Juoruilu – mikä siinä viehättää?
KIINAKSI juoru on shén-tán, italiaksi pettegolézzo ja espanjaksi chisme. Juoruilu on siis yleismaailmallista. Suomi on niitä kieliä, joissa sanalla ”juoru” on selvästi negatiivinen merkitys.
Hyvin usein on niin, että tyhjänpäiväinen puhe on samalla myös vahingollista tai tietoisesti tai tahattomasti hankaluuksia aiheuttavaa puhetta. Se voi muuttua jopa avoimeksi panetteluksi, josta sanotaan, että se on ”jotakuta toista koskevien valheellisten tai vääristeltyjen tietojen levittämistä, jotka tiedot häpäisevät häntä tai halventavat hänen mainettaan”. Ei siis pidä ihmetellä, jos vanha sananlasku sanoo: ”Juoruilu saa aikaan vihaa aivan yhtä varmasti kuin pohjoistuuli tuo sadetta.” – Sananlaskut 25:23, Today’s English Version.
Jos kerran juoruilu voi aiheuttaa vahinkoa, niin mikä juoruilussa sitten oikein viehättää ja miksi sitä on niin vaikea vastustaa? Entä mikä erottaa rupattelun juoruilusta?
Rupattelu – tietojen vaihtoa
Yksi perustavan tärkeä syy rupattelulle eli jutustelulle on tämä: ihmiset ovat kiinnostuneita ihmisistä. Olemme siis luonnostamme taipuvaisia puhumaan toisista ihmisistä. Antropologi Max Gluckman on joskus sanonut: ”Jok’ikinen päivä ja suuren osan jokaista päivää useimmat meistä osallistuvat rupattelemiseen. Voin kuvitella, että jos pitäisimme valveillaolotunneistamme kirjaa, kävisi niin, että tehdessämme yhteenvetoa ainakin jotkut havaitsisivat käyttävänsä ’työnsä’ jälkeen eniten aikaa rupatteluun.”
Kun rento, vapaa keskustelu etenee kohtuuden ja hyväntahtoisuuden määrittelemissä uomissa, se voi puolin ja toisin tarjota hyödyllisiä tietoja ja pitää tuoreimpien tapahtumien tasalla. Puheenaiheet voivat olla niinkin vaarattomia kuin että kuka on mennyt naimisiin, kuka on raskaana ja kuka on kuollut, tai ne voivat olla humoristisia, ilman pahantahtoisia tarkoitusperiä.
Tyhjänpäiväinen puhe tahtoo kuitenkin liian usein lähteä harhailemaan sopivaisuuden ja hyvän maun rajojen ulkopuolelle. Tosiasioita kaunistellaan, liioitellaan tai vääristellään. Leikkiä lasketaan toisten kustannuksella, heitä halventamalla. Yksityisasioita saatetaan toisten tietoon, ja samoin käy luottamuksellisiksi tarkoitetuille asioille. Toisten maineelle tuotetaan vahinkoa tai se pilataan. Kiitoksen arvoiset asiat jäävät valituksen, nurinan ja pikkumaisen arvostelun varjoon. Puheenaiheeksi joutunutta ei paljoakaan lohduta se, että tarkoitus ei ollut aiheuttaa vahinkoa. Juoruilua onkin verrattu loan viskaamiseen puhtaalle seinälle. Se ei ehkä tartu kiinni, mutta se jättää aina likaisen jäljen.
Halu sovittautua muiden joukkoon
Toinen syy siihen, että meidät voidaan helposti saada vedetyksi mukaan juoruiluun, on se, että luonnostamme haluamme olla pidettyjä ja toisten hyväksymiä. Psykologit John Sabini ja Maury Silver kirjoittavat: ”Syystä tai toisesta tunnemme velvollisuudeksemme puhua; ja rupattelu on miellyttävä, helppo ja yleisesti hyväksytty tapa, jolla tämän velvollisuuden voi täyttää.” (Moralities of Everyday Life) Rupattelulla on siis jossain määrin arvoa kanssakäymisen käynnistäjänä ja ylläpitäjänä, keinona, jonka avulla voi löytää paikkansa toisten joukosta.
Ongelmaksi tulee se, että kielteiset uutiset tuntuvat ihmisistä helposti paljon sykähdyttävämmiltä kuin myönteiset uutiset. Jotkut näyttävät jopa nauttivan siitä, kun heitä järkytetään sensaatioilla, joissa voi olla kyse hyvinkin tuomittavista ja ala-arvoisista asioista. Juorut ovat siis todellisia vetonauloja: mitä karmeampi tai skandaalimaisempi jokin mojova uutinen on, sitä parempi. Vain harvoin ollaan kiinnostuneita siitä, voidaanko pöyristyttävät väitteet osoittaa oikeiksi.
