Onko viisasta mennä naimisiin lähisukulaisen kanssa?

LÄHES kaikissa yhteiskunnissa on joko tavan tai lain mukaan kielletty lihallisesti lähisukulaisia avioitumasta keskenään. Ei tiedetä, syntyikö tällainen kielto alun perin siksi, että tämmöisiä avioliittoja ruvettiin pitämään luonnottomina ja vastenmielisinä, vai pelosta, että ne lisäisivät perinnöllisiä epänormaalisuuksia väestössä.

Onko läheisissä lihallisissa sukulaisuussuhteissa olevien naimisiin menossa todella olemassa vaara? Ts. onko olemassa tavallista suurempi mahdollisuus, että vahingolliset perintötekijät siirtyvät jälkeläisiin? Olisiko viisasta ylläpitää tai kehittää läheistä suhdetta läheisen sukulaisen kanssa – sen luonteista suhdetta, joka voisi johtaa avioliittoon?

Vastaus on: Nykyään se olisi epäviisasta sekä epäoikeudenmukaista sellaisesta liitosta syntyviä lapsia kohtaan. Se saattaisi sitä paitsi johtaa lainvastaiseen menettelyyn, kuten tuonnempana tarkastellaan.

PERINNÖLLISYYSVAAROJA

Ymmärtääksemme täysin, miksi on olemassa perinnöllisyysvaaroja, meidän on katsahdettava lyhyesti perinnöllisyyden perusteisiin eli ”mekaniikkaan”. Tämä vie meidät kromosomien ja geenien mikroskooppiselle alueelle.

Sana ”kromosomi” tulee kreikan kielestä ja merkitsee ’väriruumis’. Tätä nimeä käytetään, koska nämä rihmamaiset osaset, joita on ihmisen (tai muiden elollisten) ruumiin kunkin solun tumassa, näkyvät, kun käytetään tietynlaista väriä. Ihmisruumiin jokaisessa solussa on 46 kromosomia, mutta vain puolet näistä, nimittäin 23, on yksilön suku- eli lisääntymissoluissa. Näin ollen on hedelmöitynyt munasolu saanut hedelmöityksessä puolet kromosomeistaan isältä ja puolet äidiltä, joten muodostuu yhteensä sen 46 kromosomia. Tämä solu on uuden yksilön alku.

Rihmamaisissa kromosomeissa on lukematon määrä ”geenejä”. Nämä ovat tiettyjä kemikaaleja, jotka toimivat sellaisten kemiallisten reaktioitten ohjaajina eli ”laukaisijoina”, jotka rakentavat ruumiin jotakin ominaisuutta. Isän kromosomit, jotka kuljettavat nimenomaisia ruumiinpiirteitä, ovat hedelmöitymishetkellä samanlaisia geenejä kuljettavien äidin kromosomien rinnalla. Silmän värigeenit esimerkiksi ovat lähinnä toisiaan kahdessa kromosomissa. Isältä saatu geeni on yhteistoiminnassa äidiltä saadun samanlaisen geenin kanssa. Tällä tavalla määräytyy lapsen silmän väri.

Joissakin tapauksissa on jonkin tekijän määräävä geeni ”vallitseva” vastingeenin suhteen (eli se ”peittää” sen vaikutuksen). Jotkin geenit ovat ”väistyviä” eli ”peittyviä”, pyrkivät alistumaan vallitsevan geenin läsnä ollessa. Tästä syystä ei ehkä jokin isän ominaisuus ilmene lapsessa (tai päinvastoin jokin äidin ominaisuus ehkäistyy). Lapsi ilmentää silloin vallitsevaa ominaisuutta – se näkyy hänen ulkonäössään tai luonteessaan. Siitä huolimatta sisältävät lapsen ruumiin solut ja jotkin hänen sukusoluistaan ”väistyvän” geenin eli ominaisuuden aiheuttavan yksikön. Hänestä tulee tämän ominaisuuden ”kantaja” hänen itsensä ilmaisematta sitä. Jos hän vartuttuaan menee naimisiin tytön kanssa, jolla on tai joka ”kantaa” samaa ”väistyvää” ominaisuutta, niin kun hedelmöitys tapahtuu, heidän lapsensa solu voi saada ”väistyvän” geenin kummaltakin vanhemmalta. Heidän lapsensa, ensiksi mainitun henkilön lapsenlapsi, osoittaa silloin omaavansa ominaisuuden, joka ei ilmennyt isän eikä ehkä myöskään äidin persoonallisuudessa tai ruumiissa. Toisinaan ”väistyvä” ominaisuus pysyy kätkössä sukupolvien ajan ja ilmenee sitten yhtäkkiä.

