Lukijain kysymyksiä
● Onko sopivaa rukoilla sellaisen henkilön puolesta, joka on erotettu kristillisestä seurakunnasta? – Tšekkoslovakia.
Raamatun mukaan ei näytä sopivalta ja oikealta, että uskollinen kristitty rukoilee erotetun puolesta. Raamattu mainitsee eräitä inhottavia asioita, joita Jumala vihaa. Niitä ovat haureus, epäjumalanpalvelus, aviorikos, homoseksuaalisuus ja varastaminen. (1. Kor. 6:9, 10; Gal. 5:19–21) Jehovan laki käskee kristillistä seurakuntaa erottamaan ne, jotka tällaisia harjoittavat eivätkä osoita sydämestään katuvansa tekojaan. Seurakunnan uskollisilla jäsenillä ei tule olla mitään hengellistä yhteyttä heidän kanssaan. – Ks. Vartiotornia 1.9.1963 s. 409–413, missä käsitellään erottamisen raamatullista perustetta.
Koska näiden ihmisten tuomio tulee Jumalalta hänen Sanansa ilmaisemana, niin rukous heidän puolestaan merkitsisi samaa kuin pyytäisi Jumalaa sivuuttamaan eli antamaan anteeksi katumattomien eli väärintekoa harjoittavien synnit. Nämä erotetut ovat torjuneet armon, jonka Jumala iloiten tarjoaa Kristuksen lunnaitten perusteella jokaiselle, joka katuu ja kääntyy pois pahalta tieltä pyytäen vilpittömästi Jehovan anteeksiantoa. – 1. Joh. 1:9; 2:1, 2; 3:4–8; Hepr. 6:1–8; 10:26–31.
Muista myös, että Raamattu pitää seurakuntaan asetettuja ”vanhimpia” eli valvojia vastuussa siitä huolehtimisesta, että sen opillinen ja moraalinen puhtaus säilyy, jotta Jumalan epäsuosio ei kohtaisi koko seurakuntaa. Apostoli Paavali teki tämän selväksi neuvoessaan Korinton seurakuntaa korjaamaan vakavan synnin tilan, minkä tekemisen se oli laiminlyönyt. – 1. Kor. 5:5–8, 12, 13.
Seurakuntaan asetettujen ”vanhinten” on osoitettava armoa, jos ilmenee aitoa katumusta. (Matt. 9:13; Jaak. 3:17; 5:11) Mutta heidän täytyy olla yhtä innokkaita oikeudenmukaisuuden puolesta ja seurakunnan aseman puolesta Jehovan edessä. Paavali kiitti Korinton veljiä heidän osoittamansa närkästyksen johdosta, kun he totesivat keskuudessaan harjoitettavan synnin suunnattomuuden ja Jumalaan kohdistuvan pilkan, jota heidän keskuudessaan harjoitettiin. Hän kiitti heidän intoaan siinä, että he oikaisivat entisen erheellisen menettelynsä, niin pahan tavan sallimisen. – 2. Kor. 7:8–11.
Apostoli Johannes antaa meille lisävaloa kysymykseen, joka koskee rukoilemista erotettujen henkilöiden puolesta, kun hän sanoo: ”Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.” – 1. Joh. 5:16.
Mutta miten me yksilöinä voimme tietää, onko joku tehnyt synnin, joka on kuolemaksi? Johannes tarkoittaa ilmeisesti tahallista, tietoista syntiä sellaisen synnin vastakohtana, joka ei ansaitse kuolemaa. Kun todisteet ilmaisevat tällaisen tahallisen, tietoisen synnin, niin kristitty ei rukoile siten rikkoneen puolesta. (Ja tällaisen todisteen täytyy olla olemassa, jotta erottaminen voisi tapahtua.) Ei ole kysymys henkilöstä, ’joka ottaa väärän askeleen ennen kuin huomaakaan sitä’ ja joka sen tähden yhä ansaitsee rukouksemme. (Gal. 6:1, Um; Jaak. 5:19, 20) Jumala on luonnollisesti synnin tekijän sydämentilan lopullinen Tuomari, mutta erottamistapauksissa kristitty tekee viisaasti, kun ei uskaltaudu rukoilemaan turhaan eli olemaan miellyttämättä Jumalaa.
Mutta entä jos seurakunnan jostakusta jäsenestä tuntuu, että ”vanhinten” komitea on menetellyt tylysti tai hätäisesti erottaessaan henkilön? Hänen tulee muistaa, ettei hänellä ole erikoisoikeutta tehdä sellaista päätöstä. Seurakunnan komitea kokoaa asiaa tutkiessaan kaikki saatavissa olevat todistukset. Monet tosiasiat ja syytetyn asenne komitean edessä saattavat olla tuntemattomia toisille komiteaan kuulumattomille, joten asianomainen tekisi väärin tuomitessaan komitean menettelyn ilman kaikkia todisteita. (Sananl. 18:13) Ja hän olisi väärässä myös siksi, että häntä ei ole Raamatun mukaisesti määrätty tuomitsemaan asiaa. Jeesuskin kieltäytyi toimimasta tuomarina asiassa, jossa häntä ei ollut määrätty toimimaan. (Luuk. 12:13, 14) Jos tapahtuu erehdyksiä tai epäoikeudenmukaisuuksia, niin Jeesus Kristus, seurakunnan Pää ja Hyvä Paimen, oikaisee varmasti kaikki tällaiset erehdykset ilman pysyvää vahinkoa keillekään uskollisille. – Kol. 1:18; Joh. 10:14; Ilm. 3:19.
