Miten kristillinen on ”joulun henki”?
KIRJASSA ”All About American Holidays” sanotaan, että vaikka joulun kaupallistuminen onkin epämieluisaa, niin joulun aikaan ilmenevä ”erinomainen ystävällisyyden henki . . . myös anteliaisuuden tunne” ”peittävät” tämän kielteisen piirteen. Tätä sanotaan yleisesti ”joulun hengeksi”. Mutta onko niin sanottu ”joulun henki” tosiaankin niin hyvä? Korvaako se kaikki joulun monet kielteiset puolet? Onko se kristillinen ainakin moraalisessa, jos ei uskonnollisessa mielessä?
Tarkastelkaamme tätä asiaa niiden ominaisuuksien valossa, joiden Raamattu osoittaa olevan luonteenomaisia Jumalan hengelle ja joiden pitäisi siksi olla luonteenomaisia tosi kristittyjen elämälle. Nämä ominaisuudet tuodaan esiin seuraavissa otsikoissa. (Gal. 5:22, 23) Ovatko ne tunnusomaisia ”joulun hengelle”?
Rakkaus ja huomaavaisuus
Jos ”joulun henki” on todella kristillinen, silloin rakkauden ja huomaavaisuuden pitäisi olla ominaisia sille. Onko niin?
Joku voisi väittää, että lahjojen antaminen jouluna on itsessään osoitus rakkaudesta ja huomaavaisuudesta. Se on totta, mutta vain silloin, kun vaikuttimet ovat oikeat. Ovatko ne oikeat? Ovatko ne, jotka ”joulun henki” tempaa mukaansa, kiinnostuneita etupäässä antamisesta, vai onko saamisen itsekäs vaikutin hyvin huomiota herättävä?
Jos epäitsekäs antaminen on etusijalla, niin miksi se ei saa ”kristittyjä” liikemiehiä edistämään runsaampaa antamista laskemalla hintojaan jouluna sen sijaan että he nostavat niitä? Miksi hinnoilla on ainakin joissakin paikoissa taipumus nousta huimasti tähän aikaan vuodesta?
Eräs Herätkää!-lehden kirjeenvaihtaja Länsi-Afrikasta kertoo sikäläisten ihmisten pitävän kovasti lahjojen saannista. Vaikka heistä noin 60 prosenttia on ”ei-kristittyjä”, niin jouluna ”joulun henki” tarttuu heihin kaikkiin. Muslimikerjäläiset tervehtivät kädet ojossa ohikulkijoita sanoen: ”Hauskaa joulua”. Julkisten palvelulaitosten työntekijät odottavat saavansa lahjoja asiakkailtaan ja jopa muistuttavat heitä siitä siltä varalta, että se unohtuisi heiltä. Jotkut postin työntekijät ovat jopa kieltäytyneet käsittelemästä sellaisille ihmisille kuuluvaa postia, jotka eivät osallistuisi tähän pakolliseen jouluna antamiseen. Se on enemmän kuin tämän tavan hyväksikäyttöä: se on kiristystä.
Viikkoa ennen vuoden 1977 joulua Torontossa ilmestyvä Star-lehti julkaisi varoituksen ”käsilaukkujen sieppaajista, myymälävarkaista, taskuvarkaista, väärentäjistä ja murtovarkaista. Ja . . . huiputtajista, jotka keräävät rahaa hyväntekeväisyyteen.” Artikkelissa mainittiin myös, että ”myymälävarkaudet lisääntyvät jouluna”. Yhdysvalloissa eräs koko maan tuntema turvallisuusasiantuntija sanoi, että ”lähes 40 prosenttia kunkin vuoden inventaariotappioista tapahtuu joulua edeltävän kymmenen viikon sesongin aikana”.
Jos ”joulun henki” on todella kristillinen, niin miksi se ei estä tai ainakin vähennä itsekkäitä, rakkaudettomia ja epäystävällisiä tekoja jouluna?
Hyvyys ja itsehillintä
Jos ”joulun henki” on todella kristillinen, silloin hyvyyden ja itsehillinnän pitäisi olla luonteenomaista sille. Onko niin?
Ajattele jouluun liittyvää ylensyöntiä, juopottelua ja irstailua. Miten usein joulujuhlat rappeutuvatkaan juomingeiksi, jotka kannustavat kevytmieliseen käytökseen ja moraalittomuuteen!
