Musiikin sija nykyajan palvonnassa

LAULAMINEN on Jumalan lahja. Kun kohotamme äänemme lauluun, voimme tuottaa iloa itsellemme ja Luojallemme. Voimme sen avulla ilmaista tunteitamme, sekä murheita että iloja. Voimme siten jopa kertoa rakkaudestamme ja kunnioituksestamme laulun Luojaa, Jehovaa, kohtaan ja ylistää häntä.

Suurin osa Raamatun noin 300:sta musiikkia koskevasta maininnasta liittyy Jehovan palvontaan. Laulaminen yhdistetään myös iloon – ei ainoastaan niiden iloon, jotka laulavat, vaan myös Jehovan tuntemaan iloon. Psalmista kirjoitti: ”He esittäkööt hänelle sävelmää. Sillä Jehova on mielistynyt kansaansa.” (Psalmit 149:3, 4.)

Mutta miten tärkeä asia laulaminen on nykyajan palvonnassa? Miten Jehovan kansa voi nykyään miellyttää häntä kohottamalla äänensä lauluun? Millainen sija musiikilla tulisi olla tosi palvonnassa? Sen tarkasteleminen, mikä sija musiikilla on historian aikana ollut palvonnassa, auttaa vastaamaan näihin kysymyksiin.

Musiikin sija palvonnassa historian aikana

Raamatun ensimmäinen musiikkia koskeva maininta ei liity nimenomaisesti Jehovan palvontaan. 1. Mooseksen kirjan 4:21:ssä Jubalille annetaan kunnia kenties ensimmäisten soittimien keksimisestä tai ehkä jopa jonkinlaisen muusikon ammatin aloittamisesta. Musiikki kuului kuitenkin Jehovan palvontaan jopa ennen ihmisen luomista. Monet raamatunkäännökset sanovat enkelten laulavan. Jobin 38:7:ssä kerrotaan, miten enkelit riemuitsivat ja puhkesivat ”suosionhuutoihin”. Meillä on siis raamatulliset perusteet uskoa, että laulaminen oli osa Jehovan palvontaa kauan ennen kuin ihminen tuli olemassaoloon.

Jotkut historioitsijat ovat todistelleet, että muinaisessa heprealaisessa musiikissa oli vain melodia ilman sointupohjaa. Harpulla, Raamatussa huomattavan usein mainitulla instrumentilla, voitiin kuitenkin soittaa enemmän kuin yksi nuotti kerrallaan. Harpunsoittajat eivät ole voineet olla huomaamatta harmoniaa, joka voitiin saada aikaan, kun instrumentilla soitettiin useampia säveliä samanaikaisesti. Heprealainen musiikki ei suinkaan ollut primitiivistä, vaan epäilemättä varsin kehittynyttä. Ja Raamatun heprealaisten kirjoitusten runoudesta ja proosasta päätellen israelilaisten musiikki oli korkeatasoista. Sävellysten innoituksen lähde oli varmasti paljon ylevämpi kuin naapurikansojen musiikin.

Muinainen temppelijärjestely mahdollisti soittimien ja ihmisäänten monimuotoisen käytön temppelipalvonnassa (2. Aikakirja 29:27, 28). Oli ”johtajia”, ”taitajia”, ”oppilaita” ja ”laulajien päämiehiä” (1. Aikakirja 15:21; 25:7, 8; Nehemia 12:46). Historioitsija Curt Sachs kirjoitti heidän kehittyneistä musiikillisista taidoistaan: ”Jerusalemin temppelin yhteydessä toimivat kuorot ja orkesterit viittaavat korkeatasoiseen musiikinopetukseen ja -tuntemukseen sekä musiikilliseen taitoon. – – Vaikka emme tiedäkään, miltä tuo muinainen musiikki kuulosti, meillä on riittävästi todisteita sen voimasta, arvokkuudesta ja taidokkuudesta.” (The Rise of Music in the Ancient World: East and West, 1943, s. 48, 101, 102.) Laulujen laulu on esimerkki heprealaisten sävellysten luovuudesta ja korkeasta tasosta. Se on laulun muotoon puettu kertomus, niin kuin oopperan libretto eli teksti. Tuo heprealaisessakin tekstissä ollut nimi merkitsee kaikkein suurenmoisinta laulua. Laulaminen oli muinaisille heprealaisille olennainen osa palvontaa. Sen avulla he saattoivat myös ilmaista myönteisiä tuntemuksiaan ylistäessään Jehovaa.