Erotettu voi olla jonkun sukulainen tai läheinen ystävä. Saattaa olla myös, että hän erottamisen jälkeen voi osoittaa merkkejä katumuksesta. Olisiko silloin sopivaa rukoilla hänen puolestaan? Uskollisena Jehovalle ja hänen järjestelyilleen kristitty pidättyisi rukoilemasta hänen puolestaan. Hän voi samalla lohduttautua Jehovan lausunnosta: ”Ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää.” – Hes. 33:11.
Me voimme tämän Jehovan lausunnon mukaisesti olla vakuuttuneet siitä, että jos tuo henkilö on todella katuva, niin Jumala nostaa hänet omana määräaikanaan ja huolehtii siitä, että hänet palautetaan seurakunnan yhteyteen. Kun seurakunta sitten ottaa hänet takaisin, niin se, joka on pysynyt uskollisena ja lujana Jehovan lakia kohtaan ja on seisonut seurakunnan rinnalla, voi antaa todellisen pelastavan apunsa takaisin otetulle. – 2. Kor. 2:5–8.
● Voidaanko sanaa ”enkeli” sopivasti soveltaa ylösnousseisiin voideltuihin kristittyihin? – R. C., USA.
Raamattu ei käytä sanaa ”enkeli” puhuessaan voidelluista kristityistä, jotka on herätetty taivaalliseen elämään. Mutta kun panemme merkille, miten Raamattu käyttää heprealaisia ja kreikkalaisia sanoja, jotka voidaan kääntää ”enkeliksi”, niin nähdään, miksi ei ilmeisesti olisi sopimatonta soveltaa yleisessä merkityksessä sanaa ”enkeli” näihin kristittyihin, joista tulee taivaallisia henkiluomuksia.
Sekä heprealainen (malákh) että kreikkalainen (aggelos) sana, joka on Raamatussa käännetty ”enkeliksi” merkitsee kirjaimellisesti ’sanansaattajaa’. Niitä käytetään Raamatussa Jehovan henkisanansaattajista. Mutta niitä käytetään myös ihmissanansaattajista. (2. Sam. 5:11; 11:25; Jaak. 2:25, Um) Apostoli Johannesta käskettiin kirjoittamaan ”seitsemän seurakunnan enkeleille”. (Ilm. 1:20) Hän ei luonnollisestikaan kirjoittanut henkiluomuksille taivaaseen vaan Vähän-Aasian seitsemän seurakunnan voidelluille ihmisvalvojille. Täten voidaan nähdä, ettei Raamattu rajoita henkiluomuksiin niitä heprealaisia ja kreikkalaisia sanoja, jotka voidaan kääntää sanalla ”enkeli”.
Korotettu Jeesus Kristus ja voidellut kristityt, jotka on herätetty kuolleista hallitsemaan taivaassa hänen kanssaan, ovat todellisuudessa korkeammalla tasolla kuin tavallisesti enkeleiksi kutsutut henkiluomukset. Jeesus ja hänen taivaassa olevat voidellut seuraajansa ovat kuolemattomia. (1. Tim. 6:15, 16; 1. Kor. 15:51–54) Enkelit sitä vastoin ovat kuolevaisia, mikä voidaan nähdä siitä, että Saatana ja hänen tottelemattomat enkelinsä hävitetään. (Ilm. 20:10, 14; Luuk. 8:30, 31) Raamattu osoittaa lisäksi, että Kristus on korotettu enkelien yläpuolelle ja että hänen voidellut seuraajansa osallistuvat hänen kanssaan enkelien tuomitsemiseen. – Hepr. 1:4; Fil. 2:9–11; 1. Kor. 6:3.
Siitä huolimatta Jeesusta kutsutaan hänen ylösnousemuksensa jälkeenkin arkkienkeli Miikaeliksi. (Juud. 9; Ilm. 12:7) Ja näyttää siltä, että korotettuun Jeesukseen viitataan enkelinä Ilm. 20:1:ssä, sillä hän on Jumalan kuninkaana johdonmukaisesti se, joka sitoo Saatanan ja demonit. Sanaa ”enkeli” voidaan siis ilmeisesti virkaa merkitsevänä käyttää yleisessä merkityksessä tarkoittamaan kaikkia taivaallisia henkiluomuksia.