Kaikki ”väistyvät” ominaisuudet eivät ole huonoja, yhtä vähän kuin kaikki ”vallitsevat” ominaisuudetkaan ovat hyviä. Mutta ei-toivotut ominaisuudet ovat usein ”väistyviä”. Tässä geenien yhdistymisessä on ensisijainen syy siihen, miksi naimisiin meno läheisen lihallisen sukulaisen kanssa on hyvin epäviisasta.

Yksi esimerkki ei-toivotusta ”väistyvästä” ominaisuudesta on albinismi. Tämä on tila, jossa ihosta, tukasta ja silmistä puuttuu pigmentin muodostus. Sellaiset ihmiset eivät voi sietää voimakasta auringonvaloa. Joku suvun esi-isistä on saattanut olla albiino. Tämä ominaisuus ei ilmene, ennen kuin kaksi tämän ominaisuuden aiheuttavaa ”väistyvää” geeniä – toinen isältä ja toinen äidiltä – tulee yhteen. Tästä albiinoesivanhemmasta polveutuvat yksilöt voivat ”kantaa” tätä geeniä eli ominaisuutta, mutta ominaisuus ei välttämättä ilmene heidän omassa ulkonäössään. Koska tämä geeni on harvinainen, niin niin kauan kuin henkilö menee naimisiin lihallisten sukulaistensa ulkopuolelta olevan kanssa, on olemassa suurempi mahdollisuus, että hänen aviopuolisonsa ei kanna tätä geeniä ja että lapset ovat normaaleja. Aviopuolison normaali geeni todennäköisesti ehkäisee ”väistyvän” geenin vaikutuksen.

Toisaalta sukurutsainen avioliitto, avioliitto läheisen lihallisen sukulaisen kanssa, joka todennäköisemmin kantaa ”väistyvää” geeniä, lisäisi suuresti albinismin todennäköisyyttä lapsessa. Mitä läheisempi sukulaisuus, sitä suurempi todennäköisyys. Olettakaamme, että isä on albiino. Silloin sukurutsaiset sukupuolisuhteet hänen tyttärensä kanssa tekevät yhdessä tapauksessa kahdesta – 50-prosenttisesti – mahdolliseksi sen, että jos hedelmöityminen tapahtuu, niin syntyvä lapsi on albiino. Jos veli ja sisar, tämän isän lapset, menevät keskenään naimisiin (vaikkei kumpikaan olisi albiino), niin albinismin todennäköisyys heidän lapsessaan vähenee yhteen neljästä.

Jokainen askel kohti etäisempää sukulaisuutta vähentää sitä todennäköisyyttä, että ei-toivottu ominaisuus ilmenisi. Näin ollen on ensimmäisten serkusten avioliitossa epänormaalin ominaisuuden ilmenemismahdollisuus huomattavasti vähentynyt. Ja, kuten sanoimme, avioliitto näiden lihallisten sukulaisuussuhteitten ulkopuolella vähentää tätä mahdollisuutta huomattavasti.

LAIN HUOMIOON OTTAMINEN JA OMATUNTO

Mikä on kristityn asenne tähän kysymykseen? Onko edellä mainittuja syitä lukuun ottamatta raamatullisia näkökohtia?

Mooseksen kautta Israelille annettu laki asettaa tiettyjä kieltoja kahden lihallisesti läheistä sukua toisilleen olevan henkilön avioliitolle. (3. Moos. 18:6–17; 20:11, 12, 14, 17, 19–21; 5. Moos. 22:30; 27:20–23) Mutta kristityt eivät nykyään ole tämän lain alaisia eivätkä sen sitomia. (Kol. 2:14; Ef. 2:15) Eivätkä Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset esitä mitään lakikokoelmaa.

Jeesus käski kuitenkin: ”Maksakaa . . . takaisin keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan.” (Matt. 22:21) Ja apostoli Paavali neuvoi samoin: ”Olkoon jokainen sielu alamainen esivalloille, sillä ei ole valtaa muutoin kuin Jumalalta.” (Room. 13:1) Tosi kristityt tottelevat sen maan lakeja, jossa he asuvat, myös avioliittolakeja.

