Valtakunnan julistajat kertovat

Raamatun totuuksia saarnataan jatkuvasti Irlannissa

VIIME vuosina luonnonkaunis Irlanti on ollut melkoisen kuohunnan näyttämönä. Samaan aikaan irlantilaiset ovat suhtautuneet suotuisasti Raamatun toivon sanomaan, jota Jehovan todistajat ovat tuoneet heille. Seuraavat kokemukset Irlannista vahvistavat tämän.

■ Dublinissa eräs Jehovan todistaja -isä ja hänen nuori tyttärensä olivat saarnaamassa ovelta ovelle. He tapasivat Cathy-nimisen naisen, joka oli hyvin kiireinen, koska hänellä oli monta lasta. Todistaja kysyi, voisiko hänen tyttärensä, joka opetteli saarnaamaan, todistaa hänelle lyhyesti. Cathy myöntyi, ja pikkutyttö esitti asiansa selkeästi ja viimeistellysti. Cathy oli ällistynyt nuoren silminnähtävästä vilpittömyydestä ja kunnioittavasta asenteesta, ja hän otti vastaan tarjotun raamatullisen traktaatin.

Myöhemmin Cathy mietti nuoren vierailijan hyvää valmistautumista ja hyviä tapoja. ”Se, että pieni tyttö osasi kertoa niin kiinnostavasta asiasta olematta pikkuvanha, teki minuun vaikutuksen”, hän sanoi. ”Päätin, että seuraavan kerran, kun Jehovan todistajat kävisivät, kuuntelisin heitä.”

Sillä välin Cathy muutti pieneen kaupunkiin Irlannin lounaisosaan lähelle Corkin ja Kerryn kreivikuntien rajaa. Jonkin verran myöhemmin Jehovan todistajat tulivat hänen ovelleen, ja hän pyysi heidät sisään. Hän alkoi tutkia Raamattua säännöllisesti, ja nykyään hän käy seurakunnankokouksissa useiden lapsiensa kanssa. Cathy on kiitollinen pikkutytön aidosta halusta kertoa hänelle hyvää uutista.

■ Tullamoren alueella todistajat olivat käyneet keskustelemassa Raamatusta Jean-nimisen naisen kanssa yli seitsemän vuoden ajan. Toisinaan hän oli kiinnostunut ja otti kirjallisuutta, mutta toisinaan hänen kiinnostuksensa oli laimeaa. Eräänä päivänä kun Frances-niminen todistaja ja hänen toverinsa kävivät Jeanin luona, he tapasivat hänet hyvin kärttyisänä. ”Sanoimmepa mitä tahansa, tilanne vain paheni”, todistaja kertoo. ”Lopulta hän käski meidän häipyä ja pamautti oven kiinni.”

Frances aprikoi, mahtaisivatko seuraavat käynnit aiheuttaa vain samanlaisen vastaanoton. Hän ajatteli, ettei ehkä kannata enää käydä naisen luona, jos sanoma ei todellisuudessa kiinnosta tätä. Hän pohti kuitenkin asiaa miehensä Thomasin kanssa, joka oli toiveikkaampi. Kun he seuraavan kerran olivat alueella, Jeanin luona käytiin jälleen. Hän oli ystävällinen ja otti Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet. Seuraavat käynnit olivat aivan yhtä mukavia, ja Thomas ja Frances aloittivat säännöllisen Raamatun kotitutkistelun hänen kanssaan.

Miksi tällainen muutos? Jean selittää, että silloin kun hän oli hyvin epäkohtelias todistajille, hän oli juuri synnyttänyt ja vasta päässyt kotiin sairaalasta. Koska hän imetti vastasyntynyttä lastaan ja syötti toista pienokaistaan, hän sai öisin nukuttua vain puolitoista tuntia. ”Uskonto oli viimeinen asia, josta halusin puhua”, Jean sanoo.

Parin kuukauden kuluttua Jean kävi kaikissa seurakunnankokouksissa, ja neljän kuukauden päästä hän osallistui kenttäpalvelukseen. Kymmenen kuukautta siitä, kun hän alkoi tutkia Raamattua, hän meni kasteelle. Nyt Jeanin oma kokemus auttaa häntä palveluksessa. Hän kertoo: ”Jos tapaan jonkun hyvin epäkohteliaan ihmisen, yritän olla ymmärtäväisempi. Panen sen aina muistiin. Ehkä tilanne muuttuu siihen mennessä, kun tulen uudelleen; ihminen saattaa tuntea olonsa paremmaksi ja olla vastaanottavaisempi.”