Lukijain kysymyksiä
● Miksi Jehovan todistajat eivät vietä syntymäpäiviä?
Pohjimmiltaan se johtuu siitä, että he kunnioittavat Jumalan sanaa ja ovat hyvin kiinnostuneita toimimaan sen esittämien viitteiden mukaan.
Syntymäpäiviä vietetään yleisesti kautta maailman ja niin on tehty tuhansien vuosien ajan. Usein niiden yhteydessä pidetään kutsuja ja annetaan lahjoja. Mutta sanooko Raamattu mitään syntymäpäivistä?
Heti ensi alkuun voidaan sanoa, ettei Raamattu vastusta aulista antamista jollekulle läheiselle. (1. Moos. 33:10, 11; Luuk. 15:22; 2. Kor. 8:19) Se ei myöskään vastusta juhlista tai kutsuista nauttimista, sillä kohtuullista syömistä ja juomista suositellaan yhdeksi keinoksi elämästä nauttimiseksi. (Saarn. 3:12, 13) Jeesus oli läsnä häissä. Jobin lapset pitivät mahdollisesti elonkorjuujuhlia, jotka soivat tilaisuuden sukulaisten yhdessäoloon. Aabraham piti juhlat, kun Iisak vieroitettiin. (Joh. 2:1, 2; Job 1:4, 5, 13; 1. Moos. 21:8) Juutalaiset pitivät vuosittain juhlan temppelin uudelleen vihkimisen vuosipäivänä, vaikkei Jumala ollutkaan antanut siitä käskyä, ja Jeesus oli läsnä tässä juhlassa. – Joh. 10:22, 23.
Raamattu kuitenkin ilmaisee, että tietty varovaisuus on tarpeen, sillä ei olisi oikein osallistua mihin juhlanviettoon tahansa välittämättä sen aiheesta tai luonteesta. (2. Moos. 32:1–6; 1. Piet. 4:3; 1. Kor. 10:20, 21) Miten on sitten syntymäpäivien huomioon ottamisen ja viettämisen laita?
Ilmeisesti monet tosi palvojat pitivät muistiinmerkintöjä syntymäpäivistä. Papit ja muut tiesivät heidän ikänsä. Sitä ei jätetty arvelun varaan. (4. Moos. 1:2, 3; 4:3; 8:23–25) Mutta Raamatussa ei ole mitään viittausta siihen, että tosi palvojat olisivat viettäneet vuosittaisia syntymäpäiviä.
Raamattu kertoo vain kaksista syntymäpäivistä, jotka molemmat olivat henkilöiden, jotka eivät olleet tosi Jumalan palvelijoita.
Ensimmäiset olivat Egyptin faaraon syntymäpäivät. Niiden yhteydessä hirtettiin faaraon leipuri, joka oli ollut vankilassa Joosefin kanssa. (1. Moos. 40:18–22) Selittäessään 1. Mooseksen kirjan 40:20:tä tri Adam Clarke mainitsee: ”Syntymäpäivän juhliminen näyttää tämän paikan perusteella olleen hyvin vanha tapa. Se sai todennäköisesti alkunsa sielunkuolemattomuusajatuksesta, koska elämän alku tuntui varmasti suurimerkityksiseltä ihmisestä, joka uskoi elävänsä ikuisesti.”
Toiset syntymäpäivät noin 1 800 vuotta myöhemmin olivat Herodes Antipaan syntymäpäivät. Markuksen 6:21–24 kertoo niistä:
”Mutta sopiva päivä tuli, kun Herodes tarjosi syntymäpäivänään illalliset korkea-arvoisimmille miehilleen ja sotapäälliköille ja Galilean ensimmäisille. Ja juuri tämän Herodiaan tytär tuli sisään ja tanssi ja miellytti Herodesta sekä niitä, jotka olivat pitkällään hänen kanssaan. Kuningas sanoi neitoselle: ’Pyydä minulta mitä ikinä tahdot, niin minä annan sen sinulle.’ Vieläpä hän vannoi hänelle: ’Mitä ikinä pyydät minulta, sen minä annan sinulle, aina puoleen valtakuntaani asti.’ Ja hän meni ulos ja sanoi äidilleen: ’Mitä minä pyytäisin?’ Hän sanoi: ’Johanneksen, sen kastajan, päätä.”’ – Ks. myös Matt. 14:6–11.
