Lukijain kysymyksiä
◼ Jos seurakunnan jonkun vanhimman lapsi syyllistyy vakavaan väärintekoon, merkitseekö se automaattisesti sitä, että isä ei ole enää pätevä palvelemaan vanhimpana?
Jos jonkun veljen alaikäisellä pojalla tai tyttärellä on jokin vakava vaikeus, se ei ’automaattisesti merkitse sitä’, että veli ei ole pätevä palvelemaan vanhimpana. Hänen pätevyyttään ratkaistaessa on syytä ottaa huomioon kaikki asiaan liittyvät seikat.
Tiituksen 1:6 sanoo, että vanhimman täytyy olla ”vapaa syytöksestä”, sellainen ”jolla on uskovat lapset, jotka eivät ole irstailusta syytettyjä eivätkä niskoittelevia”. (Vrt. 1. Timoteukselle 3:4.) Jehovan todistajat pitävät näistä vaatimuksista kiinni.
Niinpä Vartiotorni 1. 12. 1983 korosti, että vanhimman täytyy ponnistella huolehtiakseen tasapainoisesti perheensä, vaimonsa ja mahdollisten lastensa, tunneperäisistä ja hengellisistä tarpeista. Jos mies laiminlöisi tämän, sillä olisi todennäköisesti vahingollinen vaikutus hänen perheensä jäseniin. Jos lapsen hengellisistä ja kuria koskevista tarpeista ei huolehdita, hän ei kenties edisty hengellisesti ja hän saattaa syyllistyä vakavaan väärintekoon. Tämä merkitsisi sitä, että laiminlyöntiin syyllistynyt isä ei olisi pätevä palvelemaan seurakuntaa nimitettynä vanhimpana, sillä kuten 1. Timoteuksen kirjeen 3:5 sanoo: ”Jos tosiaan joku ei osaa johtaa omaa huonekuntaansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?”
Tätä asiaa käsiteltiin perusteellisemmin Vartiotornissa 1. 1. 1979 s. 30, 31. Siinä osoitettiin, miksi kaikkia asiaan liittyviä seikkoja täytyy harkita. Esimerkiksi eräs vanhin tutki Raamattua säännöllisesti viiden lapsensa kanssa, rentoutui yhdessä heidän kanssaan, vei heidät mukanaan kristillisiin kokouksiin ja yritti kovasti muillakin tavanomaisilla tavoilla huolehtia vastuistaan kristittynä isänä. Neljän lapsen suhteen ei ollut vaikeuksia, mutta yhden pojan kanssa riitti jatkuvasti ongelmia, ja aikanaan hän lankesi syntiin. Se ei kuitenkaan välttämättä merkinnyt sitä, ettei isä ollut pätevä palvelemaan vanhimpana, jos seurakunta yhä kunnioitti häntä.
Seurakunta saattaa tietää, että veli on tehnyt kaiken, mitä häneltä kristittynä isänä voidaan kohtuullisesti odottaa huolehtiessaan perheestään, kuuluipa siihen yksi tai useampia lapsia. Jos siis yhdelle lapselle kävisi huonosti, seurakunta ei ehkä pitäisi sitä isän vikana. Seurakuntaan kuuluvat saattavat ymmärtää, ettei se, että Juudas Iskariot ja enkeli, josta tuli Saatana, lähtivät väärään suuntaan, ollut Jeesuksen tai Jehovan vika. On hyvin tärkeää, että seurakunta todella kunnioittaa jatkuvasti veljeä, joka palvelee vanhimpana, jotta kaikki voivat ottaa vastaan hänen Raamattuun perustuvat neuvonsa ja jäljitellä hänen uskoaan tarkkailtuaan, millaiseksi hänen käytöksensä osoittautuu. – Heprealaisille 13:7.
◼ Voisiko kristitty hyväksyä luuydinsiirtoa, sillä veri muodostuu luuytimessä?
Lääkärit suorittavat useimmat luuydinsiirrot ottamalla jonkin verran luuydintä luovuttajalta (joka on usein lähisukulainen) ja siirtämällä sitä sitten joko ruiskuttamalla tai muulla tavoin potilaaseen. He toivovat luuydinsiirteen menevän potilaan luuydinonteloihin ja alkavan myöhemmin toimia normaalisti. Tätä menetelmää harkitaan käytettäväksi tavallisesti vain kriittisissä tapauksissa (kuten luuytimen vajaatoiminnasta aiheutuvassa anemiassa tai akuutissa leukemiassa), sillä henkilön valmistamiseen luuydinsiirrettä varten ja hänen jälkihoitoonsa liittyy tunnetusti joitakin riskejä.
Kuten kysymyksestä ilmenee, verta muodostuu eräiden luiden, kuten kylkiluiden, rintalastan ja lantioluiden, ytimessä. On siksi ymmärrettävää, että verta koskevan Raamatun kiellon vuoksi herää kysymys, voisiko kristitty ottaa vastaan ihmisestä otetun luuydinsiirteen.
Raamattu osoittaa selvästi, että Jumalan palvelijoiden täytyy ’karttaa verta’. (Apostolien teot 15:28, 29; 5. Mooseksen kirja 12:15, 16) Koska punaiset verisolut saavat kuitenkin alkunsa punaisessa luuytimessä, niin suhtautuuko Raamattu luuytimeen samoin kuin vereen? Vastaus on kieltävä. Eläimen luuydin rinnastetaan itse asiassa mihin tahansa lihaan, jota voitaisiin syödä. Jesajan 25:6 sanoo, että Jumala valmistaa kansalleen pidot ”ydinrasvasta”. Tavalliseen tapaan suoritettu teurastus ja veren vuodattaminen ei poista kaikkia verisoluja luuytimestä. Mutta kun veri on vuodatettu eläimen ruhosta, mitä tahansa sen osia, myös luuydintä, voidaan syödä.
Ihmiselle annettavat luuydinsiirteet on kuitenkin otettu eläviltä luovuttajilta, joilta otettu luuydin saattaa sisältää jonkin verran verta. Niinpä kristityn on päätettävä henkilökohtaisesti, pitääkö hän luuydinsiirrettä tavalliseen lihaan verrattavana vai sellaisena kudoksena, josta ei verta ole vuodatettu. Lisäksi koska luuydintä käytetään tässä tapauksessa siirrännäisenä, tulisi tarkastella elintensiirtoja koskevia Raamatun näkemyksiä. Katso ”Lukijain kysymyksiä” Vartiotornista 1. 5. 1980. Ja lopuksi tri D. E. Thomas huomauttaa, että ”käytännöllisesti katsoen kaikki luuydinsiirteen vastaanottajat tarvitsevat verihiutalesiirtoja”, ja monille annetaan ”punaisia verisoluja”. (Harrison’s Principles of Internal Medicine, 1981, s. 138) Kristityn tulisi siksi harkita, mitä muita ongelmia hän kenties kohtaisi, jos hän suostuisi luuydinsiirtoon. – Sananlaskut 22:3.
Vaikka tässä asiassa tehtävä ratkaisu on henkilökohtainen, verta ja luuydintä koskevat Raamatun näkemykset ovat epäilemättä avuksi päätöksenteossa.