Pieniä ihmisiä, suuria paineita
”Lasten murheet ovat pieniä. Totta, mutta pieni on lapsikin.” (Percy Bysshe Shelley.)
ALHAALLA on kuva silinterihatusta. Ensi silmäyksellä näyttää siltä kuin hatulla olisi enemmän korkeutta kuin sen lierillä on leveyttä. Todellisuudessa korkeutta ja leveyttä on yhtä paljon. Mittasuhteet arvioi helposti väärin.
Aivan yhtä helposti voivat aikuiset arvioida lapsen stressin mittasuhteet väärin. Jotkut pitävät lasten ongelmia hyvin vähäpätöisinä. Tällainen ajattelutapa on kuitenkin pettävä. ”Aikuisten ei pitäisi arvioida ongelmia niiden suuruuden perusteella, vaan niiden tuottaman tuskan perusteella”, varoitetaan kirjassa Childstress!
Monissa tapauksissa lapsen tuska on mittasuhteiltaan suurempaa kuin aikuiset tajuavatkaan. Tämän vahvistaa tutkimus, jossa vanhempia pyydettiin arvioimaan lastensa tunne-elämän tilaa. Melkein kaikki vastasivat lastensa olevan ”hyvin onnellisia”. Kun sitten lapsille tehtiin ilman heidän vanhempiensa läsnäoloa kysymyksiä, useimmat heistä luonnehtivat itseään ”onnettomiksi” ja jopa ”epätoivoisiksi”. Lapsilla on pelkoja, joita vanhemmat suuresti vähättelevät.
Eräässä toisessa, tri Kaoru Jamamoton tekemässä tutkimuksessa lapsiryhmää pyydettiin panemaan 20 elämäntilannetta seitsenpisteisen stressiasteikon avulla tärkeysjärjestykseen. Seuraavaksi ryhmälle aikuisia annettiin samat tilanteet luokiteltaviksi sen mukaan, miten he ajattelivat lasten luokittelevan ne. Kävi niin, että 16 kohdassa 20:stä aikuiset arvioivat tärkeysjärjestyksen väärin. Jamamoton johtopäätös kuuluu: ”Me kaikki luulemme tuntevamme lapsemme, mutta aivan liian usein on niin, että me emme näe, kuule emmekä ymmärrä, millaiset asiat heitä todellisuudessa huolestuttavat.”
Vanhempien täytyy opetella katselemaan elämää uudesta näkökulmasta: lapsen silmin. (Ks. tekstiruutua.) Tämä on erityisen tärkeää nykyään. Raamattu on ennustanut, että ”viimeisinä päivinä on oleva kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä”. (2. Timoteukselle 3:1.) Lapset eivät ole immuuneja tällaisille vaikeuksille, sillä usein ne sattuvat suurimmalla voimallaan juuri heihin. Vaikka jotkin lapsille painetta aiheuttavista asioista ovat yksinkertaisesti ”nuoruudelle ominaisia”, niin toiset niistä ovat hyvin epätavallisia ja ansaitsevat aivan erityistä huomiota (2. Timoteukselle 2:22).
[Tekstiruutu s. 5]
Lapsen silmin
Vanhemman kuolema = syyllisyys. Kun lapsi muistelee niitä vihanpuuskia, joiden kohteena oli isä tai äiti, jota ei enää ole, hän saattaa sisimmässään ajatella tämän kuoleman olleen hänen syytään.
Avioero = hylätyksi tuleminen. Lapsen logiikka sanoo, että jos vanhemmat voivat lakata rakastamasta toisiaan, he voivat myös lakata rakastamasta häntä.
Alkoholismi = jännitys. Claudia Black kirjoittaa: ”Pelko, hylkääminen, kieltäminen, epäjohdonmukaisuus ja todellinen väkivalta tai väkivallan mahdollisuus, joita kaikkia alkoholistikoti jokapäiväisenä ympäristönä edistää, eivät luo tarkoituksenmukaista ja terveellistä ympäristöä.”
Vanhempien yhteenotot = pelko. Tutkimuksessa, johon osallistui 24 koululaista, paljastui, että vanhempien riidat voivat vaikuttaa lapsiin hyvin voimakkaasti, niin voimakkaasti, että heillä voi ilmetä pahoinvointikohtauksia, nykimistä kasvolihaksissa, hiustenlähtöä, laihtumista tai lihomista ja he voivat saada jopa vatsahaavan.
Normaalia parempi menestyminen = turhautuminen. ”Näyttää siltä, että minne tahansa lapset kääntyvätkin, he saavat aina juosta henkensä edestä vanhempiensa järjestämissä kilpailuissa”, kirjoittaa Mary Susan Miller. Kun lasta painostetaan olemaan paras koulussa, kotona ja jopa leikeissä, kilpajuoksu ei lopu koskaan, eikä lapsi koskaan voita.
Uuden lapsen syntymä = menetys. Koska äiti joutuu nyt osoittamaan huolenpitoa ja hellyyttä myös vastasyntyneelle, lapsesta voi tuntua, että hän on menettänyt toisen vanhemmistaan, sen sijaan että olisi saanut uuden siskon tai veljen.
Koulu = eroon joutumisen pelko. Äidin jättäminen ja kouluun lähteminen tuntui Amystä joka päivä erittäin tuskalliselta ja ahdistavalta.
Virheet = nöyryytys. Epävarma minäkuva saa lapset ”helposti paisuttelemaan joitakin asioita”, sanoo tri Ann Epstein. Hän on havainnut nöyryytysten olevan yleisimpiä alkusysäyksen antajia tapahtumasarjalle, jonka päätepisteenä on lapsen tekemä itsemurha.
Vammaisuus = turhautuminen. Sen lisäksi että fyysisesti tai henkisesti vammainen lapsi saa osakseen pilkkaa säälimättömien ikätoverien taholta, hänen on ehkä pakko sietää opettajien ja perheenjäsenten kärsimättömyyttä näiden ilmaistessa pettymyksensä sen johdosta, että hänen kykynsä eivät yksinkertaisesti riitä joistakin asioista suoriutumiseen.
[Kuva s. 4]
Vanhanmallinen silinterihattu