Harmaat hapset ovat kaunistus
MITEN jännittävää olisikaan keskustella vanhan ajan uskollisten miesten ja naisten kanssa! Kuvittelehan vain puhuvasi sellaisten miesten kanssa kuin Nooa, Aabraham, Mooses ja Johannes Kastaja, tai sellaisten naisten kanssa kuin Saara, Raahab, Ruut ja Debora. Eikö sinusta olisikin kiehtovaa kuulla heidän kertovan muinoin sattuneista merkittävistä tapahtumista, joiden silminnäkijöitä he olivat?
Eikö sinusta olisi nykyäänkin mukava kuulla uskollisten iäkkäitten kertovan kokemuksiaan siitä, miten he ja muut säilyttivät nuhteettomuutensa Jumalalle koetuksissa, esimerkiksi ollessaan vanhurskauden tähden kieltojen alaisuudessa, piestyjä ja vangittuja. Varmasti olisi! Rakkautemme Jumalaan ja kunnioituksemme heitä kohtaan kasvaisi, kun he kertoisivat meille tunteistaan ja varsinkin sydämestä lähtevästä arvostuksestaan Jumalan rakkaudellista huolenpitoa kohtaan.
Jumalan kansan keskuudessa uskollisia iäkkäitä miehiä ja naisia on aina kunnioitettu heidän kokemuksensa, tietonsa ja viisautensa vuoksi. Jumalan israelilaisille antamaan lakiin sisältyi itse asiassa seuraava määräys: ”Nouse harmaapään edessä ja kunnioita vanhusta sekä pelkää Jumalaasi. Minä olen Herra.” (3. Mooseksen kirja 19:32.) Heprealainen sana sēv eli sē·vahʹ (ikä; vanhuus) tulee juurisanasta, joka merkitsee ’harmaantua’ ja joka käännetään myös vastineella ”harmaapäisyys”. Israelilaisten odotettiin siis nousevan seisomaan vanhan ihmisen edessä kunnian osoitukseksi hänelle ja tekemään siten pelonomaisesta kunnioituksesta Jumalaa kohtaan.
Ilmaistaanko tällaista kunnioittavaa asennetta nykyään? Esimerkiksi avaavatko nuoret ystävällisesti oven iäkkäille? Antavatko nuoret tai nuoret aikuiset tavallisesti täydessä hississä paikkansa vanhemmille ihmisille? Tai: luovuttavatko nuoremmat yleensä täydessä linja-autossa tai junassa paikkansa ikääntyneille? On pantu merkille, että jopa kristittyjen keskuudessa näin ei ole tehty.
Miellyttääkseen Jehova Jumalaa kristittyjen tulee kuitenkin toimia sopusoinnussa hänen näkemyksensä kanssa ja karttaa sellaisten ihmisten ajattelua, puhetta ja käytöstä, jotka ovat ”itserakkaita – – vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä – – [ja] vailla hyvyyden rakkautta” (2. Timoteukselle 3:1–5). Mitä Raamatussa sitten sanotaan nuoruuden ja harmaapäisyyden välisestä suhteesta?
Nuoruuden voima
Raamatussa annetaan arvoa nuoruuden voimalle ja sen eduille sanomalla: ”Voima on nuorukaisten kunnia.” (Sananlaskut 20:29.) Muinaisessa Israelissa nuorten leeviläisten voimaa käytettiin hyväksi temppelissä siten, että heille annettiin tehtäväksi monia raskaita töitä. Nykyään nuoret miehet ja naiset, jotka ovat tarjoutuneet käyttämään voimiaan ja kykyjään Valtakunnan etujen edistämiseen, tekevät suuren osan siitä työstä, jota tehdään Vartiotorni-seuran painoissa, Beetel-kodeissa ja rakennustyömailla (Matteus 6:33). Näin he saavat nauttia suurenmoisista eduista Jumalan palveluksessa.
Äsken lainatun sananlaskun loppuosa kuuluu: ”Ja harmaat hapset ovat vanhusten kaunistus.” Kun nuoruuden voimaan yhdistetään vuosien tuoma viisaus ja kokemus, muodostuu hyvin tehokas yhdistelmä.
