Haudat – ikkunoita muinaisiin uskomuksiin

SIIRRYHÄN ajatuksissasi tuhansia vuosia taaksepäin. Olet Urissa, Sumerin kukoistavassa kuninkaankaupungissa Babyloniassa. Suuri kulkue on lähtenyt kaupungista hautausmaalle ja on parhaillaan laskeutumassa luiskaa pitkin alas erään vasta kuolleen hallitsijan hautaan. Haudan seinät ja lattia on peitetty kankailla, ja kammio on koristeltu loisteliaalla sumerilaisella taiteella. Muusikot seuraavat sotilaiden, miespalvelijoiden ja naisten kulkuetta hautaan. Kaikki ovat pukeutuneet parhaimpiinsa. Virkamiehet kantavat ylpeinä asemaansa kuuluvia arvomerkkejä. Värikkäässä väkijoukossa näkyy myös miesten ohjaamia vaunuja, joita vetävät härät ja aasit, tallirengit vierellään. Kaikki asettuvat paikoilleen seuraamaan uskonnollisia menoja, joita musiikki säestää.

Toimituksen jälkeen osanottajat muusikoista palvelijoihin ottavat käteensä pienen savi-, kivi- tai metallipikarin, jonka he ovat tuoneet mukanaan, ammentavat sillä pronssisesta padasta tilaisuutta varten valmistettua erikoisjuomaa ja tyhjentävät pikarin. Sitten he asettuvat järjestyksellisesti makaamaan maahan, hiljentyvät, vaipuvat uneen ja kuolevat. Joku teurastaa nopeasti eläimet. Työläiset täyttävät kapean kulkuaukon ja sinetöivät haudan. Sumerilaisten uskonkäsityksen mukaan heidän jumalkuninkaansa ajaa nyt loistokkaasti tuonpuoleiseen vaunuilla, jotka pantiin hautaan mukaan, uskollisista palvelijoista ja sotilasvartiosta koostuvassa häikäisevässä saattueessa.

Arkeologi Sir Leonard Woolley löysi Etelä-Irakista muinaisen Urin hautausmaalta 16 edellä kuvaillun kaltaista kuninkaanhautaa. Löytö oli kaikesta karmivuudestaan huolimatta hyvin merkittävä. ”Näiden hautojen rikkaudet ovat edelleen vailla vertaa Mesopotamian arkeologisten löytöjen joukossa. Niihin sisältyi esineitä, jotka kuuluvat nykyään sumerilaisen taiteen kuuluisimpiin teoksiin ja koristavat British Museumin ja Pennsylvanian yliopiston museon saleja”, sanoo Paul Bahn kirjassaan Tombs, Graves and Mummies.

Muinaisen Urin haudat eivät silti suinkaan ole ainutlaatuisia, eivät edes hirvittävien ihmis- ja eläinuhriensa puolesta. Monissa muinaisissa kulttuureissa kuninkaalliset ja jalosukuiset varautuivat kuolemaansa ja tuonpuoleiseen elämään vaivoja säästämättä – ja toisinaan julmalla kädellä. Heidän hautansa olivat niin täynnä häikäiseviä taideteoksia ja aarteita, että ne usein kilpailivat loistossa palatsien kanssa. Nykyään ne sekä monet muut vaatimattomammat haudat tarjoavat ikkunan menneisyyteen: niiden välityksellä voimme tutkia muinaisten kansojen ja kadonneiden sivilisaatioiden uskonkäsityksiä, kulttuuria sekä taiteellisia kykyjä ja teknistä osaamista.

Tomuksi loiston keskellä – seuralaisten kanssa

Vuonna 1974 talonpojat tekivät kaivoa Xianin kaupungin lähellä Kiinassa. Veden sijasta he löysivätkin savipatsaiden palasia, pronssisten varsijousien osia ja nuolenpäitä. He olivat sattumalta osuneet 2100 vuotta vanhaan terrakotta-armeijaan, johon kuuluu yli 7000 savesta tehtyä, hieman luonnollista kokoa suurempaa sotilasta ja hevosta, kaikki sotilaallisessa järjestyksessä. Armeija on osa Kiinan suurinta keisarillista hautaa, ja se on nimetty keisari Qin Shihuangdin mukaan, joka yhdisti Kiinan keskenään taistelevat valtiot vuonna 221 eaa.