Ottaen huomioon nämä seikat Jehovan todistajien kristilliset seurakunnat pitävät kiinni sen maan lain vaatimuksista, jossa he asuvat. Ne eivät yritä velvoittaa seurakuntien jäseniä noudattamaan niitä 3. Mooseksen kirjan lakeja, jotka koskivat kiellettyjä avioliittoja, ja siten saattaa heitä Mooseksen lain alaisiksi. Kuitenkin pitää paikkansa, että monien maiden lait kieltävät samat suhteet kuin Mooseksen laki, ja jotkin lait menevät pitemmällekin kieltäen ensimmäisten serkustenkin avioliiton. Eräät rangaistukset sukurutsauksesta ovat hyvin raskaat. Ja kristitty joutuisi sukurutsausta koskevan siviililain tahallisen rikkomisen tähden myös kristillisen seurakunnan kuritoimien alaisuuteen.

Tärkeämpää on, että kristitty ei tottele maan lakeja ensisijaisesti pelosta, vaan omantunnon takia. (Room. 13:5) Hänen omatuntonsa panee hänet myös tajuamaan, että tietyt asiat ovat luonnottomia ja loukkaavat sitä soveliaisuuden tajua, joka kaikilla ihmisillä on. Ihmisten keskuudessa vallitsee luonnollinen sopivaisuuden taju, syvä sisäinen tunne sen suhteen, mikä on sopivaa ja oikein. Kristitty ei halua loukata yhteiskunnan tunteita eikä aiheuttaa häpeää kristityn nimelle eikä Jehovalle, jonka nimeä hän myös kantaa. – 1. Piet. 4:16; Jes. 43:10–12, UM.

Esimerkki Jumalan ja kristillisen seurakunnan suhtautumisesta siihen, mikä on luonnotonta, on se tapaus, josta apostoli Paavalin oli kirjoitettava Korinton kaupungissa olleelle seurakunnalle. Eräs sikäläisessä seurakunnassa oleva mies harjoitti haureutta, ja sehän on kristityiltä kielletty. (1. Kor. 6:9, 10) Mutta tämä oli erittäin häpeällistä haureutta. Miksi? Siksi, että mies oli ottanut isänsä vaimon. Tämä ei nähtävästi ollut hänen oma äitinsä, vaan hänen isänsä toinen vaimo. Sitä pidettiin aiheellisesti häpeällisenä tekona erityisesti siksi, että se osoitti törkeää kunnioituksen puutetta ja halveksuntaa isää kohtaan, koska se merkitsi hänen ’isänsä hävyn paljastamista’. – 3. Moos. 18:8; vrt. 1. Moos. 35:22; 49:3, 4.

Kirjoittaessaan seurakunnalle apostoli mainitsi nimenomaan tuon teon tavattomasta turmeltuneisuudesta sanoen: ”Teistä jopa kuullaan, että keskuudessanne on haureutta, ja sellaista haureutta, jota ei ole kansojenkaan keskuudessa, että eräällä miehellä on isänsä vaimo.” (1. Kor. 5:1) Tämä synti oli harvinainen sen ajan pakanakansoissakin.

RAAMATUN HISTORIA

’Mutta eivätkö ihmiset menneet naimisiin läheisten sukulaistensa kanssa Raamatun aikoina?’ saattaa nyt joku kysyä. ’Esimerkiksi Abram (Aabraham) avioitui sisarpuolensa kanssa.’ Se on kyllä totta. Mutta kun katselemme Raamatun historiaa, niin voimme ymmärtää, miksi myöhemmin tapahtui muutos.

Kun Jumala loi Aadamin ja Eevan täydellisiksi, niin hänen tarkoituksensa oli, että koko ihmiskunta tulee yhdestä miehestä, olisi siis lihallisesti sukulaisia keskenään – kaikki yhtä perhettä. (1. Moos. 1:28) Aadam nimitti vaimonsa Eevaksi, joka merkitsee ’Elävä’, ”sillä”, kuten Raamattu kertoo, ”hänestä tuli kaiken elävän äiti”. – 1. Moos. 3:20.

