Missä määrin tieteeseen voi luottaa?
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN AUSTRALIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
EI OLE epäilystäkään siitä, että useimmat ihmiset ihailevat tiedettä kaiken sen vuoksi, mitä se on saanut aikaan lääketieteessä, tekniikassa, viestinnässä ja muilla tutkimusaloilla. Tieteelliset keksinnöt ovat koskettaneet lähes jokaisen nykyään elävän ihmisen elämää. Monet tiedemiehet ovat omistaneet koko elämänsä tieteelle, ja elämänlaadun parantamiseen tähtäävät vilpittömät tieteelliset pyrkimykset ansaitsevat kiitoksen. Tony Morton kirjoittaa tutkielmassaan jopa, että ”tiede on epäilemättä nykyajan sivilisaation kantavia voimia”.
Kaikilla elämän alueilla tarvitaan kuitenkin tasapainoa, kun pyritään määrittämään jonkin asian todellista arvoa, eikä tiede tee tässä suhteessa poikkeusta. Jotta voisimme säilyttää tällaisen tasapainoisen näkemyksen, tarkastellaanpa, mitä eräs toinen kirjoittaja sanoo. Hän ei puhu yhtä mairittelevasti siitä roolista, jota tiede näyttelee elämässämme. Lewis Wolpert sanoo kirjassaan The Unnatural Nature of Science näin: ”Tutkimukset osoittavat, että tiede kiinnostaa ja ihastuttaa suuresti ihmisiä ja että sen uskotaan epärealistisesti voivan korjata kaikki ongelmat; jotkut taas tuntevat syvään juurtunutta pelkoa ja vihamielisyyttä sitä kohtaan – – Tieteenharjoittajia pidetään kylminä, persoonattomina ja muista piittaamattomina pelkän tekniikan taitajina.”
Tieteen läpimurto
On aina olemassa riski, kun tieteelliset kokeet ulotetaan uusille alueille. Mutta sitä mukaa kuin uudet keksinnöt osoittavat, että riskin ottaminen kannattaa, yleisön luottamus tieteeseen kasvaa. Niinpä aiemman menestyksen loisteessa paistatteleva tiede on ottanut jossain määrin yhä uskaliaampia riskejä ja monet ihmiset ovat innostuksissaan alkaneet pitää kunnioittamaansa tiedettä lääkkeenä ihmiskunnan ongelmiin. Tästä syystä monet ihmiset yhdistävät sanat ”tiede” ja ”tieteellinen” ehdottomaan totuuteen.
American Studies -julkaisussa esitetään seuraava havainto: ”1920-luvulla alkoi ja 1930-luvulla voimistui sellainen suuntaus, että tiedemiehet vakuuttivat kuluttajille puolueettomasti valkoinen laboratoriotakki yllään jonkin tuotteen olevan ’tieteellisesti’ parempi kuin sen kilpailijat. Nation-lehden pääkirjoituksessa valitettiin vuonna 1928, että ’lauseen, joka alkaa sanoilla ”tiede sanoo”, havaitaan yleensä ratkaisevan minkä tahansa väittelyn seurustelutilaisuudessa tai myyvän mitä tahansa tuotetta hammastahnasta jääkaappiin’.”
Mutta merkitseekö tiede aina ilman muuta samaa kuin ehdoton totuus? Kautta historian on ollut niitä, jotka ovat vastustaneet pontevasti tieteellisiä havaintoja. Jotkin vastaväitteet ovat olleet aiheettomia; toiset ovat vaikuttaneet hyvin perustelluilta. Esimerkiksi Galilein havainnot nostattivat katolisen kirkon vihan. Ja tieteelliset teoriat ihmisen alkuperästä herättivät vihamielisiä reaktioita sekä tieteellisistä että raamatullisista lähtökohdista. Ei ole siksi yllättävää, että jokainen uusi tieteellinen havainto saa osakseen kannatusta ja vastustusta.
Vanha latinalainen sananlasku sanoo: ”Tieteen [eli tiedon] ainoa vihollinen on tietämättömyys.” Tämä ei kuitenkaan enää pidä paikkaansa, sillä tieteen kimppuun hyökätään kiivaammin kuin koskaan aiemmin – eivätkä asialla ole tietämättömät. Vaikka monet ajattelivat aiemmin, ettei tiedettä voida asettaa kyseenalaiseksi, nyt näyttää siltä, että tiedettä ahdistavat jotkut sen aiemmista kannattajista. Yhä useammista tieteen kannattajista voidaan sanoa, että heistä on tullut sen tuomareita, valamiehiä ja teloittajia. Mahtavat tieteen temppelit ovat nykyään usein taistelutantereita. Yhtenä syynä tieteen vaikeuksiin on se, että joidenkin tieteenharjoittajien petolliset ja turmeltuneet teot ovat tulleet päivänvaloon menneisyyden kätköistä.
Nykyään kysytäänkin useammin kuin koskaan ennen, voidaanko tieteeseen tosiaan aina luottaa? Seuraavassa kirjoituksessa luodaan yleiskatsaus joihinkin niistä syistä, joiden vuoksi yhä useammat ihmiset herättävät tämän kysymyksen.
[Huomioteksti s. 4]
Merkitseekö tiede aina samaa kuin ehdoton totuus?