Ilo hengellisten tarpeitten täyttymisestä
OLETKO huomannut, miten harvoilla ihmisillä nykyään näyttää olevan aitoa iloa? He tuntevat voimakkaasti, että heidän elämästään puuttuu jotakin, mutta he eivät tiedä mitä se olisi. Onko sinun henkilökohtainen kokemuksesi ollut tällainen? Jos on, niin voisiko se johtua siitä, etteivät hengelliset tarpeesi tule tyydytetyiksi?
Me emme voi päästä siitä tosiasiasta, että me tarvitsemme jotain muutakin kuin ruokaa, vaatteita ja asunnon tullaksemme onnellisiksi. Muutenhan onnettomuuden tunne olisi tuntematon aineellisesti menestyvien ihmisten keskuudessa. Mutta mehän tiedämme, ettei näin ole. Toisaalta taas jotkut, joilla on vähän aineellista, kokevat suurta iloa. Miksi? He ovat huomanneet, että Raamattu ilmaisee perustotuuden sanoessaan: ”Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisestä tarpeestaan.” (Matt. 5:3) Tällainen tietoisuus hengellisestä tarpeesta panee ihmisen ryhtymään toimiin sen tyydyttämiseksi. Täten saatu hengellinen tyydytys voi olla korkeimmanlaatuisen ilon lähde.
Mutta mistä ihminen voi etsiä hengellistä ravintoa? Voisiko sitä olla jossakin kristikunnan huomattavista uskontojärjestöistä? Vai mahtaisiko sitä olla uskollisten kristittyjen verraten pienen ryhmän keskuudessa?
Saadaksemme vastauksen näihin kysymyksiin kohdistakaamme huomiomme äskeisiin kehitysvaiheisiin Italiassa. Siellä saadaan kuulla seuraavanlaisia lausahduksia: ”Aloitimme juuri Raamatun tutkimisen ja haluamme innokkaasti päästä syventymään ainoaan totuuteen maailmassa.” ”Voin kertoa, että ajelehdin yhä kauemmas uskonnosta, mutta minulla on salainen toive löytää tosi uskon valo.” ”Tämä on kolmas kerta, jolloin olen puhunut työtovereittenne kanssa. Vaikka olen katolilainen, niin arvostan syvästi sitä, mitä te teette, ja saan siitä paljon hengellistä hyötyä. Hyväksyin tarjoamanne raamatuntutkistelun ja haluan kiittää teitä erittäin ystävällisesti työstä, jota te suoritatte levittäessänne Herran sanaa.” Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä lausunnoista, joita saadaan päivittäin Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran haaratoimistoon Roomassa.
Jotkut saattavat oudoksua sitä, että Italiassa, jota monet pitävät kristillisyyden kehtona, on ihmisiä, jotka eivät voi tyydyttää hengellisiä tarpeitaan omassa kirkossaan ja jotka haluavat tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. On kuitenkin kiinnostavaa, että kardinaali Poletti kutsui äskettäin Roomaa ”lähetyskentäksi”, koska ihmisten kiinnostus kirkkoon vähenee. Tämä voi hyvin sopia koko Italiaan.
Alati lisääntyvä joukko italialaisia on todella tulossa tietoiseksi hengellisestä tarpeestaan. Erityisesti viimeisten kolmenkymmenen vuoden kuluessa on edistyvän valistuksen hankkimista korostettu enemmän. Ja niin italialaiset lukevat enemmän, ja yhtenä seurauksena on ollut, että monet ovat ruvenneet toteamaan, etteivät he olekaan saaneet raamatullista opetusta uskonnollisilta johtajiltaan. Eihän kirkko todellakaan kehottanut lukemaan Pyhää Raamattua ennen kuin vasta aivan viime aikoina.
VAMMAISET ILMAISEVAT VASTAKAIKUA
Raamatun sanoma vetoaa kaikenlaisiin ihmisiin. Esimerkiksi vakavasti vammaiset eivät tee poikkeusta. Hekin voivat kokea suurta iloa, kun heidän hengellinen nälkänsä tulee tyydytetyksi.