Jotta siis jokainen olisi voinut tulla Aadamista ja Eevasta, niin on selvää, että ainakin yhden miehen oli mentävä naimisiin sisarensa kanssa. Kain, ensimmäinen Aadamin pojista, jonka ilmoitetaan avioituneen, hyvin todennäköisesti teki näin. Aabel ja Seet ovat saattaneet avioitua sisartensa tai veljen- tai sisarentytärtensä kanssa, sillä Aadamilla oli muitakin poikia ja tyttäriä, joilla vuorostaan oli lapsia. (1. Moos. 5:3, 4) Siihen aikaan huomattavien epämuodostumien ilmenemisen vaara lapsissa oli pieni, koska ihmissuku oli paljon lähempänä täydellisyyttä kuin nyt. Oli olemassa vain harvoja huonoja (joko ”väistyviä” tai ”vallitsevia”) geenejä. Aadamin varhaisten jälkeläisten elinvoima ilmenee noiden aikojen ihmisten pitkäikäisyydestä – kerrotaanhan erään eläneen 969 vuotta. – 1. Moos. 5:27.

Ihmisten lisääntyessä kävivät etäisemmät avioliitot mahdollisiksi. Mutta jälleen vedenpaisumuksen jälkeen, jolloin ihmiset vielä elivät korkeaan ikään, Nooan pojanpojat jatkaessaan maan uudelleen kansoitusta menivät naimisiin epäilemättä serkkujensa kanssa. Noin 400 vuotta myöhemmin Aabraham avioitui sisarpuolensa, isänsä tyttären kanssa, joka ei ollut hänen äitinsä tytär. (1. Moos. 20:11, 12) Kun Israel oli Egyptissä, niin Amram, Mooseksen isä, meni naimisiin isänpuoleisen tätinsä kanssa. (2. Moos. 6:20) Näitä miehiä ei kiitetä eikä moitita tästä, koska Jumala ei ollut vielä antanut tällaiset avioliitot kieltävää lakia. Luonnollisesti katsottiin koko ajan yhteys isän vaimon kanssa samoin kuin kaikki haureus tai aviorikos häpeälliseksi. – 1. Moos. 35:22; 49:3, 4; 34:2, 7.

Jumala antoi sitten vuonna 1513 eaa. Israelille Lain. Siihen aikaan oli ihmisiä lukuisasti maan päällä. Ja kansat, jotka olivat Kanaanin maassa, johon Jumala johdatti Israelia, olivat tulleet kovin irstaiksi ja rikkoivat erotuksetta kaikenlaisilla sukupuolisilla luonnottomuuksilla, myös sukurutsauksella, kaikkea sitä vastaan, mikä oli sopivaa ja luonnollista. (3. Moos. 18:24, 25) Jumala antoi lait verisukulaisuudesta sukupuolisuhteissa, koska hänen kansansa piti olla erillinen kansa. Tämä laki kohotti sen korkealle tasolle ja pani sen erottumaan noista Kanaanin seitsemästä turmeltuneesta kansasta.

Israelin ei pitänyt olla vapaa, irstas eikä irrallisia suhteita harrastava sukupuolisuhteissa. Jumala kielsi nimenomaisesti kaikki ensimmäisten serkusten liittoa läheisemmät avioliitot. Sen ohella, että nämä lait saivat aikaan uskonnollisen puhtauden Jumalan edessä, ne varasivat myös suojan niitä perinnöllisyysvaaroja vastaan, jotka olivat silloin paljon enemmän vallalla ihmissuvussa, koska Aadamin ja Eevan alkuperäisestä täydellisyydestä oli etäännytty jo yli 2 000 vuoden päähän.

VAROVAISUUDEN TARVE KRISTITYLLÄ

Kristittyjen tulee valvoa vaellustaan tänä irrallisten suhteitten ja turmeltuneitten sukupuolisten tapojen aikana, jotka lähenevät muinaisen Kanaanin asukasten siveettömyyttä tai ylittävätkin sen. Ovatpa kansatkin ruvenneet kuluneitten kolmentuhannen vuoden aikana pitämään aviosuhteita läheisen lihallisen sukulaisen kanssa luonnottomina. Ne ovat todennäköisesti havainneet huonoja perinnöllisyysseurauksia. On myös ollut ilmeistä, että moiset sukurutsaiset suhteet ovat olleet omiaan synnyttämään halveksuntaa ja aiheuttamaan hämminkiä sukuja, perintöjä yms. koskevien asiakirjojen pidossa.