Ensimmäisen vuosisadan kristittyjen laulaminen

Musiikki kuului edelleen säännöllisenä osana palvontaan varhaiskristittyjen keskuudessa. Sen lisäksi että heillä oli henkeytetyt psalmit, he ilmeisesti sävelsivät palvontaa varten uutta musiikkia ja sanoittivat sitä ja antoivat näin esimerkin, jota voidaan soveltaa kristillisten laulujen säveltämiseen nykyaikana (Efesolaisille 5:19). Waldo Selden Pratt selittää musiikin historiaa käsittelevässä kirjassaan: ”Laulaminen julkisessa ja yksityisessä palvonnassa oli itsestään selvää varhaiskristityille. Juutalaiskäännynnäisille se oli synagogissa noudatettujen tapojen jatkoa – – Heprealaisten psalmien lisäksi – – uusi usko tuotti jatkuvasti uusia ylistyslauluja, aluksi nähtävästi rapsodioita.” (The History of Music.)a

Laulamisen merkitystä korostaa se, että kun Jeesus asetti Herran illallisen, hän ja apostolit lauloivat luultavasti Hallel-psalmeja (Matteus 26:26–30). Ne olivat Jehovalle esitettäviä ylistyslauluja, jotka on merkitty muistiin Psalmeihin ja joita laulettiin pesahin vieton yhteydessä (Psalmit 113–118).

Väärän palvonnan vaikutus

Niin sanottuun pimeään keskiaikaan tultaessa uskonnollinen musiikki kuihtui surulliseksi monotoniseksi lauluksi. Vuoden 200 tienoilla Klemens Aleksandrialainen sanoi: ”Tarvitsemme yhden instrumentin – rauhaisan palvonnan sanan – emme harppuja tai rumpuja tai pillejä tai trumpetteja.” Asetettiin säännöksiä, jotka rajoittivat kirkkomusiikin lauluun. Tämä tyyli tuli tunnetuksi gregoriaanisena lauluna. ”Vajaan 40 vuoden kuluttua Konstantinopolin perustamisesta Laodikean kirkolliskokous (367 jKr.) kielsi soitinten käytön liturgiassa samoin kuin seurakunnan osallistumisen siihen. Ortodoksinen musiikki on ollut vain laulua”, sanotaan kirjassa Our Musical Heritage. (Kursivointi meidän.) Näille rajoituksille ei ollut perustetta varhaiskristillisyydessä.

Raamattu oli keskiaikana tavalliselle kansalle suljettu kirja. Sellaisia kristittyjä, jotka uskalsivat omistaa Raamatun tai lukea sitä, vainottiin ja jopa tapettiin. Ei siis ihme, että tapa laulaa ylistystä Jumalalle katosi suureksi osaksi tuona pimeänä aikana. Jos tavallisella kansalla ei kerran ollut mahdollisuutta lukea Raamattua, miten se olisi voinut tietää, että kymmenesosa koko Raamatusta on laulua? Kuka kertoisi sille, että Jumala on käskenyt palvojiaan: ”Laulakaa Jehovalle uusi laulu, hänen ylistystään uskollisten seurakunnassa”? (Psalmit 149:1.)

Musiikki palautetaan oikeaan paikkaansa palvonnassa

Jehovan järjestö on tehnyt paljon palauttaakseen musiikin ja laulamisen niille kuuluvaan paikkaan palvonnassa. Esimerkiksi lehti Zion’s Watch Tower (Siionin Vartiotorni) 1.2.1896 koostui pelkästään lauluista. Ne oli otsikoitu: ”Siionin iloisia aamulauluja”.

