Lukijain kysymyksiä
● Osoittaako se luottamuksen puutetta, jos antautunut kristitty tekee liikeasiasta kirjallisen sopimuksen toisen kristityn kanssa? – USA.
Ei, sillä liikeasioitten paneminen kirjalliseen muotoon voi olla huomaavaista ja suoja kaikille asianosaisille. Se voi estää monet myöhemmät väärinymmärrykset.
Kirjallinen sopimus voi estää epähuomiossa syntyvät erehdykset, jotka johtuvat suullisten sopimusten selvyyden puutteesta. Muiden ihmisten tavalla antautuneen kristityn täytyy huolehtia monista yksityiskohdista päivästä päivään. Lisäksi tulee pulmia, jotka vaativat hänen huomiotaan. Hän ei ilmeisestikään voi muistaa kaikkea. Jos hänen olisi turvattava kokonaan muistiinsa, niin hän parhaista aikeistaan huolimatta todennäköisesti unohtaisi joitakin velvollisuuksia, tai hän olisi epävarma sen suhteen, onko hän täyttänyt ne. Suullinen sopimus ei juuri anna mahdollisuutta asiain tarkistamiseen. Ja jos suullinen sopimus on epäselvä, niin sen tekijät voivat vilpittömästi olla eri mieltä sen suhteen, mitä vaaditaan.
Kirjallinen sopimus voi olla myös apuna seuraavan Raamatun neuvon noudattamisessa: ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte.” (Room. 13:8) Jos joku epähuomiossa unohtaisi jonkin velvollisuuden, niin hän ei olisi ilmeisestikään tietoinen sen täyttämisen tarpeesta. Ja hänen epähuomiossa tapahtunut laiminlyöntinsä saattaisi johtaa ikäviin tunteisiin, varsinkin jos toinen osapuoli alkaisi ajatella, että hänen kristitty veljensä on itsekäs ja epäluotettava.
Toinen seikka, joka tekee kirjalliset sopimukset suotavaksi, on ihmiselämän epävarmuus. Saarnaajan viisas kirjoittaja sanoi: ”Aika ja kohtalo [aavistamattomat tapahtumat, Um] kohtaa kaikkia.” (Saarn. 9:11) On todella viisasta laatia kirjallinen sopimus, niin että asianomainen tarvittaessa voi todistaa olevansa oikeutettu saamaan maksun tai palveluksia, sen sijaan että joutuisi kärsimään vakavan menetyksen, koska ei ole elossa olevia todistajia vahvistamassa hänen väitettään.
Raamattu hyväksyy ehdottomasti kirjallisten sopimusten teon. Esimerkiksi Jehovan profeetta Jeremia osti Jumalan neuvosta pellon setänsä pojalta. Ostoraha punnittiin todistajien läsnä ollessa. Kun raha maksettiin, niin laadittiin kaksi todennäköisesti yhtäpitävää kauppakirjaa voimassa olevien lain säädösten mukaisesti. Toinen asiakirja jätettiin avoimeksi ilmeisesti sitä varten, että asianosaiset saattoivat helposti tarkastella sitä. Todistajat allekirjoittivat toisen asiakirjan ja sinetöivät sen. Jos sinetöimättömän asiakirjan aitous olisi jolloinkin asetettu kyseenalaiseksi, niin sinetöity asiakirja olisi voitu avata ja sitä olisi voitu verrata sinetöimättömään. Koko toimitus oli julkinen ja tapahtui ”kaikkien juutalaisten nähden, jotka istuivat vankilan pihassa”. Kumpikin asiakirja pantiin sen jälkeen saviastiaan säilytettäväksi. (Jer. 32:6–14) Täten olisi vuosia myöhemmin ollut saatavissa todistus siitä, että kaikki oli käsitelty oikein.
Kirjallisten sopimusten tekeminen on näin ollen pikemminkin ilmaus vilpittömästä halusta täyttää velvollisuudet eikä todistus luottamuksen puutteesta.
● Mitä 2. Kor. 6:7 tarkoittaa sanoilla ”vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa”? – USA.
2. Kor. 6:7 on osa sen tarkastelemisesta, miten apostoli Paavali ja hänen työtoverinsa suosittelivat itseään Jumalan evankeliuminpalvelijoina. Yksi tapa, jolla he sen tekivät, oli ”vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa”. Tämä saattaa viitata siihen, että muinoin käytettiin oikeaa kättä miekan heiluttamiseen ja vasenta kilven pitelemiseen. Joka tapauksessa olivat Paavali ja hänen toverinsa, joiden kimppuun hyökättiin kaikilta tahoilta, täysin aseistettuja käymään hengellistä sotaa.
Tämä hengellinen sodankäynti on kuvailtu 2. Kor. 10:3–5:ssä: ”Vaikka me vaellammekin lihassa, emme kuitenkaan lihan mukaan sodi; sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan.” Jotta Korinton kristillinen seurakunta ei olisi harhautunut pois uskollisesta antaumuksesta Kristukselle, Paavali kävi tätä hengellistä sotaa vääriä opettajia ja ”isoisia apostoleja” vastaan. – 2. Kor. 10:8–10; 11:12–14; 12:11.
Lihaan nähden Paavali ja hänen työtoverinsa olivat epätäydellisiä ihmisiä, joilla oli syntisiä taipumuksia. Mutta he eivät turvautuneet langenneen lihan aseisiin – oveluuteen, petokseen tai likaiseen peliin. (2. Kor. 11:3, 13; 12:16) He eivät luottaneet ihmisen kykyyn, viisauteen ja voimaan. Välttämällä liioittelevaa puhetta tai ihmisviisauden ja sen suostuttelevan voiman näyttelemistä he voivat auttaa toisia rakentumaan uskossa Jumalan hengen ja voiman välityksellä. (1. Kor. 2:2–5) Pääase väärien järkeilyjen kukistamisessa oli Jumalan ”sana” eli ’sanoma’. – Hepr. 4:12; Tiit. 1:9.
Syvä rakkaus ja kiinnostus toisiin sai heidät käymään hengellistä sotaa. Heidän vaikuttimensa eivät olleet mitenkään lihallisia. He eivät etsineet kunniaa, rikkautta tai vaikutusvaltaa. Paavalihan sanoi korinttolaisille: ”Jos me olemme kylväneet teille hengellistä hyvää, onko paljon, jos me niitämme teiltä aineellista? Jos muilla on teihin tällainen oikeus, eikö paljoa enemmän meillä? Mutta me emme ole käyttäneet tätä oikeutta, vaan kestämme kaikki, ettemme panisi mitään estettä Kristuksen evankeliumille.” (1. Kor. 9:11, 12) ”Emme ole tehneet kenellekään vääryyttä, emme ole olleet kenellekään turmioksi, emme kenellekään vahinkoa tuottaneet.” – 2. Kor. 7:2.
Näin voidaan nähdä, että ”aseet”, joita Paavali käytti, olivat vanhurskaita eli oikeudenmukaisia keinoja tosi palvonnan asian edistämiseksi kaikkia hyökkäyksiä vastaan.