Esimerkiksi puusepän töitä harjoitteleva nuorimies, jolle on annettu tehtäväksi paneloida jokin alue, pyrkii suoriutumaan tehtävästään nuoruuden voimalla. Vanhempi ja kokeneempi puuseppä huomaa, että voimakkuudestaan huolimatta hänen nuori apulaisensa lyö naulaa useita kertoja, ennen kuin se uppoaa puuhun. Vanhempi työntekijä ehdottaa, että nuorimies pitäisi kiinni vasaranvarren päästä eikä läheltä teräosaa. Tällä tavoin nuori apulainen pystyy lyömään nauloja puuhun suuremmalla voimalla ja säästää aikaa ja energiaa.
Samalla tavoin nuori tarmokas nainen saattaa oppia yrityksen ja erehdyksen kautta, että jotkin kangaslaadut menevät pilalle, jollei niitä pestä pesuohjeen mukaan. Kokenut nainen kuitenkin tietää, että kannattaa käyttää aikaa vaatteiden lajitteluun ja pestä jotkin niistä erikseen. Hän on lisäksi oppinut, että hän voi vähentää silitettävän pyykin määrää laskostamalla vaatteet ottaessaan ne pois pyykkinarulta tai kuivausrummusta.
Kokeneilta ihmisiltä oppiminen voi helpottaa elämää. Siitä huolimatta tulee aika, jolloin kokenutkaan ihminen ei enää kykene tekemään joitakin niistä töistä, joita hän vielä muutama vuosi sitten pystyi aivan hyvin tekemään. Muuan kirjailija huomauttikin osuvasti: ”Kunpa nuoruus vain osaisi ja vanhuus vain pystyisi.” Mutta kuinka hyvä onkaan, että iäkkäät arvostavat nuorempien voimaa ja kärsivällisesti välittävät heille iän myötä hankkimaansa kokemusta ja että nuoret ottavat nöyrästi vastaan ehdotuksia! Näin kummatkin ikäryhmät hyötyvät.
Kunnian ansaitseminen
Pelkkä ikä ei kuitenkaan riitä. ”Eivät iäkkäät ole viisaimmat eivätkä vanhukset yksin ymmärrä, mikä on oikein”, sanoi nuori Elihu. (Job 32:9; Saarnaaja 4:13.) Jotta iäkästä ihmistä todella arvostettaisiin hänen harmaapäisyytensä vuoksi, hänen on täytynyt tehdä elämänsä aikana muutakin kuin vain laiskana katsella televisiota ja käydä urheilukilpailuissa tai pitää muulla tavoin hauskaa. Lisäksi iäkkäittenkin tulee jatkaa uuden oppimista.
Jotkut ihmiset kerskuvat sillä, että he tekevät kaiken omalla tavallaan, tai he sanovat: ”Kokemus on paras opettaja.” Jumalan sanassa kuitenkin neuvotaan: ”Viisas kuulkoon ja saakoon oppia lisää, ja ymmärtäväinen hankkikoon elämänohjetta.” (Sananlaskut 1:5; vrt. 1. Korinttolaisille 10:11.) Kokemus ei ole aina paras opettaja, sillä me voimme oppia toisten tekemistä virheistä tarvitsematta itse toistaa samoja erehdyksiä. Lisäksi kristitty haluaa varmaan pitää mielessään sen, että ”harmaat hapset ovat kunnian kruunu; se saadaan vanhurskauden tiellä” (Sananlaskut 16:31). Jehovan uskollisessa palveluksessa käytetty elämä on Jumalan kannalta katsoen kunnioitettava ja hyvänä esimerkkinä ansaitsee toistenkin kunnioituksen. Jumalasta oppiminen ja kokemuksen hankkiminen ”vanhurskauden tiellä” voi tietenkin alkaa jo varhain elämässä, ja sen tulisi jatkua loputtomasti (Roomalaisille 11:33, 34).
Tätä voidaan valaista kokemuksella, joka sattui seitsenvuotiaalle pojalle Ruotsissa. Hän kysyi seurakuntansa teokraattisen palveluskoulun valvojalta, voisiko hän liittyä kouluun. Valvoja kysyi: ”Miksi?” Siihen poika vastasi: ”Eihän sitä voi tässä koko elämäänsä lorvailla!” (Saarnaaja 12:1.) Eikö ollutkin myönteinen esimerkki kaikenikäisille?