Vuonna 1938 seurakunnankokouksissa ei juuri laulettu. Apostolisen esimerkin ja ohjauksen noudattamisen viisaus voitti kuitenkin pian alaa. Piirikonventissa vuonna 1944 F. W. Franz piti puheen ”Valtakunnan palveluksen laulu”. Hän osoitti, että Jumalan taivaalliset luomukset lauloivat ylistyslauluja Jehovalle kauan ennen ihmisen luomista, ja sanoi: ”Se, että Jumalan maalliset palvelijat kohottavat äänensä kirjaimelliseen lauluun, on sopivaa ja miellyttää Häntä.” Perusteltuaan, että laulaminen kuuluu palvontaan, hän ilmoitti uudesta julkaisusta, Valtakunnan palveluksen laulukirjasta, jota käytettäisiin viikoittaisissa palveluskokouksissa.b Sitten joulukuussa 1944 englanninkielisessä Tiedonantajassa (nykyinen Valtakunnan Palveluksemme) ilmoitettiin, että muihinkin kokouksiin liitettäisiin alku- ja loppulaulu. Laulamisesta tuli jälleen osa Jehovan palvontaa.

’Laulakaamme sydämessämme Jehovalle’

Itäeurooppalaiset ja afrikkalaiset veljemme, jotka ovat saaneet kokea vuosien ajan vastoinkäymisiä ja vainoa, valaisevat antaumuksellisen laulamisen arvoa. Veli Lothar Wagner oli seitsemän vuotta eristyssellissä. Miten hän kesti sen? ”Keskityin useita viikkoja täydentämään Valtakunnan laulujen kokoelmaani. Kun en tiennyt sanoja tarkkaan, lisäsin yksinkertaisesti säkeistön pari. – – Miten runsaasti rohkaisua ja rakentavia ajatuksia Valtakunnan laulumme sisältävätkään!” (Vuoden 1981 Jehovan todistajien vuosikirja s. 207, 208.)

Niinä viitenä vuotena, jotka Harold King oli eristyssellissä uskollisuutensa vuoksi, hän sai lohtua siitä, että hän sävelsi ja lauloi lauluja Jehovan ylistykseksi. Jehovan todistajat käyttävät palvonnassaan nykyään monia hänen sävellyksistään. Laulamiseen liittyvä ilo antaa voimaa. Meidän pitäisi kuitenkin voida ilman vainoakin vakuuttua siitä, että on arvokasta laulaa Jumalan ylistykseksi.

Kaikki Jehovan kansaan kuuluvat voivat iloita laulamisesta. Vaikka meillä on ehkä joitakin estoja, kun ilmaisemme itseämme sanallisesti, tunteemme Jehovaa kohtaan voivat kummuta vapaasti, kun lausumme ne julki laulamalla. Apostoli Paavali osoitti, miten voimme saada iloa ylistyslaulujen laulamisesta, neuvoessaan kristittyjä edelleen ’puhumaan toisilleen psalmein ja Jumalan ylistyksin sekä hengellisin lauluin ja laulamaan ja soittamaan sydämessään Jehovalle’ (Efesolaisille 5:19). Kun sydämemme uhkuu hengellisiä asioita, laulussamme on voimaa. Laulamisessa edistymisen avain on siis oikea sydämen asenne.

Hyvä suhde Jehovaan luo iloista henkeä ja saa meidät puhumaan, laulamaan ja huutamaan Jehovan ylistystä (Psalmit 146:2, 5). Laulamme sydämestämme niistä asioista, joista nautimme. Ja jos pidämme jostakin laulusta tai sen ajatuksista, ilmaisemme laulaessamme hyvin todennäköisesti aitoa tunnetta.

Ihmisen ei tarvitse laulaa kovaa laulaakseen eläytyen. Se että laulaa voimakkaalla äänellä, ei välttämättä merkitse sitä, että laulaa hyvin. Hyvää laulamista ei myöskään ole se, että laulaa niin hiljaa, ettei sitä kuule. Jotkin äänet, joissa on luonnollista resonanssia, voivat erottua joukosta, vaikka laulu olisi ehkä pehmeää. Ryhmässä laulamisen haasteeseen kuuluu se, että oppii sulautumaan joukkoon. Kun toisiaan lähellä olevat laulavat samalla voimakkuudella, laulu kuulostaa miellyttävältä ja yhtenäiseltä, onpa se sitten moni- tai yksiäänistä. Kristillinen vaatimattomuus ja toisten kuunteleminen auttavat saavuttamaan tasapainon siinä, että laulaa rohkeasti eikä kuitenkaan anna oman äänensä olla hallitseva. Taitavia tai poikkeuksellisen kaunisäänisiä laulajia ei kuitenkaan tulisi koskaan estellä laulamasta täysin rinnoin. Kaunis ääni voi voimakkaasti tukea Jehovan ylistykseksi laulavaa seurakuntaa.

