä olemukseltaan ihmiseksi, hän nöyrrytti itsensä ja tuli tottelevaiseksi kuolemaan saakka.” – Fil. 2:5–8.

Läpikäymällä tämän kaiken Jeesus saattoi luovuttaa täydellisen ihmiselämänsä sovitusuhriksi ihmiskunnan puolesta. Näin Jumala, joka rakastaa niin monivivahteisella ja taidokkaalla tavalla valmistettuja luomuksiaan, teki ihmiskunnan pelastamisen mahdolliseksi. Apostoli sanoi myös: ”Jumala suosittelee omaa rakkauttaan meille siinä, että Kristus kuoli puolestamme ollessamme vielä syntisiä.” (Room. 5:8) Koska Jeesus Kristus ei milloinkaan tehnyt syntiä eikä menettänyt täydellisyyttään kuten Aadam, hänen Isänsä on valtuuttanut hänet siirtämään tämän täydellisen elämän perinnön kaikille, jotka tulevat hänen luokseen uskossa ja jotka tottelevat häntä. Hän sanoi: ”Sillä niin kuin Isällä on elämä itsessään, niin hän on suonut Pojallekin sen, että hänellä on elämä itsessään. Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.” – Joh. 5:26, 27.

Koska Jeesukselle Kristukselle on suotu tällainen valta ja voima, hän voi elvyttää kaikki ne, jotka ilmaisevat aitoa uskoa tähän järjestelyyn. Miljoonat, jotka elävät maan päällä hänen Valtakuntansa hallinnon alaisuudessa, tulevat kokemaan elpymisen, mukaan luettuina ne, jotka herätetään silloin muistohaudoista. Siksi hän opetti seuraajiaan rukoilemaan Isältä: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matt. 6:10) Synnintekijä Aadamilta peritty kuolema tullaan näin pyyhkäisemään pois. – Ilm. 21:4.

[Kaavio s. 19]

(Ks. painettu julkaisu)

SOLU

GOLGIN LAITE

MITOKONDRIOITA

TUMA

SISÄLIMAN KALVOSTO

RIBOSOMEJA

SOLULIMA

SOLUKALVO

TUMAKALVO

TUMALIMA

Solu – elämän perusyksikkö. Elimistömme koostuu biljoonista tällaisista soluista. Ne eroavat kooltaan, muodoltaan ja toiminnaltaan, mutta kaikissa on samanlaiset 46 kromosomia. (Useimmat näistä rakenteista on suurennettu tunnistamisen helpottamiseksi.)

[Kaavio s. 20]

(Ks. painettu julkaisu)

1. polvi

2. polvi

3. polvi

4. polvi

1. polvi:

Isä ja äiti ovat vaaleatukkaisia ja heillä on vain vaaleatukkaisuuden geenejä

2. polvi:

Kaikki lapset ovat vaaleatukkaisia, ja jokainen heistä saa kummaltakin vanhemmaltaan yhden vaaleatukkaisuuden geenin. Yksi 2. polven edustaja avioituu sellaisen kanssa, jolla on vain tummatukkaisuuden geenejä

3. polvi:

Kaikki tummatukkaisia; tumma väri vallitsee, mutta kaikilla on peittyvä vaaleatukkaisuuden geeni. Yksi 3. polveen kuuluva avioituu sellaisen kanssa, jolla on sekä tumma- että vaaleatukkaisuuden geenejä

4. polvi:

Tummatukkaisuus vallitsee, mutta peittyvä tekijä pääsee näkyviin, kun kaksi vaaleatukkaisuuden geeniä osuu yhteen

[Kaavio s. 21]

(Ks. painettu julkaisu)

PUNAINEN

VALKOINEN

VAALEANPUNAINEN

PUNAINEN 25 %

VAALEANPUNAINEN 50 %

VALKOINEN 25 %

Matemaattiset lait hallitsevat ihmekukkaa. Kun istutetaan vaaleanpunaisten kukkien siemeniä, ilmaantuu uusia kukkia aina suhteessa yksi punainen, kaksi vaaleanpunaista ja yksi valkoinen

[Kuva s. 22]

Kun tiedämme, että me kaikki polveudumme samasta isästä, sen pitäisi saada meidät huomaavaisemmiksi toisiamme kohtaan