Tuo keisarin mausoleumi on oikeastaan maanalainen palatsi. Mutta miksi sinne pantiin terrakotta-armeija? Zhang Wenli selittää kirjassaan The Qin Terracotta Army: ”Mausoleumi edustaa Qin-dynastiaa, ja sen oli määrä tarjota Qin Shihuangdille kuoleman jälkeen kaikki se loisto ja valta, joka hänellä oli ollut eläessään.” Hauta on nykyisin osa museota, johon kuuluu 400 hautakammiota ja -kuoppaa laajalla alueella.

Zhangin mukaan haudan rakennustöihin pakko-otettiin yli 700000 miestä eri puolilta valtakuntaa. Työ jatkui Qin Shihuangdin kuoltua vuonna 210 eaa., ja se kesti kaikkiaan 38 vuotta. Keisarin mukana haudattu seurue ei kuitenkaan ollut kauttaaltaan terrakottaa. Hänen seuraajansa määräsi hänen lapsettomiksi jääneet jalkavaimonsa haudattavaksi hänen kanssaan, mikä historiantutkijoiden mukaan johti ”erittäin suuren” ihmismäärän kuolemaan. Tällainen tapa ei suinkaan ollut mikään ainutlaatuinen ilmiö.

Meksikon pääkaupungista koilliseen sijaitsee muinainen Teotihuacánin rauniokaupunki, jossa on katu nimeltä Vainajien tie. Edellä mainittu Paul Bahn kirjoittaa: ”Tämän – – kadun reunustalla on rakennuksia, jotka kuuluvat maailman mahtavimpiin arkkitehtonisiin monumentteihin.” Siellä ovat muun muassa Auringon pyramidi ja Kuun pyramidi, jotka rakennettiin ensimmäisellä vuosisadalla, sekä Quetzalcoatlin temppelin jäännökset.

Auringon pyramidissa on ilmeisesti ollut korkea-arvoisten henkilöiden ja ehkä myös pappien hautakammio. Lähellä sijaitsevista joukkohaudoista on löydetty ihmisten jäännöksiä, mikä viittaa siihen, että pyramidin sisällä olevien suojaksi saatettiin uhrata sotureita. Arkeologit uskovat hautojen järjestyksen perusteella, että alueella on parinsadan ihmisen jäännökset. Kuolleiden joukossa oli myös lapsia, jotka uhrattiin mahdollisesti osana monumenttien vihkiäismenoja.

Purjehtien tai ratsastaen tuonpuoleiseen

Noin tuhat vuotta sitten eläneet viikingit toivoivat hekin saavansa nauttia maallisen elämän parhaista puolista vielä kuoleman jälkeen. He uskoivat, että heidän vainajansa siirtyivät tuonpuoleiseen hevosillaan ratsastaen tai laivoillaan purjehtien. Viikinkien hautapaikoista voikin löytyä mitä tahansa tapettujen hevosten luurangoista lahoaviin puuveneisiin. Gwyn Jones kirjoittaa teoksessaan A History of the Vikings: ”Kuolleelle miehelle tai naiselle annettiin mukaan kaikki, mitä hän tarvitsi voidakseen elää tuonpuoleisessa yhtä mukavasti ja kunniallisesti kuin oli elänyt maan päällä – – Ladbyn [haudan] laivassa Tanskassa – – oli kannella ankkuri valmiina heitettäväksi herransa matkan päätteeksi.”

Sotahenkiset viikingit uskoivat, että jos he saivat surmansa taistelussa, he pääsivät jumalten asuinpaikkaan Asgårdiin. ”Siellä he saisivat taistella kaikki päivät ja istua pidoissa illat”, sanotaan World Book Encyclopedia -tietosanakirjassa. Myös viikinkien hautajaisissa uhrattiin ihmisiä. ”Orjilta ja palvelijoilta kysyttiin päällikön kuoltua, kuka halusi kuolla hänen kanssaan”, Jones kirjoittaa.

Pohjois-Euroopan muinaiset keltit uskoivat, että jopa velka voitiin siirtää suoritettavaksi vasta tuonpuoleisessa – kukaties näppärä veruke lykätä takaisinmaksua. Mesopotamiassa lasten hautaan pantiin leluja. Joissakin osissa Britanniaa soturivainajien vierelle haudattiin myös lampaanviuluja ja muuta evästä, jottei heidän tarvitsisi aloittaa tuonpuoleista elämää nälkäisinä. Keski-Amerikassa mayakuninkaalliset saivat hautaansa jade-esineitä. Tuo vihreä jalokivi edusti tiivistynyttä kosteutta ja hengitystä, ja sen ehkä ajateltiin varmistavan elämän jatkumisen kuoleman jälkeen.