Juoruilu tiedotusvälineissä
Juoruilu vetoaa vielä erääseen inhimilliseen heikkouteen: sopimattomaan uteliaisuuteen. Me rakastamme salaisuuksia. Me nautimme siitä, jos olemme päässeet perille joistakin luottamuksellisista asioista. Jo niinkin varhain kuin vuonna 1730, jolloin Benjamin Franklin alkoi kirjoittaa Pennsylvania Gazette -lehteen juorupalstaa, havaittiin, että ihmiset olivat halukkaita maksamaan juoruista.
Tiedotusvälineitten harrastama juoruilu on yhä voimissaan. Euroopassa lehtikioskit ovat tulvillaan sensaatiolehtiä, jotka suurin otsikoin kertovat kuninkaallisten perheitten, kilpa-autoilijoitten ja muitten kansainvälisten kuuluisuuksien asioista. Eräs sanomalehtiartikkeli sanoikin juoruilua rahakkaaksi liiketoiminnaksi.
Onko sellainen kuitenkaan suositeltavaa, että on kohtuuttoman utelias tietämään, mitä ihmiset tekevät omissa oloissaan kodissaan, makuuhuoneissaan, tai millaisia ovat heidän mielipiteensä erilaisista asioista? Voiko sellaisen aineiston lukeminen ja katseleminen, joka pyrkii herättämään himokkaita haluja, olla mitenkään järkevää? On päivänselvää, että juoruiluun erikoistuneet tiedotusvälineet menevät uteliaisuudellaan yli kohtuullisuuden rajojen.
Perättömät huhut
Perättömät huhut ja väärien tietojen antaminen ovat myös olleet oivallista juorujen raaka-ainetta. Huhut ovat aiheuttaneet pakokauhua, ihmishenkien menetyksiä ja kaaosmaisia tilanteita. Yksistään liike-elämän kärsimiä menetyksiä on mahdoton laskea rahassa. Eräältä pikaruokaa myyvältä ravintolaketjulta kului toista vuotta sellaisen perättömän huhun torjumiseen, että sen hampurilaisissa oli matoja. Eräältä saippuatuotteita valmistavalta yhtiöltä kului vuosia ja miljoonia dollareita siihen, kun se koetti tukahduttaa huhuja, joiden mukaan se olisi käyttänyt liikemerkkinään Saatanan tunnusmerkkiä ja että sillä olisi jollain tavoin ollut sormensa pelissä paholaisen palvonnassa.
Eniten huhuista silti kärsivät ihmiset niiden aiheuttaessa heille murhetta ja vahinkoa. Koska jotakin kohtuutonta tai yletöntä sisältävät jutut kuitenkin helposti kiehtovat ihmisiä, he ovat taipuvaisia levittämään niitä piittaamatta paljoakaan siitä, miten tosia ne ovat tai millaisia seurauksia niistä voi olla.
Panettelu – pahinta juoruilua
Pahimmanlaatuiseen juoruiluun, panetteluun, ovat usein perimmäisenä syynä kateus ja viha. Kreikan kielessä ”panettelijaa” vastaava sana on di·aʹbo·los, josta tulee myös toinen Raamatun Saatanasta käyttämä nimi: Panettelija. (Ilmestys 12:9) Nimi on sopiva, sillä Saatana on Jumalan pahin panettelija. Saatanan tavoin jotkut puhuvat toisista tietoisesti pahaa. Joskus syynä on loukatuista tunteista tai mustasukkaisuudesta johtuva kostonhalu. Oli miten oli, he pyrkivät edistämään omia etujaan turmelemalla toisilta hyvän nimen.
Vaikka panettelu onkin selvästi tuomittavin juoruilun laji, niin millainen tahansa vahingollinen juoruilu on moraalitonta ja vastuuntunnotonta. Miten sitten voimme estää arkijutustelua madaltumasta panetteluksi?
[Kuva s. 5]
Ystävällinen rupattelu on usein se keino, jolla vaihdamme hyödyllisiä tietoja ja jolla käynnistämme kanssakäymisen ja ylläpidämme sitä
[Kuva s. 6]
Juoruilu on kuin loan viskaamista puhtaalle seinälle. Se ei ehkä tartu kiinni, mutta se jättää aina likaisen jäljen
[Kuva s. 7]
Jotkut juoruilevat voidakseen olla huomion keskipisteenä