Kokouksissamme laulaminen antaa sopivan tilaisuuden laulaa myös melodiaa säestäviä ääniä. Niitä jotka osaavat pelkän korvan perusteella tai laulukirjan nuoteista laulaa jotakin muuta ääntä, joka myötäilee melodiaa, rohkaistaan liittämään äänensä seurakunnan lauluun ja lisäämään musiikin kauneutta.c

Jotkut voivat väittää: ”Laulan nuotin vierestä.” Tai: ”Minulla on hirveä ääni; se särkyy korkeissa sävelissä.” Siksi he arastelevat laulaa, jopa valtakunnansalissa. Totuus on, ettei mikään ääni, joka on kohotettu ylistämään Jehovaa, ole ”hirveä” hänen korvissaan. Lauluääntä voi parantaa aivan niin kuin puheääntä voi parantaa harjoittelemalla ja noudattamalla teokraattisessa palveluskoulussa esitettäviä hyödyllisiä ehdotuksia. Jotkut ovat kehittäneet ääntään yksinkertaisesti hyräilemällä samalla, kun he suorittavat askareitaan. Hyräileminen tasoittaa äänenväriä. Ja sopivina aikoina ollessamme yksin tai työskennellessämme paikassa, missä emme häiritse muita, Valtakunnan laulujen laulaminen on erinomaista ääniharjoitusta ja keino saavuttaa iloinen, rentoutunut mielenvire.

Voimme myös kannustaa ystäviä laulamaan muutaman Valtakunnan laulun, kun olemme yhdessä koolla. Laulaminen jonkin instrumentin – esimerkiksi kitaran tai pianon – tai Seuran pianoäänitteiden säestyksellä luo kokoontumisiimme hengellisen ilmapiirin. Lisäksi se auttaa meitä oppimaan laulut ja laulamaan niitä hyvin seurakunnan kokouksissa.

Jotta seurakunta pääsisi kokouksissa laulujen tunnelmaan, Seura on julkaissut äänitteitä, jotka sisältävät soitinsäestyksen. Niitä soitettaessa äänentoistolaitteiden hoitajan tulee huolehtia äänenvoimakkuudesta. Jos musiikki ei kuulu riittävän lujaa, seurakunta saattaa arastella laulamista. Kun äänentoistolaitteita valvova veli laulaa seurakunnan mukana, hän pystyy arvioimaan, tukeeko ja johtaako musiikki laulua vai ei.

Anna sävelmän soida Jehovalle

Laulaminen antaa meille tilaisuuden ilmaista tunteemme Luojaa kohtaan (Psalmit 149:1, 3). Se ei ole pelkkä tunteenpurkaus, vaan hallittu, järkevä ja iloinen ylistyksemme ilmaus. Se että laulamme täydestä sydämestämme seurakunnan mukana, voi virittää meidät sopivaan mielen- ja sydämentilaan kuuntelemaan alkavaa ohjelmaa ja innostaa meitä osallistumaan entistä enemmän Jehovan palvontaan. Vaikka laulaminen vaikuttaa tunteisiin, laulun sanat voivat myös opettaa meitä. Ilmaisemalla näin ajatuksemme laulamalla yksi- ja moniäänisesti valmennamme sävyisästi ja nöyrästi sydäntämme, jotta oppisimme yhdessä yhteen kokoontuneena kansana (vrt. Psalmit 10:17).

Laulaminen tulee aina olemaan osa Jehovan palvontaa. Siksi toivonamme on jakaa psalmistan tunteet ikuisesti: ”Tahdon ylistää Jehovaa elinaikanani. Tahdon antaa sävelmän soida Jumalalleni niin kauan kuin olen olemassa.” (Psalmit 146:2.)

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 27]

Ehdotuksia laulamisen parantamiseksi

1. Pidä laulaessasi laulukirjaa ylhäällä. Tämä auttaa hengittämään luonnollisemmin.

2. Vedä henkeä kohtalaisen syvään jokaisen säkeen alussa.

3. Suun avaaminen hiukan enemmän kuin aluksi tuntuu luontevalta lisää äänen voimakkuutta ja resonanssia.

4. Keskity ennen kaikkea laulettavan laulun sisältöön.