Mistä joulutavat ovat peräisin?
SEKÄ pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla joulun viettäminen kuuluu suosituimpiin juhliin sekä uskovien että ei-uskovien keskuudessa. Japanissa, jonka väestöstä suurin osa on ei-kristittyjä šintolaisia, joululla on paikkansa muiden juhlien joukossa, ja siitä on tullut hillittömän juhlinnan ja kaupallisuuden aikaa. Mutta ovatko jouluun liittyvät juhlallisuudet aina olleet niin maallistuneita? Miten tämä erityiseen vuodenaikaan vietettävä juhla sai alkunsa?
Katsaus siihen, miten joulua vietettiin ajanlaskumme ensimmäisellä vuosituhannella, auttaa jäljittämään sen juuret kaukaa esikristillisistä lähteistä. Kirjoittaessaan History Today -aikakauslehteen Alexander Murray Oxfordin yliopistosta väittää, että keskiajan ihminen ”yhdisti olemassa olevat pakanalliset keskitalven riittien peruspiirteet kehittyvään joulun teologiaan”. Miten ja miksi näin tehtiin?
Esikristillinen alkuperä
Muinaisten eurooppalaisten sivistyskansojen ihmiset huomasivat, kuinka aurinko näytti keskitalvella pysyvän paikoillaan lähellä eteläistä horisonttia, ennen kuin se hitaasti nousi jälleen korkealle taivaalle. Alun perin tämä talvipäivänseisaus (sana juontuu latinalaisista ”aurinkoa” ja ”seisahdusta” merkitsevistä sanoista) ajoitettiin juliaanisen kalenterin mukaan 25:nneksi joulukuuta. Näiden samojen ihmisten mielestä oli helppo löytää yhdenmukaisuus auringon ja Jumalan välillä elämän Lähteenä ja Ylläpitäjänä. Vuonna 274 Rooman keisari julisti Sol invictuksen (voittamattoman auringon) valtakunnan tärkeimmäksi suojelijaksi ja tämä päivä, 25. joulukuuta, kunnioitti täten Mitraa, valon jumalaa.
Murray kirjoittaa kristikunnan tulosta imperiumin uudeksi uskonnoksi: ”Melkoisen epävarmuuden jälkeen kristillisyys, [mitralaisuuden] pahin kilpailija, oli saamassa voiton. Mutta vuoden 300 tienoilla tämän kilpailijan täytyi yhä olla diplomaattinen. Juuri tuolloin kirkko päätti luoda Kristuksen syntymän juhlan (latinaksi nativitas). (Mitään tällaista juhlaa ei mainita 200-luvulta peräisin olevissa juhlaluetteloissa, ja ensimmäisen kerran tämä uusi juhla mainitaan asiakirjoissa vuonna 336.)” Mikä päivä valittiin tälle juhlalle? 25. joulukuuta, mikä oli ”varhaisten kirkkoisien viisas ja käytännöllinen päätös”, toteaa kirja Discovering Christmas Customs and Folklore. Miksi oli näin?
Keskitalvi oli jo muutenkin vakiintunut vuodenajaksi, jolloin juhlittiin seitsemän päivää kestävää roomalaisen maanviljelyn, tulen ja valon juhlaa, saturnaliaa. Sen jälkeen oli calendae-juhla, kolmipäiväinen juhla, jota vietettiin roomalaisten hallintomiesten nimittämisen yhteydessä. Heidän virkakautensa kesti yhden vuoden tammikuun ensimmäisestä päivästä eli calendaesta alkaen. Niinpä kun saturnalia, calendae-juhla ja Mitran palvontaan liittyvä voittamattoman auringon syntymäpäivä osuivat niin lyhyen ajanjakson sisälle joka vuosi, 25. joulukuuta valittiin ”Kristuksen messun” viettopäiväksi (siitä englannin Christmas), ja näin houkuteltiin pakanoita kääntymään Rooman keisarikunnan uuteen valtionuskontoon.