Alueella, joka nykyään kuuluu Bulgariaan, Pohjois-Kreikkaan ja Turkkiin, asuivat lähes kolmetuhatta vuotta sitten traakialaiset, pelätty heimo joka tunnettiin myös taidokkaista kultatöistään. Heidän hautansa paljastavat, että päälliköt haudattiin loisteliaasti vaunuineen, hevosineen, hienoine aseineen ja jopa vaimoineen. Traakialaiselle vaimolle oli suuri kunnia tulla uhratuksi ja haudatuksi miehensä rinnalle.

Hieman myöhemmin Mustanmeren pohjoispuolella elivät skyyttalaiset. Tuo sotaisa kansa käytti uhriensa pääkalloja juoma-astioina ja pukeutui heidän päänahoistaan ommeltuihin viittoihin. Eräästä haudasta löytyi naisen luuranko, jonka vieressä oli pieni kannabisvarasto. Hänen kalloonsa oli porattu kolme pientä reikää, joiden tarkoitus oli kenties vähentää turvotusta ja siitä aiheutunutta särkyä. Kannabis pantiin hänen viereensä luultavasti siksi, että hänellä olisi jotain, millä helpottaa päänsärkyään tuonpuoleisessa.

Egyptiläisten tuonpuoleinen

Egyptin pyramidit Kairon lähellä ja hautakammiot Kuninkaiden laaksossa Luxorin tuntumassa kuuluvat kaikkein kuuluisimpiin muinaishautoihin. Varhaiset egyptiläiset käyttivät haudasta samaa sanaa kuin talosta: per. ”He asuivat yhdessä talossa eläessään ja toisessa kuoltuaan”, sanoo Christine El Mahdy kirjassaan Mummies, Myth and Magic in Ancient Egypt. Lisäksi hän selittää: ”Uskottiin, että ruumiin säilyminen oli välttämätöntä olemisen muiden puolien – kan, ban ja akhin – säilymiselle.”

Ka oli fyysisen ruumiin henkinen vastine, joka käsitti odotukset, halut ja tarpeet. Kuoleman jälkeen ka erkani ruumiista ja jäi asumaan hautaan. Se tarvitsi kaiken sen, mitä ihminen oli eläessäänkin tarvinnut, joten ”hautaan pantiin tarvikkeita ensisijaisesti sen tarpeiden tyydyttämiseksi”, kirjoittaa El Mahdy. Ba vastasi ihmisen luonnetta tai persoonallisuutta, ja sitä kuvattiin linnulla, jolla oli ihmisen pää. Se yhtyi ruumiiseen syntymässä ja jätti sen kuoleman hetkellä. Kolmas kokonaisuus, akh, syntyi muumiostaa, kun sille luettiin loitsuja. Se asui jumalten maailmassa.

Jakamalla ihmisen kolmeen kokonaisuuteen egyptiläiset menivät askeleen pitemmälle kuin antiikin Kreikan filosofit, jotka sanoivat ihmisen koostuvan kahdesta osasta – ruumiista ja tietoisesta sielusta. Tämä käsitys on vielä nykyäänkin vallalla. Sille ei kuitenkaan löydy tukea Raamatusta, jossa sanotaan: ”Elävät tietävät kuolevansa, mutta kuolleet eivät tiedä yhtään mitään.” (Saarnaaja 9:5.)

Miksi kuoleman pauloissa?

E. O. James kirjoittaa kirjassaan Prehistoric Religion: ”Kaikista – – tilanteista, joihin ihminen on joutunut, on kuolema vaivannut mieltä kaikkein eniten ja tuntunut kaikkein musertavimmalta – –. Ei siksi ole yllättävää, että vainajainpalvonta on ollut hyvin näkyvässä asemassa ja sillä on ollut keskeinen osa ihmisten yhteisöissä alusta asti.”