Tarkastelkaamme esimerkiksi nuorta italialaista miestä, jonka kädet ja jalat halvaantuivat, kun hän parhaassa nuoruudessaan joutui liikenneonnettomuuteen. Eräs ystävä puhui sen jälkeen hänelle Raamatusta ja tarjosi hänelle Raamattua sekä sen tutkimisen apuvälinettä, kirjaa Totuus joka johtaa ikuiseen elämään. Tuo nuori mies luki molemmat kahdessa kuukaudessa kannesta kanteen ja alkoi tutkia Pyhää Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Hän oivalsi pian, miten tärkeätä oli jaella toisille sitä, mitä hän sai oppia. Hänen lankonsa, joka ei ollut silloin Jehovan todistaja, piti tapanaan kuljettaa häntä autolla, niin että hän saattoi puhua toisten kanssa Raamatusta. Koska tuon halvaantuneen miehen täytyi pysyä vuoteessa tai pyörätuolissaan, niin hän käytti hyväkseen jokaista tilaisuutta puhua niille, jotka kävivät hänen luonaan. Hän yritti myös kirjoittaa kirjeitä sitomalla kynän ranteeseensa. Mutta tämä ei onnistunut oikein hyvin, koska hänen kirjoituksensa oli kovin huonoa. Niinpä hän osti sähkökirjoituskoneen ja keksi laitteen, joka voitiin sitoa hänen ranteeseensa ja jonka avulla hän saattoi lyödä näppäimiä.
Puoli vuotta kasteensa jälkeen tämä nuori mies alkoi käyttää noin sata tuntia joka kuussa toisten auttamiseksi saamaan tietoa Raamatusta. Hän johti jopa kuutta raamatuntutkistelua, ja hänellä oli suuri ilo nähdä kolmen niistä, joiden kanssa hän tutki, edistyvän niin pitkälle, että he menivät kasteelle eräässä Jehovan todistajien kierroskonventissa.
Ruumiillisesta vammaisuudestaan huolimatta hän saa onnea toisten auttamisesta hengellisesti. Hän kirjoittaa eräässä kirjeessään: ”Olen kiitollinen Jehovalle, koska hän on antanut minulle mahdollisuuden kehittää harrasta kiinnostusta Pyhää Raamattua kohtaan ja halua palvella häntä.”
Erästä kuuromykkää pariskuntaa autettiin samalla tavalla Raamatun tutkistelun välityksellä löytämään todellista tyydytystä ja iloa elämässä. Paitsi ruumiillista vammaisuutta näillä aviopuolisoilla oli muitakin vakavia pulmia. Heidän avioliittonsa oli mitä onnettomin.
Mies tuli tavallisesti joka ilta kotiin juovuksissa ja pieksi toisinaan vaimoaan. Heidän taloudellinen asemansa oli hyvin huono, ja heidän piti elättää neljää lasta, joiden ikä oli 6–13 vuotta. Huonon terveytensä takia vaimo pelkäsi uutta raskaudentilaa. Kun hän tuli jälleen raskaaksi, hän yritti tehdä itsemurhan. Mutta hänet kiidätettiin sairaalaan, ja hän pelastui kuolemasta. Tällöin hänen kuuromykkä ystävänsä, joka tutki Jehovan todistajien kanssa, kertoi hänelle Jumalan valtakunnasta. Tämä nainen hyväksyi mielellään raamatuntutkisteluehdotuksen. Hänen miehensä otti myös pian osaa keskusteluihin.
Seurauksena heidän hengellisten tarpeittensa täyttymisestä heidän elämänsä parani. Aviomies ei enää tupakoinut eikä lyönyt vaimoaan eikä juonut liikaa. Perheen taloudellinen asema koheni huomattavasti, kun he vapautuivat kalliista tavoistaan. Vaimo kastettiin myöhemmin eräässä Jehovan todistajien kierroskonventissa vuonna 1974, ja aviomies kastettiin kesällä 1975 ”Jumalan suvereenisuuden” piirikonventissa. Nyt molemmat auttavat ahkerasti toisia kuuromykkiä Italiassa tulemaan totuuden täsmälliseen tuntemukseen.
UUSI JA ONNELLISEMPI ELÄMÄNTAPA
Varkaat, huumeitten orjat, prostituoidut sekä ne, jotka olivat kokonaan kietoutuneet esimerkiksi urheiluun tai muuhun sellaiseen, ovat ruvenneet arvostamaan hengellisten asioitten arvoa. Siksi he tavoittelevat nyt paljon onnellisempaa elämäntapaa.