Bostonilainen Sunday Globe -lehti kuvaili osuvasti näitä vaikutuksia erään vaikutuksille erityisen alttiin ihmisryhmän yhteydessä: ”Toipuneelle alkoholistille tai ihmiselle, joka ponnistelee toimeliaasti tätä sairautta vastaan, nämä juhlapäivät tarjoavat sellaisen päättäväisyyskokeen, jonka harvat voisivat läpäistä ilman tukea. Se on sellaista aikaa vuodesta, jolloin ihmisten odotetaan juovan ja jolloin jopa seuran vuoksi juovat huomaavat olevansa tavallista useammin humalassa (tai kurjemmassa kunnossa) vallitsevan sosiaalietiikan – syö, juo ja ole iloinen – ansiosta, joka on yhtä lailla käsky kuin kutsu.”
Jos ”joulun henki” on todella kristillinen, miksei se estä tällaista itsehillinnän menetystä, joka ei ole hyväksi ihmisen terveydelle saati hänen kukkarolleen ja joka voi olla jopa vaarallista?
Ilo
Jos ”joulun henki” on todella kristillinen, silloin ilon pitäisi olla ominaista sille. Onko niin?
Science Digest -aikakauslehden vuoden 1977 joulukuun numerossa olleessa tri I. R. Rosengardin laatimassa artikkelissa sanottiin: ”Et ole ainoa, joka tuntee ’juhlapäivämasennusta’. Se on epideemisen laajuuden saavuttanut neuroosi . . . ja seuraavassa on lääkärin ohjeita joulusynkkyyden välttämiseksi.” Hän jatkoi: ”Eivät kaikki tunne itseään iloisiksi juhlapäivinä – ja jotkut tuntevat olonsa normaalia paljon huonommaksi . . . Jouluna onnettomat ihmiset tuntevat olonsa entistä kurjemmaksi, koska he häpeävät olla surkeita silloin kun kaikki muut näyttävät olevan onnellisia . . . moni meistä . . . tuntee pettyneensä itseensä, koska joulutunteemme ovat vähemmän iloisia.”
Tämä selittää sen, miksi eräässä saksalaisessa uskonnollisessa sanomalehdessä mainittu lääkäri ja filosofian tohtori sanoi, että ”jouluaattona tehdään paljon itsemurhia”. Jos ”joulun henki” on tosiaan kristillinen, niin miksi se ei kovin usein onnistu tekemään ihmisiä todella iloisiksi jouluna?
Rauha, pitkämielisyys ja lempeys
Jos ”joulun henki” on todella kristillinen, silloin rauhan, pitkämielisyyden ja lempeyden tulisi olla ominaista sille. Onko niin?
Tietenkin jouluna puhutaan paljon siitä, että on ”rauha maassa ja hyvä tahto ihmisiä kohtaan”, mutta todellisuudessa erimielisyydet ja perheriidat yleistyvät tähän aikaan vuodesta. Sanomalehti Sunday Oregonian kertoo, että ennen joulua ”jotkut vanhemmat ja sukulaiset riitaantuvat vähitellen niin, että jouluaatto on poliiseille vuoden hankalimpia työvuoroja”. Eräs apulaispoliisimestari selittää: ”Sukulaisia kokoontuu yhteen juomaan, ja he rupeavat puhumaan vanhoista ongelmista, joita heillä on ollut, ja he alkavat kaivaa esiin sotakirveitä, jotka ovat olleet haudattuina ja joiden olisi pitänyt pysyä haudattuina.” Ja pienituloisten perheitten keskuudessa ”paine kunnollisen joulun tarjoamiseksi lapsille lisää jännitystä, ja tunteet kuumenevat”, sanoo Oregonian -lehti. ”Joskus kodin joulu voi tuhoutua aviopuolisoitten käsikähmässä, jossa paketteja käytetään ammuksina, ja joulupuu jää hirveän sekasorron keskelle.”