Ajan kuluessa pakanagermaaninen keskitalvenjuhla jul, (josta suomen ’joulu’ on peräisin), vahvisti tapaa juhlia ja pitää hauskaa ja antaa lahjoja. Kynttilät, halot, ikivihreät koristeet ja puut saivat huomattavan osan joulun vietossa. Mutta joku saattaa järkeillä, että Kristuksen syntymän juhlimisen on täytynyt varmasti olla huomattavalla tavalla esillä kristittyjen keskuudessa ennen mitään myöhemmin tullutta yhteyttä pakanallisiin perinteisiin. Onko asia näin?
Ei varhaiskristittyjen viettämä juhla
Raamattu ei paljasta Jeesuksen syntymän täsmällistä ajankohtaa. The World Book Encyclopedia selittää lisäksi, että ”varhaiskristityt eivät juhlineet Hänen syntymäänsä”. Mikseivät? ”Koska he pitivät kenen tahansa syntymän juhlimista pakanallisena tapana.” Augustus Neander on samaa mieltä kirjassaan The History of the Christian Religion and Church, During the Three First Centuries: ”Syntymäpäivänjuhlan ajatus oli tämän aikakauden kristityille yleensä vieras.”
Tästä tarkastelusta voit havaita, että joulun juhlimisen juuret ovat pakanallisissa tavoissa. Aikakauslehti The Economist selittääkin, että vasta myöhemmin uskonnolliset ”sananlevittäjät hyväksyivät ’tämän valon juhlan [voittamattoman auringon syntymäpäivän], sillä Kristus on maailman valo’, ja uskottelivat (puutteellisin todistein, joita totuutta mainontaan vaativat kuluttajasuoja-intoilijat eivät hyväksyisi), että Jeesus-vauva syntyi joulukuussa. Siksi presbyteerinen Skotlanti halveksi pitkään joulua, kuten teki vitkasteleva puritaaninen Amerikkakin, kunnes kaupalliset intressit nostivat sen uudelleen esille.”
Joulutavat herätetään henkiin
Kuningatar Viktorian hallituskauden (1837–1901) alkaessa ”ei yksikään englantilainen lapsi ripustanut sukkaansa takan reunalle jouluaattona; kukaan ei ollut kuullut joulupukista; ei ollut olemassa joululeivonnaisia; hyvin harvat ihmiset söivät kalkkunaa joulupäivänä; ei ollut tapana antaa lahjoja ja koristeltua ja valaistua joulupuuta tuskin tunnettiin kuninkaanlinnan pihan ulkopuolella. Joulupäivä ei ollut itse asiassa kovin tärkeä päivämäärä kalenterissa minkäänlaisia yhteisöllisiä rituaaleja varten”, toteavat kirjan Christmas Past tekijät Gavin Weightman ja Steve Humphries. Mitä sellaista sitten tapahtui, että joulunvieton suosio taas elpyi?
”Tämä vanhojen juhlien muuttaminen yhdeksi lyhyeksi, kunnialliseksi perhetapahtumaksi alkoi 1830-luvun tienoilla – –, ja se oli saatu suunnilleen päätökseen tultaessa 1870-luvulle, jolloin joulupukkihahmo esiintyi ensi kerran Englannissa”, mainitsee Christmas Past -julkaisu. Samoihin aikoihin ilmestyi Charles Dickensin Jouluaatto-niminen kertomus saituri Scroogesta, joka omaksui joulun hengen, ja se sai aikaan hyväntahtoisen mielialan köyhiä kohtaan. Teollisen vallankumouksen kaupunkeihin tuomat kurjat olot ja taloudelliset vaikeudet saivat viktoriaaniset ihmiset ryhtymään jonkinlaiseen moraaliseen kampanjaan, joka Edward VII:n aikana muotoiltiin hyväntekeväisyyden osoittamiseksi vain ”kunniallisille” köyhille.
