Mistä syntymäpäiväjuhlat ovat saaneet alkunsa?
ERÄS julkisuuden henkilö juhli äskettäin 70. syntymäpäiväänsä – mutta hän vain oli antanut tilaisuudelle toisen nimen. ”Nyt on 39:nnen syntymäpäiväni 31. vuosipäivä”, hän letkautti.
Kaikki eivät ajattele syntymäpäivistä samalla tavalla. Pikku Matti voi odottaa innokkaasti tuota päivää ja sen kakkua, kynttilöitä ja lahjoja. Toisaalta äiti ei ehkä halua, että häntä muistutetaan hänen iästään.
Jotkut eivät halua omantunnonsyistä viettää omaa syntymäpäiväänsä. Kuulostaako sellainen oudolta? Jos olisit kuulunut varhaiskristilliseen kirkkoon, olisit jopa kieltäytynyt viettämästä syntymäpäivääsi.
”Vaikka antiikin kansat olivatkin tottuneet viettämään syntymän vuosipäiviä, aluksi kristityt paheksuivat sellaista”, sanoo historioitsija William S. Walsh ja jatkaa lainaamalla aihetta käsitteleviä varhaiskristittyjen kirjoituksia: ”Niinpä Origenes 3. Mooseksen kirjan 12:2:een perustuvassa saarnassa vakuuttaa kuulijoilleen, että ’ei voida tietää, että kukaan pyhimyksistä olisi koskaan juhlinut syntymäpäiväänsä tai riemuinnut päivänä jona hänen poikansa tai tyttärensä syntyi. Mutta syntiset riemuitsevat ja pitävät hauskaa tällaisina päivinä.’” – Curiosities of Popular Customs.
Mistä varhaiskristityt olivat saaneet vastenmielisyytensä syntymäpäiviin? Osaksi juutalaisilta. ”Raamatussa ei ole esimerkkiä syntymäpäivien vietosta itse juutalaisten keskuudessa”, osoittaa eräs tietosanakirja ja lisää: ”Todellisuudessa juutalaiset ainakin myöhemmin pitivät syntymäpäivien viettoa osana epäjumalanpalvontaa.” – M’Clintock–Strong, Cyclopædia.
Syntymäpäivät ja astrologia
Varhaiskristityillä oli tietenkin omat syynsä siihen, miksi he eivät viettäneet syntymäpäiviä. Siihen aikaan syntymäpäivät olivat voimakkaasti sidoksissa pakanauskontoon, mikä nykyään on vähemmän silmäänpistävää. ”Uskonnon ja etiikan tietosanakirjan” mukaan ”tapa viettää syntymäpäiviä on yhteydessä . . . sisältönsä puolesta eräisiin alkukantaisiin uskonnollisiin periaatteisiin”. (Encyclopædia of Religion and Ethics) Millaisiin periaatteisiin?
Esimerkiksi spiritismiin. ”Kreikkalaiset uskoivat, että jokaisella oli suojelushenki eli daimon, joka oli läsnä hänen synnytyksessään ja valvoi häntä hänen elämänsä aikana. Tällä hengellä oli mystinen suhde jumalaan, jonka syntymäpäivänä ihminen oli syntynyt. Myös roomalaiset yhtyivät tähän käsitykseen. He kutsuivat tätä henkeä nimellä genius. Tämä käsitys eli jatkuvasti ihmisten uskomuksissa, ja suojelusenkeli, hyvä haltijatar ja suojeluspyhimys ovat sen ilmentymiä.” – Ralph ja Adelin Linton, The Lore of Birthdays.
Syntymäpäivien yhteys astrologiaan oli toinen syy siihen, miksi varhaiskristityt karttoivat niitä. ”Syntymäpäivistä tehdyt muistiinmerkinnät olivat antiikin aikana tärkeitä ennen kaikkea siksi, että syntymäaikaa tarvittiin horoskoopin laadinnassa”, sanovat Lintonit. Varhaiskristityt yhdistivät astrologian idän uskontoihin, Rooman stoalaisuuteen ja gnostikkojen kieroutuneeseen ajatteluun. Kristityt eivät halunneet sekaantua sellaiseen!