Eräs todistajaäiti vaikutti tietämättään siihen, että muuan varas alkoi huolehtia hengellisistä tarpeistaan. Hänellä oli tapana lukea ääneen pienokaiselleen Raamattua. Eräänä iltana hän lopetti lukemalla Efesolaiskirjeen 4:28:n: ”Älköön varastaja enää varastako, vaan tehköön ennemmin kovasti työtä suorittaen käsillään sitä, mikä on hyvää.” Sitten hän sulki Raamatun, pani sen vuoteen vieressä olevalle pöydälle, sammutti lampun ja nukahti. Kun hän nousi seuraavana aamuna, ei Raamattua löytynyt mistään. Kukaan kodissa ei tiennyt siitä mitään. Mitä sille oli tapahtunut?
Joitakin kuukausia myöhemmin häntä lähestyi mies Jehovan todistajien piirikonventissa Cagliarissa Sardiniassa ja kysyi: ”Tiedätkö, missä minä sain tietoa totuudesta?” ”Enhän minä tiedä”, kuului hänen vastauksensa. Mies jatkoi: ”Tulin tietämään siitä vuoteesi alla.” Todistaja ei voinut uskoa korviaan. Mutta kun mies näytti hänelle mukanaan olevaa Raamattua, niin hän tunsi sen heti siksi, joka oli kadonnut hänen vuoteensa vieressä olevalta pöydältä. Mies selitti tulleensa todistajan taloon varastamaan. Mutta kuultuaan ääntä hän kätkeytyi vuoteen alle ja pysyi siellä, kunnes todistaja lopetti Raamatun lukemisensa, sammutti valon ja vaipui uneen. ”Kohta kun olin varmistunut siitä että olit unessa”, mies lisäsi, ”otin Raamatun, josta luit: ’Älköön varastaja enää varastako’, lähdin talosta ja menin kotiin. Se Raamattu oli viimeinen varkauteni.” Hän oli tällä välin etsinyt Jehovan todistajia ja aloittanut Raamatun tutkimisen.
Eräs nuori italialainen nainen yritti tutkia ja selittää evankeliumia toisille, mutta teki siten huumeitten vaikutuksen alaisena. Hän tuli myöhemmin kosketuksiin Jehovan todistajien kanssa, ja hän ja hänen miehensä alkoivat tutkia Raamattua heidän kanssaan. Oppimansa perusteella he lakkasivat elämästä moraalittomasti ja käyttämästä huumeita. Molemmat yrittävät nyt auttaa toisia nuoria ihmisiä ymmärtämään, että Jumala voidaan tavoittaa, mutta ei käyttämällä huumeita, vaan tekemällä hänen tahtonsa sellaisena kuin se selitetään Pyhässä Raamatussa.
Aikanaan ne, jotka hankkivat Jumalan sanan runsasta hengellistä ravintoa, rupeavat katselemaan asioita täysin eri näkökulmasta. Hengelliset asiat alkavat tulla tärkeimmiksi heidän elämässään, ja he ovat halukkaita luopumaan sellaisesta, mikä kerran oli heille hyvin rakasta.
Tämä oli erään tytön kokemus, jolla oli kiekonheiton mestaruus. Hän kertoo: ”Minulla oli tapana olla joka päivä stadionilla harjoittelemassa. Ei sade eikä tuuli estänyt minua. Tavoitteenani oli voittaa Italian mestaruus urheilulajissani.” Mutta kun tämä tyttö tutki sitten Raamattua, niin hän totesi, että osallistuminen kilpaurheiluun voi estää häntä kehittämästä oikeaa kristillistä henkeä. Niinpä hän päätti luopua urheilusta, ja hän itse kirjoitti lopulta: ”Minut kastettiin Roomassa samalla stadionilla, jolla minua kunnioitettiin urheilusuoritusteni johdosta.”
Eräs toinen, joka alkoi suhtautua elämäänsä eri tavalla, oli sellaisen voimistelusalin omistaja, jossa opetettiin judoa ja karatea. Kun hän tutki Raamattua, niin hänen omatuntonsa sai hänet katselemaan väkivallan harjoittelua eri valossa. Hän päätti katkaista yhteytensä näihin ”sotaisiin taitoihin”. Meneteltyään omantuntonsa mukaisesti hän iloitsee toisten tutustuttamisesta kristilliseen rauhan sanomaan.