Englantilaisen Catholic Herald -sanomalehden eräs kirjoittaja havainnoi seuraavaa: ”Yleisen hyvinvoinnin lisääntyessä monet keskiluokan joulurituaalien kielteiset piirteet ovat vähitellen yleistyneet. Kilpailuhenki ja taito olla aina hiukan muita edellä ovat tulleet vaatimattomuuden ja anteliaisuuden tilalle. Hillittömät juhlat, joissa on aivan liikaa vaikeasti sulavaa ruokaa, ovat korvanneet entisten kotoisten pitojen aidon nautinnon. Tämä uusi traditio pakottaa perheenjäsenet viettämään useita päiviä yhdessä, pitivätpä he siitä tai eivät; pelaamaan pelejä, joita jotkut heistä halveksivat; katselemaan televisiota, jota jotkut heistä vihaavat, ja katkaisemaan yhteytensä naapureihin ja ulkopuolisiin juuri silloin, kun hyväntahtoisuuden ja yleisen ystävällisyyden pitäisi vallita.
”Ja jos joku sanoo tämän ääneen, jos joku rohkenee arvostella joko kaupallisuutta tai sitä, että kaikki tehdään vain yleisen tavan vuoksi, hänet leimataan Scroogeksi. Mielestäni joulu on joutunut viime vuosina pahasti hakoteille.”
Oletpa samaa mieltä tämän arvion kanssa tai et, mitä voikaan tapahtua naapuristossasi joulunaikaan?
Joulu – vaarallista aikaa
Huomaatko joidenkuiden käyttävän sitä tilaisuutena antautua kohtuuttomuuteen syömisessä ja juomisessa? Häiritseekö juopuneitten räyhäävä käytös yhdyskuntasi rauhaa? Vaikka monet vilpittömät ihmiset osoittavat huomattavaa ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta jouluna, heidän ponnistelunsa eivät estä niitä perhesuhteille aiheutuvia vahinkoja, jotka ovat hyvin yleisiä tuohon aikaan vuodesta.
Saatat siis hyvinkin kysyä: ’Miksi joulu saa aikaan niin paljon huonoa käytöstä?’ Pohjimmiltaan siksi, että se on epäkristillinen, pakanallinen. Voitko kuvitella Kristuksen olevan tyytyväinen siihen? Tuskin. Raamatussa onkin päätelty suorin sanoin: ”Mitä tekemistä vanhurskaudella on laittomuuden kanssa? Tai mitä yhteistä valolla on pimeyden kanssa? Edelleen, miten sopivat yhteen Kristus ja Belial [Saatana]?” – 2. Korinttolaisille 6:14, 15.
Erilainen näkemys
Nyt joulunpyhinä luoksesi saattaa hyvinkin tulla joku Jehovan todistaja. Havaitset, että he eivät vietä joulua. Olet ehkä huolissasi heidän lapsistaan ja arvelet, että ennen kaikkea he jäävät ilman juhlia. Mutta Southern Evening Echo -nimisessä Southamptonissa Englannissa ilmestyvässä sanomalehdessä olleessa haastattelussa muuan Jehovan todistaja -isä, jolla on kaksi lasta, esitti tämän vakuutuksen: ”’Voin taata sen, ettei heistä todellakaan tunnu siltä, että he jäävät paitsi jotain’, sanoo John. ’Jehovan todistajat työskentelevät sangen innokkaasti onnellisen perhe-elämän hyväksi. Niinpä sen lisäksi, että annamme monia lahjoja lapsillemme ympäri vuoden, annamme heille jotakin paljon arvokkaampaa: [nimittäin] aikaamme ja rakkauttamme.’”
Varmasti tällainen aito rakkaus ja kiinnostus edistävät suuresti onnellista perhe-elämää. Niinpä sen sijaan että noudatettaisiin pakanallista alkuperää olevia joulutapoja, eikö olisi parempi, jos kaikki kunnioittaisivat Jeesusta ilmaisemalla todella Kristuksen kaltaista henkeä sukulaisia, ystäviä ja tuttavia ja vieläpä ventovieraitakin kohtaan koko vuoden ympäri?