Tämä asenne, mikä useimmilla ihmisyhteiskunnilla ainakin nykyhistorian aikana on ollut sukurutsaisia suhteita kohtaan, on suoja, koska kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä ja syntisiä, joten heillä siis on vääriä taipumuksia. Tämä näkemys avioliitosta aikaansaa sen, ettei sukupuolisuhteita niin helposti esiinny välittömässä perhepiirissä. Kuitenkin on tästä kiellosta huolimatta sukurutsausta esiintynyt melkoisesti joillakin alueilla, mistä on ollut seurauksena ikäviä perinnöllisiä vajavuuksia.

Kaikki nämä seikat huomioon ottaen kristityn pitäisi olla erityisen huolellinen voidakseen välttää rakkauden tai intohimon tunteita kohdistumasta läheiseen sukulaiseen. Harkitessaan naimisiin menoa hän ottaisi hyvin vakavasti huomioon mahdollisesti syntyvien lasten terveyden ja hyvinvoinnin, varsinkin vaarat, jotka piilevät avioitumisessa lähisukulaisen kanssa. Jumalan näkökannan ja oman omantuntonsa huomiotta jättäminen avioliitossa olisi itsekästä ja osoittaisi välinpitämättömyyttä lapsia kohtaan, jotka saattaisivat syntyä vammaisina. Se voisi sitä paitsi saattaa hänet häpeään, laillisiin vaikeuksiin ja huonoon asemaan kristillisessä seurakunnassa.

Ehkä joku on ennen totuuden tuntemustaan mennyt lailliseen avioliittoon läheisen sukulaisen kanssa. Jos joku tästä liitosta syntynyt jälkeläinen on perinnöllisesti epänormaali, niin on lohdullista tietää, että nämä lapset parantuvat Jehovan ansaitsemattomasta hyvyydestä hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen tuhatvuotishallituksen aikana. (Ilm. 21:1–4; 22:1, 2) Mutta se, joka tuntee kristillisen näkemyksen naimisiin menosta lähisukulaisen kanssa ja jolla ei nyt ole tällaisia aviositeitä ja joka haluaa elää sopusoinnussa Jumalan sanan periaatteitten kanssa, ei ryhdy sellaiseen suhteeseen.

[Tekstiruutu s. 18]

EI-TOIVOTTUJA EPÄNORMAALEJA TILOJA, JOTKA SAATTAVAT JOHTUA VÄISTYVIÄ OMINAISUUKSIA SIIRTÄVÄSTÄ GEENIPARISTA

Tila Huomattavat tunnusmerkit

Akeiropodia Käsien ja jalkojen puuttuminen

Kuurous Synnynnäinen kuurous

Mikrokefalia Epänormaalin pieni pää

HUOM. Nämä kaikki epänormaalisuudet eivät johdu sukurutsaisista avioliitoista. Niitä voi sattua ja sattuu muissakin avioliitoissa, mutta useammin sukurutsaisissa tapauksissa.

[Taulukko s. 17]

(Ks. painettu julkaisu)

MOOSEKSEN LAIN ALAISUUDESSA NIMENOMAAN KIELLETYT AVIOLIITOT

Sukulaisia joiden kanssa miestä kiellettiin avioitumasta

’Ei veriheimolainen.’ – 3. Moos. 18:6. (Ks. 3. Moos. 18:7–18; 20:14, 19–21 ja 5. Moos. 27:23.)

Isäpuolen isovanhemmat Äidinpuoleiset isovanhemmat

Täti Setä Täti Isä Äiti Täti Äitipuoli

Äidin edellinen aviomiesa

Sisarpuoli Sisar Veli Kälyb Sisarpuoli MIES

Appi Anoppi

Ensimmäinen vaimoc

Tytär Poika Miniä

Tyttärentytär Pojantytär

Appi Anoppi

Toinen vaimo Toisen vaimon aikaisempi aviomiesd Vaimon sisare

Tytärpuoli Poikapuoli

Tytärpuolen tytär Poikapuolen tytär

□– MIEHET

◯– NAISET

●– AVIOLIITOT JOTKA KIELLETTY TÄLTÄ MIEHELTÄ

[Alaviitteet]