Kirkon asenne muuttuu
Lopulta nimikristillisen kirkon suhtautuminen syntymäpäiviin muuttui. Syynä oli koko kirkon asenteen muuttuminen roomalaista maailmaa kohtaan, mikä ei ole yllättävää vainojen lakattua keisari Konstantinuksen aikana. Nimikristillisyydestä, joka oli pahasti turmeltunut muoto apostolisesta kristillisyydestä, tuli valtionuskonto. Mitä nyt tapahtui sen aiemmalle vihamieliselle suhtautumiselle kaikkeen pakanalliseen?
Kun kirkko ”sukelsi vainojen myrskyistä keisarivallan suosion auringonpaisteeseen”, kirjoitti 1800-luvulla elänyt pappismies Henry J. Vandyke, ”se luopui maailmasta pelastetun kirkon alhaisemmasta käsitteestä ja omaksui kirkon palveluksen välityksellä pelastettavan maailman ylevämmän käsitteen”.
Mihin tällainen epäraamatullinen järkeily johti? ”Avattuaan sydämensä uskonnon inhimilliselle puolelle se alkoi tällöin lähestyä Jeesuksen inhimillisiä puolia ja etsiä suurella innolla Hänen syntymäpäiväänsä voidakseen pyhittää sen.” Jos Jeesuksen syntymäpäivää voitaisiin viettää, miten olisi muiden syntymäpäivien laita? William Walsh rakentaa sillan sanomalla: ”Kristuksen syntymän vietto palautti tavallisten kuolevaisten syntymän vieton.”
Onko sillä merkitystä nykyään?
Kaikki tämä on jo useita satoja vuosia vanha asia. Miksi sen pitäisi vaikuttaa nykyiseen syntymäpäivien viettoon? Jos kerran ensimmäisen vuosisadan kristityt eivät viettäneet omia syntymäpäiviään eivätkä Jeesuksen syntymäpäivää, eikö nykyisten vilpittömien kristittyjen pitäisi noudattaa heidän esimerkkiään?
’Mutta eikö tällainen ole äärimmäisyyteen menemistä, jopa fanaattista?’ joku voi kysyä. ’Loppujen lopuksi mitä pahaa syntymäpäiväkutsuissa on? Ei niihin nykyään liity spiritismiä eikä astrologiaa.’
On kiintoisaa, että suuri osa siitä mitä nykyisessä syntymäpäivien vietossa pidetään itsestään selvänä, sisältää antiikin uskonnollisista menoista saatuja piirteitä. ”Kreikkalaiset aloittivat tavan, jossa kakut koristellaan palavilla kynttilöillä”, sanovat Lintonit. ”Filokhorus [antiikin kreikkalainen historioitsija] kertoo, että joka kuukauden kuudentena päivänä, kuun ja metsästyksen [hedelmällisyyden] jumalattaren Artemiin syntymäpäivänä, pyöreän kuun muotoisia hunajakakkuja, joissa oli sytytettyjä kynttilöitä, pantiin tämän jumalattaren temppelialttareille.”
Mikä on kynttilöitten merkitys? ”Kansanuskomuksissa syntymäpäiväkynttilöillä katsotaan olevan erityistä toiveet toteuttavaa taikavoimaa . . . Palavilla kynttilöillä ja uhritulilla on ollut erityistä mystistä merkitystä aina siitä lähtien kun ihminen ensi kerran rakensi alttareita jumalilleen. Syntymäpäiväkynttilät ovat siis eräänlainen kunnianosoitus syntymäpäivälapselle ja tuovat hyvää onnea”, toteaa sama tietolähde.
Miten on perinteisten syntymäpäiväonnittelujen laita? Lintonien kirja sanoo: ”Syntymäpäivätervehdykset ja onnentoivotukset ovat olennainen osa tätä juhlaa. . . . idea juontaa juurensa taikuudesta. Tärkein taikuuden käyttötarkoitus on hyvien ja pahojen loitsujen luenta. Varsinkin syntymäpäivänään ihminen on altis tällaisille loitsuille, sillä silloin hänen omat henkensä ovat lähettyvillä. . . . Syntymäpäivätervehdykset voivat vaikuttaa hyvään tai pahaan suuntaan, koska tuona päivänä ihminen on lähempänä henkimaailmaa.” – The Lore of Birthdays, s. 20.