Kun on kysymys rauhasta maailmanlaajuisessa mitassa, usein kerrotaan kostein silmin tarinaa vuoden 1914 jouluaatosta, jolloin englantilainen vartiomies kuuli 90 metrin päässä olevissa saksalaisten taisteluhaudoissa laulettavan laulua ”Stille Nacht, heilige Nacht” (Jouluyö, juhlayö). Englantilaiset joukot lauloivat takaisin: ”O Come, All Ye Faithful” (Nyt riemuiten tänne). Sen jälkeen kumpikin puoli jätti taisteluhautansa laulaakseen yhdessä joululauluja muutaman lyhyen tunnin. Mutta myöhemmin ne palasivat nopeasti takaisin teurastukseen, ja kaikki olivat niin sanottuja ”kristittyjä”! Onko tämä tapaus osoitus todella rauhaisasta ”joulun hengestä”? Vai eikö se pikemminkin korosta sitä tekopyhyyden henkeä, joka tässä tapauksessa johti kauheaan äärimmäisyyteen?
Usko
Jos ”joulun henki” on todella kristillinen, silloin uskon pitäisi olla tunnusomaista sille. Onko niin?
Heprealaiskirjeen 11:1:ssä olevan määritelmänsä mukaan kristillinen usko perustuu todellisuuksiin eli tosiasioihin. Koska joulu perustuu suuressa määrin perinteeseen, taruihin ja valheellisuuteen, miten me voisimme odottaa sen edistävän vahvaa uskoa?
Eräässä Saksassa julkaistussa seurakunnallisessa tiedotteessa sanottiin Kristuksesta ja varhaiskristityistä: ”Ihmiset pitivät hänen opetuksiaan paljon tärkeämpinä kuin hänen syntymäpäiväänsä.” Siinä jatkettiin: ”Ensimmäiset kristityt eivät tunteneet koko syntymäpäivän viettoa.”
Mitä hyötyä on uskoa siihen, että Kristus syntyi, jos me emme usko siihen mitä hän opetti tai emme ilmaise uskoa hänen lunastusuhrinsa arvoon? Sen uskomiseen, että Kristus syntyi, ei tarvita paljon uskoa; sitä tarvitaan paljon enemmän, jotta voisimme uskoa hänen lunastusuhrinsa arvoon ja hänen kuninkuuteensa Jumalan perustetussa valtakunnassa. Jos ”joulun henki” on tosiaan kristillinen, niin miksi se ei tee juuri muuta kuin lisää kirkkojen yleisömäärää jouluna eikä kuitenkaan onnistu siinä, että saisi kirkonjäsenet tuottamaan todellisia uskon tekoja Kristusta jäljitellen kautta koko vuoden?
Yhteenvetona voidaan sanoa, että jos ”joulun henki” on todella kristillinen, silloin Jumalan hengen hedelmien pitäisi olla tunnusomaisia sille. Onko niin? Galatalaiskirjeen 5:22, 23:ssa meille sanotaan, että ”hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, huomaavaisuus, hyvyys, usko, lempeys, itsehillintä”. Olemmeko me havainneet tällaista joulun hengestä? Vai soveltuvatko saman Raamatun luvun jakeissa 19–21 kuvaillut langenneen lihan teot todennäköisemmin siihen, mikä todellisuudessa on vallitsevana joulun aikaan, kuten olemme todenneet? ”Lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat haureus, epäpuhtaus, irstaus, epäjumalanpalvelus, spiritismin harjoittaminen, vihollisuudet, riita, mustasukkaisuus, vihanpuuskat, kinastelut, jakaumat, lahkot, kateus, juopottelu, mässäilyt ja muut näiden kaltaiset. . . . ne, jotka harjoittavat sellaisia, eivät peri Jumalan valtakuntaa.”
Kun tarkastelemme tilannetta ennemmin maailmanlaajuisen ja yleisen joulunvieton kokonaisnäkökulmasta kuin sellaisten mahdollisesti vilpittömien yksilöitten näkökulmasta, jotka voivat käyttäytyä hyvin säädyllisesti viettäessään joulua, niin mitä me huomaamme? On selvää, että ”lihan teot” ilmenevät aivan liian usein ja ”hengen hedelmät” puuttuvat aivan liian usein.
Ehkä voit nyt ymmärtää paremmin sen, miksi ihmiset, joita kiinnostaa Jumalan hengen hedelmien ilmaiseminen ja lihan tekojen välttäminen, yrittävät karttaa ”joulun henkeä”. Toivomme, että nämä seikat, kun niitä harkitaan rukouksen avulla, voivat auttaa sinua ratkaisemaan, miten käytät jouluajan, niin että se miellyttää kristillisyyden perustajaa Jeesusta Kristusta.
[Kuva s. 8]
Jos ”joulun henki” on todella kristillinen, Jumalan hengen hedelmien pitäisi olla ominaisia sille. Onko niin?