IHMETELTÄVÄ VAPAUTUS
Jumalan sanasta saatava hengellinen ravinto on tosiaan auttanut ihmisiä murtautumaan vapaiksi tavoista, joiden he alkoivat ymmärtää olevan ristiriidassa kristillisen elämän kanssa. Jotkut ovat Italiassakin kokeneet vapautumisen yli-inhimillisten voimien ahdistelusta.
Näin tapahtui eräälle 9-vuotiaalle tytölle. Hän meni eräänä päivänä käymään tätinsä luona, ja hänet vietiin transsitilassa olevan selvänäkijän eteen. Seurauksena oli, että tuo pikku tyttö sai halvauksen, hänen silmänsä aukenivat lasimaisiksi, ja hänen kasvojensa väri tuli tavattoman kalpeaksi. Siitä lähtien tyttö sai näkyjä ja kuuli ääniä; hän pystyi myös suorittamaan näennäisiä parannuksia ja ennustamaan kuolemantapauksia. Kun hän koki unettomia öitä, niin hän oli hyvin järkyttynyt ja huusi useasti pelosta. Hän hikoili myös runsaasti ikään kuin olisi ollut tappelussa. Hänen rintaansa ilmestyi ristin kuva. Näytti siltä kuin hänen rintansa olisi ollut viilletty auki.
Tytön vanhemmat olivat kovin hädissään siitä, mitä heidän lapselleen oli tapahtumassa. Papit eivät kyenneet antamaan mitään apua. Esittipä eräs heistä sellaisenkin mahdollisuuden, että tuo pikku tyttö oli tulossa ”pyhimykseksi”. Mutta lapsi kärsi kovasti ja oli mitä onnettomin. Hän halusi hartaasti olla kaikkien toisten pikkutyttöjen kaltainen ja leikkiä, juosta ja hyppiä.
Ollessaan äärimmäisen epätoivoinen isä joutui kosketukseen Jehovan todistajien kanssa. Hän kertoi heille tyttärensä tilasta. Hänelle osoitettiin Raamatusta, että se, mitä tytölle oli tapahtunut, ei ollut Jumalan tahto. Koko perheelle aloitettiin raamatuntutkistelu. Kun he ymmärsivät Jehovan sanan tuomitsevan epäjumalankuvat, niin he puhdistivat kodistaan pois kaiken, mikä liittyi väärään palvontaan. Edistyessään Raamatun tutkimisessa pikku tyttö alkoi tuntea suurta helpotusta. Pian hän ei enää kuullut ”ääniä”, näyt hävisivät, ja hänen rinnassaan ollut risti katosi. Hän sai takaisin elämänilon, ja koko perhe oli onnellinen Jehova Jumalan ansaitsemattomasta hyvyydestä. He kaikki ilmaisivat pian kiitollisuutensa menemällä kasteelle ja vertauskuvaamalla antautumisensa armon Jumalalle Jehovalle.
USKONNOLLISISSA AMMATEISSA OLEVAT HENKILÖT
On myös merkille pantavaa, että uskonnollisissa ammateissa olevat ihmiset osoittavat, etteivät heidän hengelliset tarpeensa tule oikein huolletuiksi. Italialaiset aikakaus- ja sanomalehdet tiedottavat jatkuvasti, että yhä enemmän pappisseminaareja suljetaan tai ne ovat melkein tyhjillään, koska harvemmat nuoret miehet ovat halukkaita ryhtymään papeiksi. Myös yhä useammat papit, nunnat ja munkit lähtevät uskonnollisista järjestöistä ja siirtyvät muille aloille. Ja on hämmästyttävää, että Jehovan todistajien keskuudessa voidaan tavata yhä enemmän entisiä nunnia, munkkeja ja pappeja. Miten nämä ovat tulleet tietoisiksi hengellisestä tarpeestaan?