Harmaapäisyyden kunnioittaminen
Yksi nyky-yhteiskunnassa levottomuutta herättävä taipumus on se, että fyysistä kuntoa ja suorituskykyä arvostetaan liiaksi ja iäkkäitä halveksutaan. Miten kristityn tulisi suhtautua seurakunnassaan oleviin iäkkäisiin?
Sen sijaan että emme välittäisi iäkkäistä kristityistä, meidän tulee ottaa heidät huomioon ja viettää aikaa heidän kanssaan. Pyritkö esimerkiksi tervehtimään iäkkäitä Jehovan todistajien viikoittaisissa kokouksissa valtakunnansalissa? He todella arvostavat sitä, että nuoret ja muutkin tervehtivät heitä. Ja miten suuresti iäkkäät nauttivatkaan läsnä olemisesta seuranpitotilaisuuksissa, joihin on kutsuttu kaikenikäisiä uskovia tovereita! Nuorella avioparilla voi olla enemmän yhteistä toisen ikäisensä avioparin kanssa, mutta olisi palkitsevaa kutsua iäkkäämpiäkin nauttimaan iloisesta seurustelusta (1. Tessalonikalaisille 3:12; 5:15).
Kuinka tärkeätä onkaan puhua huomaavaisesti iäkkäille. Kun muuan iäkäs veli, joka oli palvellut Jehovaa 40 vuotta, puhui toisen vanhimman kanssa siitä, miten häntä voitaisiin käyttää seurakunnassa, nuorempi mies sanoi: ”Sinulla on kovin vähän annettavaa.” Miten epäystävällinen huomautus! Tuolla iäkkäällä veljellä ei ollut enää yhtä paljon voimia kuin aikaisemmin, hän kävi kentällä jonkin verran vähemmän kuin ennen, eikä hän kyennyt enää suoriutumaan kaikista valvojan tehtävistä. Silti hänellä oli vielä paljon annettavaa! Hänelle oli vuosien kuluessa karttunut viisautta ja kokemusta vanhurskauden tiellä kulkemisesta. Juuri siksi, että nämä iäkkäät ovat työskennelleet kovasti Valtakunnan saarnaamisessa, kestäneet vainoa, kantaneet kristillisen vastuun raskaita taakkoja ja valmentaneet toisia, Jumalan kansaan kuuluvat muodostavat nyt vahvan järjestön, jota hänen henkensä tukee. Osoittakaamme sen vuoksi kunniaa näille iäkkäille arvostamalla heitä viisaina neuvonantajina, rakkaudellisina paimenina ja tehokkaina opettajina.
Lisäksi kannattaa harkita vakavasti iäkkäitten esittämiä ehdotuksia. Esimerkiksi muuan kokenut veli esitti, että erään valtakunnansalin ovea ei tulisi asentaa rakennuksen länsipuolelle. Nuoremmat veljet, jotka olivat enemmän huolissaan rakennuksen ulkonäöstä, eivät noudattaneet hänen ehdotustaan. Useiden vuosien kuluttua oven paikkaa piti kuitenkin vaihtaa, koska jatkuvat länsituulet ja sade olivat turmelleet oven. Kokemukseen perustuva käytännöllinen viisaus osoittautui esteettistä näkökulmaa arvokkaammaksi. Jos nuoremmat kunnioittavat vanhempia kuuntelemalla heidän mielipiteitään ja käytännöllistä viisauttaan, voidaan säästää sekä aikaa että rahaa. Silloinkin, kun jonkun iäkkään ehdotusta ei noudateta, häntä voidaan kunnioittaa kertomalla hänelle, että hänen ehdotustaan harkittiin, mutta että muiden syiden takia päädyttiin kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun. (Vrt. Sananlaskut 1:8.)
Katso eteenpäin, älä taaksepäin
Jotkut iäkkäät ihmiset omaksuvat seuraavanlaisen asenteen: ”Voi noita verrattomia vanhoja aikoja, jolloin me olimme nuoria.” Sen sijaan että nuo iäkkäät vain muistelisivat haikeina menneitä aikoja, heitä voidaan kannustaa ajattelemaan tulevaisuutta ja sitä päivää, jona he joko saavat taivaallisen palkintonsa tai saavat takaisin nuoruuden voimansa Jumalan valtakunnan hallinnon alaisuudessa. Siihen saakka heidän täytyy tunnustaa ikänsä tuomat rajoitukset. Niiden myöntäminen ja hyvä huumorintaju ovat korvaamattomia, kun näyttää siltä, että joku iäkäs on jätetty huomioon ottamatta jaettaessa joitakin palvelusetuja.