Merkitseekö tämä sitä, että kristityt eivät voi olla missään tekemisissä minkään sellaisen tavan kanssa, joka voi olla lähtöisin vääristä uskonnollisista menoista? Ei. Hyvin monilla yleisillä tavoilla voi olla tällainen alkuperä. Mutta jos jokin nykyinen tapa sisältää muinaisuudesta saatuja piirteitä, jotka ovat vastoin Raamatun periaatteita, silloin tosi kristittyjen täytyy tunnollisesti hylätä tuollainen tapa.
Itsensä korottaminen
Lintonit huomaavat syntymäpäivien eroavan muista juhlista siinä, että tällöin ”kaikki lahjat ja hyvän toivotukset tulevat itselle. Värikkäästi kuorrutettu upea syntymäpäiväkakku ja palavat kynttilät ovat henkilökohtainen kunnianosoitus. Toiset juhlat ylentävät mieltä mutta syntymäpäivät lämmittävät omaa minää.”
Onko kristittyjen hyvä osallistua juhliin, jotka ”lämmittävät omaa minää”? Puhuessaan ylpeille fariseuksille Jeesus varoitti, että ”joka korottaa itsensä, se nöyrrytetään, ja joka nöyrryttää itsensä, se korotetaan”. (Matteus 23:12) Liian paljo ’oman minän lämmittäminen’ voi johtaa nöyryytykseen Jumalan käsissä. ”Älkäämme tulko itsekeskeiseksi”, neuvoi apostoli Paavali. – Galatalaisille 5:26.
’Mutta miksi tarttua hanakasti tällaiseen pikkuseikkaan kuin syntymäpäiviin?’ joku voi vastustaa. Koska kristityt uskovat, että se Raamatun periaate, jonka mukaan ”vähemmässä uskollinen on paljossakin uskollinen”, soveltuu tähänkin. – Luukas 16:10.
Sitä paitsi vaikka syntymäpäiväkutsut voivatkin olla ’pikkuseikka’, niin asiaan liittyy eräs tärkeä periaate. 300-luvulla kirkko alkoi hyväksyä syntymäpäivät vasta sen ajattelutavassa tapahtuneen suuren muutoksen jälkeen. Kuten huomasimme, edellisellä sivulla pappismies Vandyke sanoi sen Raamatun periaatteen, jonka mukaan kristillinen kirkko ei ole ”osa maailmasta”, olevan ”alhaisempi käsite”. Mutta kristityt, jotka perustavat uskonsa Raamattuun, eivät voi yhtyä tällaiseen ajatteluun!
Raamattu ei missään valtuuta kirkkoa hylkäämään sitä Jeesuksen lausuntoa, että ”ette ole osa maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta”. (Johannes 15:19) Mistä kirkko sai valtuudet hylätä Jeesuksen sanat ”alhaisempana käsitteenä” ja noudattaa omatekoista ”ylevämpää käsitettä”, jonka mukaan kirkon tulee muuttua osaksi maailmaa voidakseen pelastaa sen?
Raamatun Jaakobin kirje ilmaisee asian voimakkaasti sanoen: ”Avionrikkojat, ettekö tiedä, että ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalan kanssa? Joka siis haluaa olla maailman ystävä, se asettuu Jumalan viholliseksi.” (Jaakob 4:4) Kuulostaako tämä siltä kuin kirkko voisi pelastaa maailman muuttumalla osaksi sitä ja omaksumalla sen muotomenot?
Jotakin parempaa
Vaikka lapsen syntymä onkin iloinen tapahtuma, Raamattu auttaa meitä näkemään sen oikeasta näkökulmasta, kun se sanoo kiinnostavasti: ”Hyvä nimi on parempi kuin kallis öljy, ja kuolinpäivä parempi kuin syntymäpäivä.” (Saarnaaja 7:2) Kuinka voi olla niin?