Vanhin todellisen viisauden kirja, Raamattu, sanoo kuolemaa ihmisen viholliseksi (1. Korinttilaisille 15:26). Se on hyvin osuva kuvaus. Kaikki kansat ja sivilisaatiot ovat sitkeästi vastustaneet ajatusta kuoleman lopullisuudesta. Toisaalta Raamatussa 1. Mooseksen kirjan 3:19:ssä todetaan asia, jonka jokainen hauta osoittaa todeksi: ”Tomua sinä olet, ja tomuun sinä palaat.” Raamattu käyttää kuitenkin usein sanaa ”muistohauta” viitatessaan kuolleisiin. Tämä johtuu siitä, että monet niistä, jotka lepäävät haudassa – nekin jotka ovat jo täysin maatuneet – ovat Jumalan muistissa. Heitä odottaa onnellinen aika, jolloin Jumala herättää heidät kuolleista ja antaa heille mahdollisuuden elää ikuisesti maanpäällisessä paratiisissa. (Luukas 23:43; Johannes 5:28, 29.)

Tuohon aikaan asti kuolleet ovat tiedottomia. Jeesus vertasi kuolemaa uneen (Johannes 11:11–14). Siinä tilassa ei tarvita mitään tavaroita eikä palvelijoita. Tosiasiassa hautojen aarteista ovat hyvin usein hyötyneet vainajien sijasta elävät ihmiset – haudanryöstäjät. Sopusoinnussa kuolleiden tilaa koskevan opetuksen kanssa Raamattu sanoo: ”Emme näet ole tuoneet maailmaan mitään emmekä voi mitään viedä pois.” (1. Timoteukselle 6:7.) Kristityt ovat syvästi kiitollisia tästä totuudesta, joka vapauttaa heidät entisaikoina ja joskus vielä nykyäänkin harjoitetun vainajainpalvonnan julmista, barbaarisista tavoista (Johannes 8:32).

Kaikesta huolimatta nuo komeat muinaishaudat eivät ole olleet aivan turhia. Ilman niiden runsasta esineistöä ja jopa vainajien jäännöksiä meillä olisi vain hämärä kuva kaukaisesta menneisyydestä ja joistakin sen kadonneista sivilisaatioista.

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuvat s. 24]

Kuinka terveitä entisaikojen ihmiset olivat?

Tiedemiehet ovat saaneet paljon tietoa kaukaisten esi-isiemme terveydestä tutkimalla haudoista löydettyjen vainajien ja etenkin muumioiden jäännöksiä sekä itsestään muumioituneita ruumiita, joita on löydetty soista, aavikoiden hiekasta sekä jään tai lumen alta. Varsinkin perinnöllisyystieteen edistysaskeleet ovat tuoneet tutkijoiden käyttöön tehokkaita uusia välineitä, joilla voidaan tutkia kaikkea mahdollista faraoiden ja heidän puolisoidensa sukulaisuussuhteista aina inkojen palvelustyttöjen veriryhmiin asti. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että entisaikojen ihmisillä oli pitkälti samanlaisia terveysongelmia kuin meillä nykyään, kuten niveltulehduksia ja syyliä.

Varsinkin muinaiset egyptiläiset näyttävät saaneen enemmän kuin oman osansa sairauksista. Se johtui suurelta osin siitä, että Niilissä ja kastelukanavissa eli lukemattomia loisia – verimatoja, medinamatoja, heisimatoja ja monia muita. Tämä tuo mieleen sen, mitä Jumala sanoi Israelille pian sen jälkeen kun tuo kansa oli vapautunut Egyptistä vuonna 1513 eaa: ”Jehova – – [ei] pane sinuun mitään tuntemistasi Egyptin pahoista taudeista.” (5. Mooseksen kirja 7:15.)

[Lähdemerkintä]

© R Sheridan/ANCIENT ART & ARCHITECTURE COLLECTION LTD

[Kuva s. 20]

Sumerilaisen naispalvelijan päähine ja koruja, jotka löydettiin kuninkaanhaudasta Urista

[Lähdemerkintä]

© The British Museum

[Kuvat s. 21]

Terrakotta-armeija. Kullakin soturilla on yksilölliset kasvonpiirteet

[Lähdemerkintä]

Pikkukuva: Erich Lessing/Art Resource, NY; © Joe Carini/Index Stock Imagery

[Kuva s. 23]

Auringon pyramidi ja Vainajien tie Teotihuacánissa Meksikossa

[Lähdemerkinnät]

Yllä: © Philip Baird www.anthroarcheart.org; maalaus: Pictorial Archive (Near Eastern History) Est.

[Kuvat s. 23]

Vasemmalla: Egyptin faraon Tutankhamonin kultainen kuolinnaamio; alla: hautamaalaus, jossa ”ba” on kuvattu ihmispäisenä lintuna