Muuan munkki istui luostarin ovella, kun eräs nainen tuli kertomaan, että Jehovan todistajat olivat käyneet hänen kotonaan ja jättäneet sinne Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet. Munkki ehdotti, että nainen jättäisi lehdet hänelle, jottei tämä nainen saastuisi niiden lukemisesta. Mutta tämä munkki luki myöhemmin lehdet ja yllättyi saadessaan tietää, että evankeliumikertomukset sanovat Jeesuksella olleen velipuolia. Niin pian kuin hän voi, hän meni kirjastoon ja löysi lopulta Raamatun. Kun hän haki lehdissä esitetyt raamatunkohdat, niin hän vakuuttui siitä, että ne sisälsivät totuuden.
Hän alkoi parhaan kykynsä mukaan kertoa toisille munkeille, mitä hän oli oppinut. Häntä nuhdeltiin sen johdosta ja hänet siirrettiin toisiin luostareihin sekä vietiin lopulta sairaalaan sillä verukkeella, että hän oli mielenvikainen. Kun hänet päästettiin sairaalasta, hän meni kotiin ja selitti perheelleen, miksi hän lähti luostarista. Perhe raivosi hänelle, mutta hän ei menettänyt rohkeuttaan. Hän etsi Jehovan todistajia ja alkoi tutkia Raamattua heidän kanssaan.
Tämä entinen munkki on nyt julistanut useita vuosia Raamatun totuutta toisille ja saa siitä suurta iloa.
Toinen tällainen tapaus on mies, joka oli ollut seurakunnan pappina seitsemäntoista vuotta. Hän noudatti erittäin tunnollisesti kirkon määräyksiä. Mutta eräät opit alkoivat sitten vaivata häntä. Hän ei kyennyt ymmärtämään, miten rakkauden Jumala voisi kiduttaa omia älyllisiä ihmisluomuksiaan tulessa iankaikkisesti. Hän sai myöhemmin tilaisuuden lukea Raamatun tutkimisen apuvälineen, kirjan Totuus joka johtaa ikuiseen elämään, sekä muita Vartiotornin julkaisuja.
Mietittyään asiaa muutamia kuukausia hän päätti luopua asemastaan seurakunnan pappina ja etsiä maallista työtä. Hän alkoi olla säännöllisesti Jehovan todistajien paikallisen seurakunnan yhteydessä. Lopulta hän vertauskuvasi antautumisensa Jehova Jumalalle vesikasteella. Hän saa nyt paljon iloa johtaessaan raamatuntutkisteluja eräille entisille seurakuntalaisilleen.
PIENI ALKU
Jehovan todistajien nykyaikoina suorittamalla raamatullisella valistustyöllä oli erittäin pieni alku. Italia ei tee poikkeusta. Vuonna 1946 ainoastaan 120 henkeä levitti Raamatun sanomaa lähimmäisilleen. Vuonna 1950 tämä lukumäärä oli kasvanut 1 211:ksi. Kaksikymmentäseitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 1977, kannusti 66 315 henkeä ahkerasti toisia tutkimaan Raamattua.
Paljon useammat ihmiset käyvät Jehovan todistajien kokouksissa heidän valtakunnansaleissaan. Läsnäolijoita on usein kaksi kertaa enemmän kuin seurakunnan yhteydessä on todistajia. Esimerkiksi 3.4.1977 oli Herran illallisen vietossa 147 341 henkeä läsnä eri seurakunnissa kautta Italian.
Samoin kuin Italiassa ovat ihmiset kaikilta elämän aloilta hyötyneet suuresti muuallakin siitä, että ovat tutkineet Raamattua Jehovan kristittyjen todistajien kanssa ja käyneet heidän kokouksissaan. Kun he ovat kerran saaneet hengelliset tarpeensa tyydytetyiksi, niin he jakelevat innokkaasti oppimaansa toisille. Tämä lisää heidän onnellisuuttaan, sillä Raamattu sanoo: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” – Apt. 20:35.
Jos haluat sitä iloa, joka tulee siitä että saa hengelliset tarpeensa tyydytetyiksi, niin mikset pyytäisi Jehovan todistajia johtamaan ilmaista raamatuntutkistelua kodissasi tai missä muussa paikassa tahansa, joka sinulle sopii? Katso itse, miten säännöllinen hengellinen ravitsemisohjelma voi rikastuttaa elämääsi ja lisätä määrättömästi iloasi.