Mihin kotkat laskeutuvat kala-aterialle

NIITÄ tulee tuhansittain – kauniisti päivälliselle pukeutuneina – kaikkialta Alaskasta, Brittiläisestä Kolumbiasta ja niinkin kaukaa kuin Washingtonin osavaltiosta. Ne ovat hyvin vaikuttavia lintuja, hyvin silmiinpistäviä valkoisine päineen ja näyttävine valkoisine pyrstösulkineen, jotka niiden laskeutuessa leviävät jarruttavaksi viuhkaksi. Niillä on tummanruskea ruumis, ja ne painavat keskimäärin kuusi kiloa. Naaraat ovat hiukan koiraita isompia. Niiden siipiväli on 1,8–2,4 metriä ja lentonopeus 50 kilometriä tunnissa – mutta jos niiden tarkat silmät näkevät kalan noin puolentoista kilometrin päässä, ne voivat syöksyä alas nappaamaan sen 160 kilometrin tuntinopeudella!

Näillä Chilkatjoen juhlapäivällisillä tällaiset vaikuttavat taidonnäytteet ilmassa eivät kuitenkaan ole tarpeellisia. Pääruokana olevat lohet eivät lähde minnekään. Runsaslukuisina ne vain odottavat ahnaita syöjiä. Näitä juhlia isännöi Alaskassa Chilkatissa sijaitseva valkopäämerikotkien suojelualue, jonka Alaskan osavaltio perusti vuonna 1982 ”suojellakseen maailman suurinta valkopäämerikotkien esiintymää ja niiden tärkeää elinaluetta ja säilyttääkseen ne”.

Suojelualue käsittää 19000 hehtaaria Chilkatin, Klehinin ja Tsirkun jokilaaksosta, ja siihen on liitetty vain tärkeät kotkien elinalueet. Erityinen alue, minne nämä tuhannet kotkat kerääntyvät ja mihin ihmiset tulevat joukoittain katsomaan niitä, on kahdeksan kilometrin pituinen ja sijaitsee Chilkatjoen varrella, joka reunustaa Hainesin ja Klukwan välillä kulkevaa Hainesin valtatietä.

Hallituksen lehtisessä nimeltä ”Valkopäämerikotkien suojelualue Alaskassa Chilkatissa” kerrotaan, miksi tämä kahdeksan kilometrin jokiosuus on omiaan tarjoilemaan kuteneet lohet herkkupaloiksi kotkille.

”Luonnonilmiötä, joka saa aikaan sen, että Chilkatjoessa on kahdeksankilometrinen avovesialue pakkaskuukausina, kutsutaan ’alluviaalikeilaksi’. Tsirku-, Klehini- ja Chilkatjoen yhtymäkohdassa oleva Tsirkun keila, joka on viuhkan muotoinen sora-, kivi-, hiekka- ja jäämurskakasauma, toimii suurena vesisäiliönä.”

Tavallisesti joki, jonka virtaus heikkenee lähellä sitä paikkaa, missä joki laskee toiseen veteen, synnyttää kerrostuman ja muodostaa suiston mutta ei jätä jälkeensä vesiallasta. Kohdassa, missä Tsirkujoki laskee Chilkatjokeen, maan siirrokset ja liikkuvat jäätiköt koversivat kuitenkin noin 230 metriä merenpinnan alapuolelle ulottuvan suuren syvänteen. Peräytyessään jäätiköt jättivät jälkeensä murskaa ja lisäksi joet kerrostivat syvänteeseen hiekkaa ja soraa, kunnes tuossa kohdin peruskallion päällä oli noin 230 metriä paksu kuohkea ja huokoinen kerrostuma.

Kerrotaan, että kevät-, kesä- ja alkusyksyn lämpimämpinä kuukausina lumesta ja jäätiköistä sulava vesi virtaa tähän alluviaalikeilaan. Keilaan tulee vettä nopeammin kuin siitä pääsee virtaamaan pois, ja näin syntyy valtava vesiallas. Kotkien suojelusta kertovassa lehtisessä jatketaan: ”Talven tullessa ilma kylmenee ja ympärillä olevat vedet jäätyvät. Tämän suuren altaan vesi pysyy kuitenkin 5–10 astetta ympäröiviä vesiä lämpimämpänä. Tämä lämpimämpi vesi ’suodattuu’ Chilkatjokeen ja estää sen jäätymisen.

”Viisi lohilajia kutee näissä ja muissa lähialueen joissa ja niiden sivuhaaroissa. Lohien kutuvaellus alkaa kesällä ja jatkuu myöhäissyksyyn tai alkutalveen. Lohet kuolevat pian kutemisen jälkeen, ja näin kotkille on tarjolla suuret määrät ruokaa.”

Lohijuhla alkaa lokakuussa ja päättyy helmikuussa, ja pian sen jälkeen tuhannet kotkat alkavat hajaantua kauas ympäröivälle maaseudulle. Suojelualueella asuu kuitenkin ympäri vuoden 200–400 kotkaa. Sen lisäksi että ne syövät kaikkia saaliikseen saamiaan kaloja, ne täydentävät ruokavaliotaan vesilinnuilla, pienillä nisäkkäillä ja haaskoilla.

Jännittäviä soidinmenoja, kestäviä ”avioliittoja”

Ne valitsevat yhden puolison koko elämänsä ajaksi – ja ne voivat elää 40 vuotta. Tavallisesti puolisot ovat yhdessä kuitenkin vain pesimäaikana. Ne alkavat pitää soidinta huhtikuussa, ja kotkien suojelemisesta kertovan lehtisen mukaan se ”voi sisältää vaikuttavia soidinnäytöksiä, joissa kotkat syöksyvät halki ilman kynnet yhteen lukittuina ja kuperkeikkoja heittäen” (Eagles—The Alaska Chilkat Bald Eagle Preserve). Tekevätkö ne kaiken tämän ja oikein vielä käsi kädessä? Kuulostaa hurjan romanttiselta!

