Ylpeä kapinoitsija Koorah
LEEVILÄISELLÄ Koorahilla, Mooseksen ja Aaronin serkulla, oli etu nähdä Jehovan voiman ja kirkkauden suoranaisia hämmästyttäviä näytteitä. Hän oli näkemässä, kun Punaisenmeren vedet jakautuivat, niin että israelilaiset voivat kulkea meren poikki kuivaa maata. Israelin seurakunnan mukana hän korotti äänensä lauluun, jossa ylistettiin Jehovaa siitä, että hän oli tuhonnut egyptiläisen takaa-ajajan samaan mereen. Sen jälkeen Koorah näki, kuinka ihmeellisellä tavalla Jehova Jumala huolehti kansastaan erämaassa varatessaan sille vettä, mannaa ja lihaa. Hän näki myös voiton saamisen amalekilaisista, jotka hyökkäsivät aiheettomasti Israelin kimppuun. Tämäkin voitto oli todistus Jehovan huolenpidosta ja suojeluksesta.
Sen perusteella, mitä Koorah näki tuon vuoden kuluessa, hänellä oli tarpeeksi todisteita siitä, että vaikka Jehova kohteli armollisesti kansaansa, niin hän ei sietäisi kapinaa eikä tahallista laittomuutta. Aaronin pojat Naadab ja Abihu tuhoutuivat Jehovalta tulleessa tulessa, koska he ilmeisesti juopuneina esittivät suitsutusta, jota Jumala ei ollut määrännyt. Mirjam sai tilapäisesti lepran, koska hän arvosteli veljeään Moosesta siksi, että tämä oli nainut kuusilaisen naisen, ja uhmasi hänen ainutlaatuista asemaansa Jehovan edessä. – 3. Moos. 10:1, 2; 4. Moos. 12:1–15, UM.
Erään kerran Koorah itse oli osallistunut Jehovan koston toimeenpanemiseen. Kun israelilaiset olivat ryhtyneet vasikanpalvontaan Siinainvuoren juurella, Mooses kehotti tekemään ratkaisun ja sanoi: ”Joka on Herran oma, se tulkoon minun luokseni.” Vain leeviläiset, joiden joukossa oli Koorah, kokoontuivat Mooseksen luo. Mooseksen käskyn mukaan he kulkivat Israelin leirin halki ja tappoivat 3 000 epäjumalanpalvojaa miekalla. – 2. Moos. 32:26–28.
TYYTYMÄTTÖMYYDEN SIEMENET KASVAVAT
Mutta millaista intoa Koorah lieneekin osoittanut vanhurskauden puolesta siinä tilanteessa, se ei jatkunut. Vaikuttaa siltä, että epäedulliset olosuhteet osoittautuivat liian suureksi koetukseksi hänelle. Hän ei ollut tyytyväinen osaansa ja halusi ylpeänä anastaa aseman, johon hänellä ei ollut oikeutta. Millaisissa olosuhteissa Koorah ilmaisi ylpeää, kapinallista henkeä?
Kun israelilaiset lähtivät Egyptistä, heillä oli edessään suurenmoinen odote päästä pian Luvattuun maahan. Mutta tilanne muuttui. Kymmenen niistä kahdestatoista vakoilijasta, jotka lähetettiin maahan, toi epäedullisia tietoja, jotka pelottivat israelilaisia. Sen vuoksi he alkoivat napista Moosesta ja Aaronia vastaan ja sanoivat: ”Jospa olisimme kuolleet Egyptin maahan tai tähän erämaahan! Jospa olisimme kuolleet! Ja miksi viekään Herra meitä tuohon maahan, jossa me kaadumme miekkaan ja vaimomme ja lapsemme joutuvat vihollisen saaliiksi! Eikö meidän olisi parempi palata Egyptiin?” (4. Moos. 14:2, 3) Heidän uskottomuutensa takia Jehova tuomitsi heidät vaeltamaan erämaassa neljäkymmentä vuotta, kunnes kaikki luetteloidut sotamiehet kuolivat. Niinpä sen sijaan että israelilaiset olisivat saaneet nauttia perinnöstä Luvatussa maassa, heidän täytyi kestää paimentolaiselämän vaikeuksia kolkossa ja karussa erämaassa. Kuinka pettymystä tuottavaa sen onkaan täytynyt olla!
