Pohjoisen napaseudun suuri jääkarhu
ET TAIDA nähdä minua, vai kuinka? Voin huomata sen helposti siitä tavasta, jolla katsot suoraan kohti sitä jääharjannetta, jossa olen, osoittamatta mitään pelon merkkejä. Olet täysin maiseman lumoissa, etkä tee mitään paetaksesi. Jos tietäisit minun olevan täällä, pakenisit. Pystyisin saavuttamaan sinut hetkessä, sillä kykenen ryntäämään eteenpäin jopa 40 kilometrin tuntinopeudella!
Jos siirtäisin käpäläni pois mustan nenäni edestä, voisit ehkä nähdä minut, mutta en halua pelästyttää sinua. Olen sitä paitsi juuri syönyt, joten olen nyt mieluummin vain ruokalevolla, kuten meillä karhuilla on usein aterian jälkeen tapana.
Voisin ehkä samalla kertoa hiukan itsestäni. Se syventäisi näkemystäsi tästä osasta maapalloamme. Olen niin tyypillinen tämän kylmän alueen asukas, että minua sanotaan ”pohjoisen napaseudun symboliksi”.
Karhujen perhe
Taisin jo sanoa ”me karhut”, joten olet varmaankin arvannut, että olen jääkarhu. Saatat tietää, että minulla on etelässä serkkuja, joilla on tummempi turkki, vaikka joitakin perheemme jäseniä, kuten harmaakarhuja ja mustakarhuja, voidaan tavata myös napapiirin pohjoispuolelta.
Meidän ja muiden karhujen välillä on joitakin huomattavia eroavuuksia. Vertaa esimerkiksi kaulaamme ja päätämme siihen, mitä muilla karhuilla on. Meidän kaulamme on nimittäin pidempi ja päämme pienempi. On myös harvinaista, että me oleskelemme kuivalla maalla kuten muut perheenjäsenet. Me olemme merikarhuja. (Luonnontieteilijät käyttävät meistä ehkä juuri siksi nimeä Ursus maritimus.) Toinen eroavuus on se, että ravintomme koostuu pakostakin lähes kokonaan lihasta.
Kuten tiedät, olemme väriltämme kellertävän valkoisia. Juuri siksi minua on niin vaikea nähdä. Painan noin 500 kiloa, mikä on aikuisten keskimääräinen paino. Minulla tosin on joitakin suuria serkkuja, jotka ovat kasvaneet yli 700-kiloisiksi ja 3,4 metriä pitkiksi! Me jääkarhukoiraat olemme keskimäärin noin 2,4 metriä pitkiä. Naaraat ovat pienempiä.
Elinympäristömme
Me suuret jääkarhut olemme todella kuin kotonamme pohjoisen napaseudun vesialueilla. On totta, että meitä ei löydy Etelämantereelta, mutta eiväthän pingviinitkään tule tänne pohjoiselle napapiirille. Monien kansainvälisten eläinmatkaajien tavoin me vaeltelemme pohjoisella napaseudulla välittämättä vähääkään kansallisista rajoista. Jotkin meistä ovat saattaneet syntyä Neuvostoliiton alueella, esimerkiksi Novaja Zemljassa, mutta ovat sitten matkanneet ehkä Norjaan kuuluville Huippuvuorille. Talvella joitakin perheeseeni kuuluvia on nähty täällä Kanadassa niinkin etelässä kuin Saint Lawrencen lahdella ja Gaspén niemimaalla. Kesä saa meidät kuitenkin pysymään pohjoisempana. Eräs sukulaiseni muistaa nähneensä yhdysvaltalaisen ydinsukellusveneen Skaten, kun se joitakin vuosia sitten nousi pintaan lähellä pohjoisnapaa!
Miksi vietämme sellaista kiertolaiselämää? Siksi että etsimme ravintoa. Me emme siis vaeltele päämäärättömästi. Me seuraamme jäämerellä tapahtuvaa vuodenaikojen vaihtelua. Jäätiköitten koko vaihtelee vuodenajasta toiseen.
Te ihmiset saatatte ihailla pitkänmatkan uimareittenne kykyjä, mutta joitakin meistä merikarhuista on havaittu yli 60 kilometrin päässä maasta. Miten me pystymme uimaan niin pitkiä matkoja? Me uimme voimakkailla etukäpälillämme ”koiraa”, ja pääsemme siten hyisessä meressä jäälautalta toiselle. Meille jääkarhuille on ominaista, että uimme etukäpälillämme.