Tällä suojelualueella on havaintojen mukaan 94 pesää. Tavallisesti yhdestä kolmeen munaa kuoriutuu touko-kesäkuun vaihteessa, kun niitä on ensin haudottu 34 tai 35 päivää. Poikaset lähtevät pesästä syyskuun tienoilla, mutta niiden on tyytyminen ruskean ja valkoisen kirjavaan höyhenpukuun. Hienon valkoisen pään ja pyrstön ne saavat vasta neljän tai viiden vuoden ikäisinä!

Lehtisessä esitetään myös taustatietoa kotkien taistelusta eloon jäämisen puolesta sekä neuvoja suojelualueella kävijöille siitä, miten voi tehdä käynnistään turvallisen:

”Valkopäämerikotkien suojelualue Alaskassa Chilkatissa on erotettu kotkien suojelua varten, ja se on suuruudeltaan 19000 hehtaaria. Kotkia ei kuitenkaan ole aina suojeltu; ne olivat aikoinaan luvallista riistaa metsästäjille, joille maksettiin saaliista palkkio. Kertoman mukaan kotkat söivät valtavalla ruokahalulla eläviä lohia ja pikkueläimiä, minkä vuoksi Alaskan alueellinen lainsäädäntöelin määräsi vuonna 1917 kotkista palkkion. Ft. William H. Sewardin veteraanit Hainesista kertovat tarinoita lisätulojen hankkimisesta armeijassa saamansa pienen palkan lisäksi: yhdestä kynsiparista maksettiin dollari (korotettiin myöhemmin kahteen dollariin).

Myöhemmät tutkimukset paljastivat, että kotkien kutemaan nousseille lohiparville tuottamaa vahinkoa oli liioiteltu, ja palkkio poistettiin vuonna 1953. Siihen mennessä yli 128000 kotkaa oli ammuttu palkkion vuoksi. 1940-luvulla, jolloin palkkiojärjestely oli vielä voimassa, Lounais-Alaskan kotkakanta oli arviolta puolet siitä, mitä se oli 1970-luvulla.

Kun Alaskasta vuonna 1959 tuli osavaltio, Alaskan valkopäämerikotkat saivat liittovaltion suojeluksen valkopäämerikotkista vuonna 1940 säädetyn lain nojalla. Kotkan tappaminen on liittovaltiossa rikos, ja lisäksi elävien tai kuolleiden kotkien tai minkään niiden osan (myös höyhenten) hallussapito, joitakin erikoistilanteita lukuun ottamatta, on laitonta.

Varmistaakseen kotkan pääasiallisen esiintymän suojelun Alaskan osavaltion lainsäädäntöelin perusti vuonna 1972 Alaskan kalastus- ja riistanhoito-osaston alaisuuteen suojelualueen (Chilkat River Critical Habitat Area). Kotkien elinalueista jäi laajoja osia suojelun ulkopuolelle, ja pitkä taistelu Chilkatlaaksoa koskevista maankäyttökysymyksistä raivosi usein katkerana ympäristönsuojelijoiden ja ympäristön muuttamista kannattavien voimien välillä. Perinpohjaisten tutkimusten jälkeen – joista vastasivat luonnonsuojelujärjestö National Audubon Society ja osavaltion rahoittama Haines/Klukwan Resource Study – metsurit, kalastajat, ympäristönsuojelijat, liikemiehet ja paikalliset poliitikot pääsivät lopulta sovitteluratkaisuun. Vuonna 1982 osavaltion lainsäädäntöelin sääti tämän sovitteluratkaisun pohjalta lain 19000 hehtaarin suuruisen valkopäämerikotkien suojelualueen perustamisesta Alaskaan Chilkatiin.

Suojelualueella ei saa hakata metsää eikä harjoittaa kaivostoimintaa, mutta maan perinnäistä käyttöä, kuten marjojen poimintaa, kalastusta ja metsästystä, voidaan jatkaa. Suojelualueesta huolehtii Alaskan puisto-osasto apunaan 12-jäseninen neuvoa antava elin, joka muodostuu paikallisista asukkaista, valtion virkamiehistä ja yhdestä biologista.

Keskustelua siitä, miten laakson luonnonvaroja voidaan käyttää ympäristöä vahingoittamatta, käydään jatkuvasti, ja maan käyttöä koskevat kysymykset voivat synnyttää edelleenkin kiistaa Chilkatlaaksossa. Paikkakuntalaiset ovat kuitenkin ylpeitä siitä, että paikallisesti sopiva ratkaisu kotkien suojelemiseksi on löytynyt.”

Pääasiallinen alue, jolla matkailijat voivat katsella kotkia, on Chilkatjoen kanssa samansuuntaisesti kulkeva Hainesin valtatie, ja sinne on tehty levennyksiä tätä tarkoitusta varten.

[Kartta s. 15]

(Ks. painettu julkaisu)

Chilkatjoki Chilkootjoki

Klehinijoki KLUKWAN

Valkopäämerikotkien katselualue

(alluviaalikeila)

▴

▴

Hainesin valtatie

Tsirkujoki ▾ Chilkootjärvi

Chilkatjärvi ▾

Chilkatjoki ▾ Lutakinlahti

Takhinjoki ▾

HAINES

[Lähdemerkintä]

Mountain High Maps™ copyright © 1993 Digital Wisdom, Inc.

[Kuvien lähdemerkintä s. 15]

Valkopäämerikotkat sivuilla 15–18: Alaska Division of Tourism