Ajan mittaan tyytymättömyys alkoi lisääntyä ja rehottaa israelilaisten keskuudessa. Vaikutusvaltainen kehatilainen Koorah, ehkä noin 80-vuotias mies, ilmeisesti joutui tämän tyytymättömyyden hengen valtaan. Ennen pitkää hän alkoi johtaa kapinaa Jumalan hänen serkuilleen Moosekselle ja Aaronille määräämää valtaa vastaan.
Kehatin jälkeläisiä olevat leeviläiset olivat leirissä lähellä ruubenilaisia. Niin ollen Koorahin ja eräitten Ruubenin sukukunnan huomattavien miesten välillä on saattanut olla melkoisesti ajatustenvaihtoa. Koska Ruuben oli Jaakobin esikoispoika, niin jotkut hänen jälkeläisistään ovat saattaneet pahoitella sitä, että Mooseksella oli valtaa heihin. Koorah puolestaan ei ollut tyytyväinen siihen, että hän palveli vain Aaronin suvun papiston apulaisena.
Lopulta Koorah ja ruubenilaiset Daatan, Abiram ja Oon sekä 250 israelilaisten päämiestä kokoontuivat Moosesta ja Aaronia vastaan ja sanoivat: ”Jo riittää! Koko seurakunta, he kaikki, ovat pyhät, ja Herra on heidän keskellänsä. Miksi te siis korotatte itsenne Herran seurakunnan yli?” – 4. Moos. 16:1–3.
Näin Koorah jätti huomioon ottamatta sen tosiasian, että Mooses ja Aaron olivat saaneet nimityksensä Jehovalta ja että seurakunnan pyhyys oli riippuvainen Jumalan lain tottelemisesta. Se ei ollut luontaista pyhyyttä eli puhtautta. Koorah ajatteli väärin, että Mooses ja Aaron olivat mielivaltaisesti anastaneet aseman tasavertaisten jäsenten muodostaman seurakunnan yläpuolelle, jossa jokainen jäsen oli pyhä.
MOOSES ANTAA OJENNUKSEN
Miten kaikille tulisi selväksi, että Koorah ja hänen kannattajansa olivat väärässä? Mooses sanoi: ”Huomenna Herra ilmoittaa, kuka on hänen omansa ja kuka on pyhä ja kenen hän sallii käydä tykönsä. Kenen hän valitsee, sen hän sallii käydä tykönsä. Tehkää näin: Ottakaa itsellenne hiilipannut, sinä Koorah ja kaikki sinun joukkosi, ja virittäkää niihin tuli ja pankaa niihin huomenna suitsuketta Herran edessä, niin se mies, jonka Herra silloin valitsee, on pyhä.” – 4. Moos. 16:5–7.
Herätetyn kiistakysymyksen ratkaisemiseen ei ollut kuluva pitkää aikaa. Heti seuraavana aamuna Jehova paljastaisi, kenet hän oli valinnut suorittamaan pappispalvelusta hänelle. Kehatin jälkeläisiä olevana leeviläisenä Koorahilla ei ollut valtuutta esittää suitsutusta pappina. Hänen esiintymisensä Jehovan edessä suitsuttamassa merkitsi sitä, että hän ajatteli omaavansa oikeuden suorittaa pappispalveluksia. Kun siis Mooses käski Koorahin ja hänen tovereittensa ilmaantua hiilipannut mukanaan, niin hän kehotti heitä menettelemään oman henkilökohtaisen halunsa mukaisesti anastaa itselleen papillisia toimintoja.