[Tekstiruutu/Kuva s. 14]
JOULUPUKKI
Joulupukin on kuvailtu olevan ”suurin menestystarina Jeesuksen Kristuksen jälkeen”. Mutta kuka hän oli? Kirjan The Customs and Ceremonies of Britain mukaan hänet on ”tunnettu epämääräisenä tuon [joulun] ajan personoitumana ainakin 1400-luvulta lähtien – –, ja hän esiintyy suunnilleen nykyisenlaisessa puvussa vuodelta 1653 peräisin olevassa puupiirroksessa, mutta aattoillan vierailut, hänen tapansa tulla alas savupiippua pitkin täyttämään sukkia (tai vaateliaammilla tyynyliinoja) ja hänen porojen vetämä rekensä ovat kaikki peräisin tapojen sulatusuunista: Yhdysvalloista. Hänen luonteenkuvaukseensa yhdistettiin siellä eurooppalaisia 300-luvulta olevia legendoja Myran pyhästä Nikolauksesta (joka pelasti kolme neitsyttä prostituutiolta lahjoittamalla salamyhkäisesti keskiyöllä myötäjäisrahat ja joka Sinte Klaasina täytti hollantilais-amerikkalaisten lasten kengät juhlapäivänään 6. joulukuuta); saksalais-amerikkalaisesta Krisskringlestä (joka palkitsi kiltit lapset ja rankaisi pahoja) sekä Skandinaviassa tai Neuvostoliitossa kerrotuja tarinoita Pohjoisnavalla asuvista velhoista. – – Tämä amerikkalainen yhdistelmäpukki ylitti uudelleen Atlantin hiljaisesti 1870-luvulla. Siitä lähtien lukuisat kaupalliset esiintyjät ovat pitäneet näkyvästi yllä hänen mainettaan, ja hän on yhä kasvavassa määrin ollut pelkästään ’lasten joulun’ ei-uskonnollinen keskipiste.”
[Tekstiruutu/Kuva s. 15]
JOULUN IKIVIHREÄT
Laakerilehti, muratti ja misteli ovat tärkeitä joulukoristeita, joiden kuvaillaan olevan ”taianomaisia kasveja, jotka kantavat hedelmää kuolleena vuodenaikana”. Mutta miksi käytetään juuri näitä ikivihreitä kasveja? Vaikka jotkut uskovatkin, että laakerinlehden punaiset marjat edustavat Kristuksen verta ja sen piikkiset lehdet vertauskuvaavat ’orjantappurakruunua’, jonka Pontius Pilatuksen sotilaat panivat ivallisesti Jeesuksen päähän, pakanat pitivät laakerinlehden kiiltäviä lehtiä ja marjoja maskuliinisena ikuisen elämän symbolina. (Matteus 27:29) Murattia he pitivät feminiinisenä kuolemattoman elämän symbolina. Laakerinlehdestä ja muratista yhdessä tuli heille hedelmällisyyden vertauskuva. Mistelinoksan pakanalliset siteet ovat yhä niin vahvat, että kirjassa The Customs and Ceremonies of Britain todetaan: ”Kukaan kirkkoa koristava ei salli sitä käytettävän – paitsi Yorkin tuomiokirkossa.” Tunnetuin kaikista ikivihreistä kasveista on joulukuusi, joka on vanhaa saksalaista perua ja jonka kuningatar Viktorian puoliso, prinssi Albert, teki suosituksi Englannissa ja josta tuli perhepiirissä vietettävän joulun keskipiste. Vuodesta 1947 lähtien Norjan pääkaupunki Oslo on lähettänyt Lontoon Trafalgar Squarelle lahjaksi joulukuusen näytteille panoa varten.
[Kuva s. 16]
Norja antaa vuosittain Englannille lahjaksi joulukuusen