Lukijoiden kysymyksiä
Koska Jehovan todistajat pyrkivät olemaan rehellisiä ja luottavat toisiinsa, niin miksi he pitävät tärkeänä kirjallisen sopimuksen tekemistä, kun he ovat liikesuhteissa keskenään?
On raamatullista, käytännöllistä ja rakkaudellista menetellä siten. Miksi voidaan sanoa niin? Tarkastellaanpa liikesopimuksia näiltä kannoilta.
Raamattuun on kirjoitettu, miten Jumala toimi liittokansansa Israelin kanssa. Siinä kerrotaan muun muassa tosi palvojien liikeasioista. Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 23 on yksi kertomus, jota voisimme tarkastella. Kun Abrahamin rakas vaimo Saara kuoli, Abraham halusi hankkia hautapaikan. Hän alkoi tehdä kauppaa lähellä Hebronia asuvien kanaanilaisten kanssa. Jakeista 7–9 ilmenee, että hän tarjosi selvän hinnan haluamastaan maapalasta. Jakeessa 10 kerrotaan, että tämä tarjous tehtiin julkisesti muiden kaupungin portilla olleiden ihmisten kuullen. Jakeessa 13 osoitetaan, että omistaja tarjoutui antamaan maan Abrahamille, mutta Abraham vastasi, että hän ottaisi sen vain, jos voisi ostaa sen. Ja jakeissa 17, 18 ja 20 selitetään, että juuri näin tapahtui ja asia vahvistettiin ”Heetin poikien silmien edessä kaikkien niiden keskuudessa, jotka menivät sisään hänen kaupunkinsa portista”.
Olisiko tilanne kuitenkin toinen, jos kaksi osapuolta, joilla on tällaisia liikeasioita, olisivat tosi palvojia? Vastaus saadaan Jeremian luvusta 32. Lukiessamme jakeesta 6 eteenpäin huomaamme, että Jeremian oli määrä ostaa maata serkultaan. Jakeessa 9 he sopivat kohtuullisesta hinnasta. Luehan nyt jakeet 10–12: ”Sitten [minä Jeremia] kirjoitin sen kauppakirjaan ja kiinnitin sinetin ja otin todistajat, kun ryhdyin punnitsemaan rahaa vaa’alla. Sen jälkeen otin kauppakirjan, käskyn ja säännösten mukaan sinetöidyn, sekä sen, joka oli jätetty avoimeksi, ja annoin kauppakirjan Barukille, Mahsejan pojan Nerian pojalle, Hanamelin, setäni pojan, silmien edessä ja todistajien silmien edessä, niiden jotka olivat kirjoittaneet kauppakirjaan, kaikkien Vartiopihassa istuvien juutalaisten silmien edessä.”
Vaikka Jeremia teki kaupat palvojatoverinsa kanssa, joka oli peräti hänen sukulaisensa, hän noudatti tosiaan joitakin järkeviä lainmukaisia menettelytapoja. Kirjoitettiin kaksi asiakirjaa: toinen jätettiin avoimeksi, jotta siitä olisi helppo tarkistaa asioita; toinen sinetöitiin, jotta olisi olemassa kaksoiskappale, joka vahvistaisi avoimen asiakirjan paikkansapitävyyden, jos sitä joskus epäiltäisiin. Tämä kaikki tapahtui, kuten jakeessa 13 todetaan, ”heidän silmiensä edessä”. Se oli siis julkista ja laillista liiketoimintaa todistajineen. Tosi palvojien tavasta hoitaa asioita siten, että ne vahvistetaan ja pannaan paperille, on siis selvästikin raamatullinen ennakkotapaus.
Se on myös käytännöllistä. Tiedämme, miten totta ovat sanat: ”Aika ja sattuma kohtaavat heitä kaikkia.” (Saarnaaja 9:11.) Tämä koskee myös vihkiytyneitä ja uskollisia kristittyjä. Jaakobin kirjeen 4:13, 14:ssä asia ilmaistaan seuraavasti: ”Kuulkaa nyt, te jotka sanotte: ’Tänään tai huomenna matkustamme tähän kaupunkiin ja vietämme siellä vuoden ja ryhdymme liiketoimiin ja saamme voittoa’, koska ette tiedä, mitä elämänne on huomenna.” Saatamme ryhtyä johonkin hankkeeseen, esimerkiksi ostamaan jotakin, tekemään jotakin sovittua työtä tai palvelusta tai valmistamaan jotakin tarviketta jollekulle. Mutta mitä tuo tullessaan huominen – tai seuraava kuukausi tai vuosi? Entä jos meitä tai toista osapuolta kohtaisi onnettomuus? Tämä voisi saada sopimuksen pitämisen näyttämään mahdottomalta. Entä jos emme pysty tekemään tuota työtä tai palvelusta tai jos kumppanillemme käy lähes mahdottomaksi hoitaa maksut tai pitää omasta puolestaan kiinni sopimuksesta? Jos kirjallista sopimusta ei ole, voi syntyä todellisia ongelmia – ongelmia jotka voitaisiin ratkaista tai olisi voitu välttää, jos olisi tehty yksinkertainen kirjallinen sopimus.
Meidän ei pidä myöskään unohtaa, että elämä on monella tavalla hyvin epävarmaa, mikä voisi jopa merkitä sitä, että jonkun toisen täytyisi ottaa vastuu meidän (tai kumppanimme) liikeasioista tai hoitaa ne loppuun. Jaakob lisäsi jakeessa 14: ”Sillä te olette usvaa, joka hetkisen näkyy ja sitten häipyy.” On realistista ajatella, että saatamme odottamatta kuolla. Kirjallinen sopimus voisi käytännössä suoda toisille mahdollisuuden jatkaa asioiden hoitamista, jos jotain odottamatonta sattuu puolin tai toisin.
Tämä tavallaan johtaa myös kolmanteen näkökohtaan: kirjallisten sopimusten tekeminen on rakkaudellista. Jos jompikumpi sopimusosapuoli kuolisi tai vammautuisi onnettomuudessa, hänen olisi kristittynä varmasti ollut rakkaudellista tehdä kirjallinen asiakirja velvollisuuksistaan tai saatavistaan. Lisäksi se, että teemme liiketoverinamme olevan veljen kanssa sellaisen kirjallisen sopimuksen, jossa sanotaan selvästi ja täsmällisesti, mitkä ovat hänen velvollisuutensa tai mitä hän on saamassa, ei kuvasta luottamuksen puutetta vaan osoittaa rakkautta häntä kohtaan. Tämä rakkaudellinen toimenpide minimoi syyt harmin ja kaunan tunteisiin, joita voisi syntyä, jos jompikumpi epätäydellinen osapuoli sattuisi unohtamaan joitakin yksityiskohtia tai vastuita. Ja kukapa meistä ei olisi epätäydellinen ja unohtavainen tai voisi ymmärtää väärin yksityiskohtia tai tavoitteita? (Matteus 16:5.)
On muitakin seikkoja, joiden vuoksi kirjallisten liikesopimusten tekeminen heijastaa rakkautta veljeämme, perhettämme ja yleensä seurakuntaa kohtaan. Pitäisi kuitenkin olla selvää, että riittävän yksityiskohtaisten kirjallisten sopimusten tekeminen on paitsi rakkaudellista myös käytännöllistä ja raamatullista.