Me olemme kaikki syntyessämme perineet epätäydellisyyden ja synnin esivanhemmiltamme Aadamilta ja Eevalta. Me olemme syntyneet Jumalan suosion ulkopuolella, ja odotteenamme on lyhyt, huoleen täyttämä elämä ja sen jälkeen kuolema. – Job 14:1–4; Roomalaisille 5:12.
Vaikka olemmekin kaikki syntyneet niin sanoaksemme Jumalan vihan alaisina, tilanne ei ole toivoton. Raamatunkirjoittaja Johannes ilmaisi sen näin: ”Joka uskoo Poikaan, sillä on ikuinen elämä; joka ei tottele Poikaa, se ei näe elämää, vaan hän pysyy Jumalan vihan alaisena.” – Johannes 3:36.
Se epätäydellinen elämä, jonka olemme saaneet syntyessämme, ei siis todellisuudessa ole lainkaan elämää Jumalan näkökulmasta. Siksi hyvä ”nimi” Jumalan edessä on niin tärkeä! Jos ihmisen elämä on kulunut tällaisen ”nimen” hankkimiseen, silloin voidaan tällaisen arvokkaan elämän päättyessä todella sanoa, että ”kuolinpäivä [on] parempi kuin syntymäpäivä”. Tällaisella ihmisellä on varma toivo ylösnousemuksesta, jonka avulla hän voi jälleen elää. (Jesaja 26:19) Eikö olisi parempi etsiä hyvää suhdetta Jumalaan ja iloita siitä kuin juhlia syntymäpäivää? Mehän olemme hänen näkökulmastaan vain ”usvaa, joka hetkisen näkyy ja sitten häipyy”. – Jaakob 4:14.
”He eivät juhli . . .”
Kun muuan Jehovan todistaja puhui äskettäin erään perheen kanssa, hänelle kerrottiin, että seuraavan oven takana asuu muita todistajia. Mistä perhe tiesi heidän olevan todistajia? Perheen lapsi korotti äänensä: ”He eivät juhli!”
”On totta, etteivät Jehovan todistajat vietä syntymäpäiviä eivätkä juhlapäiviä”, myönsi todistaja, ”mutta oletko tiennyt, että me kokoonnumme muina aikoina yhteen seurustelemaan ja pitämään hauskaa?”
Lapsen silmät suurenivat. ”Ihanko totta?” hän kysyi.
Jehovan todistajat eivät käytä tekopyhiä mustia kaapuja eivätkä jouhipaitoja. Se, että he kieltäytyvät viettämästä syntymäpäiviä, johtuu siitä, että he haluavat vilpittömästi miellyttää Jumalaa. He eivät voi olla huomaamatta, kuten kristityt ovat huomanneet Origeneen ajoista lähtien, että Raamatussa mainitaan vain kahdet syntymäpäivät, Egyptin faraon ja roomalaisen hallitsijan Herodes Antipaan syntymäpäivät, eikä kumpikaan heistä ollut Jumalan palvelija. On myös huomattavaa, että molempien syntymäpäivien yhteydessä tapahtui teloitus. – 1. Mooseksen kirja 40:20–22; Matteus 14:6–11.
Silti Jehovan todistajat nauttivat elämästä. He nauttivat voidessaan aika ajoin rentoutua terveesti toistensa seurassa. He iloitsevat yhdessä ennakolta ikuisen elämän toivosta, joka toteutuu Jumalan valtakunnan alaisuudessa. (Matteus 6:9, 10; Ilmestys 21:3, 4) He uskovat, että tulee aika, jolloin lapset eivät enää synny sellaiseen maailmaan, joka on täynnä sydänsuruja ja vaikeuksia. Siihen aikaan jokainen syntyvä voi luottavaisesti odottaa elävänsä niin kauan, että syntymäpäivien laskeminen käy merkityksettömäksi. Sillä välin todistajien vilpitön rakkaus elämää ja Luojaa kohtaan saa heidät haluamaan hänen miellyttämistään sellaisissakin ’pikkuseikoissa’ kuin suhtautumisessa juhliin, jotka yhä sisältävät väärän uskonnon perusaineksia.