Esimerkiksi jotakuta iäkästä veljeä on saatettu käyttää säännöllisesti piirikonventin ohjelmissa vuosia sitten. Nykyään on monia kyvykkäitä vanhimpia ja suurempi valikoima opetustaitoisia miehiä. Vaikka jotkut näistä vanhimmista ovat verraten nuoria, heillä on todistettavasti intoa ja erilaisia kykyjä, ja he osaavat opettaa hyvin, kehottaa ystävällisellä tavalla sekä rohkaista toisia (1. Tessalonikalaisille 5:12, 13; 1. Timoteukselle 5:17). Tämän johdosta joku iäkkäämpi veli, jolla ei ole ohjelmaa konventissa, saattaa tuntea tulleensa syrjäytetyksi ja voi olla pahoillaan siitä, että nuo edut onkin annettu nuoremmille vanhimmille. Tuo ihmisen epätäydellisyydestä johtuva kielteinen tunne voidaan kuitenkin voittaa. Itse asiassa seurakunnan kaikki jäsenet voivat auttaa antamalla iäkkäiden tietää ja tuntea, että he ovat tarpeellisia ja rakastettuja uskollisuutensa vuoksi ja että heidän mielipiteitään arvostetaan.
Iäkkään kristityn on tietenkin hyvä muistaa, että hänen tulee kunnioittaa palvojatovereitaan aivan samalla tavoin kuin hän itse haluaa toisten kunnioittavan häntä (Matteus 7:12; Roomalaisille 12:10). Sen sijaan, että iäkkäät tuntisivat joutuneensa eläkkeelle vasten tahtoaan ja hautoisivat kielteistä asennetta, heidän tulisi olla iloisia omista lukuisista uskollisen palveluksen vuosistaan. Ja varmaankin meidän kaikkien tulisi olla kiitollisia siitä, että Jehovan siunauksen ansiosta on yhä useampia päteviä valvojia, jotka voivat jakaa työtaakan ja ottaa vastaan vastuita seurakunnassa nyt, kun kristillisen järjestön yhteyteen virtaa joukoittain ”muita lampaita” (Johannes 10:16; Jesaja 60:8, 22; 2. Timoteukselle 2:2).
Vanhukset tulevat toisinaan kärttyisiksi kipujen, huononevan terveyden tai muiden syiden takia. Silloin tarvitaan toisten perheen- tai seurakunnanjäsenten empatiaa ja ymmärtäväisyyttä. Iäkkäitten tulee myös itse ponnistella kovasti säilyttääkseen myönteisen asenteen ja pysyäkseen mieleltään ja sydämeltään nuorekkaina. Kun Jehovan todistajien hallintoelimen erään jäsenen huonetoveri oli joitakin vuosia sitten lähdössä pois Beetelistä, tuo vanhempi mies pyysi nuorempaa veljeä ehdottamaan tilalleen jotakuta ja sanoi, että hän haluaisi huonetoverikseen mieluiten jonkun itseään nuoremman ja kypsän veljen, joka auttaisi häntä pysymään nuorekkaana ja toimeliaana. Tuo iäkäs voideltu veli ei ollut aikeissa jäädä eläkkeelle eikä hidastaa vauhtiaan, sillä hänellä oli vielä paljon tehtävää. Mikä erinomainen esimerkki tulevaisuuteen katsomisesta ja myönteisen asenteen säilyttämisestä!
Ei ole epäilystäkään siitä, että ”voima on nuorukaisten kunnia, ja harmaat hapset ovat vanhusten kaunistus”. Miten suurenmoista onkaan, kun nuoret käyttävät voimiaan ja iäkkäät viisauttaan pyrkiessään vaeltamaan vanhurskauden tietä! Vanhat ja nuoret kristityt saavat kaikki yhtälailla paljon iloa edistäessään yksimielisesti Jehova Jumalan, ”Vanhaikäisen”, tosi palvontaa (Daniel 7:13).
[Kuva s. 28]
Iäkkäillä kristityillä on paljon annettavaa toisille