Mooses teki kuitenkin Koorahille ja hänen kapinallisille tovereilleen selväksi, että heidän väitteensä oli väärä, kun hän sanoi: ”Eikö teille jo riitä se, että Israelin Jumala on erottanut teidät Israelin seurakunnasta, sallinut teidän käydä hänen tykönsä toimittamaan palvelusta Herran asumuksessa ja seisomaan seurakunnan edessä palvelemassa heitä? Hän salli käydä tykönsä sinun ja kaikkien veljiesi, leeviläisten, sinun kanssasi; ja nyt te tavoittelette pappeuttakin. Niin siis sinä ja koko sinun joukkosi käytte kapinoimaan Herraa vastaan; sillä mikä on Aaron, että te häntä vastaan napisette!” – 4. Moos. 16:9–11.
Tämän ojennuksen olisi pitänyt saada Koorah ja hänen kannattajansa harkitsemaan uudelleen asemaansa. Koorah ja muut leeviläiset olivat saaneet suuren edun, kun heidät oli erotettu toisten israelilaisten joukosta palvelemaan pyhäkössä. Se ei ollut mikään pieni, merkityksetön asia. Niinpä Mooses osoitti nyt, kuinka vähän Koorah arvosti sitä kunniaa ja arvoasemaa, jonka Jehova oli suonut leeviläisille. Koorah ja hänen kannattajansa asettuivat vastustamaan Korkeinta kapinoidessaan Jehovan järjestelyä vastaan. Siihen, mitä he tekivät, ei ollut mitään aihetta. Aaron ei ollut asettanut itseään ylimmäiseksi papiksi. Hän oli Jumalan nimittämä.
KOORAH TUHOUTUU MUTTA EIVÄT HÄNEN POIKANSA
Mutta Mooseksen sanat kaikuivat kuuroille korville. Seuraavana aamuna Koorah ja 250 päämiestä asettuivat röyhkeästi tabernaakkelin oven eteen esipihalle suitsuttamaan. Jehova osoitti silloin voimakkaasti, että vain Aaronin suvun miesten piti palvella pappeina. Jehovalta tullut tuli kulutti Koorahin ja 250 hänen kanssaan ollutta. – 4. Moos. 16:35; 26:10.
Koorahin pojat eivät liittyneet isäänsä tässä kapinassa. He olivat onnellisia ja tyytyväisiä palvellessaan pappien apulaisina ja saivat sen takia jatkaa elämäänsä. (4. Moos. 26:9, 11) Heidän jälkeläistensä joukossa oli miehiä, jotka kirjoittivat ylistyslauluja, joista tuli osa henkeytettyä Raamattua. Yksi näistä lauluista eli psalmeista tunnustaa kiitollisuutta ilmaisten: ”Yksi päivä sinun esikartanoissasi on parempi kuin tuhat muualla; mieluummin minä olen vartijana Jumalani huoneen kynnyksellä, kuin asun jumalattomien majoissa. Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.” – Ps. 84:11, 12.
Meidän on totisesti hyvä jäljitellä Koorahin poikien esimerkkiä ja arvostaa aina sitä, mitä Jehova Jumala on antanut meille. Koorah itse taas on meille varoittava esimerkki. Kun tulevaisuuden näkymät näyttävät synkiltä, meidän täytyy varoa, ettei ylpeys pääse meistä voitolle. Meidän pitäisi nöyrästi alistua kaikkeen, mitä Jehova Jumala sallinee meidän kokea, eikä kapinoida sitä vastaan. Meidän ei pitäisi koskaan antaa vastoinkäymisen aikojen saada meitä valittamaan osaamme elämässä ja juonittelemaan sellaisen anastamista, mikä ei oikeudenmukaisesti ole meidän. Jos muistamme, että Jumalan palveleminen nöyrästi on todella kannattavaa riippumatta siitä, millaiset olosuhteet saattavat olla, me voimme välttää Koorahin tuhoisan menettelyn ja pysyä Jumalan suosiossa, niin kuin hänen poikansa pysyivät.