Herodeksen syntymäpäivää koskevasta kertomuksesta tri Richard Lenski sanoo: ”Juutalaiset inhosivat syntymäpäivien viettoa ja pitivät sitä pakanallisena tapana, mutta Herodekset jopa ylittivät roomalaiset näiden juhlien vietossa, niin että ’Herodeksen syntymäpäivästä’ (Herodis dies) tuli sananparsi, joka tarkoitti erittäin ylellistä juhlimista.”
Miten meidän tulee suhtautua näihin kahteen syntymäpäivän viettoon? Onko vain sattuma, että ne mainitaan ja että molemmat olivat sellaisten syntymäpäiviä, joilla ei ollut Jumalan hyväksymystä? Vai voisiko olla niin, että Jehova tarkoituksellisesti antoi merkitä nämä yksityiskohtaiset tiedot Sanaansa, jonka hän sanoo olevan ”hyödyllinen opettamiseen, ojentamiseen, oikaisemiseen”? (2. Tim. 3:16) Ainakin se voidaan sanoa, että nämä kaksi kertomusta saattavat raamatullisesti syntymäpäivien vieton huonoon valoon Jumalasta vieraantuneiden noudattamana tapana.
On myös huomionarvoista, ettei Jumala merkityttänyt muistiin Jeesuksen syntymän täsmällistä päivää, joka varmasti olisi kaikkein tärkein syntymäpäivä, jos Jumalan palvelijoitten olisi määrä viettää syntymäpäiviä. Sen sijaan Raamattu ilmaisee Jeesuksen kuoleman päivämäärän ja käskee kristittyjä viettämään sen vuosipäivää joka vuosi. (Luuk. 22:19; 1. Kor. 11:23–26) Tämä on sopusoinnussa sen tosiasian kanssa, että Raamattu sanoo ihmisen kuolinpäivän olevan merkityksellisempi kuin hänen syntymäpäivänsä, jos hän on tehnyt itselleen hyvän nimen Jumalan edessä elinaikanaan. – Saarn. 7:2, 9.
Näiden Raamatun esittämien viitteiden mukaisesti varhaiskristityt eivät viettäneet syntymäpäiviä.
”Syntymäpäiväjuhlan ajatus oli tämän aikakauden kristityille yleensä vieras.” – August Neander, Allgemeine Geschichte der christlichen Religion und Kirche.
Kun aika kului ja tapahtui luopumus puhtaasta kristillisyydestä, alettiin viettää kuoleman, ei syntymän, muistoa.
”Marttyyrien kunnioittaminen johti asiattoman huomion kiinnittämiseen heidän kuolinpaikkaansa ja -päiväänsä. Onnellisin ajatuksin marttyyrin kuolinpäivää sanottiin hänen syntymäpäiväkseen. Marttyyrien kuolinpaikkoja kohtaan tunnettiin pyhää kunnioitusta. . . . Vuosipäivinä jumalanpalvelukset [kirkoissa] omistettiin enimmäkseen hänen suorittamiensa palvelusten ja hänen luonteensa muistelemiseen. . . . On kuitenkin muistettava, etteivät nämä [vuosittaiset] muistotilaisuudet kuuluneet kirkon yleiseen jumalanpalvelusjärjestykseen.” – Tri John F. Hurst, History of the Christian Church, 1. osa, s. 350, 351.
Vaikkei siis Raamattu sisälläkään syntymäpäivien viettoa koskevaa nimenomaista kieltoa, niin Jehovan todistajat ovat kauan kiinnittäneet huomiota Raamatun esittämiin viitteisiin eivätkä ole viettäneet syntymäpäiviä. Tässä suhteessa he menettelevät ensimmäisten kristittyjen antaman mallin mukaan.
Ja vaikkei Raamattu annakaan mitään aihetta viettää vuosittain kristityn kuolinpäivää, voimme olla yhtä mieltä siitä, että kuolinpäivä on parempi kuin hänen syntymäpäivänsä. Niinpä meidän ei pitäisikään keskittää päähuomiotamme syntymäpäivään vaan jokaiseen päivään siten, että jäljittelemme Kristusta ja heijastamme Jumalan kuvaa. Jos me kuolisimme, niin silloin olemme kirkastaneet Jumalaa elämäntavallamme ja hän tulee varmasti muistamaan meitä. – Hepr. 5:9; 11:6; Fil. 3:8–11.