Elinympäristöömme sopeutuminen
Katsohan tarkoin jalkojani. Jalkojen polkuanturoiden karvapeite muodostaa parhaan mahdollisen kitkapinnan meille jääkarhuille. Myös erinomainen hajuaistimme auttaa meitä suuresti ruoan haussamme. Meidän jääkarhujen tiedetään vainunneen yli kolmen kilometrin päästä ihmisten polttaman valaanrasvan hajun. Meillä on kaikista karhuista myös paras näkökyky. Tämä yhdistelmä korvaa kaikki kuuloomme liittyvät puutteet. Ja tiesitkö, että silmissämme on kalvo, joka suojelee niitä lumimyrskyiltä ja auringon sokaisevilta vaikutuksilta alueella, jossa on niin paljon valkoista? Meille eivät aurinkolasit ole tarpeen!
Me olemme vedessä kuin kotonamme, koska ruumiimme rasva ja tiheä, rasvainen turkkimme auttavat meitä kellumaan, ja samalla ne suojelevat meitä jäätävältä kylmyydeltä sekä meressä että maalla. Lisäksi turkkimme karvojen uskotaan ohjaavan ultraviolettivaloa ihollemme. Se auttaa meitä pysymään lämpimänä.
Sisäisestä suunnistusjärjestelmästämme on meille paljon hyötyä etsiessämme vuodenaikojen vaihdellessa itsellemme sopivaa ravintoa. Suunnistuskykymme kävi hyvin ilmi, kun jotkin meistä vietiin satojen kilometrien päähän Cape Churchillissä Pohjois-Kanadassa sijainneesta paikasta, johon oli tuotu teurasjätteitä, sillä pian kaikki pois viedyt karhut olivat löytäneet tiensä takaisin! Tavallisesti me kuitenkin metsästämme koko talven ajan.
Perhe-elämä
Meillä karhuilla kiima-aika on keväällä tai varhaiskesällä tultuamme kolmen tai neljän vuoden ikäisiksi. Parittelun jälkeen me koiraat siirrymme metsästämään ruokaa. Talvella naaraamme muuttavat lumiluoliin. Joillakin luola-alueilla on ollut jopa 200 naarasta. Joulu- tai tammikuussa syntyy tavallisesti kaksi pentua, jotka ovat sokeita eivätkä ole paljoakaan pientä kania suurempia. Se on pieni alku eläimelle, joka voi täysikasvuisena painaa yli puoli tonnia! Mutta me kasvamme nopeasti.
Voin yhä muistaa, millaista oli elää luolassa – suojassa ulkopuolisilta luonnonvoimilta emoni ruumiinrasvan sekä sen ilman lämmössä, joka kerääntyi pesään, koska se oli sinne johtavaa käytävää ylempänä. Se oli ruokkimisen ja kasvun aikaa. Muistan yhä emoni lämpimän ja ravitsevan maidon ainutlaatuisen, pähkinänsävyisen maun. Se oli todella herkullista! Mutta sitä kesti vain maaliskuun tienoille asti. Silloin emoni murtautui lumiluolan katon lävitse ja me kömmimme ulkopuolella olevaan maailmaan. Kuinka jännittävää se kaikki olikaan sisarelleni ja minulle! Tuohon aikaan me painoimme noin 11 kiloa.
Samana päivänä alkoi myös koulutuksemme. Heti kun olimme tottuneet valoon, me menimme äitini kanssa suoraa päätä veteen ja aloimme uida. Se oli meistä aivan luonnollista. Alaskan eskimot ovat antaneet meille sopivan nimen ah tik tok – ”ne jotka menevät mereen”. Kun väsyimme uimaan, me vain tarrauduimme emomme häntään, ja niin pääsimme hinaukseen! Noin kahden vuoden ajan emomme valmensi meitä elämään napaseudulla. Sitten pystyimme tulemaan toimeen omin avuin ja olimme valmiit lähtemään kotoa ja perustamaan omat perheemme.
Meillä jääkarhuilla on mitä kaunein elinympäristö – lumi- ja jääveistoksia, loputon meri ja jylhiä rannikoita, joista voimme nauttia. Ilmaisemme usein ilomme ja tyytyväisyytemme melkoisella karjunnalla. Tässä ympäristössä elinikämme on yli 30 vuotta. Olemme tosin kuulleet, että jotkin meistä, jotka te olette vieneet eläintarhoihinne, ovat eläneet 40 vuotta.
Luulen, että olenkin jo levännyt riittävästi. Toivottavasti olet nauttinut käynnistä luonani. Uskon sen auttaneen sinua ymmärtämään, kuinka suurenmoisella tavalla elämä jatkuu myös pohjoisnavan seudun karuissa olosuhteissa. Kun siis seuraavan kerran näet jääkarhun eläintarhassa, älä anna johtaa itseäsi harhaan. Pohjoisen napaseudun jääkarhun elämä on todellisuudessa paljon kiinnostavampaa. Näemme jälleen, kun teet seuraavan retkesi pohjoiselle napaseudulle!
[Kuva s. 18]
”Tämä lumiluola oli lapsuudenkotini”